Kaverini lapselle mikään ei kelvannut
Olin lapsenvahtina kaverini n. 5 v. lapselle. Kutsun häntä nyt tässä vaikka Villeksi. Kun menin heidän luokseen, olin positiivinen ja iloinen sekä ystävällinen oma itseni. En ole ihan kokematon lapsenvahti, joten osasin varautua kaikenlaiseen.
Ville siis keksi meille kahdelle erilaisia pelejä ja tehtäviä pihalla. Hän näytti aina ensin, miten jollain vempaimella leikitään tms., ja sitten tein perässä. Juoksimme kilpaakin Villen ehdotuksesta. Annoin Villen voittaa ja onnistua paremmin, koska minusta se tavallaan kuuluu asiaan. Kun toisen kerran peräkkäin annoin Villen voittaa, hän alkoi hukku miten huono olen, "hahah vitsi sä oot ihan surkee". Ville sanoi sen ilkeällä äänensävyllä ja sellaisella viipyvällä halveksivalla katseella. En ole pienen lapsen nähnyt käyttäytyvän niin ennen.
Seuraavan pikku kisailun teinkin täysillä. Olen urheilullinen nuori nainen ja tietenkin päihitin Villen 6-0. Hymyilin voitonriemuisena ja sanoin "jee". Mutta Ville suuttuikin, repi pallon käsistäni ja huusi "EI!" niin että piha raikasi. Hän oli sitten ihan hiljaa ja tuijotti minua murhaavasti. Olin ymmälläni. Halusiko hän että häviän rökälemäisesti ja hän saa haukkua minua vai olisiko vain tasapeli saanut hänet käyttäytymään normaalisti?
Eihän tämä vakava asia ole, mutta haluaisin silti ymmärtää paremmin Villen ajatuksenkulkua.
Kommentit (12)
Kyseessä 5- vuotias. Silloin ei varmaan aina käytäydytä niin loogisesti.
Miksi et kysynyt tuota samaa kysymystä Villeltä? Olisit ehkä saanut hänet pohtimaan käyttäytymistään.
Ihmettelen aikuisia, jota eivät kommunikoi lasten kanssa.
Ihan tavallinen viisivuotias. Häviäminen on vielä joskus vaikeaa. Tuohon voi suhtautua ihan neutraalisti, todeta vain että joskus voi voittaa ja joskus häviää. Koska et ole Villen kasvatuksesta vastuussa lastenhoitokeikkaa enempää, niin sun ei ehkä kannata enempää kiinnittää asiaan huomiota.
Tuo pojan reagointi siihen, kun sinä hävisit, on huolestuttava. Ei niinkään se, että pahoitti mielensä häviöstään. Kannattaa ottaa puheeksi.
Ylianalysoitkohan liikaa? Itsellä melkein 5-vuotias, jolle häviäminen on todella kova paikka ja sen kuulee ja näkee, jos sattuu häviämään. Opetellaan vielä isommankin lapsen kanssa häviämiseen suhtautumista tai lähinnä sitä, että kaikesta ei lopulta tarvitsekaan syntyä kilpailua. Minusta kuulostaa ihan tavalliselta tuon ikäisen käytökseltä.
Mitä itse miettisit, jos työkaveri mokaan ensin koko viikon ja sitten perjantaina ryhdistäytyy ja onnistuu suorituksessaan? Käykö mielessä, että siinäpä alisuoriutuja ja huijari?
Ihan tavallinen 5v toimii juuri noin eli tajuaa kyllä, koska aikuinen himmailee, mutta tajuaa myös sen, koska aikuinen halveksii häntä ja nenäkkäästi osoittaa "jee" -huudolla, että sinusta ei kuule ole mihinkään. Vaikuttaa siltä, että paikalla oli 2 lasta eli 5v ja suunnilleen 3v, jonka ainoa tarve oli ärsyttää sitä 5v:tä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo pojan reagointi siihen, kun sinä hävisit, on huolestuttava. Ei niinkään se, että pahoitti mielensä häviöstään. Kannattaa ottaa puheeksi.
Voitosta lapsi pahoittaa mielensä. Tämä on aivan normaalia. Olen samoilla, että voittamisen jälkeen toisen haukkuminen on ikävää. Tätä samaa ongelmaa tuntuu olevan joillakin aukuisilla. Tuntuvat ajattelevan, että huonompia saa automaattisesti haukkua. Kerran mainitsin asiasta, kun eräs lapsi haukkui muita. Lapsen lääkäri-isä sanoi, että kyllä poika on ihan oikeassa.
Pentu arvas että sä tahallesi hävisit kaikki pelit ja pilkkas suo sen takia että sai sut pelaamaan rehellisesti. Menit sitten heti ja voitit 6-0, joten vituttais kai se nyt ketä tahansa kun huomais että pelikaveri on kusettanut koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo pojan reagointi siihen, kun sinä hävisit, on huolestuttava. Ei niinkään se, että pahoitti mielensä häviöstään. Kannattaa ottaa puheeksi.
Kerro pojalle, että urheilijatähdetkin kunnioittavat kilpakumppaneitaan. Hävinneen pilkkaaminen ei tule kysymykseen vaan kummankin osapuolen tulee kiittää reilusta kilpailusta.
Olisin enemmän huolissani siitä ilkeilystä jota ap sai osakseen. Häviäminen ottaa hermoon lapsilla ja se on toki normaaliakin, mutta miten suhtautua siihen hävinneeseen osapuoleen.
Tuosta ei kyllä tule kuvaa lapsesta "jolle mikään ei kelpaa"...