Lue keskustelun säännöt.
Somekateus
02.08.2018 |
Tunnustan: kärsin somekateudesta.
Mulla on yksi entinen kurssikaveri taidekoulusta, jonka instaa seuraan. Hän on aivan jumalaisen kaunis, pitkä ja ilman meikkiäkin aivan tyrmäävä kuin supermalli. Kaiken lisäksi hän on rikkaasta perheestä, ja hänellä myös on aivan jumalaisen komea, rikas mies ja kaunis tytär. Koti on kuin sisustuslehdestä. Tämä perhe on lähestulkoon koko ajan reissaamassa ympäri maailmaa.
Hän on älyttömän lahjakas ja pääsi jo opiskeluaikana 22-vuotiaana vakituiseen työsuhteeseen mainostoimistoon (no, opinnot jäi sen takia kesken). Saa työskennellä etänä mistä päin maailmaa haluaa, ja usein päivittää instaansa kuinka piirtelee upeita grafiikoita purjeveneen kannella.
Minä taas: ruma kuin saapas, köyhä ja mt-ongelmainen. Minulla oli myös kaikki avaimet menestyä, mutta jouduin opiskeluaikana puolen vuoden saikulle paniikkihäiriön ja masennuksen vuoksi. Kun saikku loppui, jatkoin opintojani mutta lintsasin. Lopulta joten kuten taistelin itseni valmiiksi vuosi muita luokkakavereita myöhemmin. Valmistumisestani on kohta 10 vuotta ja en edelleenkään ole tehnyt oman alan töitä, vaan muutamia toimeksiantoja plus kaikenmaailman hanttihommia pätkissä. En ole houkutteleva työnantajille, koska en ole mikään huippulahjakkuus graafikkona (pitäisi osata myös 3D:tä, koodausta ja kirjoittamista) ja sitten tuo että olen valmistunut myöhässä ja keskelle lamaa. En vain jaksa kehittää itseäni vaan mieluummin menen peiton alle nukkumaan.
Kommentit (6)
Jollakin tapaa taatusti romantisoit nyt tuota kateutesi kohdetta omassa mielessäsi. Kyllä sielläkin pinnan alla kuohuu, usko pois, meillä kaikilla on jotakin mikä ei näy ulospäin. AINA.
Sen sijaan että piehtaroit, ota mallia. Ota oma kateutesi hyvänä asiana, hitto vie minähän haluan elämältä jotakin parempaa! Haluan saman kuin tuo! Miten sen saa! ? Ja tästä lähdetään. Kysy, etsi, yritä. Yritä saada sama kuin kateutesi kohde, mutta tietenkin omiin lähtökohtiisi suhteutettuna. Pätkästä ei tule huippumallia tai köyhästä rikasta sormia napsauttamalla, mutta omia olosuhteita voi parantaa huomattavasti yrittämällä ja yrittämällä. Kysy vaikka siltä kateutesi kohteelta ihan avoimin mielin, että hitto miten hienolta näyttää tuo sinun työ/ elämä/ taidot, mitenköhän itse pystyisin saamaan myös tuontapaisia asioita?
Itseäni yksi eniten inspiroinut asia on se kun oma hyvä ystäväni valittiin yllätäen kunnanjohtajaksi. Ensin meinasin tukehtua kateuteen, se vaan tuli. Kun kuulin hänen palkkansa, se vaan yltyi. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja ajattelin että perhana, minäkin haluan saavuttaa jotakin. Otin tuon tuntemani kateuden polttoaineeksi ja ponnistelin sen minkä pystyin. Tein omassa elämässäni asioita niin hyvin kuin pystyin.
Tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi tilanteeseen. Välit kateuden kohteeni kanssa ovat hyvät, oma tilanteeni on parempi. Olen saanut myös hyviä vinkkejä menestymiseen sekä ihan konkreettista apua elämässäni tältä henkilöltä asioihin jotka ovat vieneet eteenpäin oman elämäni asioita.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa vain lakata seuraamasta tuota kaveriasi Instassa. Kyllä se helpottaa, kun vain sinnikkäästi pysyt mediapimennossa hänen suhteensa. Useimmilla meistä on näitä ihmisiä, jotka ovat kuin kryptoniittiä Terikselle; ihan turha kiusata itseään.
Ap tässä:
Miestä en nyt lähde vaihtamaan kuitenkaan, vaikka köyhä pätkätyöläinen hänkin on :D Ja komea ja välittävä <3 Mutta yhtään ystävää mulla ei ole, siihen ainoaan meni välit poikki tämän päihderiippuvuuden takia.
Viisi vuotta mä jaksoin taistella työn puolesta: käytin kaiken vapaa-ajan luomiseen ja työhakemusten lähettelyyn. Tein cv:stä ja hakemuksesta visuaalisesti näyttävät: kuvituksia, värejä, huumoria. Mutta kun se ei vaan johda mihinkään... Alalla on niin paljon tekijöitä ja yrittäjänä toimiminen on ollut mun kohdalla täys katastrofi. En enää ole free ja pääasiallinen tulonlähde on pätkätyö ihan eri alalla.
Siitä saan lohtua että moni mun opiskelukaveri on myös ollut samassa tilanteessa kuin minä, mutta eivät näin kauaa.
Minullekin oli kova pala todeta, etten tule koskaan työllistymään alalle jolle opiskelin. Piti vain hyväksyä, että se minun elämä ei nyt mene niinkuin monien muiden. Nuorena pitää toki yrittää parhaansa, mutta kaikkien paras ei ole silti tarpeeksi hyvä. Meitä keskivertoja on maailma täynnä, mutta jokainen meistä silti vertaa itseään niihin huippuihin.
Tässä ihan oikeasti auttaa se, että lakkaa seuraamasta niitä entisiä tuttuja somessa. Heillä on ihan omat piirinsä ja elämänsä, eivät ne yhtä tykkäystä ja seuraajaa siellä jaksa kaivata.
Vinkkaa tuon koulukaverisi insta, vaikuttaa kiinnostavalta seurattavalta!
Kohtalotovereita?