IS: 2500 euroa tienaava Minna on perheenäiti, joka elää kädestä suuhun: näihin kaikki raha menee
Me Naiset: Vaikka nelikymppiset Minna ja Aapo ovat keskituloisia, heillä ei jää arjen kulujen jälkeen säästöön penniäkään.
Pohjanmaalla asuva Minna on keskituloinen toimistotyöntekijä, joka tekee satunnaista myyntityötä saadakseen lisätuloja. Hänen miehensä Aapo paiskii vuorotyötä elintarviketeollisuuden yrityksessä. Minnan ja Aapon perheeseen kuuluvat lisäksi 5- ja 7-vuotiaat tyttäret.
Minnan bruttotulot ovat 2 500 euroa kuussa. Palkasta jää verojen jälkeen käteen vajaat 1 800 euroa. Aapon tulot ovat epäsäännölliset vuorotyön takia, mutta verojen jälkeen noin 3 000 euron palkasta jää yleensä noin 2 000 euroa. Lisäksi Minna ja Aapo saavat kahdesta lapsesta lapsilisät.
Yhteensä pariskunnalla jää verojen jälkeen käteen siis noin 3 800 euroa. Vaikka summa voi kuulostaa suurelta, Minna ja Aapo joutuvat elämään kädestä suuhun.
– Suomessa ei ole mukavaa olla työssäkäyvä keskituloinen, jolla on asuntolaina, kaksi lasta ja kaksi autoa. Moni luulee, että koska perheessämme molemmat vanhemmat käyvät töissä, meillä olisi rahaa. Todellisuus on toinen: elämme kädestä suuhun joka kuukausi, eikä säästöön jää penniäkään, Minna kertoo.
Näin Minna ja Aapo kertovat kuluttavansa rahaa kuukaudessa:
Asuntolaina ja vastike: 900 euroa
Autolaina 220 euroa
Kulutusluottolainat: 234 euroa
Vakuutukset: n. 200–400 euroa
Kahden auton bensat ja dieselit: 200 euroa
Minnalla on perussairaus, lääkkeisiin menee noin 65 euroa kuussa, flunssa-aikana jopa 100 euroa. Kelan korvauskatto on ylittynyt monesti.
Päiväkotimaksu: 434 euroa
Laskut: 1000 euroa: laajakaista, DNA tv, puhelinlaskut, sähkölaskut, muut laskut
Ruoka: n. 600–1000 euroa kuukaudessa. Käyvät ostoksilla pääasiassa Lidlissä.
Kiinteiden menojen jälkeen Minnalle jää palkastaan 150 euroa. Se hupenee nopeasti laskuihin ja lasten vaatteisiin. Koska säästöjä pahan päivän varalle ei juuri ole, pienet yllättävät menot voivat saada talouden sekaisin. Kun Minnalle tuli tapaturmainen vamma jalkaan, lääkärikuluihin meni yllättäen rahaa.
Jatkuva rahanpuute ajaa Minnan perheen käyttämään luottoa, joka maksetaan kesälomarahoista. Välillä Minna haaveilee, että päiväkotimaksu olisi pienempi tai hänellä ei olisi perussairautta. Silloin rahaa voisi jäädä esimerkiksi uusiin vaatteisiin, kampaajaan tai matkustamiseen.
– Harmittaa, kun lapset eivät pääse mihinkään. Toivon, että nyt syksyllä koulun alkaessa olisi varaa viedä heidät kampaajalle, omasta kampaaja-ajasta en uskalla edes haaveilla.
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Muut laskut: oiskohan jotkut kalliit harrastukset, en oikein muuta keksi.
Nettikauppaostokset klarnalla veikkaan.
Yhtään laskuahan ei tule, ellei itse ole niitä tilannut ja tehtailut. Itse elän n. tonnin kuukausitulolla, josta maksan reilut 400 euroa asunto ja opintolainaa. Välillä o n tiukkaa, mutta itse olen tämän elämäntavan valinnut ja olen siihen tyytyväinen. Lapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan 3800 vähän perheelle.
Mihin ne lapsisilät tuosta jäivät? Eikös palkat olleet nettona 1800 + 2000 = 3800?
