"Vihaan Amerikkaa!" --> Missä siellä olet käynyt? --> "No en missään!" --> Minkä takia vihaat sitä? --> "No se on niin per$eestä!"
Otsikossa tyypillisen Amerikka-vihaajan kanssa käyty keskustelu siitä, miksi Amerikka on niin paska maa. :D
Kommentit (154)
Mä en voi sietää sitä aksenttia, kuulostaa hirveälle. Olen asunut Englannissa ja ymmärrän sitä. Amerikan en. Usassa on visuaalisesti rumia taloja/rakennuksia. Muutenkin. Siellä on paljon lihavia katukuvassa. Näin introverttina vihaan small talkkia. Tommonen teennäinen How are you? Kumminkaan sillä ei tarkoteta mitään. Ihmiset ei ole kovin välkkyjä. Vieläkö jatkan?
Plussaa kyllä komeista, isoista puista. Täällä kun moiset kaunokaiset tupataan kaatamaan.
Vierailija kirjoitti:
USA on myös vastakohtien maa. Trumpin kannattajia kohtaan on olemassa myös Sandersia kannattavat yliopistovasurit. Jenkkilän yliopistot tuottavat vähintäänkin yhtä vasuriporukkaa kuin eurooppalaisetkin.
Sandersia kannattavat lähinnä hänen ikäisensä eläkeläiset ja loppu on harhaa, kuten esimerkiksi Michael Moore on loistavasti todennut. Hän ei edusta millään muotoa demokraattien valtalinjaa, mutta puolue sietää häntä, koska hänen avullaan pystytään keräämään kaikista vasemmistolaisimmat äänet varsinaisen puolueen ehdokkaan taakse.
Vasemmistolaisen kasvatuksen peruja tuo USA-viha. Eipä siinä, meissä jokaisessa on puutteemme..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA on myös vastakohtien maa. Trumpin kannattajia kohtaan on olemassa myös Sandersia kannattavat yliopistovasurit. Jenkkilän yliopistot tuottavat vähintäänkin yhtä vasuriporukkaa kuin eurooppalaisetkin.
Sandersia kannattavat lähinnä hänen ikäisensä eläkeläiset ja loppu on harhaa, kuten esimerkiksi Michael Moore on loistavasti todennut. Hän ei edusta millään muotoa demokraattien valtalinjaa, mutta puolue sietää häntä, koska hänen avullaan pystytään keräämään kaikista vasemmistolaisimmat äänet varsinaisen puolueen ehdokkaan taakse.
Sandersilla oli viime vaaleissa paljon nuoria kannattajia, joista osa ei äänestänyt lopulta ollenkaan, koska Clinton ei saanut heitä taakseen.
Totta on, että demokraatit ovat monet varsin oikeistolaisia, eivätkä kannata julkista terveydenhuoltoa tai ilmaista korkeakoulutusta. Mutta on eurooppalainen ajattelu siellä nousussa, ehkä joskus nämä asiat ovat myös Usassa totta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi sietää sitä aksenttia, kuulostaa hirveälle. Olen asunut Englannissa ja ymmärrän sitä. Amerikan en. Usassa on visuaalisesti rumia taloja/rakennuksia. Muutenkin. Siellä on paljon lihavia katukuvassa. Näin introverttina vihaan small talkkia. Tommonen teennäinen How are you? Kumminkaan sillä ei tarkoteta mitään. Ihmiset ei ole kovin välkkyjä. Vieläkö jatkan?
Plussaa kyllä komeista, isoista puista. Täällä kun moiset kaunokaiset tupataan kaatamaan.
Olen asunut sekä Usassa että Englannissa, ja Usasta löytyy kyllä varsin erilaisia aksentteja. Lisäksi tuo katukuvakommentti in outo. Liiku missä tahansa Usan suurkaupungissa, ja katukuvassa näkyy varmasti enemmän hoikkia ihmisiä ja vähemmän lihavia ihmisiä kuin Englannissa. Toki lihavuutta on, ja hyvin vakavaakin sellaista, mutta ei se kaupunkien kaduilla näy. Usan kaupunkilaiset ovat ihan neuroottisen terveystietoista porukkaa, ja kotiäideilläkin on näkyvät erottuvat lihakset.
