toisen kanssa kotiin lähteminen
En tiedä mitä keksisin jotta saisin lähteä kotiin mahdollisimman nopeasti toisen lapsen synnyttyä.Tässä meidän pienessä kaupungissa meinaan on semmonen tapa että esikoisen kanssa ollaan 3-4 vuorokautta ja toisen kanssa 2 vuorokautta.Itse koen tuon 2 vrk vaikeaksi koska en saa sairaalassa nukuttua ja kärsin koti-ikävästä.Ikävöin myös miestäni ja tällä kertaa myös 3 vuotiasta poikaani. Monet täällä asuvat ovat kuulema kyselleet nopeammasta kotiinpääsystä mutta turhaan. Kysyin neuvoklasta ja he sanoivat että eivät usko olevan mahdollista mutta että kysyisin sairaalasta.Mitäköhän voisin asian eteen tehdä? Onneksi rv 17 vasta kohta alkaa.Eli en siis halua olla kauan sairaalassa koska: 1) Kotona minua odottaa pieni poikani,joka ei ole tottunut olemaan minusta erossa kuin 6h korkeintaan ja uskon että mustasukkaisuutta ei hänellä ilmenisi niin paljon jos pääsisisin aikaisemmin kotiin 2)En pysty nukkumaan sairaalassa ja viimeksi olin tois väsynyt kotiin tullessa 3)IKäivöin kotia ja miestäni kanssa kovasti.Onko kellään neuvoja miten voisi toimia jotta pääsisi kotiin nopeasti.Lisäksi tilannetta hankaloittaa se että en ole varma löydänkö pojalle hoitopaikkaa niiksi päiviksi jotka olen sairaalassa jos mieheni ja mummit ovat töissä vaikka.luulisi nyt sairaalasta pääsevän jos sanoo että lapsella ei ole kotona hoitajaa välttämättä.
Kommentit (30)
Meilläkin on toiveissa nopea kotiutuminen. Meidän synnytyssairaalassa se on ihan mahdollistakin, jos vauva ja äiti voivat hyvin. Sen lisäksi sairaalasta on mahdollista kotiutua omalla vastuulla vaikka heti, kun vauva on ulkona, eikä sen pitäisi olla mikään lastensuojeluilmoituksen paikka. Suomessa saa synnyttää myös kotona, eikä siitäkään pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitusta. Meille kerrottiin siis sairaalan tutustumiskäynnillä, että omalla vastuulla saa lähteä koska vain.
NKL:lla ei ollut mitään estettä, kun halusin kotiin kahden yön kuluttua esikoisen syntymästä. Tuskinpa ne suositukset mitään ehdottomia ovat eikä ketään voi väkisin sairaalassa pitää.
Mutta. Suosituksiin on syynsä, joista tärkein on vauvan hyvinvointi. Usein esteenä on se, kuinka lastenlääkäri on tavattavissa. Keltaisuuskaan ei välttämättä tule heti esiin. Vaikka se on helppo hoitaa, hoito pitää aloittaa ajoissa, jottei vahinkoa ehtisi tapahtua. Siihen nähden kaksi yötä on mielestäni aika pieni vaiva.
Meillä vauva jäi sairaalaan enkä saanut vielä imettää, joten ei ollut syytä jäädä.
Vähän tylyä tekstiä tässä tulee, mutta mielestäni 2 vrk on lyhyt aika. Nukkuminen voi tietysti olla mitä vaan, mutta tuskin niissä hormoonihöyryissä kotonakaan nukkuisi niin mahdottoman hyvin, esikoinenkin voi olla hankala ja vauvastasikaan et tiedä. Ja sinun iässäsi pari yötä nyt on pikkujuttu olla nukkumatta.
Esikkoa kannattaisi totuttaa hieman irti sinusta, ja itsesi kannattaisi totuttaa itseäsi irti miehestä sen verran, että ei kahdessa päivässä ikävään kuole, tuo lähentelee jo pahaa läheisriippuvaisuutta.
nimim. Kuukausitolkulla kahden maan asukkeina, revi ikävät siitä
Itsellänikin on jo nyt mielessä sairaalassa olo, vaikka laskettu aika vasta lokakuussa.
