Kannattaako sotkuisen miehen kanssa muuttaa yhteen?

Mun mies muutti aikoinaan sotkuisen ja laiskan naisen kanssa yhteen. 18v on tuossa viihtynyt ja lapsiakin halunnut. Tosin teen kyllä puolet pyykeistä, tiskeistä, ruoanlaitosta jne. mutta meillä on kyllä usein aika sekaista, muruja pöydillä, lehtiä ja kirjoja ruokapöydällä, lasten lelut ympäriinsä jne. Ennen lapsia meillä oli kyllä siistimpää ja oletan että ryhdistäydyn kun lapset ovat isompia. Mutta kovin siistiä minusta tuskin tulee.

Vierailija kirjoitti:

Väittää kyllä että jos asuttais yhdessä niin siivoaisi mutta en oikein usko. Jättää siis tavarat mihin sattuu. Vaatteet lattialla ja astioita pitkin asuntoa.

Mulle on tärkeää että on tavarat paikoillaan eikä krääsää kaikkialla. Ja astiat tiskattuna jne..

Muuttukohan mies? Muuten todella ihana. Voi olla että kun on niin nuori vielä että ei oo tullu sellasta siivousbuumia

Ei muutu mies eikä  kannata muuttaa yhteen ellet halua ryhtyä äitihahmoksi.

Vierailija kirjoitti:

Kysytäänpä näin että onko kenenkää mies muuttanut siivoustottumuksiaan yhteenmuuton jälkeen?

Ap

Kyllä, mutta huonompaan suuntaan. Tämä taitaa olla melko yleistäkin. Toiseen suuntaan tapahtuneesta muutoksesta en ole kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli poikamiesboksissaan todella sotkuinen. Siis TODELLA! Ei käyttänyt lakanoita, ei omistanut imuria tai astioita, koiranruokaa lattialla, likaiset ja puhtaat pyykit samassa läjässä pyykkikoneen edessä, ja koira nukku niiden päällä. Monesti olisin kaivannut jotain rättiäkin siellä. Siitä roskien ja rojun määrästä puhumattakaan... Ötököitäki siellä vilisti vaikka minkälaisia. Mutta rakastuin ja halusin suhteeseen. Ite oon semmonen perussiisti.

Ihan siltä pohjalta lähdettiin, että molempien on joustettava. Eihän se muuten ois reilua. Välillä kinastellaan siivoamisesta. Mutta täytyy sanoa, että oon iteki tässä kliseisesti "kasvanu ihmisenä" ja tajunnu, että joku jatkuva pakkosiisteys on oikeasti pieni seikka uhrata, ku vertaa kaikkeen siihen rakkauteen ja muihin elämää rikastuttaviin juttuihin, mitä tuo mun rakas sottapytty on mun elämään tuonut! Oon muutenki oppinu hölläämään monien oikeasti turhien, mutta ihmisten neuroottisesti seuraamien normien suhteen.

Monet perustelee siivousneuroosiaan sillä, että niin vain "kuuluu tehdä", vaikka ne on yleensä kotoa opittuja juttuja. Ei oikeasti _täydy_ olla siivouspäivää; pölyjä ei ole _pakko_ pyyhkiä; pöntössä saa olla jarrujälkiä; sängyssä saa olla muruja; nenän saa niistää paitaan tai käteen; sänkyä ei tarvitse pedata. Nää on vaan asennekysymyksiä.

Saa siisteys toki olla parinvalintakriteeri siinä missä mikä tahansa muukin. Vaikka itse luovuinki siitä, sun ei tarvi. :)

Huokaus. Tämä kirjoitus on niitä, jotka kyllä provosoi tahtomattaan, jokaista kiltteyteensä hirttäytynyttä miestä, että oh ja  voih sattuu...  Miksi kukaan ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka osaa pitää paikat järjestyksessä ja kunnossa. Mutta kaikki on vaan asenne kysymyksiä, kun löytyy se sopivan "jännä" kaveri, jonka kanssa sitten joustaa..

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli poikamiesboksissaan todella sotkuinen. Siis TODELLA! Ei käyttänyt lakanoita, ei omistanut imuria tai astioita, koiranruokaa lattialla, likaiset ja puhtaat pyykit samassa läjässä pyykkikoneen edessä, ja koira nukku niiden päällä. Monesti olisin kaivannut jotain rättiäkin siellä. Siitä roskien ja rojun määrästä puhumattakaan... Ötököitäki siellä vilisti vaikka minkälaisia. Mutta rakastuin ja halusin suhteeseen. Ite oon semmonen perussiisti.

Ihan siltä pohjalta lähdettiin, että molempien on joustettava. Eihän se muuten ois reilua. Välillä kinastellaan siivoamisesta. Mutta täytyy sanoa, että oon iteki tässä kliseisesti "kasvanu ihmisenä" ja tajunnu, että joku jatkuva pakkosiisteys on oikeasti pieni seikka uhrata, ku vertaa kaikkeen siihen rakkauteen ja muihin elämää rikastuttaviin juttuihin, mitä tuo mun rakas sottapytty on mun elämään tuonut! Oon muutenki oppinu hölläämään monien oikeasti turhien, mutta ihmisten neuroottisesti seuraamien normien suhteen.

