IS: 2500 euroa tienaava Minna on perheenäiti, joka elää kädestä suuhun: näihin kaikki raha menee
Me Naiset: Vaikka nelikymppiset Minna ja Aapo ovat keskituloisia, heillä ei jää arjen kulujen jälkeen säästöön penniäkään.
Pohjanmaalla asuva Minna on keskituloinen toimistotyöntekijä, joka tekee satunnaista myyntityötä saadakseen lisätuloja. Hänen miehensä Aapo paiskii vuorotyötä elintarviketeollisuuden yrityksessä. Minnan ja Aapon perheeseen kuuluvat lisäksi 5- ja 7-vuotiaat tyttäret.
Minnan bruttotulot ovat 2 500 euroa kuussa. Palkasta jää verojen jälkeen käteen vajaat 1 800 euroa. Aapon tulot ovat epäsäännölliset vuorotyön takia, mutta verojen jälkeen noin 3 000 euron palkasta jää yleensä noin 2 000 euroa. Lisäksi Minna ja Aapo saavat kahdesta lapsesta lapsilisät.
Yhteensä pariskunnalla jää verojen jälkeen käteen siis noin 3 800 euroa. Vaikka summa voi kuulostaa suurelta, Minna ja Aapo joutuvat elämään kädestä suuhun.
– Suomessa ei ole mukavaa olla työssäkäyvä keskituloinen, jolla on asuntolaina, kaksi lasta ja kaksi autoa. Moni luulee, että koska perheessämme molemmat vanhemmat käyvät töissä, meillä olisi rahaa. Todellisuus on toinen: elämme kädestä suuhun joka kuukausi, eikä säästöön jää penniäkään, Minna kertoo.
Näin Minna ja Aapo kertovat kuluttavansa rahaa kuukaudessa:
Asuntolaina ja vastike: 900 euroa
Autolaina 220 euroa
Kulutusluottolainat: 234 euroa
Vakuutukset: n. 200–400 euroa
Kahden auton bensat ja dieselit: 200 euroa
Minnalla on perussairaus, lääkkeisiin menee noin 65 euroa kuussa, flunssa-aikana jopa 100 euroa. Kelan korvauskatto on ylittynyt monesti.
Päiväkotimaksu: 434 euroa
Laskut: 1000 euroa: laajakaista, DNA tv, puhelinlaskut, sähkölaskut, muut laskut
Ruoka: n. 600–1000 euroa kuukaudessa. Käyvät ostoksilla pääasiassa Lidlissä.
Kiinteiden menojen jälkeen Minnalle jää palkastaan 150 euroa. Se hupenee nopeasti laskuihin ja lasten vaatteisiin. Koska säästöjä pahan päivän varalle ei juuri ole, pienet yllättävät menot voivat saada talouden sekaisin. Kun Minnalle tuli tapaturmainen vamma jalkaan, lääkärikuluihin meni yllättäen rahaa.
Jatkuva rahanpuute ajaa Minnan perheen käyttämään luottoa, joka maksetaan kesälomarahoista. Välillä Minna haaveilee, että päiväkotimaksu olisi pienempi tai hänellä ei olisi perussairautta. Silloin rahaa voisi jäädä esimerkiksi uusiin vaatteisiin, kampaajaan tai matkustamiseen.
– Harmittaa, kun lapset eivät pääse mihinkään. Toivon, että nyt syksyllä koulun alkaessa olisi varaa viedä heidät kampaajalle, omasta kampaaja-ajasta en uskalla edes haaveilla.
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäselväksi jäi, miksi on kaksi autoa. Asuvatko jossain aivan syrjässä? Ja miksi auto(t) on ostettu lainalla? Eikö sen verran voi säästää että ostaa käteisellä sellaisen kiesin mihin on varaa?
Tuollaisilla ihmisillä ei luultavasti auttaisi vaikka tulot olisivat reilusti suuremmat. Eivät vaan osaa elää tulojensa mukaan.
Tuo nyt on typerintä mitä voi tehdä. Jos on auton verran käteistä, kannattaa se ennemmin laittaa tuottamaan ja ostaa se auto luotolla ja halvalla korolla.
Kerroppa miten sen auton käteishinnan saat tuottamaan??
Löytyisi käteistä auton hinta, mutta koskaan en ole ostanut uutta autoa.
kerrovinkit kirjoitti:

Ostat auton matalan koron rahoituksella ja sijoitat rahat sopiviin soakkeisiin.
Autolainan korot 1% ja osakkeiden tuotto esimerkiksi 5-10%
Laske siitä.
kerrovinkit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäselväksi jäi, miksi on kaksi autoa. Asuvatko jossain aivan syrjässä? Ja miksi auto(t) on ostettu lainalla? Eikö sen verran voi säästää että ostaa käteisellä sellaisen kiesin mihin on varaa?