Meillä kyllä mies voi olla kotona lasten kans ja lapset on tottuneet olemaan minusta erossa päivän tai pari, mutta itse ikävöin lapsia kovasti.
Meidän lapset on lokakuussa sitten 7v, reilu 3v ja alle 2v. kaikki sanoo, että lepää vaan sairaalassa niin kauan kuin mahdollista, mutta minä en koe asiaa niin.
Ensiksikin minua ahdistaa se sairaalassa olo; Hiostava, epämukava sänky, jossa ei saa nukuttua. Jatkuva olon kyseleminen. Imetykseen pakottaminen / imetyksen tuputtaminen. Käskyt ja komentaminen. jne jne jne.
Yksinkertaisesti INHOAN sitä sairaalassa olemista. Täällä meidän tuppukylässä ei oo edes lastenlääkäriä kuin silloin tällöin käymässä, eli siihenki on vähän turhaa vedota. Meiltä on matkaa sairaalaan autolla n. 5min jos sitäkään, eli jos vauvalla jotain poikkeavaa alkais olemaan, niin äkkiä sinne päästäs. Esikoinen aikanaan kellastui ja oli sokeitipassa, lisäksi olen ollut synnytysosastolla työharjoittelussa. Uskon siis huomaavani noiden oireet vauvasta.
Kaiken em vuoksi olen nyt ihan vakavasti miettinyt polikliinista synnytystä. Eli synnyttäisin sairaalassa ja lähtisin sitten 6-8t päästä kotiin vauvan kanssa. Käyttäisin sitten vauvan siinä ns. kotiinlähtötarkastuksessa 2-3 vrk iässä.
En vielä ole ottanut selvää, että miten synnärillä tämmöiseen suhtaudutaan, mutta olen polikliinisesta synnytyksestä lukenut ja tiedän ainakin yhden naisen, joka täälläkin on näin toiminut. Eli periaatteessa pitäis olla mahdollista.
Ja tuolle edelliselle (?) kirjoittajalle voisin sanoa, että minä voin aivan yhtä hyvin toivottaa aikuiseksi kasvamista niille, jotka opettelee vauvan hoitoa viikon synnärillä ennenkuin uskaltavat kotiin lähteä. Kai nyt jokainen lapsensa osaa hoitaa? Mutta, meitä on moneksi ja niinpä en niin tee. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja se meidän jokaisen tulisi muistaa!
Jos oikein kovasti kotiin haluat, niin senkus lähdet.
Ei sairaalan väki voi sinua pakottaa sairaalassa olemaan, ellet sitten ole todettu mielenvikaiseksi tai muusta syystä sinulla ole holhoojaa tai jos sinulla on lääketieteellisesti vaarallista jos lähdet pois. Voit tietysti lähteä kotiin omalla vastuulla, mutta sitten on turha vinkua perään jos kaikki ei olekaan kunnossa ja lasku hoidoista jälkikäteen voi olla kallis.
Pitämällä sairaalassa pari päivää haluavat varmistaa sekä vauvan että sinun hyvinvointisi ja että imetys lähtee käyntiin. Kuitenkin on haitaksi maidonnousulle ja levonsaannille jos et saa nukuttua ja otat paljon ylimääräistä stressiä perheesi takia.
Kannattaa kuitenkin kuunnella perustelut sille miksi haluavat teitä sairaalassa pitää.
Isyysloma on keksitty, miehesi voi jäädä isyyslomalle hoitamaan esikoista etkä voi kuitenkaan koko ikääsi olla lastesi kanssa yhtäjaksoisesti, kouluunkin joutuu aikanaan pidemmäksi aikaa kuin kuudeksi tunniksi. Kannattaisi ehkä harjoitella kolmivuotiaan kanssa olemista jonkun muunkin kuin äidin kanssa koko ajan. Sitten kun näkisit ettei ongelmia tule, olosi olisi rauhallisempi vaikka joutuisitkin olemaan laitoksella pari päivää.
