Miten sosiaalisia suhteita tai kanssakäymistä hoidettiin ennen somea ja nettiä?

Tapaamalla ihmisiä.

Oi, se oli ihanaa aikaa, koulun jälkeen mentiin kaverille ja vaihdeltiin kiiltokuvia tai leivottiin. Viikonloppuisin kokoonnuttiin pelaamaan isommalla porukalla ulkopelejä vuodenaikojen mukaan. Munitusta, rosvoa ja poliisia jne. joskus oli discoja <3

Ennen kännyköitä pirauteltiin lankapuhelimella ja tyypin piti olla tietty kotona. Joillain edistyksellisillä oli puhelinvastajaaja jo silloin.

Mutta silloin pidettiin paremmin kiinni sovituista tapaamisista koska niitä ei ollut helppo perua.

Citylehdessä oli seuranhakupalsta jos etsi seuraa. muistan sitä monasti lukeneeni mutten koskaan vastannut koska se vastaaminen kai maksoi ja piti jotain kirjeitä kirjoitella.

Seuraa haettiin baarista ja jos tapasi jonkun kivan, sen luo saattoi mennä vaikka kylään myöhemmin. Aika pelottavaa kyllä aajtella että minunkin ovikelloani soitteli silloin jotkut jannut baarista.

Mentiin toiste luo kylään, soitettiin lankapuhelimella, lähetettiin postikortti tai vaihdettiin kirjeitä.

Oi  mun on ikävä niitä puhelinmaratoneja. Joskus meni koko sunnuntai kun puhelin vaan pirisi. Ja puhuttiin eikä tekstailut.

Puhuttiin paljon lankapuhelimessa. Tuntikausien puheluita. Kuuluvuus oli erittäin hyvä, eikä luuri kuumottanu korvaan. Hyvin pystyi köllöttelee sängyssä samalla. Eli puhelimessa erittäin paljon ja sitten myös nähtiin todella paljon. Kirjoiteltiin paperikirjeitä ja lähetettiin ne postissa.

Puhuttiin tuntikausia samaa puhelua, välillä käytiin syömässä ja vessassa ja toinen odotti luurissa. Puheluiden hinnat oli mitättömiä. Oliko se niin, että sunnuntaisin yksi puhelu maksoi sen yhden ja saman hinnan, vaikka puhelu olisi kestänyt 10 tuntia? Ei kannattanu siis poikkasta välillä.

Käytiin kylässä, kaupungilla notkuttiin, nuorisotiloilla, seurakunnan teetuvalla, harrastusten parissa, soiteltiin lankapuhelimella ja puhelinkopeista, kirjoitettiin kirjeitä ja läheteltiin kortteja.

Äänenlaatu oli aivan jäätävän hyvä lankapuhelimissa. Ei voi puhua samana päivänäkään kännyköiden äänenlaadusta.

Monesti ystävien kanssa sovitiin myös jo edellisellä tapaamisella seuraava tapaaminen. Siis näin opiskelijaporukoissa että hu taas klo 13 lounaalle kuppilaan. Aina joku tuli.

Kavereita näki kaupungilla koko ajan, tai soiteltiin ja pyydettiin kylään. Kakarana olimme ulkona jatkuvasti, ei sisällä läskejä keräämässä.

Alkoholilla. Somen myötä sen käyttö onkin vähentynyt; yksinäisillä ihmisillä on aina kaikenlaista virtuaalista seuraa, jopa kaikkein onnettomimmilla yksilöillä. Jotain hyvääkin siis.

Vierailija kirjoitti:

Oi  mun on ikävä niitä puhelinmaratoneja. Joskus meni koko sunnuntai kun puhelin vaan pirisi. Ja puhuttiin eikä tekstailut.

Muistan! Kaikki kaverit soitteli toisilleen ja todellakin keskusteltiin hyviä keskusteluita. Todella paljon! Kun olin puhunut yhden kaverin kanssa, jo kohta puhelin soi ja sitten toisen kaverin kanssa. Jossain vaiheessa me saatiin hieno lankapuhelin, jossa oli ensinnäkin koputustoiminto ja pystyi ottaa väliin toisen puhelun ja palaamaan alkuperäiseen, mutta mikä parasta, painamalla tiettyä nappia koputtajalle sen sai samalle linjalle. Olen puhunut paljon sellaisia puheluita, joissa olin minä ja mun kaksi kaveria, tämä oli 90-luvun alussa.

No minä esimerkiksi soitin kaverille lankapuhelimella maanantaina ja sovin, että lähdetään pelaamaan lätkää keskiviikkona klo 18. Sitten ei enää soiteltu, vaan nähtiin kaukalon laidalla keskiviikkona klo 18. 

Yleensä ottaen yhteydenotot tarkoittivat sopimuksia, joita noudatettiin säntillisesti. Ex-tempore oli hankala tehdä mitään, paitsi tietysti silloin, kun oltiin jo kaverin seurassa. Mutta ei silloinkaan hetken mielijohteesta lähdetty mihinkään pidemmälle. Leffaan piti ostaa liput paikanpäältä ja toivoa, että ne liput riittää kaikille. Joskus jäi ulos, kun jono oli liian pitkä. Näin esimerkiksi Terminator 2 elokuvassa, olisiko vuosi ollut 1991. 