Tuollaisilla ihmisillä ei luultavasti auttaisi vaikka tulot olisivat reilusti suuremmat. Eivät vaan osaa elää tulojensa mukaan.
Tuo nyt on typerintä mitä voi tehdä. Jos on auton verran käteistä, kannattaa se ennemmin laittaa tuottamaan ja ostaa se auto luotolla ja halvalla korolla.
Kerroppa miten sen auton käteishinnan saat tuottamaan??
Löytyisi käteistä auton hinta, mutta koskaan en ole ostanut uutta autoa.
Eli et ymmärrä.
Jos auto maksaa 50 000, ja sinulla olisi varaa ostaa se käteisellä. Sinulla on siis tarve tuolle autolle. Voit joko A)ostaa osamaksulla B)liisata C) maksaa käteisellä.
Vaihtoehdoissa A) ja B) sinulla on yhä se 50 000 ja auto.
vaihtoehdossa C sinulla on vain auto, jonka arvo laskee.
Vaihtoehdoissa A) ja B) voit yhä käyttää tämän 50 000 vaikka sijoittamalla sen vaikkapa osakkeisiin. Otetaan esimerkiksi minun autolainani ja minun salkkuni veroton tuotto esimerkiksi.
Autolainani todellinen vuosikorko on 1%, salkkuni viimeisen viiden vuoden tasoitettu osinkotuotto on keskimäärin 6,5% verojen jälkeen. Maksan korkoja autostani vuodessa 500 € ja salkkuni tuottaa minulle 3250 euroa.
Näin olleen minulla on se haluamani auto käytössä ja nettohyöty tästä järjestelystä minulle on 2750€/vuosi. Eli rahoitusta käyttämällä minulla on vuodessa 2750 € enemmän rahaa kuin olisi jos olis "velaton auto", ja silti minulla on se auton käyttöhyöty kokoajan.
Nyt ei ole sellainen hetki että kannattaisi sijoittaa ns. velkarahaa osakkeisiin.
Lähdin lukemaan ketjun juttua ja päädyin toiseen. Tosi kivaa vaihtelua.
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ruoka/ruokako_kallista_tama_kulinaris…
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ole sellainen hetki että kannattaisi sijoittaa ns. velkarahaa osakkeisiin.
Ajoittaminen on vaikeinta osakekaupassa, mutta historiallisesti sijoittaminen on kannattanut aina pitkällä horisontilla.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ole sellainen hetki että kannattaisi sijoittaa ns. velkarahaa osakkeisiin.
Sen näkee muutaman vuoden päästä. Minä ainakin olen lisännyt (maltillisesti) velkavipua ja ostanut tiettyjä osakkeita. Uskon että näkemykseni kannattaa. Juuri lisäsin reilusti salkun painoa valittuihin finanssialan yhtiöihin ja lisätuottoa (ja riskiä) tietyistä korkeamman riskin osakkeista, jotka juuri nyt hiukan sijoittajien huomion ulkopuolella. Eivät ole ns seksikkäitä sijoituskohteita tällä hetkellä, tuotto on kuitenkin reilu, yhtiöiden taseet kunnossa ja samaten osingon/voitonjakosuhde. Mutta kyllä näiden kohteiden löytämiseen ja analysointiin meni 2 viikkoa.
Itsellä sinkkuna kuussa menee noin 650e yhteensä ja loput 1800 euron palkasta säästöön ja sijoituksiin. Vuokra 350e, sähkö 15e, vesi 15e, puhelin ja netti 18e, bussilippu 105e, sali 70e ja ruokaan noin 50-100 euroo riippuen kuinka paljon syödään ulkona.
Elän oikein hyvää elämää vaikka kilohintoja tarkkailenkin, matkustelen pari kertaa vuodessa ja saatan käydä teatterissa ja konserteissa kolmekin kertaa vuodessa.
Ymmärrän kyllä että lapset maksaa ja kaikki ei jaa vuokraa puolison kanssa, mutta kyllä jotain on pielessä budjetoinnissa jos noi tulot saa hukattua eikä säästöön jää senttiäkään.
Ja ihan ku nää ihmiset ei ottais huomioon et asuvat omistusasunnossa, eli heillä on siinä ainakin 20 000 säästössä. Ei työttömillä vaan ole. Suomalaisille ruikuttajille tekis hyvää käydä vaikka itä-euroopassa tsekkaa elintasoa, köyhyys ei tarkoita kahta autoa ja omistusasuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sinkkuna kuussa menee noin 650e yhteensä ja loput 1800 euron palkasta säästöön ja sijoituksiin. Vuokra 350e, sähkö 15e, vesi 15e, puhelin ja netti 18e, bussilippu 105e, sali 70e ja ruokaan noin 50-100 euroo riippuen kuinka paljon syödään ulkona.