Esikoiselle on kuitenkin paljon pienempi murhe olla turvallisesti isänsä tai mummunsa kanssa päivän tai kaksi kuin että sinä pahimmassa tapauksessa kuolisit johonkin komplikaatioon kun kiirehdit kotiin hengenhädässä..
kiitos ystävällisistä kommenteista ja ei kiitos ilkeistä.Eli osaan kyllä olla ilman miestäni pari päivää mutta lapsen saannin jälkeen on ikävä kotia ja miestä tosi kovasti kun hormonitkin pinnassa. Minusta on vaan hyvä että meidän perheessä on läheiset välit ja ikävä kaikilla kaikkia.Lapsesta voin sanoa suoraan että pidän hänet mielelläni läheisenä ja läheiset välit ovat myös hänellä isäänsä ja mummeihin.Osaa olla kyllä päivän erossa minusta ilman että kovasti ikävöi mutta öitä ei ole kokeiltu kuin yhesti joten uskon että yö tai useampi päivä olisi jo paha hänelle.Tietysti jos on pakko niin ei siinä mitään sit sille voi. Mutta ehdoin tahdoin en halua olla hänestä erossa.Ehkä teillä jotka ilkeästi kirjoititte niin on sitten kaukaiset välit lapsiinne,mutta minä ainakin olen aina ollut tunne ihminen ja haluan pitää lapset lähellä niin kauan kuin he sen sallivat. Hurjan monessa kaupungissa on mahdollisuus tuohon synnytykseen josta pääsee 11 tunnin tai 6h päästä pois.Mutta ei täällä meillä.Yritän silti kovasti kysellä.Ei voi olla niin vaikea ymmärtää miksi toinen haluaa kotiin perheensä luo nopeammin.Tietysti ajattelen vauvan parasta mutta myös toisen lapseni ja itseni parasta. Ja en kuulu äiteihin jotka tuputtaa jo syntymän jälkeen lasta hoitoon koko ajan jonnekkin.# vuotiaan ehkä kuuluu osata olla jo hieman erossa ja osaakin jo mutta miksi ihmeessä minun pitäisi alkaa häntä itsestäni oikein urakalla vierottamaan.Antakaa toisten olla lapsiensa kanssa jos haluavat.Taidan snaoa kun ultraan menen niin että haluaisin nopeasti sairaalasta pois ja jos ei mitenkään onnistu niin hyväksyä tuon 2 päivää.Olen juu nuori ja jaksan mutta olen hyvin herkkä joten itken sitten sairaalassa ikävää mutta eihän sille mitään vissiin voi.
Mä yritin ystävällisesti ilmaista, että myös se syntyvä lapsi tarvitsee äidin huomiota ja sen lisäksi hoitohenkilökunnan tarkkailua. Tarkkailunhan voi hoitaa monella tapaa, varsinkin, jos asuu lähellä sairaalaa, mutta asiaa kannattaa miettiä etukäteen. Sairaaloissa, joissa polikliininen synnytys on mahdollista, on käytännöt järjestetty vauvankin parasta ajatellen.
Vakavat ongelmat ovat harvinaisia, mutta joistakin ongelmista lapsi kantaa seurauksia läpi elämänsä.
" Mianni kirjoitti - 06.05. 13:24 (4/8)
Ensiksikin minua ahdistaa se sairaalassa olo; Hiostava, epämukava sänky, jossa ei saa nukuttua. Jatkuva olon kyseleminen. Imetykseen pakottaminen / imetyksen tuputtaminen. Käskyt ja komentaminen. jne jne jne.
Ja tuolle edelliselle (?) kirjoittajalle voisin sanoa, että minä voin aivan yhtä hyvin toivottaa aikuiseksi kasvamista niille, jotka opettelee vauvan hoitoa viikon synnärillä ennenkuin uskaltavat kotiin lähteä.
VASTAUKSENA: Ei se sairaalassa olo tietenkään herkkua ole, nyt olikin vastauksena kyse siitä, ettei pysty erossa miehestään tai lapsistaan olemaan. Hyvät ja erittäin lämpimät välit voi olla ilman tarrautumistakin.