Monet perustelee siivousneuroosiaan sillä, että niin vain "kuuluu tehdä", vaikka ne on yleensä kotoa opittuja juttuja. Ei oikeasti _täydy_ olla siivouspäivää; pölyjä ei ole _pakko_ pyyhkiä; pöntössä saa olla jarrujälkiä; sängyssä saa olla muruja; nenän saa niistää paitaan tai käteen; sänkyä ei tarvitse pedata. Nää on vaan asennekysymyksiä.

Saa siisteys toki olla parinvalintakriteeri siinä missä mikä tahansa muukin. Vaikka itse luovuinki siitä, sun ei tarvi. :)

No hei yök!

Tottakai muuttuu. Lelut kimppaan vaan ja samoin tein vielä naimisiin, ja mies on kuin uudestisyntynyt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli poikamiesboksissaan todella sotkuinen. Siis TODELLA! Ei käyttänyt lakanoita, ei omistanut imuria tai astioita, koiranruokaa lattialla, likaiset ja puhtaat pyykit samassa läjässä pyykkikoneen edessä, ja koira nukku niiden päällä. Monesti olisin kaivannut jotain rättiäkin siellä. Siitä roskien ja rojun määrästä puhumattakaan... Ötököitäki siellä vilisti vaikka minkälaisia. Mutta rakastuin ja halusin suhteeseen. Ite oon semmonen perussiisti.

Ihan siltä pohjalta lähdettiin, että molempien on joustettava. Eihän se muuten ois reilua. Välillä kinastellaan siivoamisesta. Mutta täytyy sanoa, että oon iteki tässä kliseisesti "kasvanu ihmisenä" ja tajunnu, että joku jatkuva pakkosiisteys on oikeasti pieni seikka uhrata, ku vertaa kaikkeen siihen rakkauteen ja muihin elämää rikastuttaviin juttuihin, mitä tuo mun rakas sottapytty on mun elämään tuonut! Oon muutenki oppinu hölläämään monien oikeasti turhien, mutta ihmisten neuroottisesti seuraamien normien suhteen.

Monet perustelee siivousneuroosiaan sillä, että niin vain "kuuluu tehdä", vaikka ne on yleensä kotoa opittuja juttuja. Ei oikeasti _täydy_ olla siivouspäivää; pölyjä ei ole _pakko_ pyyhkiä; pöntössä saa olla jarrujälkiä; sängyssä saa olla muruja; nenän saa niistää paitaan tai käteen; sänkyä ei tarvitse pedata. Nää on vaan asennekysymyksiä.

Saa siisteys toki olla parinvalintakriteeri siinä missä mikä tahansa muukin. Vaikka itse luovuinki siitä, sun ei tarvi. :)

No hei yök!

Kiva kuulla. - Tai siis,ehkä olet yksi niistä naisista, jotka odottavat tai vaativat mieheltä jo suhteen alussa sitä, että hallitsevat ja taitavat tavanomaisen siisteyden ja asioiden hoidon... Mutta ilm. on sitten myös heitä, jotka eivät... Kun tärkeintähän on rakkaus, joka saa paikat hohtamaan ja tuntumaan likaisimmat ja törkyiseltäkin vaikuttavat asiat sädehtimään puhtautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli poikamiesboksissaan todella sotkuinen. Siis TODELLA! Ei käyttänyt lakanoita, ei omistanut imuria tai astioita, koiranruokaa lattialla, likaiset ja puhtaat pyykit samassa läjässä pyykkikoneen edessä, ja koira nukku niiden päällä. Monesti olisin kaivannut jotain rättiäkin siellä. Siitä roskien ja rojun määrästä puhumattakaan... Ötököitäki siellä vilisti vaikka minkälaisia. Mutta rakastuin ja halusin suhteeseen. Ite oon semmonen perussiisti.

Ihan siltä pohjalta lähdettiin, että molempien on joustettava. Eihän se muuten ois reilua. Välillä kinastellaan siivoamisesta. Mutta täytyy sanoa, että oon iteki tässä kliseisesti "kasvanu ihmisenä" ja tajunnu, että joku jatkuva pakkosiisteys on oikeasti pieni seikka uhrata, ku vertaa kaikkeen siihen rakkauteen ja muihin elämää rikastuttaviin juttuihin, mitä tuo mun rakas sottapytty on mun elämään tuonut! Oon muutenki oppinu hölläämään monien oikeasti turhien, mutta ihmisten neuroottisesti seuraamien normien suhteen.

Monet perustelee siivousneuroosiaan sillä, että niin vain "kuuluu tehdä", vaikka ne on yleensä kotoa opittuja juttuja. Ei oikeasti _täydy_ olla siivouspäivää; pölyjä ei ole _pakko_ pyyhkiä; pöntössä saa olla jarrujälkiä; sängyssä saa olla muruja; nenän saa niistää paitaan tai käteen; sänkyä ei tarvitse pedata. Nää on vaan asennekysymyksiä.

