Tyttöystävän väkivaltaisuus mennyt vaan pahemmaksi, en uskalla erota väkivallan pelon vuoksi
Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa kohta puolitoista vuotta. Olen 28v ja tyttöystävä on 24v. Aluksi se alkoi ihan viattomasta, ja hän läpsi ns. leikillään. Kerran olin ylitöissä ja puhelimestani oli akku loppu niin en voinut ilmoittaa. Kun tulin kotiin niin hän heitti minua kukkamaljakolla naamaan niin kovaa että hammas meni melkein huulesta läpi.
Tämän jälkeen pahoitteli kovasti ja vannoi ettei enää ikinä hermostu niin. Sitten olikin väkivallatonta aikaa melkein puoli vuotta. Nyt viime viikoilla vanha käytös on taas tehnyt paluuta. Tein koneella työjuttuja enkä heti kuullut mitä hän huusi keittiöstä joten menin kysymään. Haukkui minut kuuroksi ja pamautti keittiön oven tahallaan kiinni niin että sormeni olivat välissä. Kolme sormea on vieläkin sinisen mustana.
Nyt en tiedä tuliko viimeinen niitti tässä. Meillä oli ystäviä kylässä ja tyttöystävä oli aika humalassa. Puhui ystäviensä kanssa jotain miesjuttuja. Pyysi minua käymään ja puristi kaikkien nähden kovaa haaroista, kommentoi jotain (ilmeisesti jonkun ystävänsä mieheen viitaten) "No ei sillä ainakaan näin pientä ole" ja kaikki nauroivat. Heidän lähdettyään pyysin selitystä ja anteeksipyyntöä. Vastaukseksi sain paistinpannun varpailleni.
Olen jatkuvasti varpaillani ja stressitilassa ja pelossa, mitä hän seuraavaksi keksii. En nuku kunnolla. Pelkään että hän sekoaa vaikka keskellä yötä ja saan vaikka puukosta seuraavalla kertaa.
Kun olen puhunut erosta hän sanoo aina että muuttuu eikä enää koskaan hermostu. Nyt se on nähty ettei se sana pidä. Sitten on uhkaillut että jos jätän hänet niin hän kertoo isälleen ja veljelleen että olen pahoinpidellyt häntä. Siitä porukasta ja heidän maineestaan kuultuani en ihmettele vaikka pääsisin vielä hengestäni.
Kaverit vähättelevät asiaa "annatko sä akan lyödä, no mitä väliä, eihän se edes tunnu missään"
Miten pääsen tästä helvetistä pois?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Etkö raavaana miehenä saa sitä aisoihin? Pitele sitä vaikka sylissä poikittain mahallaan kunnes se rauhoittuu, siitä asennosta on hyvin vaikea ponnistaa pois.
Ei se aina mene niin, että miehellä on fyysinen täysin aukoton ylivoima. Eksä (mies) yritti käydä jotain kertoja fyysisesti kiinni ja tappelin vastaan niin kovaa, että hän alkoi pelätä minua eikä tehnyt sitä enää. Hän oli aika hintelä.
Mikään väkivalta ei ole oikein ja nyt kuulostaa siltä, että ap ei pääse ongelmistaan kuin eroamalla. Siinä tapauksessa on mahdollista, että väkivalta loppuu, jäämällä se ainakin jatkuu.
Suurin ongelma on tuo isälle ja veljelle uhkailu. Jos he ovat yhtä sairaita, kun tyttöystävä. Siitä ei tiiä mitä siitäkin seuraa.
häntä kohtaan on tehty 'väärin' ja voi myös juoruta tyhmille sukulaisille, jotka uskovat valheita.
Tyypillinen kommentti mieheltä.
Sukulaisetkin on tyhmiä...
Aivan
Tämän naisen naapuritki on tyhmiä?
Lähikaupan kassa on tyhmä?
Viereinen talo on tyhmä?
Huhuh😀
Justiinakin löi Pekkaa kaulimella.
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin väkivaltaisen muijan, kun ei loppunut tavaroiden heittely ja nyrkkien.
Aina sai pitää toista hallintaotteissa, kun ei nyrkkien heiluttelu loppunut ja huutaa, että rauhoitu.
Kauhea akka, joka vaan ulisi ja uhosi.
Jätin hänet, enkä katsonut taakse!
Ihailen sinua. Kunpa isänikin olisi osannut toimia noin jo kauan ennen lasten syntymää.
Vierailija kirjoitti:
Etkö raavaana miehenä saa sitä aisoihin? Pitele sitä vaikka sylissä poikittain mahallaan kunnes se rauhoittuu, siitä asennosta on hyvin vaikea ponnistaa pois.