Mutta joo, minäkin ihmettelen mystisiä "laskuja". Ja mikä hitto on että pitää ottaa kulutusluottoa, eikö voi odottaa että saa säästettyä siihen mitä himoitsee ostaa? Aika hyvin myös syövät. Normaalisti ei alle kouluikäisen lapsen ruokaan mene niin paljon kuin mitä aikuisella, eli voi laskea että aikuiset syövät vähintään kahdellasadalla eurolla kuussä kumpikin. Tai ehkä summassa on mukana paljon olutta, siideriä ja tupakkaa?
Mua ei ihmetytä tuossa ruokaan menevät rahat yhtään, ihan kohtuulliset.
Mua ihmetyttää se autolaina että miksi pitää olla kallis uusi auto, ja ne kalliit vakuutukset.
Mutta vaikka noille asioille olisi hyvä selitys, niin sitä en tajua, että kun heillä menee "muihin" laskuihin tonni, joista täytyy 800€ olla jotain osamaksuja jne. koska oikeastaan kaikki muu mahdollinen on jo lueteltu, että miksi tämä Minna olisi valmis näistä kaikista menoista nipistämään juuri lääkemenoista jotka on kuitenkin suht pienet keskimäärin alle sata euroa?
Mun mielestä kuitenkin tärkeimmät laskut on asuminen (pitää olla katto pään päälle), ruoka (kaikkien pitää syödä) ja lääkkeet (ne pitää olla että pysyy kunnossa ja hengissä). Vakuutukset on harvat pakollisia, kulkemisen voi hoitaa myös halvalla autolla tai bussilla (jopa pohjanmaalla) tai vaikka työkaverin kanssa kimppakyytejä. Lasten hoitomaksut on pakolliset, mutta nekin halpenee kun lapset kasvaa, vanhempihan ei enää ensi vuonna tarvi hoitoa. ja nuorempikaan ei montaa vuotta, heillä jää aika hyvin rahaa käyttöön sitten kun lapset on molemmat koulussa, siihen asti voisi pihistää muusta kulutuksesta (ei lääkkeistä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan 3800 vähän perheelle.
Mihin ne lapsisilät tuosta jäivät? Eikös palkat olleet nettona 1800 + 2000 = 3800?
Mutta joo, minäkin ihmettelen mystisiä "laskuja". Ja mikä hitto on että pitää ottaa kulutusluottoa, eikö voi odottaa että saa säästettyä siihen mitä himoitsee ostaa? Aika hyvin myös syövät. Normaalisti ei alle kouluikäisen lapsen ruokaan mene niin paljon kuin mitä aikuisella, eli voi laskea että aikuiset syövät vähintään kahdellasadalla eurolla kuussä kumpikin. Tai ehkä summassa on mukana paljon olutta, siideriä ja tupakkaa?
Meillä ei osteta alkoholia eikä tupakkaa, mutta limua, jugurtteja ym. ja menee kyllä kahden aikuisen ja kahden koululaisen perheessä tonni markettiin joka kuukausi, vaikka säästäväisesti yrittää ostaa. Näin kesällä ei ole sitäkään että lapset söisi lounaan koulussa. Normaalisti syödään lämmin ruoka vain kerran päivässä, mutta koulupäivinä se lounas ei poista lapsiltakaan sitä tarvetta, ovat nälkäisiä jo kun tulevat koulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AI niin. Ja ilmeisesti kuuluvat kirkkoon, nettopalkat viittaisivat siihen. Ei kannattaisi, jos on tiukkaa.
Liiton jäseniäkin varmaankin myös. Pelkkä kassa riittää.
Ohiksena tähän, että itse pienipalkkaisena olen tällä hetkellä hyvin kiitollinen liittoon kuulumisestani. Liiton kautta tulee vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka kattaa telomani käden hoito- ja lääkekuluja noin 10 000 euroon asti. Talous olisi melko sekaisin tällä hetkellä, jos pitäisi omasta pussista nuo maksella.
Ja ei tarvi jälkiviisastella, että kassaan kuuluvalla voi olla oma vakuutus tms. Keskittämällä saa isot alennukset eli liiton kautta tuleva vakuutus on takuuvarmasti halvmpi kuin yksityisesti maksettu.