Miksi ap nosti juuri amerikka-vihan tähän? Entäs esim. Somalia-viha? Kuinka moni Somalia vihaava on käynyt Somaliassa?

Jos hoksaa siirtää katseensa kävellen liikkuvista autoilijoihin, niin johan näkyy lihavia kerrakseen. Amerikkalaisethan hämmästelee kun Suomessa liikutaan niin paljon kävellen ja pyörillä, kun heidän maassaan ei edes ole kävelyteitä niin että voisi korttelia pidemmälle kävellä turvallisesti.

Koska kaikki tajuavat, että yleinen somaliaviha on junttia ja tyhmää, ei sitä kukaan järkevä ihminen mainosta. Kun taas amerikkaviha tuntuu olevan jotenkin salonkikelpoisempaa.
Ei ap, mutta samaa miettinyt.
Olen asunut USA:ssa vuoden. En silti väitä tuntevani maata ja sen ihmisiä kauhean hyvin. Jonkinlainen pintaraapaisu kuitenkin on saatu.
Enkä mitenkään vihaa USA:ta mutta olen kriittinen moniin siellä esiintyviin ilmiöihin (aivan kuten aika iso osa amerikkalaisiakin muuten on). Varsinkin äärikristillinen oikeisto vaikuttaa suorastaan vaarallisen fanaattiselta. Heillä on muutenkin sellaista "tarkoitus pyhitää keinot" ajattelua jossa äänestetään vaikka naisia kähmivä rääväsuu presidentiksi jos hän vain rajoittaa aborttioikeutta ja tekee muita tälle ryhmälle mieluisia päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
YYA-henki kummittelee edelleen Suomessa.
Eikä kummittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi sietää sitä aksenttia, kuulostaa hirveälle. Olen asunut Englannissa ja ymmärrän sitä. Amerikan en. Usassa on visuaalisesti rumia taloja/rakennuksia. Muutenkin. Siellä on paljon lihavia katukuvassa. Näin introverttina vihaan small talkkia. Tommonen teennäinen How are you? Kumminkaan sillä ei tarkoteta mitään. Ihmiset ei ole kovin välkkyjä. Vieläkö jatkan?
Plussaa kyllä komeista, isoista puista. Täällä kun moiset kaunokaiset tupataan kaatamaan.
Olen asunut sekä Usassa että Englannissa, ja Usasta löytyy kyllä varsin erilaisia aksentteja. Lisäksi tuo katukuvakommentti in outo. Liiku missä tahansa Usan suurkaupungissa, ja katukuvassa näkyy varmasti enemmän hoikkia ihmisiä ja vähemmän lihavia ihmisiä kuin Englannissa. Toki lihavuutta on, ja hyvin vakavaakin sellaista, mutta ei se kaupunkien kaduilla näy. Usan kaupunkilaiset ovat ihan neuroottisen terveystietoista porukkaa, ja kotiäideilläkin on näkyvät erottuvat lihakset.
Jos hoksaa siirtää katseensa kävellen liikkuvista autoilijoihin, niin johan näkyy lihavia kerrakseen. Amerikkalaisethan hämmästelee kun Suomessa liikutaan niin paljon kävellen ja pyörillä, kun heidän maassaan ei edes ole kävelyteitä niin että voisi korttelia pidemmälle kävellä turvallisesti.
Ei se ihan näin mene. Kyseessä on valtava maa. On paljon kaupunkeja, joissa on vahva kävely/pyöräilykulttuuri, ja hyvä julkinen liikenne. Toki sitten on niitäkin, missä ei ole. Ja harvempaan asutuilla seuduilla ei aina ole pyöräreittejä. Toisaalta löytyy myös monen osavaltion läpi kulkevia erittäin hyviä reittejä. Eli ei kannata yleistää.