Näin ei ikinä neuvottaisi naista, miksi siis miestä?
Vierailija kirjoitti:
Ootsä ap joku luikku ja sun muijas nostaa 200-penkistä?
Mikään fyysinen ylivoima ei auta silloin kun tulee iso keittiöveitsi lapaluiden väliin ilman ennakkovaroitusta, kuten tulee tapahtumaan, ellei ap lähde ja heti.
Suomalaisnaisten väkivaltaisuus , päihteidenkäyttö ja mt-ongelmat lisääntyvät vuosi vuodelta.
https://yle.fi/uutiset/3-6632298
"Hoivamyytti murenee, nainen nujakoi ja lyö".
Tässäkään artikkelissa ei muuten edes mainita naisten lapsiin kohdistamaa väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö raavaana miehenä saa sitä aisoihin? Pitele sitä vaikka sylissä poikittain mahallaan kunnes se rauhoittuu, siitä asennosta on hyvin vaikea ponnistaa pois.
Näin ei ikinä neuvottaisi naista, miksi siis miestä?
Siksi kun naisilla harvemmin on fyysisiä edellytyksiä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö raavaana miehenä saa sitä aisoihin? Pitele sitä vaikka sylissä poikittain mahallaan kunnes se rauhoittuu, siitä asennosta on hyvin vaikea ponnistaa pois.
Näin ei ikinä neuvottaisi naista, miksi siis miestä?
Siksi kun naisilla harvemmin on fyysisiä edellytyksiä siihen.
Vaikka olisikin, se ei ratkaise ongelmaa.
Ap:n "kaverit" ihmetyttää. Kukaan ei tue ap:tä ja vaan naureskelevat. Normaali kaveri tarjoaisi turvapaikan heti kotoaan. Ap:n kannattaisi puolison vaihdon lisäksi laittaa kaveripiirikin vaihtoon.
Uusi aloitus uudella paikkakunnalla voisi tässä tilanteessa olla paras ratkaisu.
Kuulostaa ihan minulta. En tosin raivoa suusanallisesti mutta viskon ja paiskon kylmänrauhallisesti silloin kun aihetta on.
Ap. Suunnittelet nyt hyvin sen pikaisen poistumisen. Mitä otat mukaan, mistä ehkä luovut. "Muuttoavuksi" luotettava ja raamikas kaverisi, joka uskoo sinua. Siltä varalta, että nainen yllättää sinut muuttotouhussasi.
Sitten turvaan ja nämä turvakiellot ym., ettei pysty jäljittämään sinua kovin helposti.
Jos ap oikeasti pelkäisi, hän ois lähteny jo. Ei kukaan henkensä puolesta pelkäävä jää pitämään illanistujaisia, harrasta sänkyhommia jne.
Ei tartte jäädä!
Mut säästä nainen tuollaoselta marttyyri-touhulta..turvakoti? Haloo😂
Vierailija kirjoitti:
Jos ap oikeasti pelkäisi, hän ois lähteny jo. Ei kukaan henkensä puolesta pelkäävä jää pitämään illanistujaisia, harrasta sänkyhommia jne.
Ei tartte jäädä!
Mut säästä nainen tuollaoselta marttyyri-touhulta..turvakoti? Haloo😂
Missä ap on puhunut sänkyhommista? Te idiootit toitotatte sitä,vaikka mitään puhetta sellaisesta ei ole ollut. Että haloo vaan.
Vierailija kirjoitti:
Otat sä naiselta pataan?
Ap, älä välitä näistä pöljistä kommenteista. Tiedät itsekin että on aihetta pelkoon ja se on todellinen, ja joka tapauksessa sulla on kauhea olla tuossa ihmissuhteessa. Täällä onkin jo monia hyviä neuvoja annettu, siis puhelut näihin auttaviin numeroihin sun muihin. Koita sen verran karaista itsesi että annat noiden halventavien kommenttien valua kuin vesi hanhen selästä ja repäiset laastarin kerralla irti. Sen jälkeen elämä alkaa helpottaa ja asiat alkavat näkyä uudessa valossa. Antaa ulkopuolisten räkyttää, ei haukku haavaa tee. Väkivaltainen kumppani sen siaan tekee. Tää on sun ainutkertainen elämä, tee suunnanmuutos. Ole rohkea. Kaikkea hyvää sinulle.
No kait ne sen sukulaiset tajuaa, että ihminen saa erota jos haluaa. Eroat ja soitat sen isälle ja veljelle, ettei suhde toimi kun nainen on niin ravaamaton, että ihan turha valehdella mitään muuta eron syyksi.