Mies ei ymmärrä , miten he""in ahdistunut olen.. äidillä löytyi rinnasta jotain, näyte lähetetty tutkittavaksi ja nyt vain odotellaan :(

Ja sinulle suurin huoli on miehesi käytös?! Taidatte olla aika uusi pari jos tämä epä empaattinen käytös tuli yllätyksenä.

Siinä miehesi on oikeassa, että ei se sinun ahdistumisesi niitä tutkimustuloksia hyviksi muuta. Ei hän ainakaan pelottele ja maalaile kauhukuvia. Haluaa olla positiivinen.  Jos äitisi tulee tarvitsemaan tukea, niin toivottavasti voit sitä antaa eikä käy niin, että se olet sinä, jota joutuu tukemaan. 

Miehen mukaan en saisi yhtään olla surullinen tai huolissani, lähinnä miehestä hauskaa kun kesken kastikkeen tekemisen olen tippa linssissä kun päässä pyörii vain "äidillä on syöpä, äidillä on syöpä"..

Eikä täällä näköään sen empaattisempaa porukkaa ole !:( 

Ap

Onneksi anoppi on jo kuollut, syöpä vei.

Todella törkeää käytöstä mieheltä, yksi seikka miten parisuhde eroaa vaikka suhteesta naapuriin että toisen olettaisi olevan empaattinen. Ja nuo asiat on aina isoja asioita.

Olisiko parempi, jos miehesi olisi hysteerinen ja veisi sinut katsomaan ruumisarkkuja ja kukka-asetelmia?

Miehet ovat monesti melko ratkaisukeskeisiä. Kun ei tiedetä, niin odotetaan. Kun tiedetään, niin hoidetaan. Suomessa esim. syöpäsairaukdien hoito on kuitenkin hyvällä tasolla.

Kun et sillä stressaamisella paranna mitään. Et voi tehdä mitään, joten koita rauhoittua ja ajatella jotain muuta. Äitien kuuluu kuollakin ennen lapsiaan. 

Terveisin äitinsä syövälle menettänyt

Ap lohdutukseksi voin kertoa että koepala otetaan usein kaikista epäilyttävistä rintapateista. Näistäkin suurin osa on vain harmittomia kasvaimia. Ja niistäkin joilta on löydetty pahanlaatuisia rintakasvaimia niin 90% paranee täysin. 

Minunkin on vaikeata ymmärtää, kuinka aikuisilla ihmisillä tulee uutena asiana se, että heidän vanhemmat kuolee jonain päivänä. Mutta eihän kaikilla tosiaan ole toinen vanhemmista kuollut, kuten minulla, joten eivät he ole siinä tilanteessa vielä olleet.

On tietenkin mahdotonta olla stressaamatta läheisen ihmisen mahdollisesta sairaudesta. Itke toki, jos itkettää. Mutta samalla, vala silti rohkeutta ja tyyneyttä itseesi. Sinun tehtäväsi on seistä äitisi tukena, ja vakuuttaa hänet siitä että kaikki sujuu hyvin ja syöpä saadaan hoidettua pois.

Sinun stressaamisesi ei auta asiaa yhtään, ennemmin vain sairastuttaa sinutkin.

Varmasti asia harmittaa myös miestäsi, mutta ei hänkään voi asialle mitään. Nyt vain odotellaan ja muuta ei voi tehdä.

Mitä miehen pitäisi sinun mielestäsi tehdä? Itkeä kanssasi vaikka ette edes tiedä mikä äidilläsi on? Vai viedä tosiaan katsomaan ruumisarkkuja,kuten joku jo aiemminkin ehdotti?

Sinun tehtäväsi on nyt tsempata äitiäsi, ei äitisi sinua.

Tuo epätietoisuus on se ikävä ajanjakso ja laitta hermoilemaan. Uskonpa, että kun selviää onko äitisi vakavasti sairas vai ei, niin mielentilasi tule muuttumaan. Jos hänellä on vakava sairaus, tulet varmasti kokoamaan kaikki voimasi ja tuet äitiäsi. Oko äidilläsi puoliso tai joku muu läheinen, joka voi käydä mukana lääkärillä. Ainakin syöpäsairauksissa toivotaan lähiomaista mukaan vastaanottokäynneille.  Olin itse useammaan vuoden omaishoitajana vastaavanlaisessa tilanteessa.  

Kyllä minuakin alkaisi tympiä jos koko arki menee "äidillä on syöpä"-rallatukseen, siis vasta kun on otettu _näyte_. On ihan mahdollista ettei siellä ole mitään vakavaa, tai jokin hyvälaatuinen nopea juttu joka hoidetaan äkkiä pois. Älä nyt ainakaan äidillesi jaa tätä ajatusta, koska mitäänhän ei ole vielä löytynyt. Suomessa osataan hoitaa. Alat sitten surra, JOS syöpä on pahalaatuinen ja levinnyt ja hoito vaikeaa. Ei kannata pysäyttää elämäänsä tuon takia, suuri osa kaikista syövistä on hyvälaatuisia ja helppoja hoitaa.