Elän oikein hyvää elämää vaikka kilohintoja tarkkailenkin, matkustelen pari kertaa vuodessa ja saatan käydä teatterissa ja konserteissa kolmekin kertaa vuodessa.Ymmärrän kyllä että lapset maksaa ja kaikki ei jaa vuokraa puolison kanssa, mutta kyllä jotain on pielessä budjetoinnissa jos noi tulot saa hukattua eikä säästöön jää senttiäkään.

Miksi valehtelet?
Sinkkujen ja parisuhteessa olevien lapsettomien on ihan turha heittää omia talouslukujaaan tähän ketjuun. Perheen tulo - ja menorakenne on erilainen kuin sinkun tai pariskunnan. Yksilapsisen perheen tilanne erilainen kuin kaksilapsisen.
Itse olen ollut hyvätuloinen sinkku, mieheni kanssa hyvätuloinen pariskunta, hyvätuloinen yhden lapsen perhe ja nyt hyvätuloinen kahden lapsen perhe. Rahankulutus noussut lineaarisesti perheen kasvaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sinkkuna kuussa menee noin 650e yhteensä ja loput 1800 euron palkasta säästöön ja sijoituksiin. Vuokra 350e, sähkö 15e, vesi 15e, puhelin ja netti 18e, bussilippu 105e, sali 70e ja ruokaan noin 50-100 euroo riippuen kuinka paljon syödään ulkona.
Elän oikein hyvää elämää vaikka kilohintoja tarkkailenkin, matkustelen pari kertaa vuodessa ja saatan käydä teatterissa ja konserteissa kolmekin kertaa vuodessa.Ymmärrän kyllä että lapset maksaa ja kaikki ei jaa vuokraa puolison kanssa, mutta kyllä jotain on pielessä budjetoinnissa jos noi tulot saa hukattua eikä säästöön jää senttiäkään.
Ja ihan ku nää ihmiset ei ottais huomioon et asuvat omistusasunnossa, eli heillä on siinä ainakin 20 000 säästössä. Ei työttömillä vaan ole. Suomalaisille ruikuttajille tekis hyvää käydä vaikka itä-euroopassa tsekkaa elintasoa, köyhyys ei tarkoita kahta autoa ja omistusasuntoa.
Miksi valehtelet?
Sinkku unohti listalta vakuutukset, vaatteet, jne. Vuokra on todella halpa joten ei asu pääkaupunkiseudulla.
Paremmalla taloudenpidolla perhe voisi säästää ruuasta, "laskuista" ja vakuutuksista ainakin tonnin kuussa. Siitä jo pistää säästöön ja humputtelee aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sinkkuna kuussa menee noin 650e yhteensä ja loput 1800 euron palkasta säästöön ja sijoituksiin. Vuokra 350e, sähkö 15e, vesi 15e, puhelin ja netti 18e, bussilippu 105e, sali 70e ja ruokaan noin 50-100 euroo riippuen kuinka paljon syödään ulkona.
Elän oikein hyvää elämää vaikka kilohintoja tarkkailenkin, matkustelen pari kertaa vuodessa ja saatan käydä teatterissa ja konserteissa kolmekin kertaa vuodessa.Ymmärrän kyllä että lapset maksaa ja kaikki ei jaa vuokraa puolison kanssa, mutta kyllä jotain on pielessä budjetoinnissa jos noi tulot saa hukattua eikä säästöön jää senttiäkään.
Ja ihan ku nää ihmiset ei ottais huomioon et asuvat omistusasunnossa, eli heillä on siinä ainakin 20 000 säästössä. Ei työttömillä vaan ole. Suomalaisille ruikuttajille tekis hyvää käydä vaikka itä-euroopassa tsekkaa elintasoa, köyhyys ei tarkoita kahta autoa ja omistusasuntoa.
Miksi valehtelet?
Sinkku unohti listalta vakuutukset, vaatteet, jne. Vuokra on todella halpa joten ei asu pääkaupunkiseudulla.
Entä jos ei ole vakuutuksia. Ainoastaan liikennevakuutus on pakollinen jos on auto. koska auton kuluja ei ollut niin eipä ole tuotakaan vakuutusta pakko ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sinkkuna kuussa menee noin 650e yhteensä ja loput 1800 euron palkasta säästöön ja sijoituksiin. Vuokra 350e, sähkö 15e, vesi 15e, puhelin ja netti 18e, bussilippu 105e, sali 70e ja ruokaan noin 50-100 euroo riippuen kuinka paljon syödään ulkona.