Nuo vapaa-ajan tapaturmavakuutukset eivät yleensäkään ole hirvittävän hintasia. Oletko maksanut paljonko maksat liittoon jäsenmaksuja versus paljonko tuo vakuutus muuten maksaisi? varsinkin nuo prosenttipohjaisesti jäsenmaksut ottavat liitot ovat ryöstöhintaisia. Minä juuri katsoin että oma vapaa-ajan vakuutus ensimmäisessä laskurissa oli vuodessa 100 euroa, ja uskon että halvempiakin löytyy. Eli työttömyyskassa ja vapaa-ajan vakuutus yhteensä 187€ vuodessa. Aika monen liiton jäsenmaksut paljon enemmän jopa pienipalkkaisilla aloilla.
Ryöstöhintaisia?! Normipalkalla kassan maksu on 25-40€ kuussa minkä saa verotuksessa takaisin. Sillä hinnalla lakimiespalvelut, palkkaneuvonta, vakuutuksia, etuja. Ja sen ansiosidonnaisen. Halpaa kuin saippua.
Kodinkonemyyjä Veikko tienaa 2900€/kk josta verojen jälkeen käteen 2350€
''Toimeen en tule, joka kuukausi tulee miinusta. Velkaa on otettava lisää ja ruoka haettava leipäjonosta. Mistään en pysty tinkimään ja ulosottomies raapii etuovea. Suomi on perseestä.''
Veikon kulut jakautuvat:
Laskut 120€/kk
Kulutusluotto 90€/kk
Ruoka 200€/kk
Vuokra 550€/kk
Lääkkeet 50€/kk
Kalja, viina, tupakka, baarijuomat ja taksit 1800€/kk
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AI niin. Ja ilmeisesti kuuluvat kirkkoon, nettopalkat viittaisivat siihen. Ei kannattaisi, jos on tiukkaa.
Liiton jäseniäkin varmaankin myös. Pelkkä kassa riittää.
Ohiksena tähän, että itse pienipalkkaisena olen tällä hetkellä hyvin kiitollinen liittoon kuulumisestani. Liiton kautta tulee vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka kattaa telomani käden hoito- ja lääkekuluja noin 10 000 euroon asti. Talous olisi melko sekaisin tällä hetkellä, jos pitäisi omasta pussista nuo maksella.
Ja ei tarvi jälkiviisastella, että kassaan kuuluvalla voi olla oma vakuutus tms. Keskittämällä saa isot alennukset eli liiton kautta tuleva vakuutus on takuuvarmasti halvmpi kuin yksityisesti maksettu.
Nuo vapaa-ajan tapaturmavakuutukset eivät yleensäkään ole hirvittävän hintasia. Oletko maksanut paljonko maksat liittoon jäsenmaksuja versus paljonko tuo vakuutus muuten maksaisi? varsinkin nuo prosenttipohjaisesti jäsenmaksut ottavat liitot ovat ryöstöhintaisia. Minä juuri katsoin että oma vapaa-ajan vakuutus ensimmäisessä laskurissa oli vuodessa 100 euroa, ja uskon että halvempiakin löytyy. Eli työttömyyskassa ja vapaa-ajan vakuutus yhteensä 187€ vuodessa. Aika monen liiton jäsenmaksut paljon enemmän jopa pienipalkkaisilla aloilla.
Ryöstöhintaisia?! Normipalkalla kassan maksu on 25-40€ kuussa minkä saa verotuksessa takaisin. Sillä hinnalla lakimiespalvelut, palkkaneuvonta, vakuutuksia, etuja. Ja sen ansiosidonnaisen. Halpaa kuin saippua.
No onhan tuo halvimmillaankin melkein tuplasti kalliimpaa kuin hoitaa itse. Minä laskin huvikseni Pamin jäsenmaksun ja minulla se olisi 83 euroa kuussa. Eli 2,5 kuun jäsenmaksuilla olen jo kuitannut oman tapaturmavakuutusmaksun JA kassamaksun. Loput 9,5 kk onkin sitten pelkkää säästöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AI niin. Ja ilmeisesti kuuluvat kirkkoon, nettopalkat viittaisivat siihen. Ei kannattaisi, jos on tiukkaa.
Liiton jäseniäkin varmaankin myös. Pelkkä kassa riittää.