Miten sitten reagoit, jos se onkin syöpä? Mitään et voi tehdä asialle, et yhtään mitään. Silloinkin voit vaan olla ja elää ja katsoa miten käy, yrittää tukea äitiäsi. Totta kai asia mietityttää ja stressaa, mutta kannattaa opetella erottamaan asiat joihin voi vaikuttaa niistä, joihin ei voi vaikuttaa. Helpottaa kummasti.

T: Syöpään kuolevan äidin tytär.

Vierailija kirjoitti:

Miehen mukaan en saisi yhtään olla surullinen tai huolissani, lähinnä miehestä hauskaa kun kesken kastikkeen tekemisen olen tippa linssissä kun päässä pyörii vain "äidillä on syöpä, äidillä on syöpä"..

Eikä täällä näköään sen empaattisempaa porukkaa ole !:( 

Ap

Ja komeasti saat käännettyä tämänkin asian itseesi. Mutta kun MINUA ahdistaa. Mutta kun MINULLA on tippa silmässä. Mutta kun MINÄ olen niin huolestunut. Ai niin, mutsi on tutkimuksissa joista MINÄ olen niin huolissani voi eikö kukaan tue MINUA? Nyt sprinklerit kiinni ja itseäsi niskasta kiinni. Keskity äitiisi äläkä itseesi.

Voimia sulle.

Epätietoisuus on pahinta. Aika moukka mies, olisi ennemmin hiljaa.

Höh, suhtaudut asiaan niin, että se sinunkin äitisi on jo kuollut, mutta sitä odotellessa teillä on vielä pari päivää tässä yhteistä aikaa.

Miten sen viettäisitte? Ruikuttamalla äidille ja kaikille ketkä eivät pääse sinua pakoon, tätä maailman kauheutta, vai äitisi kanssa elämästä nauttien?

Vedä se pääsi pois persees*täsi ja ela elämääsi.

Voi sua. Miksi olet NOIN ahdistunut?

Minun äidiltä löytyi patti muutama vuosi sitten enkä ollut ahdistunut. Tiesin että voi olla mitä tahansa, yhtä hyvin harmitonkin. Olen miehesi kanssa samoilla linjoilla, miksi surra etukäteen. Mitä se olisi auttanutkaan? 

Äitini kyhmy oli syöpää, mutta sekin hoitui leikkauksella. Ei ole mitään syytä ahdistua mielestäni. Ehkä sekin vaikuttaa että ollaan uskovaisia. Jos äitini olisi kuollut jo, tiedän että olisi taivaassa, siellä on hyvä olla <3 Tietenkin olen onnellinen että on vielä kanssamme tällä puolen! Mutta ahdistus on mielestäni turhaa. Tottakai saat tuntea mitä vain tunteita, mutta koita vähän anaysoida taustoja, ja ylireagointi on joka tapauksessa aina huono vaihtoehto.

Luotan, että asiat tapahtuu kuten on tarkoituskin. Minä ja sinäkin voidaan kuolla vaikka minuutin päästä, jos niin on tarkoitettu.

Minä en aina tiedä miten empaattisuus näytetään oikein, vaikka empatiaa tunnenkin. Olen taipuvainen aika mustaan huumoriin, joten todella tiukat säännöt siitä, kuinka empaattisuus näytetään, ovat vähän ahdistavia. Erityisesti kokisin ahdistavaksi jos minun pitäisi näytellä ylitsevuotavaa empatiaa sovinnaisuuden vuoksi ja olla supervakavana kun näen asioissa yleensä huvittaviakin puolia.

Itse pidän siitä, että omaan suruuni tai pahaan olooni vastataan hyväntahtoisen huumorin avulla, tulee parempi olo enkä loukkaannu. Hirtehishuumori on parasta. Sellainen Maaret Kallio-empatia olisi kiusallista, mutta varmasti se on joillekin juuri sitä toivottua empatiaa.

En tiedä miehesi ja sinun normaalista kanssakäymisestä ja koetuista vaikeuksista, että onko mitään tiettyä tapaa syntynyt, mutta ehkä kannattaa asiasta keskustella. Eihän siitä mitään tule jos käsitykset empatian näyttämisestä ovat ihan erilaiset. Jos miehesi ei ole pahantahtoinen, sinun tulee hyväksyä hänen tyylinsä ja hän hyväksyy sinun erilaisen tyylisi.

Tässähän ei vielä ole mitään surtavaa, vaan joko helpotuksen tai ikävän uutisen odottelua, näin järjellä ajateltuna. Mies näkee ilmeisesti tämän eikä mahdollisia kauhukuvia. Sinä ilmeisesti itket äidin kuolemaa jo nyt, vaikka se on vain kuvitelma. Surullinen kuvitelma toki, mutta eihän se totta ole.

Toivottavasti äidilläsi kaikki hyvin!