Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä muita sisarustensa varjossa kasvaneita?
Se huonompi tytär
28.07.2018 |
Löytyykö joku muukin, jolla on kokemusta kasvaa siskonsa tai veljensä varjossa?
Minä sain jo hyvin varhain huomata, että muutamaa vuotta vanhempi sisareno oli se lempilapsi vanhemmille, isovanhemmille ja muillekin. Hän sai haluamansa.
Hänelle maksettiin kalliit ratsastustunnit ja muitakin harrastuksia, mutta minä sain sitten tyytyä itse keksimääni, kuten kävelyyn ja pyöräilyyn, koska siskon harrastukset maksoivat niin paljon ja kuljettamiseen meni aikaa, niin minun harrastukset jouti sivuuttaa.
Sisko sai syntymäpäivinä ja jouluna kalliita lahjoja ja juhlatkin toki järjestettiin, mutta minun syntymäpäiviäni ei koskaan juhlittu, koska olen syntynyt joulupäivänä, niin eihän jouluna tarvitse enää syntymäpäiviä juhlia, synttärilahjoista puhumattakaan. Eikä isovanhemmatkaan välittäneet huomioida. Olihan sisko kympin tyttö, kaunis ja osasi kaiken. Minä sitten olin se hitaampi ja huonompi koulussa.
Sisko pääsi ripille, niin nekin juhlat oli ylelliset, mutta toisin oli minun rippijuhlani.
Sisko pääsi samana keväänä ylioppilaaksi, kun minä kesällä ripille. Ei kuulemma voi kaksia isoja juhlia järjestää, niin piti valita. Sisko sai hienot yo-juhlat ja paljon rahaa, kun sai niin hyvät paperit. Ulkomaanmatkakin maksettiin ja se oli tilattu jo talvena ja kas kummaa, kun se sitten olikin samaan aikaan, kun minun konfirmaationi. Tuskin se tahallaan järjestettyä oli, mutta niin vanhemmat ja sisko poikaystävänsä kanssa oli silloin New Yorkissa, kun minulla oli konfirmaatiopäivä. Alaikäisenä kun oli, oli toinen mummoni kävi meillä sen aikaa, kun muuta lomailivat. Mummo sentään vei minut nesteelle kahville. Pullan sain itse valita.
Muutin kotoa heti, kun mahdollista ja pääsin opiskelemaan. Vanhemmat ei järin ole yhteyttä pitäneet tai vierailleet. Viime joulunakin olivat siskonperheen kanssa Thaimaassa ja matkakin varmaan maksoivat. Varmaan ovat jo perinnönkin heille jakaneet, joten saan varmaan lakiosani niistä tavaroista, mitä kirpputorillakaan ei mene kaupaksi.
Kommentit (15)
Tuo tuntuu olevan aika yleistäkin että esikoinen saa kalliin ja aikaavievän harrastuksen, mutta se voi olla vähän "vahinkokin", ei tajuta harrastuksen alkuvaiheissa kuinka paljon resursseja se tulee viemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaiset välit sulla ap on siskoosi? Tajuaako sisko kuinka paljon enemmän on saanut?
Vierailija kirjoitti:
Tuo tuntuu olevan aika yleistäkin että esikoinen saa kalliin ja aikaavievän harrastuksen, mutta se voi olla vähän "vahinkokin", ei tajuta harrastuksen alkuvaiheissa kuinka paljon resursseja se tulee viemään.
Minulla oli toisin päin. Pikkusiskolle kustannettiin kaikki kalliit jarrastukset ja lomamatkat koska tämä oli TYTTÖ. Minä taas esikoisena sain tyytyä keksimään itse itselleni tekemistä vaikka kullä minulle ehdotettiin esim sauvakävelyä, postimerkkienkeräilyä ja marjastusta koska "ne ei maksa mitään".
1
Kyllä, samansuuntaista, mutta sinun kokemasi on kyllä ollut uskomattoman traagista ja surullista!
Olen pahoillani puolestasi. Sukuaan ei voi valita enkä ihmettele, että muutit varhain pois ja välit etäiset :(
En minäkään pidä yhteyttä lapsuuden perheeseen kuin mitä on "pakko".
Kaikkea hyvää sinulle, olet arvokas ja perheesi menetys, etteivät nähneet molempia tyttöjänsä yhtä tärkeinä!
Kiitos.
En ole sisareeni juuri yhteydessä ja miehensä on tehnyt myös selväksi, ettei kaipaa minunlaista katkeraa nurisijaa perheeseensä. Heillä on kaksi lasta, mutta eipä he taitaisi enää tätiään tuntea.
En tiedä, paljonko sisko on saanut jo ennakkoperintöä, mutta äidin perintötilan metsää hakattiin ja mutkien kautta kuulin, että puolet rahoista annettiin siskolle, että mistään pienistä rahoista ei puhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua siten, että ymmärsin aikuisena miten minua esikoisena suosittiin ja sisarukseni jäivät täysin varjoon. Ei sitä lapsena ymmärrä, ottaa vaan ylpeänä vastaan suosikkiaseman. Kun ei muusta ymmärrä, vasta kuin aikuisena, miten sairaita jotkut vanhemmat ovat lapsiaan kohtaan asetellessaan heidät epätasa-arvoiseen asemaan. Sympatiani ovat sisaruksiani kohtaan, ei vanhempiani.
