Internettiä ei ollut 90-luvun lopussakaan!
Me nelikymppiset elimme nuoruutemme ilman nettiä, pääsimme tutustumaan siihen vasta nuorina aikuisina. 90-luvun loppupuolella ei vapaa-ajalla istuttu puhelin kädessä tai tietokoneella. Lähdettiin baariin aina kun oli rahaa, koska kotona nyhjääminen oli tylsää.
Kommentit (52)
Tietenkin oli ysärillä netti! Monet pitkät yöhön venähtäneet illat tuli istuttua yliopiston tietokoneluokassa nyyssejä lukien, sähköpostilistoille kirjoitellen ja irkaten, vaikka gradua siellä piti vääntää.
Vierailija kirjoitti:
No olihan nyt netti jo ysärin puolivälissä ihan yleisessä käytössä! Ensikosketus itsellä lukion atk-luokassa 1994, sitten vuoden päästä oma modeemiyhteys kotona. Osasin jo ennen vuosikymmenen loppua tehdä yksinkertaisia internet-sivuja ajan henkeen ja kulutin rutkasti aikaa ircissä tai yahoo groupseissa.
Ihan samaa se silloin oli kuin nytkin. Ainoa aidosti uusi juttu 2000-luvun puolelta on ollut some.
N40
Ei todellakaan ollu yleisessä käytössä netti ennen vuotta 1997. Siis sillä tavoin, että joka ikisellä olisi ollu tietokone ja nettiyhteys kotona. Ei todellakaan ollu.
Vielä joskus 1996 oli Iltalehdessä iso artikkeli tyyliin "Mikä ihmeen internet? Tässä tietopaketti".
Vierailija kirjoitti:
No olihan se silloin 90-luvulla jo olemassa ja jo 80-luvunkin lopussa , mutta kyllä se nykyiseen tapaan ja nykyisen kaltaiseksi jokakodin laitteeksi yleistyi vasta 2000-luvun puolella ja älykännykät ja tabletit tulivat vasta tällä vuosikymmenellä.
Nimen omaan tämä.
Tietokone + internet yhteys tuli tavalliseksi joka kodin koneeksi ehkä lähempänä vuosina 2000 - 2005.
Googletin -97-98 pomon koneella. Ainoa pc it-osastolla, josta pääsi internettiin, muut oli sisäisessä verkossa.
Vierailija kirjoitti:
No olihan nyt netti jo ysärin puolivälissä ihan yleisessä käytössä!
N40
Ei todellakaan ollu.
Vierailija kirjoitti:
Me nelikymppiset elimme nuoruutemme ilman nettiä, pääsimme tutustumaan siihen vasta nuorina aikuisina. 90-luvun loppupuolella ei vapaa-ajalla istuttu puhelin kädessä tai tietokoneella. Lähdettiin baariin aina kun oli rahaa, koska kotona nyhjääminen oli tylsää.
Älä viitsi väittää perättömyyksiä.Se että sä et käyttäny nettiä ei tarkoittanut etteikö sitä ois ollut silloin. Itse surffasin jo 90-luvun puolessavälissä netissä ja olen nyt nelikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni teki työkseen nettisivuja yrityksille vuodesta 1995 lähtien. Joo ei varmaan ollut nettiä...
Pitää varmaan paikkansa ajoitus, joskus 92-93 tein itselleni ekat nettisivut ja harrastuskerholle viralliset sivut 1994. Silloin ei ollut hakukoneita, vaan porukat piti linkkilistoja kotisivuillaan sitä mukaa kun niitä löytyi lähinnä netin ulkopuolisista lähteistä.
AltaVista ja Lycos olivat olemassa.
Mutta joo, nettisivut olivat yksinkertaisia silloin. Niitä oli monella yksityishenkilöilläkin, omin käsin ihan html-koodilla kirjoitettuna ilman mitään hienouksia. Linkkilista sieltä usein löytyi.
Internet oli jo ainakin vuonna 1984, IBM lahjoitti Suomen yliopistoille ilmaisen pääsyn internettiin, verkkoa kutsuttiin nimellä BITNET. muistan kun chattailut jenkkiopiskelijoiden kanssa yliopiston päätteellä (vt-100 terminaaleja). Ftp ja mailit yms. toimivat, www-sivuja ei tietenkään ollut, mutta jenkeillä oliko melkoisia tietovarastoja esim. rfc:t oli vapaasti saatavilla. Monet jutut toimi, muttei niitä osanneet käyttää kuin me edistyneet. Muistan, että ensimmäiset tietomurrotkin tehtiin samoihin aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Googletin -97-98 pomon koneella. Ainoa pc it-osastolla, josta pääsi internettiin, muut oli sisäisessä verkossa.
