Lue keskustelun säännöt.
Huolissani miehen mielenterveydestä
29.07.2018 |
Puoliso eristäytyy kotiin yhä enemmän, katsoo maratonina sarjoja (jatkunut jo vuosia), hänellä ei ole ystäviä. Huomaan että itsekin alan masentua hänen kanssaan. Hän hermostuu hyvin paljon jos puhun asiasta, koska ruuturiippuvuus arka asia eikä halua että siihen puututaan. Meillä on lapsia. En tiedä, mitä voisin tehdä.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit ei pysty muuttamaan mitään ellei toinen halua. Lääkkeillä voi toki myrkyttää mieltä, mutta se ei kannata. Paras tapa on keskusteltu ja perseelle potkiminen. Niin ditä on ennenkin pärjätty eikä ollut mielisaita tai masentuneita.
Olen yrittänyt mutta hermostuu ihan valtavasti puuttumisesta asioihinsa. Kiihtyy ja alkaa raivota. En jaksa riidellä. Ap
Raivoaminen on hyvä merkki. Viesti on mennyt perille. Anna aikaa, kyllä se siitä.
Huh, alan vain kerta kaikkiaan itse uupua ja kaipaan läheisyyttä. Kun tilanne jatkunut vuosia ja ruutuaika ei ainakaan ole lainkaan vähentynyt... Koko ajan tulee uusia sarjoja ja tuotantokausia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apuja kirjoitti:
.
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Pages/default.aspx
Onpa hyvät sivut! Suurkiitos. Mutta tuollakin puhutaan vain peliriippuvuudesta. Mieheni on riippuvainen viihteen katselemisesta. Koska ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja on mukavuudenhaluinen, on helpompi vain katsella ruutua, ongelma on että siitä kuten kaikista riippuvuuksista tulee syvenevä kierre?
Olisiko kellään kokemusta samanlaisesta ja miten olette selvinneet?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetäytyminen ruudun ääreen on seurausta ikävistä tunteista eli lapsuudentraumoista, suvusta eristäytyneisyyydestä ja yksinäisyydestä. Hän tarvitsee ymmärtäjää, jonka kanssa jakaa tunteita.
Mutta ilmeisesti minä en kykene siihen oikealla tavalla, tai olen liian lähellä? Torjuu minut.
Ap
Ilmeisesti lähestymistapasi on häntä ahdistava. Etsi itse ensin netistä tietoa vaikkeimmista asioista, joita tiedät miehesi mielessä olevan. Niin että ymmärrät häntä. Sitä kautta voit pystyä tukemaan ja ohjaamaankin häntä tarvittaessa ammattiauttajalle, ellette selviä kahden kesken. Ruuturiippuvuus on seuraus jostain, se ei ole syy. Ruutuun hän pakenee ja kokee sen läsnäolon helpoksi ja vaikeat ajatukset poisvieväksi. Luotatteko toisiinne? Luottamus on tärkeä pohja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit ei pysty muuttamaan mitään ellei toinen halua. Lääkkeillä voi toki myrkyttää mieltä, mutta se ei kannata. Paras tapa on keskusteltu ja perseelle potkiminen. Niin ditä on ennenkin pärjätty eikä ollut mielisaita tai masentuneita.
Olen yrittänyt mutta hermostuu ihan valtavasti puuttumisesta asioihinsa. Kiihtyy ja alkaa raivota. En jaksa riidellä. Ap
Raivoaminen on hyvä merkki. Viesti on mennyt perille. Anna aikaa, kyllä se siitä.
Huh, alan vain kerta kaikkiaan itse uupua ja kaipaan läheisyyttä. Kun tilanne jatkunut vuosia ja ruutuaika ei ainakaan ole lainkaan vähentynyt... Koko ajan tulee uusia sarjoja ja tuotantokausia. Ap
Vuosia? Mitä ikävää tapahtui ennen ruutuaikaa? Jotain teidän välillä todennäköisesti.
Meillä on niin, että mies alkaa raivota vain silloin, kun osutaan maaliin eli puolisosi tietää tekevänsä väärin ja olevansa paska perhettään kohtaan. Nyt pitäisi vain löytää langanpää, jotta pääsisi purkamaan vyyhtiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on niin, että mies alkaa raivota vain silloin, kun osutaan maaliin eli puolisosi tietää tekevänsä väärin ja olevansa paska perhettään kohtaan. Nyt pitäisi vain löytää langanpää, jotta pääsisi purkamaan vyyhtiä.