Saa siisteys toki olla parinvalintakriteeri siinä missä mikä tahansa muukin. Vaikka itse luovuinki siitä, sun ei tarvi. :)

Huokaus. Tämä kirjoitus on niitä, jotka kyllä provosoi tahtomattaan, jokaista kiltteyteensä hirttäytynyttä miestä, että oh ja  voih sattuu...  Miksi kukaan ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka osaa pitää paikat järjestyksessä ja kunnossa. Mutta kaikki on vaan asenne kysymyksiä, kun löytyy se sopivan "jännä" kaveri, jonka kanssa sitten joustaa..

Kato sä et tajuu, mistä on loppujen lopuksi kyse. Siivoamisen tulee tapahtua silloin, kun nainen haluaa. Silloin kun nainen ei ole siivoustuulella, silloin ei saa siivota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli poikamiesboksissaan todella sotkuinen. Siis TODELLA! Ei käyttänyt lakanoita, ei omistanut imuria tai astioita, koiranruokaa lattialla, likaiset ja puhtaat pyykit samassa läjässä pyykkikoneen edessä, ja koira nukku niiden päällä. Monesti olisin kaivannut jotain rättiäkin siellä. Siitä roskien ja rojun määrästä puhumattakaan... Ötököitäki siellä vilisti vaikka minkälaisia. Mutta rakastuin ja halusin suhteeseen. Ite oon semmonen perussiisti.

Ihan siltä pohjalta lähdettiin, että molempien on joustettava. Eihän se muuten ois reilua. Välillä kinastellaan siivoamisesta. Mutta täytyy sanoa, että oon iteki tässä kliseisesti "kasvanu ihmisenä" ja tajunnu, että joku jatkuva pakkosiisteys on oikeasti pieni seikka uhrata, ku vertaa kaikkeen siihen rakkauteen ja muihin elämää rikastuttaviin juttuihin, mitä tuo mun rakas sottapytty on mun elämään tuonut! Oon muutenki oppinu hölläämään monien oikeasti turhien, mutta ihmisten neuroottisesti seuraamien normien suhteen.

Monet perustelee siivousneuroosiaan sillä, että niin vain "kuuluu tehdä", vaikka ne on yleensä kotoa opittuja juttuja. Ei oikeasti _täydy_ olla siivouspäivää; pölyjä ei ole _pakko_ pyyhkiä; pöntössä saa olla jarrujälkiä; sängyssä saa olla muruja; nenän saa niistää paitaan tai käteen; sänkyä ei tarvitse pedata. Nää on vaan asennekysymyksiä.

Saa siisteys toki olla parinvalintakriteeri siinä missä mikä tahansa muukin. Vaikka itse luovuinki siitä, sun ei tarvi. :)

Huokaus. Tämä kirjoitus on niitä, jotka kyllä provosoi tahtomattaan, jokaista kiltteyteensä hirttäytynyttä miestä, että oh ja  voih sattuu...  Miksi kukaan ei halua suhteeseen miehen kanssa, joka osaa pitää paikat järjestyksessä ja kunnossa. Mutta kaikki on vaan asenne kysymyksiä, kun löytyy se sopivan "jännä" kaveri, jonka kanssa sitten joustaa..

Kato sä et tajuu, mistä on loppujen lopuksi kyse. Siivoamisen tulee tapahtua silloin, kun nainen haluaa. Silloin kun nainen ei ole siivoustuulella, silloin ei saa siivota.

olet oikeassa. Mä en todella tajua, aivan kaikkea. yritän pitää sellaista perusjärjestystä itse yllä, enkä odottaa "kaaokseen asti." Aloitan siivoamisen ihan itseohjautuvasti, enkä odota, en varmaan edes osaisi tai jaksaisi odottaa, että kumppani kehottaisi minua aloittamaan siivouksen. - Silloin kun nainen ei ole siivoustuulella, niin hän olkoon siivoamatta.

Mutta se ei estä minua siivoamasta, jollei nyt ole jokin vallan erityinen peruste, miksi en niin voisi tehdä. Toisaalta jos ja kun yhdessä eletään, niin oletan toiselta myös mahdollisuuksien mukaan panostusta ja osallistumista.

Ei tämä aina tarvitse mennä fifti fifti. Jos kumppanillani on esim. enenpi töitä, kodin ulkopuolella niin luonnollisesti minä siivoan varmasti silloin enempi. Tai siivomaisen ei tarvitse tapahtua aina samanaikaisesti. Jos kumppanillani on joku siivoushetki tärkeämpää tekemistä, niin keskittyköön siihen, koska tiedän, että tämä toimii toisinaan myös toisin päin.  Mutta yksin ala kantamaan vastuuta yhteisen kodin siivoamisesta ja ylläpidosta. Ellen sitten joku päivä löydä itseäni olemasta kumppanini omaishoitaja, jolloin hänen osallistumisensa siivoamiseen ollenkaan saattaisi olla jo niillä rajoilla, onko se mahdollista.