Voiko miehen kiinnostus lopahtaa siksi että minulla ei ole montaakaan kaveria?

Kaveria? No jos kaveria haluat, niin eihän sen pitäis vaikuttaa mitenkään.

Minun kiinnostus ei ainakaan lopahtaisi koska minulla ei ole kavereita juurikaan.

Tuo on myös mun pelko että kun tapailun aikana nainen huomaisi että mulla ei ole muuta sosiaalista elämää kuin hän ja sitten antaisi pakit.. Yritän vältellä mahdollisimman pitkään tuosta kertomista.

Muistissa on edelleen yhden naisen sanat: "eikö sun kaverit koskaan soita sulle", "saitko yhtään uudenvuoden toivotusta". no en saanut :()

Onko se miekkonen kimppakivaa vailla, vai miksi niitä sinun kavereitasi laskee?

Ne miehet joita olen tapaillut eivät ole tuntuneet ollenkaan tajuavan ettei minulla ole ketään, ei ystävää, kaveria tai tuttavaa, eikä juuri sukulaisiakaan joiden kanssa olisin tekemisissä joten en usko että lopahtaa.

Ainakaan kukaan ei ole mitenkään tarttunut asiaan, ihmetellyt tai edes kommentoinut.

Jos lopahtaa niin se syy on jossain muussa, kuten minunkin kohdallani varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Minun kiinnostus ei ainakaan lopahtaisi koska minulla ei ole kavereita juurikaan.

Tuo on myös mun pelko että kun tapailun aikana nainen huomaisi että mulla ei ole muuta sosiaalista elämää kuin hän ja sitten antaisi pakit.. Yritän vältellä mahdollisimman pitkään tuosta kertomista.

Muistissa on edelleen yhden naisen sanat: "eikö sun kaverit koskaan soita sulle", "saitko yhtään uudenvuoden toivotusta". no en saanut :()

Tässä nainen jolla samat pelot :(

Eikä ole perhettäkään. Ainut lapsi, isä kuollut ja äitisuhde etäinen.

Ehkä ei ole sitten se oikea mikäli suhde päätyy tai edes alkaakaan tuohon syyhyn?

Vierailija kirjoitti:

Ne miehet joita olen tapaillut eivät ole tuntuneet ollenkaan tajuavan ettei minulla ole ketään, ei ystävää, kaveria tai tuttavaa, eikä juuri sukulaisiakaan joiden kanssa olisin tekemisissä joten en usko että lopahtaa.

Ainakaan kukaan ei ole mitenkään tarttunut asiaan, ihmetellyt tai edes kommentoinut.

Jos lopahtaa niin se syy on jossain muussa, kuten minunkin kohdallani varmasti.

Miehet ei yleensä välitä tuollaisista asioista koska eivät muutenkaan ole laumasieluja.

Mutta mites naisten laita? Naiset yleensä tekevät nopeita johtopäätelmiä asioista ja ovat laumasieluja.

Minulla on vastaava ongelma. Olen yrittänyt jo vuosia hankkia itselle kavereita ja hyviä ystäviä, mutta selvästi yksinäisyys saa ihmiset vain vetäytymään kauemmaksi minusta. Moni nainen on jättänyt seurustelunkin siihen kun kerron ettei minulla ole ystäväpiirejä. Voin siis samastua APn tuntemuksiin vaikka mies olenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minun kiinnostus ei ainakaan lopahtaisi koska minulla ei ole kavereita juurikaan.

Tuo on myös mun pelko että kun tapailun aikana nainen huomaisi että mulla ei ole muuta sosiaalista elämää kuin hän ja sitten antaisi pakit.. Yritän vältellä mahdollisimman pitkään tuosta kertomista.

Muistissa on edelleen yhden naisen sanat: "eikö sun kaverit koskaan soita sulle", "saitko yhtään uudenvuoden toivotusta". no en saanut :()

Voi sinua! Mutta muista, että harhaanjohtaminenkaan ei anna hyvää vaikutelmaa. Ehkä sinun pitää vain kohdata oikeanlainen nainen.