Ohiksena tähän, että itse pienipalkkaisena olen tällä hetkellä hyvin kiitollinen liittoon kuulumisestani. Liiton kautta tulee vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka kattaa telomani käden hoito- ja lääkekuluja noin 10 000 euroon asti. Talous olisi melko sekaisin tällä hetkellä, jos pitäisi omasta pussista nuo maksella.
Ja ei tarvi jälkiviisastella, että kassaan kuuluvalla voi olla oma vakuutus tms. Keskittämällä saa isot alennukset eli liiton kautta tuleva vakuutus on takuuvarmasti halvmpi kuin yksityisesti maksettu.
Nuo vapaa-ajan tapaturmavakuutukset eivät yleensäkään ole hirvittävän hintasia. Oletko maksanut paljonko maksat liittoon jäsenmaksuja versus paljonko tuo vakuutus muuten maksaisi? varsinkin nuo prosenttipohjaisesti jäsenmaksut ottavat liitot ovat ryöstöhintaisia. Minä juuri katsoin että oma vapaa-ajan vakuutus ensimmäisessä laskurissa oli vuodessa 100 euroa, ja uskon että halvempiakin löytyy. Eli työttömyyskassa ja vapaa-ajan vakuutus yhteensä 187€ vuodessa. Aika monen liiton jäsenmaksut paljon enemmän jopa pienipalkkaisilla aloilla.
Ryöstöhintaisia?! Normipalkalla kassan maksu on 25-40€ kuussa minkä saa verotuksessa takaisin. Sillä hinnalla lakimiespalvelut, palkkaneuvonta, vakuutuksia, etuja. Ja sen ansiosidonnaisen. Halpaa kuin saippua.
Ei kassajäsenyyteen sisälly mitään noista mainitsimistasi lukuunottamatta ansiosidonnainen. Siksi liiton jäsenyys maksaa. Kaksi eri asiaa.
Onhan tuo melkoista. Meillä menee 2400-2600e kuussa ihan kaikkeen; asunto- ja autolaina, sähkö (sähkölämmitteinen omakotitalo), vakuutukset, ruoka, laskut.. Tuolla summalla pystyy elämään helposti niin, ettei tarvitse miettiä mitä kaupasta ostaa ja syökö välillä ravintolassa vai ei. Lapsia ei ole, mutta jotenkin vaikea kuvitella että saisimme lapsiin päivähoitomaksuineen uppoamaan 1200-1400e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AI niin. Ja ilmeisesti kuuluvat kirkkoon, nettopalkat viittaisivat siihen. Ei kannattaisi, jos on tiukkaa.
Liiton jäseniäkin varmaankin myös. Pelkkä kassa riittää.
Ohiksena tähän, että itse pienipalkkaisena olen tällä hetkellä hyvin kiitollinen liittoon kuulumisestani. Liiton kautta tulee vapaa-ajan tapaturmavakuutus, joka kattaa telomani käden hoito- ja lääkekuluja noin 10 000 euroon asti. Talous olisi melko sekaisin tällä hetkellä, jos pitäisi omasta pussista nuo maksella.
Ja ei tarvi jälkiviisastella, että kassaan kuuluvalla voi olla oma vakuutus tms. Keskittämällä saa isot alennukset eli liiton kautta tuleva vakuutus on takuuvarmasti halvmpi kuin yksityisesti maksettu.
Nuo vapaa-ajan tapaturmavakuutukset eivät yleensäkään ole hirvittävän hintasia. Oletko maksanut paljonko maksat liittoon jäsenmaksuja versus paljonko tuo vakuutus muuten maksaisi? varsinkin nuo prosenttipohjaisesti jäsenmaksut ottavat liitot ovat ryöstöhintaisia. Minä juuri katsoin että oma vapaa-ajan vakuutus ensimmäisessä laskurissa oli vuodessa 100 euroa, ja uskon että halvempiakin löytyy. Eli työttömyyskassa ja vapaa-ajan vakuutus yhteensä 187€ vuodessa. Aika monen liiton jäsenmaksut paljon enemmän jopa pienipalkkaisilla aloilla.
Ryöstöhintaisia?! Normipalkalla kassan maksu on 25-40€ kuussa minkä saa verotuksessa takaisin. Sillä hinnalla lakimiespalvelut, palkkaneuvonta, vakuutuksia, etuja. Ja sen ansiosidonnaisen. Halpaa kuin saippua.