Onko ampuminen auttanut? Tuskin. Ehkä puolisollasi ei ole keinoja tehdä toisin, ei osaa jos hän on saanut lapsuudenkodissaan huonon mallin vanhemmuudesta. Tai nyky-ympäristössä on veetuileva este.
Vierailija kirjoitti:
Jos sivusta päin katson, minusta mies on masentunut ja iloton, tosi passiivinen. Mutta ei ole omasta mielestään masentunut, joten vaikea siinä on väittää vastaan. Tuntuu kurjalta kun suhde kuolee. Jos menen omiin menoihini, tapaan ystäviä, keskityn lapsiin ja töihin, hän passivoituu vain entistä enemmän ja ehkä jotenkin murjottaa kun olen hyväntuulinen. Jos koetan keskustella, hän ei ota kantaa. Ehkä ärsytän häntä jotenkin? Ei halua kuitenkaan erota.
Ahdistava pattitilanne.
Ap.
En ehkä katsoisi yksisilmäisesti tuota yletöntä sarjojen katselua ongelmana, ennemminkin oireena. Voihan olla, että miehesi on ollut masentunut ja huomannut, että eristämällä ulkomaailman, on helpompi jaksaa.
Onhan tuo toki huolestuttavaa, ettei miehesi jaksa tehdä mitään muun perheen kanssa. Voisitko lähestyä asiaa kuten yleensä suhteen "väljähtyessä"? Mihin ihastuit miehessäsi ja mihin miehesi ihastui sinussa? Mitä teitte yhdessä, kun olitte kaksin? Jos miehesi löytäisi ensin sinut uudestaan ja sitten muita perheenjäseniä ja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun masentunut puolisoni katsoi masennusjaksojensa aikana tosi paljon televisiota, juurikin sarjoja sarjojen perään Netflixistä, HBOlta jne. Kyseessä ei ollut oikeastaan riippuvuus televisiosta/sarjoista, vaan keino kestää todella huonoa oloa ja paeta pään sisäisiä synkkiä ajatuksia. Kun vointi oli huono hän koki sosiaaliset kontaktit liian raskaiksi, vaikka läheiset ihmiset olisivat olleet kuinka rakkaita ja tärkeitä, siksi mielummin televisio. Hoito (pitkä terapia ja lääkitys) auttoi, voinnin kohentumisen myötä television kulutus väheni selvästi ja muuhunkin alkoi riittää voimia. Puolisoni on onneksi aina ollut hoitomyönteinen ja tiedostanut oireensa, ja myös jakanut kanssani missä mennään. Muuten en varmaankaan olisi jaksanut kulkea rinnalla.
En tiedä onko sinun miehelläsi kyseessä masennus, mutta kuulostaa siltä että asiaa kannattaisi tutkia. Se on vaan varmasti tosi vaikeaa jos hän ei itse koe sitä tarpeelliseksi. Voisit ehkä varata itsellesi käynnin terveysasemasi psykiatriselle sairaanhoitajalle, hän osaa todennäköisesti neuvoa miten asiassa kannattaisi edetä. Sieltä itse sain keskusteluapua ja ohjeita kun mieheni tilanne oli vaikea ja tuntui etten jaksa.
Paljon voimia sinulle! Mistä tahansa on kyse kuulostaa siltä että tilanne on sinulle kuormittava ja vaikea. Hae ainakin itsellesi apua. Toivon kovasti että miehesikin motivoituisi tilanteen selvittelyyn.
Kiitos. Yritän tuota kautta, haen ensin itselleni apua. Josko sitten jaksaisi tukea toista oikealla tavalla. Tulee kierre sellaisesta, kun kokee jäävänsä monella lailla aivan yksin ja tulee torjutuksi, ei sitten osaa itsekään olla loputtoman rakastava ja ymmärtäväinen. Kun on vain tarvitseva ihminen itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on niin, että mies alkaa raivota vain silloin, kun osutaan maaliin eli puolisosi tietää tekevänsä väärin ja olevansa paska perhettään kohtaan. Nyt pitäisi vain löytää langanpää, jotta pääsisi purkamaan vyyhtiä.
Onko ampuminen auttanut? Tuskin. Ehkä puolisollasi ei ole keinoja tehdä toisin, ei osaa jos hän on saanut lapsuudenkodissaan huonon mallin vanhemmuudesta. Tai nyky-ympäristössä on veetuileva este.