Vuodet 1997 - 1999 olin töissä firmassa, jossa mietittiin, tuleeko Internet muuttamaan liiketoimintaamme ja pitäisikö siellä jotenkin näkyä. Toimarimme ilmoitti suhtautuvansa epäilevästi koko Internetiin, mikä lie hetken muotivillitys. Faksit, ne on ja pysyy!
Mä käytin internetiä kotona jo joskus 93 tai 94. Modeemilla soitettiin ja isot puhelinlaskut.
Vierailija kirjoitti:
www-sivuja ei tietenkään ollut
Muistatko Gopherin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni teki työkseen nettisivuja yrityksille vuodesta 1995 lähtien. Joo ei varmaan ollut nettiä...
Pitää varmaan paikkansa ajoitus, joskus 92-93 tein itselleni ekat nettisivut ja harrastuskerholle viralliset sivut 1994. Silloin ei ollut hakukoneita, vaan porukat piti linkkilistoja kotisivuillaan sitä mukaa kun niitä löytyi lähinnä netin ulkopuolisista lähteistä.
AltaVista ja Lycos olivat olemassa.
Mutta joo, nettisivut olivat yksinkertaisia silloin. Niitä oli monella yksityishenkilöilläkin, omin käsin ihan html-koodilla kirjoitettuna ilman mitään hienouksia. Linkkilista sieltä usein löytyi.
Altavista ja Lycos tuli vasta 1995, eli ihan tuolloin kun kerroin ei sellaisia ollut. Mutta kun niitä alkoi tulla se oli kyllä ihmeellistä, ettei sivun osoitetta tarvinnut etukäteen tietää että sinne päätyi!
www:hen tutustuisn 90-luvun alkupuolella kun se oli käytännössä vielä pelkkä CERNin projekti, newsgroupeista olin jo aikaisemmin löytänyt mm. nettipornon (kirjallisen siis), Mosaic oli ensimmäinen käyttämäni selain, ja sähköposti on tainnut jostakin 80-luvun lopulta. Olin silloin opiskelemassa, joten kaikki tapahtui Funetin puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siellä juuri mitään muuta ollut kuin Kissin chatti v. 99. Sähköpostia pystyi lähettämään joltain sivuilta.
Olihan siellä vaikka mitä jo 96. Mm. Newsit ja cityn deittinet jossa tutustuin ekaan poikakaveriini 97.
Mä olen kyllä lukenut tämän vauvapalstan keskustelujakin jo 90-luvun lopulla, jolloin esikoiseni oli pieni. Vuodesta -93 olen nettiä käyttänyt.
ja tällässei kpäitä teistä sitten muodostui:)
alkoholi on aina alhasin valinta mitä voi tehdä, tupakan ohella, vaikka kuinka yrität väittää sosiaalijuomaksi...
Oli. "Tapasin" nykyisen aviomieheni joulukuussa '98 AIM-chatissa. Juhlimme 18-vuotishääpäiväämme syksyllä.
Oliko Soneralla joku palsta, joka oli jaettu eri aiheisiin? Vähän kuin S24 tyylisesti. Mutta se ei ollut chat. Tapasin kerran oikein kivan kaverin jonkun sellaisen kautta. Mutta taisi heti laittaa oman s-postiosoitteensa sinne.
Minun ensimmäinen s-postini oli Iobox (siis iillä), ja "fiksusti" avasin sen ihan omalla nimelläni. No, opin pian ettei niin pidä tehdä.
Alt.binaries.pictures.erotica "nyyssi" pisti nuoren elämänkatsomuksen uuteen kaaokseen. 28 k modeemilla rosoiset kuvat ilmestyivät koneelle hitaasti ja lataus epäonnistui välillä. Ei ollut "esikatselu" mahdollisuutta, joten tuli mitä tuli...
Jonnet ei tajua millaista sydämmentykytystä latauspalkin tuijottaminen voi aiheuttaa.