Ei kassajäsenyyteen sisälly mitään noista mainitsimistasi lukuunottamatta ansiosidonnainen. Siksi liiton jäsenyys maksaa. Kaksi eri asiaa.
En tarvitse mitään noista muista. Juurihan sanoin että halvempaa ottaa itse se vakuutus kuin maksaa vakuutuksesta liiton jäsenmaksujen muodossa. Itseasiassa sen itseotetun vakuutuksen voi jopa räätälöidä paremmin omiin tarpeisiin. Mieluummin maksan alle 200 euroa vapaa-ajan vakuutuksesta ja kassamaksusta kuin 996 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo 100€/kk ja naurattaa oikeasti tämä kiihkoaminen, lastensuojeluilmoituskin vedetty mukaan.
Eihän tuo ollut mikään absoluuttinen totuus viikoittaisesta , tyhmäkin sen tajuaa. Totta kai ostan joskus riisiä, couscousia, jopa ranskalaisia! Siitäkö täällä halutaan nyt tehdä lasu ja haukkua minut lyttyyn? Hahahha.
Totta kai ostan, kuten mainitsin, välillä mausteita. Silloin ”budjettini” toki ylittyy eurolla tai kahdella.
Tässä vaikka viime parin päivän ruokamme (lapsi lomalla päiväkodista).
Aamupala :
Minä teetä, leipä ja päälliset, jugurttia ja mysliä.
Lapsi kaakaota, leipä ja päälliset, kuorittu omena, vettä.
Lounas puistossa:
Minä salaatti, jossa keitettyjä munia, tomaatti, kurkku, purkkimaissi, chilitonnikala (Pirkka), salaatti ja kastike.
Lapsi kaksi munariisipasteijaa, smoothie, vettä , banaani.
Päivällinen :
Riisiä ja kanaa kermakastikkeessa.
Välipala:
Smoothie ja vettä
Iltapala: muroja ja lasi vettä. Minulle leipä ja kuppi teetä.
Seuraavana päivänä söimme lounaaksi eilisen kanan jämät ja päivälliseksi tein espanjalaisen munakkaan.
Ok, eli listasi oli joku esimerkki, koska se ei täsmää yhtään tähän sun tän päivän ateriointiin.
Siksi tgoiseksi sun listan juttuja ei saa edes Lidlistä 25 eurolla, vaikka unohtais ne kissanhiekat ja muut siitä.
Jos toi on teidän keskimääräinen päivän ateriointi, niin myöskään sen valossa 25 € ei mitenkään toteudu.
Ja onhan toi lapsen ruokavalio nyt aika järkky...Mutta ymmärrän, että loma ja helle. En tajua miten joku päiväkoti-ikäinen pystyy vetämään kaksi munariisipasteijan kaltaista rasvapommia.
En ihmettele tonnin laskuja, meilläkin suunnilleen sen verran, tosin siihen kuuluu myös vakuutukset. Pelkkä sähkökin jo satasia kuukaudessa maalla isossa ok-talossa (ei edes sähkölämmitys) . Vesi-ja jätekulut ja kaivosysteemitkin tyhjennyksineen maksavat kohtalaisen paljon. Jne jne.
Mä kyllä uskon, että jollakin voi oikeesti mennä satanen kuussa ruokaan. Toiset on pieniruokaisia eikä ylipäänsä välitä kalliista ruuista, kuten lihasta. Minä laskin että mulla on tällä viikolla menny ruokaan 50 euroa ja siitä on syöny minä + 2 kouluikäistä lasta. Lihaa itse syön todella vähän eli siihen kuluu max 5 e viikossa, paketti jauhelihaa ja kanaa lasten ruokiin lähinnä. Ruokana meillä ollut mm. pinaattikeittoa + kananmunia, jauhelihamakaronilaatikkoa, kanaa ja riisiä, pasta carbonaaraa. Lisäksi mm. banaania, jugurtteja, fetasalaattia, leipää juustolla ja kinkulla. Leivät ja herkut haen paikallisesta leipomosta, siellä myydään klo 16 jälkeen kaikki puoleen hintaan. Minusta me syödään ihan hyvin eikä ainakaan nälkää nähdä.