En ole tehnyt sitä tahallani, mutta jos mies on itse tehnyt jotain paskaa ja siihen joutuu puuttumaan, hän alkaa tapella. Jos taas hän on tehnyt asian tietämättään, pystyy keskustelemaan ja pahoittelemaan ihan neutraalisti. Tuo kyllä omat haasteensa asioiden käsittelyyn.
Onko mitään mitä hän harrasti/te harrastitte yhdessä ennen kuin tämä alkoi? Jotain mistä tiedät että hän pitäisi varmasti? Ulkoileeko hän yhtään? On tosi vaikeaa yrittää saada toista innostumaan väkisin jostakin terveellisemmästä tekemisestä. Hänen kotinsa ja turvansa tällä hetkellä on nuo sarjat.
Yritä puhua rauhallisesti vaikka hän ärtyisikin. Sano että perhe-elämänne kärsii hänen poissaolostaan ja että haluatte hänet lasten kanssa takaisin yhdessäoloon. Pyydä, rukoile häntä mukaan esim pihalle, pikku kävelylle, katselemaan kaunista maisemaa. Ensiksi hän ärtyy ja suuttuu, mutta palaa kärsivällisesti asiaan silloin tällöin. Kuvittele että hän on kuin pelokas, pimeään luolaan eksynyt menninkäinen joka uskoo kuolevansa jos tulee sieltä ulos. Älä hoputa, älä suutu, älä turhaannu.
Jaksamista, rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mitään mitä hän harrasti/te harrastitte yhdessä ennen kuin tämä alkoi? Jotain mistä tiedät että hän pitäisi varmasti? Ulkoileeko hän yhtään? On tosi vaikeaa yrittää saada toista innostumaan väkisin jostakin terveellisemmästä tekemisestä. Hänen kotinsa ja turvansa tällä hetkellä on nuo sarjat.
Yritä puhua rauhallisesti vaikka hän ärtyisikin. Sano että perhe-elämänne kärsii hänen poissaolostaan ja että haluatte hänet lasten kanssa takaisin yhdessäoloon. Pyydä, rukoile häntä mukaan esim pihalle, pikku kävelylle, katselemaan kaunista maisemaa. Ensiksi hän ärtyy ja suuttuu, mutta palaa kärsivällisesti asiaan silloin tällöin. Kuvittele että hän on kuin pelokas, pimeään luolaan eksynyt menninkäinen joka uskoo kuolevansa jos tulee sieltä ulos. Älä hoputa, älä suutu, älä turhaannu.
Jaksamista, rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä sinulle!
Ap:n puoliso kuulostaa hyvin paljon omalta puolisoltani. Olemme olleet yhdessä 22vuotta ja mies on ollut kaikki nämä vuodet tuonkaltainen.
Joskus epäilin kyseessä olevan masennuksen, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Miehen luonne tai persoonallisuus on ainakin meillä on vain tuollainen erakko. Kamalaahan se on, kun toista ei saa edes päiväkävelylle, ei lomalle, ei puhu, ei näytä tunteistaan kuin kiukun ja suuttumuksen, ystäviä ei ole (eikä halua) jne.
Miestä ei näytä liikuttavan mikään, aina tuntuu että järkeilemällä selvittää asiat.
Töissä käy ja ilmeisesti hoitaa työnsä hyvin, kotona laittaa perheen ruoat, pesee pyykit, siivoaa ja ulkoiluttaa koirat, ja siihen se jääkin. Telkkaria / nettiä katselee paljon, asiaohjelmaa sekä uutisia.. ei mitään sarjoja, ei urheilua tai viihdettä.
Olen lukemattomia kertoja pyytänyt kesäloma-aikaan yhteiselle matkalle, retkelle, ilmaistapahtumiin, kävelylle, lenkille, teatteriin, museoon, näyttelyihin tms, mutta ei niin ei.
Lomat ja retket olen tehnyt yksin ja/tai lasten kanssa. Viime vuosien uusin ilmiö on, että mies on alkanut napisemaan niiden maksullisuudesta, joten maksulliset matkat ja tapahtumat olenkin jättänyt väliin.
Käyn paljon kävelyllä, ilmaiset tapahtumat hyödynnän ja luen.
Ohjeeksi olen saanut monet kerrat, että anna miehen olla ja tee asiat yksin. Kaikkia ei vain kiinnosta olla aktiivisia, toiset ovat vain rauhallisempia, ketään ei voi pakottaa liikkumaan ja käymään paikoissa, tekemään yhdessä asioita.