Jos joku asia kiinnosti ihan älyttömästi, niin piti lampsia kirjastoon etsimään kysymykseen vastaus. Siis jos ei ollut joku erittäin hyvä tietokirja kotona. Jos taas halusi nauttia kaverin kanssa kotona videoillasta, niin ensin piti hakea se vhs videovuokraamosta, toivoa että se on paikalla ja jos oli, lainata se. Samalla saattoi lainata videolaitteenkin, jos kotona ei sellaista ollut. Leffat olivat leikattuja, eli kaikki seksiin ja liialliseen väikvaltaan liittyvät elokuvat kävivät sensuurin läpi ja leffan kesto saattoi olla 20 minuuttia normaalia lyhempikin.

Semmoista se oli. Ihminen elää aikaansa, nyt on hyvä, mutta silloinkin oltiin sen ajan kehityksen huipulla, eikä se tuntunut yhtään hassulta.

Mutta oli siinä huonojakin puolia. Monet orastavat ihastukset jäivät syventymättä kun toiselle ei kehdannut soittaa selvinpäin lankapuhelimella eikä siis voinut laittaa tekstari/faceviestiä.

En tiedä johtuukö tästä että sitten kun todella kiinnostuttiin jostain niin nähtiin enemmän vaivaa kuin nykyään ? Siis ei ollut sellaist moi mitä kuuluu -kulttuuria vaan heti sovittiin tapaamisia ja tutustuttiin niiden kanssa joihin tunsi oikeasti vetoa.

Vai miten muut muistatte tämän?

Vierailija kirjoitti:

Äänenlaatu oli aivan jäätävän hyvä lankapuhelimissa. Ei voi puhua samana päivänäkään kännyköiden äänenlaadusta.

Lankapuhelimissa oli joskus muitakin osapuolia "linjoilla", eli jostakin syystä saattoi kuulua muiden puheluja hiljaa taustalta kun soitit omaa puheluasi. Vannon, että näin oli vielä 90-luvun alussa.

Treffit esimerkiksi olivat ihan toiselaiset, kun ei ollut mitään faceja tai tindereitä. Ensin mentiin kapakkaan, josta bongattiin kiva nainen/mies. Sitten jos kemiat täsmäsi, piti uskaltaa pyytää numero ja toivoa, että se on oikea. Kun seuraavan aamun darra oli kärsitty, oli tälle tyypille SOITETTAVA, koska eihän tekstareita ollut. Joskus vastasi, joskus ei. Jos vastasi, piti änkyttäen selittää että minä olen se tyyppi joka pyysi sen numeron ja sopisiko joku paikka. Joskus sopi, joskus ääni oli jäätävä ja siihen jäi. Jos päästiin tapaamaan johonkin paikkaan, oli laitettava itsensä viimeisen päälle, oltava skarppi ja sosiaalinen. Joskus onnistui, joskus ei, ja tuloksena oli kammottava vaivaantuneisuus molemmille. Kun treffit olivat ohi, oli "arvion" aika. Joskus se johti ehkä pusuun ja uudelleentapaamiseen, joskus vaan siihen, että oli mukavaa ja kivaa jatkoa. 

Eli huomattavasti vaikeampaa oli kuin nykyään, jolloin seura tilataan netistä kuin katalogista, mutta ajat muuttuu.

Samalla tavalla kuin nykyisinkin, soittamalla ja tapaamalla ihmisiä. Ei se ole miksikään muuttunut vaikka netti  ja some on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äänenlaatu oli aivan jäätävän hyvä lankapuhelimissa. Ei voi puhua samana päivänäkään kännyköiden äänenlaadusta.

Lankapuhelimissa oli joskus muitakin osapuolia "linjoilla", eli jostakin syystä saattoi kuulua muiden puheluja hiljaa taustalta kun soitit omaa puheluasi. Vannon, että näin oli vielä 90-luvun alussa.

niin minustakin, mutta jokatapauksessa soittelu <3

Vierailija kirjoitti:

Treffit esimerkiksi olivat ihan toiselaiset, kun ei ollut mitään faceja tai tindereitä. Ensin mentiin kapakkaan, josta bongattiin kiva nainen/mies. Sitten jos kemiat täsmäsi, piti uskaltaa pyytää numero ja toivoa, että se on oikea. Kun seuraavan aamun darra oli kärsitty, oli tälle tyypille SOITETTAVA, koska eihän tekstareita ollut. Joskus vastasi, joskus ei. Jos vastasi, piti änkyttäen selittää että minä olen se tyyppi joka pyysi sen numeron ja sopisiko joku paikka. Joskus sopi, joskus ääni oli jäätävä ja siihen jäi. Jos päästiin tapaamaan johonkin paikkaan, oli laitettava itsensä viimeisen päälle, oltava skarppi ja sosiaalinen. Joskus onnistui, joskus ei, ja tuloksena oli kammottava vaivaantuneisuus molemmille. Kun treffit olivat ohi, oli "arvion" aika. Joskus se johti ehkä pusuun ja uudelleentapaamiseen, joskus vaan siihen, että oli mukavaa ja kivaa jatkoa. 

Eli huomattavasti vaikeampaa oli kuin nykyään, jolloin seura tilataan netistä kuin katalogista, mutta ajat muuttuu.

Mun muistoissa ne puhelintreffit sujuivat monasti paremmin kuin tinder-treffit koska ei ollut sellaista liukuhihnakulttuuria vaan sinne treffeillä todella panostettiin jos sinne mentiin. Tuntuu että monet romanssitkin olivat silloin heti vakavampia kun se ei ollut niin helppoa.

Mutta se toiselle SOITTO oli kammottavaa, varsinkin jos se asui vielä porukoillaan, miettikää piti esitellä itsensä heti vanhemmalle jos se sattui vastaamaan puhelimeen... jotkut epäkohteliaat vaan toisaalat eivät esitelleet vaan kysyivät vaan onko x kotona.