Miksi siellä pitäisi käydä tajutakseen sitä? En minä nyt Yhdysvaltoja vihaa, mutta se on maa, joka on rakennettu kansanmurhalle, orjuudelle ja rotuerottelulle, mikä ei voi olla näkymättä tänäkin päivänä. Sen maan DNA:ssa ja kansanluonteessa on latenttina sellaista pahuutta, jota on nähty historiassa korkeintaan jossain holokaustissa. Tämän lisäksi se on vieläpä hypervalta, joka pitää koko muuta maailmaa säälimättömässä otteessaan.
Ei se toki ole pelkästään näitä asioita, siellä on paljon hyvääkin ja jopa radikaalin uudistusmielisyyden perinne, mutta tosiasiat pitää tunnustaa. Niin ja itse kyllä olen siellä käynytkin.
Minkään maan tai kansalaisten vihaaminen on minusta erikoista.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut USA:ssa vuoden. En silti väitä tuntevani maata ja sen ihmisiä kauhean hyvin. Jonkinlainen pintaraapaisu kuitenkin on saatu.
Enkä mitenkään vihaa USA:ta mutta olen kriittinen moniin siellä esiintyviin ilmiöihin (aivan kuten aika iso osa amerikkalaisiakin muuten on). Varsinkin äärikristillinen oikeisto vaikuttaa suorastaan vaarallisen fanaattiselta. Heillä on muutenkin sellaista "tarkoitus pyhitää keinot" ajattelua jossa äänestetään vaikka naisia kähmivä rääväsuu presidentiksi jos hän vain rajoittaa aborttioikeutta ja tekee muita tälle ryhmälle mieluisia päätöksiä.
40% amerikkalaisista pitää joko varmana tai todennäköisenä, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu viimeistään 2050. Miettikääpä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi siellä pitäisi käydä tajutakseen sitä? En minä nyt Yhdysvaltoja vihaa, mutta se on maa, joka on rakennettu kansanmurhalle, orjuudelle ja rotuerottelulle, mikä ei voi olla näkymättä tänäkin päivänä. Sen maan DNA:ssa ja kansanluonteessa on latenttina sellaista pahuutta, jota on nähty historiassa korkeintaan jossain holokaustissa. Tämän lisäksi se on vieläpä hypervalta, joka pitää koko muuta maailmaa säälimättömässä otteessaan.
Ei se toki ole pelkästään näitä asioita, siellä on paljon hyvääkin ja jopa radikaalin uudistusmielisyyden perinne, mutta tosiasiat pitää tunnustaa. Niin ja itse kyllä olen siellä käynytkin.
Niin on esim myös Japanikin. Vihaatko sitäkin?
Mä vihaan Yhdysvaltoja heidän talous- ja ulkopolitiikkansa takia ja koska heidän nationalisminsa on vastenmielistä. Kun sanotaan valtion nimi, nämä on tietenkin ne ensimmäiset ja vahvimmat assosiaatiot. Itse se alue ja ne ihmiset ja kulttuuri on paljon etäämpänä valtion nimestä eivätkä muuttuisi kuin hitaasti vaikka valtio muuttuisikin. En käsitä, kuka voi tietää mitään Yhdysvaltain ulkopolitiikasta vihaamatta sitä.
Ne ihmiset vaikuttaa musta oikein mukavilta ja heillä on siellä todella kiinnostavia juttuja meneillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi siellä pitäisi käydä tajutakseen sitä? En minä nyt Yhdysvaltoja vihaa, mutta se on maa, joka on rakennettu kansanmurhalle, orjuudelle ja rotuerottelulle, mikä ei voi olla näkymättä tänäkin päivänä. Sen maan DNA:ssa ja kansanluonteessa on latenttina sellaista pahuutta, jota on nähty historiassa korkeintaan jossain holokaustissa. Tämän lisäksi se on vieläpä hypervalta, joka pitää koko muuta maailmaa säälimättömässä otteessaan.