Onneksi asumme Helsingissä jossa ilmaisia tapahtumia on ja erilaisia paikkoja joissa käydä. Mies on tämänkin kesän viettänyt pääasiassa sisätiloissa, vuoteessa ollen, mutta mitäpä se minulle kuuluu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n puoliso kuulostaa hyvin paljon omalta puolisoltani. Olemme olleet yhdessä 22vuotta ja mies on ollut kaikki nämä vuodet tuonkaltainen.
Joskus epäilin kyseessä olevan masennuksen, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Miehen luonne tai persoonallisuus on ainakin meillä on vain tuollainen erakko. Kamalaahan se on, kun toista ei saa edes päiväkävelylle, ei lomalle, ei puhu, ei näytä tunteistaan kuin kiukun ja suuttumuksen, ystäviä ei ole (eikä halua) jne.
Miestä ei näytä liikuttavan mikään, aina tuntuu että järkeilemällä selvittää asiat.Töissä käy ja ilmeisesti hoitaa työnsä hyvin, kotona laittaa perheen ruoat, pesee pyykit, siivoaa ja ulkoiluttaa koirat, ja siihen se jääkin. Telkkaria / nettiä katselee paljon, asiaohjelmaa sekä uutisia.. ei mitään sarjoja, ei urheilua tai viihdettä.
Olen lukemattomia kertoja pyytänyt kesäloma-aikaan yhteiselle matkalle, retkelle, ilmaistapahtumiin, kävelylle, lenkille, teatteriin, museoon, näyttelyihin tms, mutta ei niin ei.
Lomat ja retket olen tehnyt yksin ja/tai lasten kanssa. Viime vuosien uusin ilmiö on, että mies on alkanut napisemaan niiden maksullisuudesta, joten maksulliset matkat ja tapahtumat olenkin jättänyt väliin.
Käyn paljon kävelyllä, ilmaiset tapahtumat hyödynnän ja luen.Ohjeeksi olen saanut monet kerrat, että anna miehen olla ja tee asiat yksin. Kaikkia ei vain kiinnosta olla aktiivisia, toiset ovat vain rauhallisempia, ketään ei voi pakottaa liikkumaan ja käymään paikoissa, tekemään yhdessä asioita.
Onneksi asumme Helsingissä jossa ilmaisia tapahtumia on ja erilaisia paikkoja joissa käydä. Mies on tämänkin kesän viettänyt pääasiassa sisätiloissa, vuoteessa ollen, mutta mitäpä se minulle kuuluu..
Ja sinä rakastat häntä edelleen, koska...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kierrätykseen ja tilalle sellainen kumppani joka haluaa tehdä just sun kanssa asioita.
No, ensin haluaisin koettaa auttaa. Läheisyyteni hän torjuu. On introvertti, ei pidä kontaktia sukulaisiinsa, ystäviä ei ole ja lapsuudessa vanhempien ero ym. vaikeita kokemuksia. Ap
Sulla on pitkät piuhat. Jos hän torjuu läheisyytesi, hän ei kaipaa apuasi joten ihan turhaan häntä häiritset.
Laita kierrätykseen, ei teillä ole enää parisuhdetta.
Minkälaisen mallin raivoava ruuduntuijottaja antaa lapsille? Kyseessä on miesvauva joka on taantunut aivan zombin tasolle. Epäilen, että tehtävissä on enää mitään. Lähde oman ja lastesi mielenterveyden takia.
En kyllä voisi elää tuollaisen muumion kanssa. Mitä sinä saat häneltä tai lapset? Ette muuta kuin pahan mielen. Sano miehelle, että jos ei ota apua vastaan, jää yksin katselemaan sarjojaan. Ei tuon takia kannata useamman ihmisen pilata elämäänsä, tuo on miehen oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n puoliso kuulostaa hyvin paljon omalta puolisoltani. Olemme olleet yhdessä 22vuotta ja mies on ollut kaikki nämä vuodet tuonkaltainen.
Joskus epäilin kyseessä olevan masennuksen, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Miehen luonne tai persoonallisuus on ainakin meillä on vain tuollainen erakko. Kamalaahan se on, kun toista ei saa edes päiväkävelylle, ei lomalle, ei puhu, ei näytä tunteistaan kuin kiukun ja suuttumuksen, ystäviä ei ole (eikä halua) jne.
Miestä ei näytä liikuttavan mikään, aina tuntuu että järkeilemällä selvittää asiat.Töissä käy ja ilmeisesti hoitaa työnsä hyvin, kotona laittaa perheen ruoat, pesee pyykit, siivoaa ja ulkoiluttaa koirat, ja siihen se jääkin. Telkkaria / nettiä katselee paljon, asiaohjelmaa sekä uutisia.. ei mitään sarjoja, ei urheilua tai viihdettä.