Toiseen pointtiin, olin itse sairaalassa 4 päivää, keisarinleikkauksen jälkeen, kun menetin siellä tehdyn kohdun vaurion jälkeen 3 litraa verta, ja tätä ennen lasta oli jo yritetty tehdä perinteiseen tapaan n. vuorokausi. Joten ei ole tarvetta kasvaa aikuiseksi tai opetella lastenhoitoa, oli vaan tarve toipua jaloilleen. Turhaan siis Mianni tätä kommentoit, kun et tuntenut taustoja.
siitä polikliinisestä synnytyksestä, jos on siellä päin mahdollista. Täällä se on mahdollinen jos synnytys on sujunut hyvin, ei liikaa verenhukkaa, ei liian kauan lapsiveden menosta, lapsella kaikki kunnossa ja kakkaa ym ym. Aika tarkat olivat kuitenkin kriteerit että kotiin pääsi. Itse ilmoitin jo neuvolassa kakkosta odottaessa, että haluan mahdollisimman pian kotiin, jos vain kaikki on kunnossa itsellä ja vauvalla. Terveydenhoitaja kirjoitti sen jo papereihini, joten sairaalassa sitten tiesivät. Esikoisen kanssa olin sairaalassa melkein kaksi viikkoa, koska synnytystä ei suostuttu lapsiveden mentyä käynnistämään ajoissa, ja molemmat vauva että minä saimme siitä tulehduksen ja sitten antibioottia tipalla. Ikäeroa lapsilla siis 1v7kk. Kakkosen synnytys sujui nopeammin, vaikka alkoi sekin vesienmenolla.
Kaikki oli kunnossa, joten lääkäri tarkasti vauvan ja pääsimme kotiin samana päivänä, vauva oli silloin alle 12h vanha. Sitten kävimme vielä lääkärin tarkastuksessa 3pvä päästä ja vauva sai calmette-rokotuksen. Yön jouduimme kyllä olemaan miehen kanssa sairaalassa, kun vauva päätti syntyä 00.35. Esikoinen oli äidilläni hoidossa ja kaikki meni hyvin.
Tosin kyllä kannattaa huomioida sekin onko sairaalaan pitkä matka..itse en uskaltaisi lähteä noin nopeasti kotiin jos matkaa olisi enemmän.. eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu..
Onnea odotukseen!
Vaan siis yleensäkin nykyisin on paljon äitejä (olen kuullut ja lukenut), jotka ovat hyvin epävarmoja vauvansa käsittelyssä ja hoitamisessa ja haluavat siksi olla pitkään sairaalassa.
Minun mielestä se on ihmeellistä, KOSKA MINÄ olen ollut hyvinkin varma otteissani alusta asti. Samalla tavalla he voivat ihmetellä minun hinkua pois sairaalasta, koska HE kokevat asian erilailla.
Siksi onkin turhaa tuomita toisen mielipidettä tässäkään asiassa.
Ja vauvan vointi on tietenkin se pääasia.
Mulla oli myös kiire esikoisen luo kotiin. Reilun vrk:n jälkeen lähdin ja kaduin syvästi.
Kyllä siellä kotona on niin paljon hommaa, että ei malta lepäillä vaikka se tarpeen olisi.
Lepää sairaalassa se 2 vrk. tai enemmän.
Sorry Mianni, luin ilmeisesti hutaisten viestisi.
Ja AP:lle, vaikka olenkin kovasanainen, niin tarkoitus ei sinänsä ole paha, vaan olen aivan liikaa katsellut vierestä ihmisiä, jotka pilaavat elämänsä olemalla liian takertuvia - en tarkoita, että sinä sitä olisit; mutta tsemppiä myös itsenäisyyteen. Ja sinne synnytykseen!
Esikoisen synnytyksen jälkeen en saanut nukuttua yhtään koska huonetoverin vauva huusi kuin syötävä vähän väliä. Juuri kun ehdin torkahtaa niin se vauvaparka alkoi taas huutaa. Ja sitten heräsi oma vauva siihen huutoon. Koti-ikävä oli myös.
Eihän se mukavaa ole siellä olla, mutta lähden sinne (lokakuussa myöskin) sillä asenteelle että se on vauvani parhaaksi koska se hoitohenkilökunta on lähellä jos vauvalle tulee jokin hätä.
Itse olen päättänyt, että jos synnytys menee hyvin ja sekä vauva että minä olemme hyvässä kunnossa, olemme sairaalassa max. vuorokauden. Sairaala on lähellä ja sinne pääsee takaisin, jos jotain häikkää ilmenee. Vauvaa sitten käytetään 2-3vrk ikäisenä lääkärintarkaistuksessa.