En siis tuohon sataseen kuussa itse edes pyri, mutta uskon täysin että joku pystyy. Riippuu täysin ruokailutottumuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse saan saman kuin tuo nainen nettona ansiosidonnaisesta. Siitä menee 1100 euroa tämän yksiön vuokraan, loput laskuihin (netti, sähkö, kuntosali, puhelin) sekä korttivelkojen lyhennyksiin. Elän noin. 8 eurolla per päivä.
Kuntosali? Ei ole tarpeellinen.
1100 euron yksiö?
Jotkut haluavat välttämättä asua Helsingin keskustassa. Yli 30 neliön yksiö on ton hintanen jos ei ole kaupungin kämppä. Jotkut pienemmätkin rempatut yksiöt saattaa esim. jossain Kampissa, Kruununhaassa tai Kluuvissa maksaa tuon.
Onko jengi oikeasti noin köyhää, että 400 euroa kk/ruokakauppaan ja sitä pidetään hyveenä. Meillä toi menee helposti viikossa, normaalisti viikonloppuruuat voivat olla n. 200 euroa kauppakäynti. Tosin meidän ei tarvitse laskeskella otammeko pirkkaa vai rainbowta vaan voimme valita mitä haluamme. Kyseessä on siis 2 aikuista ja kaksi teiniä.
Tosin jos pitää sentinvenytystä hyveenä niin mikä ettei
Ei hyvää päivää. Meillä on ehkä satasen pienemmät tulot ja kaksi lasta. Eletään mielestäni oikein mukavasti eikä ole mistään pulaa. Myöskin kaksi autoa ja talolaina.
Minäkin haluaisin tietää, että mitä nuo mystiset laskut ovat. Veikkaisin, että on osteltu osamaksulla jota nyt maksetaan pois. Minulla menee puhelimeen 30 €/kk, vakuutukseen 180 €/v, vesi ja sähkö 20 €/kk, eikä oikein muita kuluja ole. Vaatteita, kosmetiikkaa tai mitään ylimääräistä ei todellakaan ole varaa ostaa, puhelin on vanha jolla vain yritän pärjätä, läppärin olen ostanut korottomalla osamaksulla viisi vuotta sitten ja suurin menoerä on lääkkeet ja opiskelumatkat. Sehän se vasta hauskaa on, kun lääkeisiin menee juuri sen verran rahaa, ettei lääkekatto ylity. Viime vuonna jäin neljän euron päähän. Toimeentulotukeen en ole oikeutettu, koska olen aikoinaan saanut perinnöksi melkolailla arvottoman metsäläntin. En voi sukulaisuussuhteiden ylläpidon vuoksi myydä sitä maana, eikä myytävää puuta ole vuosiin. Ei ole ollut varaa edes istuttaa taimia. Huolimatta siitä, että olen epäsäännöllistä keikkatyötä tekevä opiskelija, jonka tulot on yleensä 650 €/kk, onnistun saamaan joka kuukausi edes jotain säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Onko jengi oikeasti noin köyhää, että 400 euroa kk/ruokakauppaan ja sitä pidetään hyveenä. Meillä toi menee helposti viikossa, normaalisti viikonloppuruuat voivat olla n. 200 euroa kauppakäynti. Tosin meidän ei tarvitse laskeskella otammeko pirkkaa vai rainbowta vaan voimme valita mitä haluamme. Kyseessä on siis 2 aikuista ja kaksi teiniä.
Tosin jos pitää sentinvenytystä hyveenä niin mikä ettei
Kuule lues huvikses vaikka miten WB toimii aamupalan suhteen. Ei käytä koskaan yli 3.17 usd aamupalaan. Ja väitätkö että kaverilla ei olisi varaa syödä vaikka satasen aamupala joka päivä. Se vaan on tyhmää maksaa kallis hinta samasta tuotteesta. Hinta-laatusuhde pitää olla kunnossa. Toisaalta jotku näköjään pitää "hyveenä" tuota typerää tuhlausta ja tyhjästä maksamista.
Ethän sinä ostanut näitä mitään. Et riisiä. Et leivänpäällisiä. Et omenoita tai mitään smoothieen. Et kermaa. Broileria oli varmaan reilusti kun riitti neljään ateriaan
Miksi teit espanjalaisen munakkaan kun ei ollu edellisenä päivänä perunoita?
Miksi lapsi syö lounaaksi vain piirakkaa?