Ei se toki ole pelkästään näitä asioita, siellä on paljon hyvääkin ja jopa radikaalin uudistusmielisyyden perinne, mutta tosiasiat pitää tunnustaa. Niin ja itse kyllä olen siellä käynytkin.
Niin on esim myös Japanikin. Vihaatko sitäkin?
Siis mitä Japani on?
Myöskin nimenomaan sanoin, että en "vihaa" mitää maata.
Suomalaiset eivät osaa ajatella asioita ihan loppuun asti. Amerikkalaisia haukutaan mm. tyhmiksi, vaikka absoluuttisesti siellä on enemmän neroja kuin missään muualla). Ja jos kaikki amerikkalaiset olisivat hyvinkoulutettuja liberaaleja, mistä USA:n armeija (nykyajan maailman poliisi ja maailmanrauhan takaaja jo vuosikymmenten ajan) saisi henkilökuntaa? Mistä maan teollisuus (maailman innovatiivisin ja edistyksellisin teollisuusmaa) saisi työvoimaa? Eriarvoisuus ylläpitää USA:n sisäistä dynamiikkaa, josta hyötyy koko muu maailma.
Ehkä Trump on osoitus siitä, että koulutuksen laatua olisi syytä kuitenkin parantaa hivenen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
USA on myös vastakohtien maa. Trumpin kannattajia kohtaan on olemassa myös Sandersia kannattavat yliopistovasurit. Jenkkilän yliopistot tuottavat vähintäänkin yhtä vasuriporukkaa kuin eurooppalaisetkin.
Sandersia kannattavat lähinnä hänen ikäisensä eläkeläiset ja loppu on harhaa, kuten esimerkiksi Michael Moore on loistavasti todennut. Hän ei edusta millään muotoa demokraattien valtalinjaa, mutta puolue sietää häntä, koska hänen avullaan pystytään keräämään kaikista vasemmistolaisimmat äänet varsinaisen puolueen ehdokkaan taakse.
Sandersilla oli viime vaaleissa paljon nuoria kannattajia, joista osa ei äänestänyt lopulta ollenkaan, koska Clinton ei saanut heitä taakseen.
Totta on, että demokraatit ovat monet varsin oikeistolaisia, eivätkä kannata julkista terveydenhuoltoa tai ilmaista korkeakoulutusta. Mutta on eurooppalainen ajattelu siellä nousussa, ehkä joskus nämä asiat ovat myös Usassa totta.
Paljon on aika suhteellinen käsite. Määrällisesti voi tuntua ja näyttää paljolta, jos 5 % intellektuelleista kannattaa häntä. Sanders tai Sandersin hengenheimolainen ei koskaan tule saamaan edes demokraatteja taakseen.
Tuo on juuri tyypillistä vassariajattelua. Vassari on aivopesty vanhempiensa, ystäviensä ja vassariproffien toimesta vihaamaan Amerikkaa. Vassari toistaa muiden mielipiteitä kuin mantroja eikä kyseenalaista niitä.
Kyse on indoktrinaatiosta eli aivopesusta. Tähän kun yhdistetään "confirmation bias" eli taipumus etsiä tietoa mikä tukee tätä uskomusta ja jättää huomiotta muut todisteet, saa vihansa nostettua ihan uudelle tasolle.
Tämä johtaa todella hölmöihin johtopäätöksiin ja lausuntoihin. Esim. Saarikosken ennuste, että Trumpin voiton todennäköisyys on 0,0 % kertoo täydellisestä sokeudesta ja tietämättömyydestä.
Tie ulos tästä on kyseenalaistaa kaikki ja ottaa itse selvää. Ovatko olettamuksesi todella oikeita? Mitä vastakkaisia todisteita löytyy?