Minulla syinä ovat tähän mm. kaupunkimme synnärin tämänhetkinen tilanne, ahdasta, ahdasta ja ahdasta. En halua jäädä sinne " lepäämään" ja " opettelemaan vauvanhoitoa" , jos kaikki menee hyvin. Osaan jo hoitaa vauvaa (toinen siis tulossa) ja levätä saan kotonakin, todennäköisesti paremmin kuin viiden äidin kanssa samassa huoneessa tai pahimmassa tapauksessa käytävällä. Ruokaa laitan etukäteen pakkaseen niin, että ekaksi viikoksi ainakin riittää lämmitettävää sieltä, lisäksi mies pitää sen ekan viikon isyyslomaa ja hoivaa meitä kotona.
Minullekin miehen läsnäolo on tosi tärkeää isoissa elämän käännekohdissa. Minusta tuntuu ihanalta ajatukselta mahdollisimman pian päästä kotiin, omaan perheen luo, totuttamaan esikoistakin vauvaan ja ottamaan hänet heti vauvatouhuihin mukaan! Vauva on meille koko perheen juttu, ei äidin oma asia.
Mutta tämä kaikki siis JOS asiat menee hyvin. Esikoisen synnytys oli helppo ja nopea ja fyysinen palautuminen kävi nopeasti, mutta vauvan ongelmien takia jouduimme olemaan 6 vrk sairaalassa ja se oli TUSKAA. Joten nyt toivon jotain ihan muuta!
Niin ja siis meilläkin tuo 2vrk on sellainen suositus, että sen pitävät, mutta ei sinne kukaan äitejä kahlitse sänkyyn ;) Meinaan jo esitietolomakkeeseen kirjoittaa, että kotiudun HETI kun se on mahdollista.
Tiivistettynä tämän keskustelun ongelmakohdat, vastaus niihin voisi olla perhehuone. Onko teidän synnäreillä niihin mahdollisuutta? 2 kertaa perhehuoneessa lepäilleenä voin vain lämpimästi suositella: oma rauha, mies ja lapset lähellä koko ajan, palvelu pelaa (ruoat ja pyykit) ja ennenkaikkea lapsen ja minun vointiani tarkkaillaan.
Meidät muuten kotiutettiin esikoisenkin kanssa 2vrk:n jälkeen, samoin kuopuksen kanssa. Esikoisen kanssa pelkäsin kyllä keltaisuutta, joka on suurimmillaan 4 vrk syntymästä. En kyllä laittaisi omaa ikävääni tms. lapsen hyvinvoinnin edelle. Kaikilla ei ole kuitenkaan kykyä huomata ajoissa, tarvitaanko apua ja hormoonimylläkässä saattaa epäillä jotain ihan normaaliakin vakavaksi...
Jos teillä on hyvät ja lämpimät välit keskenänne, niin kyllähän esikoinen sitten tykkää olla isin kanssa ihan yhtä paljon kuin sinunkin kanssasi, eikös. Vai etkö ole antanut lapselle mahdollisuutta luottaa isäänsä?