Olen lukemattomia kertoja pyytänyt kesäloma-aikaan yhteiselle matkalle, retkelle, ilmaistapahtumiin, kävelylle, lenkille, teatteriin, museoon, näyttelyihin tms, mutta ei niin ei.
Lomat ja retket olen tehnyt yksin ja/tai lasten kanssa. Viime vuosien uusin ilmiö on, että mies on alkanut napisemaan niiden maksullisuudesta, joten maksulliset matkat ja tapahtumat olenkin jättänyt väliin.
Käyn paljon kävelyllä, ilmaiset tapahtumat hyödynnän ja luen.Ohjeeksi olen saanut monet kerrat, että anna miehen olla ja tee asiat yksin. Kaikkia ei vain kiinnosta olla aktiivisia, toiset ovat vain rauhallisempia, ketään ei voi pakottaa liikkumaan ja käymään paikoissa, tekemään yhdessä asioita.
Onneksi asumme Helsingissä jossa ilmaisia tapahtumia on ja erilaisia paikkoja joissa käydä. Mies on tämänkin kesän viettänyt pääasiassa sisätiloissa, vuoteessa ollen, mutta mitäpä se minulle kuuluu..
Ja sinä rakastat häntä edelleen, koska...?
No hoitaahan tuo kuitenkin osansa kotitöistä. (Ei kirjoittaja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n puoliso kuulostaa hyvin paljon omalta puolisoltani. Olemme olleet yhdessä 22vuotta ja mies on ollut kaikki nämä vuodet tuonkaltainen.
Joskus epäilin kyseessä olevan masennuksen, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Miehen luonne tai persoonallisuus on ainakin meillä on vain tuollainen erakko. Kamalaahan se on, kun toista ei saa edes päiväkävelylle, ei lomalle, ei puhu, ei näytä tunteistaan kuin kiukun ja suuttumuksen, ystäviä ei ole (eikä halua) jne.
Miestä ei näytä liikuttavan mikään, aina tuntuu että järkeilemällä selvittää asiat.Töissä käy ja ilmeisesti hoitaa työnsä hyvin, kotona laittaa perheen ruoat, pesee pyykit, siivoaa ja ulkoiluttaa koirat, ja siihen se jääkin. Telkkaria / nettiä katselee paljon, asiaohjelmaa sekä uutisia.. ei mitään sarjoja, ei urheilua tai viihdettä.
Olen lukemattomia kertoja pyytänyt kesäloma-aikaan yhteiselle matkalle, retkelle, ilmaistapahtumiin, kävelylle, lenkille, teatteriin, museoon, näyttelyihin tms, mutta ei niin ei.
Lomat ja retket olen tehnyt yksin ja/tai lasten kanssa. Viime vuosien uusin ilmiö on, että mies on alkanut napisemaan niiden maksullisuudesta, joten maksulliset matkat ja tapahtumat olenkin jättänyt väliin.
Käyn paljon kävelyllä, ilmaiset tapahtumat hyödynnän ja luen.Ohjeeksi olen saanut monet kerrat, että anna miehen olla ja tee asiat yksin. Kaikkia ei vain kiinnosta olla aktiivisia, toiset ovat vain rauhallisempia, ketään ei voi pakottaa liikkumaan ja käymään paikoissa, tekemään yhdessä asioita.
Onneksi asumme Helsingissä jossa ilmaisia tapahtumia on ja erilaisia paikkoja joissa käydä. Mies on tämänkin kesän viettänyt pääasiassa sisätiloissa, vuoteessa ollen, mutta mitäpä se minulle kuuluu..
Ja sinä rakastat häntä edelleen, koska...?
Yhdessä olemme, koska tämä on varmaankin jo ns tapa elää. Mies on kuitenkin luotettava, ei juopottele eikä ole ilkeä.
Olen aikoinaan tännekin miehestäni kirjoitellut ja tuolloin palstalaiset olivat sitä mieltä, että ongelma on minun, ei miehen. Minua neuvottiin etten itsekään kiertelisi tapahtumissa, elokuvissa jne vaan rauhoittuisin miehen lailla olemaan kotona ja katsomaan telkkaria.
Mutta ilmeisesti minä en kykene siihen oikealla tavalla, tai olen liian lähellä? Torjuu minut.
Ap