Elän oikein hyvää elämää vaikka kilohintoja tarkkailenkin, matkustelen pari kertaa vuodessa ja saatan käydä teatterissa ja konserteissa kolmekin kertaa vuodessa.Ymmärrän kyllä että lapset maksaa ja kaikki ei jaa vuokraa puolison kanssa, mutta kyllä jotain on pielessä budjetoinnissa jos noi tulot saa hukattua eikä säästöön jää senttiäkään.
Ja ihan ku nää ihmiset ei ottais huomioon et asuvat omistusasunnossa, eli heillä on siinä ainakin 20 000 säästössä. Ei työttömillä vaan ole. Suomalaisille ruikuttajille tekis hyvää käydä vaikka itä-euroopassa tsekkaa elintasoa, köyhyys ei tarkoita kahta autoa ja omistusasuntoa.
Ja unohti ylipäätään elää.
Miksi valehtelet?Sinkku unohti listalta vakuutukset, vaatteet, jne. Vuokra on todella halpa joten ei asu pääkaupunkiseudulla.
Miten voi mennä 1000e joka kuukausi laskuihin kun niihin ei ole edes lisätty erikseen kulutusluotto lainaa, muita lainoja ja vakuutuksia?
Tottakai sitä eletään kädestä suuhun jos ei osaa yhtään huolehtia omista menoistaan.
Vakuutuksia 200-400€/kuussa? Kannattaisiko kilpailuttaa ja tarkistuttaa, ettei ole päällekkäisiä ja/tai turhia vakuutuksia.
Olisiko kiva tietää mitä mitä kauppalasku sisältää. Luultavasti kauppalaskua voisi pienentää reilusti suunnitelmallisuudella. Lapset ovat kuitenkin vielä pieniä ja pieniruokaisia. Kaikki hömppäostokset pois.
Tonni kuussa muita laskuja? Nyt oikeasti sorttaamaan nämä välittömästi. Mitä nämä ovat?
Kulutusluottoa kannattaakin maksaa pois ja mitä ripeämmin sen parempi.
Mutta jos taloudenpito on tyyliä tonni sinne, tonni tänne niin ei mikään raha kyllä ei riitä.
Täällä on jotenkin vaikea ymmärtää että lapsiperheen pyörittäminen on kallista suomessa.
Olemme keskituloinen perhe, ennen lapsia meille jäi säästään 15-30 tuhatta euroa vuodessa, ruokaan ei mennyt rahaa juuri mitään kun syötiin töissä. jne. Pari kertaa vuodessa käytiin ulkomailla.
Nyt kahden lapsen kanssa kulurakenne on aivan toisenmoinen, rahaa jää silti säästöön, mutta lasten kulut ovat valtavat. Ja kyllä sitä haluaa sijoittaa lapsien onnelliseen lapsuuteen, jokaisella on lapsuus vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan saanut palkkaa yli kahden tonnin, mutta onko muka oikeasti niin, että siitä menee 700e veroihin??
Onko veroprosentti yläkantissa??
Silloinhan hän saa palautuksista takaisin.Ja 3000e palkastako menee tonni??
Eihän nyt kirkollisverot sentään satasia ole? Niin kuin joku sanoi.Valaiskaa mua jos olen väärässä.
Kyllä nuo brutto-nettosummat ihan oikean suuntaisia oli, onnistuu ilman kirkollisveroakin jos asuu kalliin kunnallisveron alueella. Kannattaa tutustua progressiivisen verotuksen käsitteeseen...
Kiitos vastauksista.
Tietenkin tiedän mitä tarkoittaa prog.verotus, mutta en ole asiaa niin ajatellut. Omista 1500-1600e tuloista on mennyt joku 250-300 veroihin ja muihin. Ajattelin että 2500 tuloista menis jotain 400e.
Noh, nytpä tiedän. Ja saatte tuntea itsenne paremmiksi ihmisiksi, kun tiesitte tuonkin.
Mulla on samat tulot kuin Minnalla ja Aapolla yhtensä. Lapsilisiä en saa kun ei ole lapsia. Laitan joka kuukausi 2000 eur säästöön.
Jos kauppalaskuun kuuluu tupakka, alkoholi ja vaatteet, menee helposti tonni. Jos muihin laskuihin kuuluu osamaksupuhelin, ulosottoja, elareita jne. menee helposti toinen.
Voisin kirjoittaa palautetta toimittajalle ja kysyä osaako hän eritellä yllämainittuja tarkemmin ja miksei niitä ole kirjoitettu juttuun. Kuten moni muu, ihmettelen tällaisten artikkeleiden arvoa.