Koska olet äitinä kertomasi mukaan luonnonlahjakkuus (et tarvitse opettelua jne), uskon että vaistosi sanoo sinulle aivan kuten eläinlastenkin äideille, että poikasen totuttaminen mahdollisimman nopeasti selviämään maailmassa on ainoa keino pitää se hengissä. Ja ensimmäinen askel ihmisperheessä on totuttaa poikaset olemaan molempien vanhempiensa kanssa ja jonkun muun läheisen aikuisen, kuten isovanhempien, tätien/setien jne. Useimmat emot " hylkäävät" edellisen poikasen kun saavat uuden, ja tämä tapahtuu siksi, että uusi poikanen tarvitsee emoaan kipeämmin kuin vanha poikanen. Toki inhimillisyyteen kuuluu se, että emme hylkää vanhempaa poikastamme, mutta asiaan kuuluu se, että vastasyntyneen tarpeet menevät muiden tarpeiden edelle (mukaan lukien sinun, miehesi ja esikoisesi)
No niin. Ja sitten suosittelen, että kun saat katraasi vähän vanhemmaksi, painelet takaisin koulunpenkille, sillä tiedäthän että suurin lastesi tulevaisuuteen vaikuttava indikaattori on äidin koulutustaso. Ja kolmevuotiaan suosittelen pistämään puolipäivähoitoon ainakin vuoden ennen eskaria, nottei nyt aivat pussissa kasvaisi. Ja lopuksi totean, että nämä ovat subjektiivisia neuvoja, joita saa kun kyselee asioita vauva-lehden palstoilla. Joten älä ota herneitä :)
Juu, ja vielä loppuun lisäisin että itsekin mielelläni perhehuoneen ottaisin ja se syy ei ole oma ikävä vaan se, että isä muodostaisi mahdollisimman varhain syvän suhteen vauvan kanssa, yhtä syvän kuin minäkin. Se on sitä vaikeampaa mitä enemmän isä on vauvasta erossa (ja sen tähden mm. vanhempainloman jakaminen on suositeltavaa)
yritän olla loukkaantumatta mutta edelliselle kirjoittajalle vastaan että en aio mennä koulun penkille enään.Ja kyllä voin olla sen 2 pv sairaalassa jos ei muu auta.Ja en ole luonnonlahjakkuus äitinä mutta ihan hyvin osaan hoitaa lapsia.Poika on läheinen myös isänsä kanssa mutta kun äidin kanssa on päivät pitkät niin on äidin poika oikeastaan.En aio pistää poikaa hoitoon ennen eskaria vaan hän käy sitten eri kerhoissa ilman minua 3 vuotiaasta lähtien pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan mikä riittää todella hyvin.
heti pois sairaalasta---se sairaalassa oleminen kun ei ole vain äidin vaan myöskin sen syntyneen lapsen edun mukaista. Lisäksi itsekin olen samaa mieltä siitä, että sairaalassa on paljon paremmin mahdollisuus toipua ja levätä, kun vauvaa hoidetaan puolestasi halutessasi ja ruoat kannetaan valmiina eteen. eihän sinne sairaalaan ole tarkoitus asumaan jäädä !- kyllä 2 vrk aika lyhyt aika kaikkinensa on ! sitten kun menet takaisin kotiin niin se rumba vasta alkaa--
lapsesikin on oikeasti jo sen verran iso, että uskon kyllä että pärjää 2 vrk isänsäkin kanssa- oletko ajatellut että se voi olla myös isälle/lapselle hyväksi... ainakin meidön kohta 3 v. lapsemme on ollut jo niin monta kertaa hoidoissa isovanhemmilla, että oikein odottaa nyt kun pääsee yökyläään ! eli lapselle tekee ihan hyvää saada läheisiä kontakteja myös muihin aikuisiin.
Omasta mielestäni synnärin osastolla oli kuin hotellissa (en ole kovin vaativaa tyyppiä ;) ). Olin tyytyväinen siihen, että mies sai tilaisuuden olla esikoisen kanssa kotona kahdestaan ja minä sain tutustua tulokkaaseen rauhassa. Eihän se sairaalassa olo herkkua ole, mutta puolensa on silläkin. Me " jouduimme" olemaan osastolla kokonaiset 4 päivää pikku2:n kanssa ja jouduimme kotiin paluumme jälkeen palaamaan vielä osastolle (yksi yö oltiin kotona). Pikkuisella bilirubiiniarvot nousivat korkealle, joten valohoitoa tarvittiin parin päivän ajan. Esikoisella ei aikoinaan ollut keltaisuutta, joten tähän emme olleet varautuneet lainkaan. Lastenlääkärinkin mukaan on epätavallista, että toinen lapsi " kellastuu" mutta esikoinen ei. Joten onneksi ei ollut kiirettä kotiin (keltaisuus havaittiin, kun vauva oli 2vrk vanha ja sitä lähtien veriarvot tarkistettiin aamuin illoin kotiutumiseen asti. Emme välttämättä olisi tajunneet tilanteen vakavuutta, jos olisimme kotiutuneet ennen kuin keltaisuus huomattiin...
Ja esikoinen pärjäsi oikein hyvin isin kanssa kotona vaikka äitiä olikin ikävä. Kannattaa jo nyt sopeutua ajatukseen, että esikoisesta tulee " iso" ja sinun on keskityttävä ensisijaisesti vauvaan (ainakin alussa).