Tavallaan joo, vaikka ei mitään niin hankalaa ja äärimmäistä kuin ap:llä ja joillakin muilla tähän kirjoittaneilla. Osittain syytän vanhempiani ajattelemattomuudesta, mutta hyvin paljon merkitystä oli myös puhtaasti huonolla tuurilla. Olen esikoinen, olin lapsena hyvin kiltti, rauhallinen, hiljainen, harkitseva, yksin viihtyvä ja terve, siis kaikin tavoin helppo. Nuorempien sisarusten kanssa oli sitten toisin. Nuoremmat lapset vievät jo lähtökohtaisesti enemmän vanhempien huomiota, sille ei vaan voi mitään. Siihen päälle tuli meillä vielä toisen nuoremman sisaruksen vilkas luonne ja krooniset sairaudet. Ei mitään vakavia, mutta välillä erittäin hankalia ja työläitä hoitaa, ja ne pahensivat sisaruksen muutenkin vähän levotonta luonnetta. Toinen nuorempi sisarus oli terve mutta temperamentiltaan ja käytökseltään haastava, vähän nepsy-tyylisiä piirteitä, tarvitsi vahtimista ja ohjausta. Välillä tuntui katsellessani sitä hullunmyllyä, että seuraan oman perheeni elämää vierestä, ulkopuolisena. Joskus tuntui että olen ainoa joka ei huuda vähän väliä. Eikä se missään tapauksessa olisi ollut minulle sallittuakaan, minulla ei ollut varaa keikuttaa sitä venettä enää yhtään. Vähänkin jos jotain hankalaa oloani ilmaisin, katsovat vanhemmat suunnilleen silmät selällään, että älä nyt SINÄKIN vielä aloita. Ei muuta kuin omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Kehittelin siinä sivussa sitten ahdistushäiriön, jota sitäkin ilmaisin omaan tapaani vaisusti sisään päin kääntyen, esim. en saanut iltaisin unta ja oli pelkotiloja. Vanhempien suhtautuminen tähän oli joko ihmettelevä tai kärsimätön. Mitään apua en saanut. Nyt aikuisena yritän edelleen parannella sitä ahdistushäiriötä vähän hämmentyneenä. En tiedä miten suhtautua, en tiedä mitä tehdä. Sainpahan avautua tästä jossain, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo, vaikka ei mitään niin hankalaa ja äärimmäistä kuin ap:llä ja joillakin muilla tähän kirjoittaneilla. Osittain syytän vanhempiani ajattelemattomuudesta, mutta hyvin paljon merkitystä oli myös puhtaasti huonolla tuurilla. Olen esikoinen, olin lapsena hyvin kiltti, rauhallinen, hiljainen, harkitseva, yksin viihtyvä ja terve, siis kaikin tavoin helppo. Nuorempien sisarusten kanssa oli sitten toisin. Nuoremmat lapset vievät jo lähtökohtaisesti enemmän vanhempien huomiota, sille ei vaan voi mitään. Siihen päälle tuli meillä vielä toisen nuoremman sisaruksen vilkas luonne ja krooniset sairaudet. Ei mitään vakavia, mutta välillä erittäin hankalia ja työläitä hoitaa, ja ne pahensivat sisaruksen muutenkin vähän levotonta luonnetta. Toinen nuorempi sisarus oli terve mutta temperamentiltaan ja käytökseltään haastava, vähän nepsy-tyylisiä piirteitä, tarvitsi vahtimista ja ohjausta. Välillä tuntui katsellessani sitä hullunmyllyä, että seuraan oman perheeni elämää vierestä, ulkopuolisena. Joskus tuntui että olen ainoa joka ei huuda vähän väliä. Eikä se missään tapauksessa olisi ollut minulle sallittuakaan, minulla ei ollut varaa keikuttaa sitä venettä enää yhtään. Vähänkin jos jotain hankalaa oloani ilmaisin, katsovat vanhemmat suunnilleen silmät selällään, että älä nyt SINÄKIN vielä aloita. Ei muuta kuin omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Kehittelin siinä sivussa sitten ahdistushäiriön, jota sitäkin ilmaisin omaan tapaani vaisusti sisään päin kääntyen, esim. en saanut iltaisin unta ja oli pelkotiloja. Vanhempien suhtautuminen tähän oli joko ihmettelevä tai kärsimätön. Mitään apua en saanut. Nyt aikuisena yritän edelleen parannella sitä ahdistushäiriötä vähän hämmentyneenä. En tiedä miten suhtautua, en tiedä mitä tehdä. Sainpahan avautua tästä jossain, kiitos.
Vanhempien luonne ja kasvatus heijastuu lasten käyttäytymiseen ja sisarusten väleihin. Oletko sitä pohtinut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiasia on se, että kun täytät 18, vanhemmilla ei ole pienintäkään velvollisuutta pitää sinuun yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuopus ja olin lapsena sisarparven temperamenttisin (laannuin vasta teini-iän jälkeen) ja sitä kautta hankala. Kyllähän sen vieläkin huomaa että olen "alempiarvoisempi" kuin muut, mm. sisaruksilta kysellään kuulumisia melkein päivittäin, minulta ehkä kerran kuussa, tai joulun aikaan kun mennään vanhemmille, niin sisarukset voidaan hakea satojen kilometrien päästä, kun taas minun pitää tulla melkein perille asti julkisilla.
Toisaalta olen menestynein, ensimmäinen joka valmistui korkeakoulusta ja sai työpaikan heti sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Voi kyllä löytyy. Kun pikkusiskoni syntyi sain kasvaa tämän varjossa. Äiti halusi aina tytärtä ja oli muutenkin pettynyt saadessaan esikoislapseksi pojan. Eniten ärsytti ja ärsyttää yhä se miten äiti vieläkin lellii ja hemmottelee pikkusiskoani. Minä taas saan jatkuvasti moitteita ja piikittelyä. En siksi mielelläni pidä pahemmin yhteyttä äitiin.