Ei minullakaan juuri ollut tai ole, miehellä vielä vähemmän. Molemmat introvertteja, vaikka itse kyllä tarvittaessa osaan olla hyvin seurallinenkin. Ehkä siksi viihdyimmekin alusta asti niin hyvin toistemme kanssa: riitämme hyvin toistemme sosiaaliseksi elämäksi, etenkin nyt kun on lapsi ja lemmikkejäkin. Vanhemmat,satunnaisesti sisarukset perheineen ja oma perhe ja joskus työkaverit - emme me muuta ihmisseuraa oikeastaan kaipaa.

Mä näkisin asian niin, että kaverittomuus muodostuu ongelmaksi vain sellaisille ihmisille, joille itselleen kaverit on tärkeitä (jopa parisuhdetta tärkeämpiä) ja jotka viettävät kaiken liikenevän ajan milloin missäkin ja tehden mitäkin eli ikiteineille.

Kyllähän toiset naiset julistaa suureen ääneen, etteivät voisi seurustella miehen kanssa jolla ei ole kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vastaava ongelma. Olen yrittänyt jo vuosia hankkia itselle kavereita ja hyviä ystäviä, mutta selvästi yksinäisyys saa ihmiset vain vetäytymään kauemmaksi minusta. Moni nainen on jättänyt seurustelunkin siihen kun kerron ettei minulla ole ystäväpiirejä. Voin siis samastua APn tuntemuksiin vaikka mies olenkin.

Millä tavalla tuo on tapahtunut? Miten he ovat saaneet selville kaverittomuutesi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vastaava ongelma. Olen yrittänyt jo vuosia hankkia itselle kavereita ja hyviä ystäviä, mutta selvästi yksinäisyys saa ihmiset vain vetäytymään kauemmaksi minusta. Moni nainen on jättänyt seurustelunkin siihen kun kerron ettei minulla ole ystäväpiirejä. Voin siis samastua APn tuntemuksiin vaikka mies olenkin.

Ihmiset eivät vetäydy yksinäisyyden vuoksi. Vaan syynä on se sama sinussa oleva ominaisuutesi, joka on saanut aiemmatkin ihmiset vetäytymään.

Jos olet ollut vaikkapa tyly, etkä ole muuttunut, niin se tylyys (ei yksinäisyys) edelleenkin karkoittaa myös uudet tuttavuudet. Jos olet sosiaalisesti taidoton, niin se karkoittaa muut, ei yksinäisyys. Jos olet passiivinen, niin se karkoittaa, ei yksinäisyys. Ja niin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaveria esim. jonka kanssa lähteä ulkomaanmatkalle? Muutamia hyviä ystäviä minulla on.

Ehkä miestäsi tai potenttiaalista kumppaniasi huolettaa se, että hän on asettumassa liian suureen rooliin sinun elämässäsi. Tai onko hänellä itsellään kavereita tai ystäviä? - Jos on ,niin hän saattaa toivoa, että myös sinulla olisi, jolloin ehkä ymmärtäisit paremmin hänenkin tarvettaan olla ja viettää aikaansa kavereidesna ja ystviensä kanssa, myös niin ettet sinä ole aina paikalla. Jos on niin, ehkä hän haluaisi tutsuta myös sinun kavereihisi ja ystäviisi. Miestä saattaa ylipäätään saattaa kiinnostaa miten toimit muiden ihmisten kassa.

Vierailija kirjoitti:

Muistissa on edelleen yhden naisen sanat: "eikö sun kaverit koskaan soita sulle", "saitko yhtään uudenvuoden toivotusta". no en saanut :()

Mitäh, oikeasti?

Tämä aihe tuntuu olevan kyllä aika yleinen pelko, mutta eikö sitä tulisi keskittyä ihan eri asioihin toisessa ihmisessä? Ei aina vaan natsaa kaikkien kanssa, ja näitä >oikeita> ystäviä voi olla haastava löytää. Kai jokainen jonkun hengailukaverin saa itselleen, mutta eri asia saako siitä itselleen mitään ja onko sekään sitten loppujen lopuksi edes niin iso asia kun tietää ettei ole mitään yhteistä ja tuota samaa tyyppiä ei mahdollisesti tule tavattua kun ehkä kerran vuoteen. Kuka haluaa kutsua näitä tyyppejä ”ystävikseen”?

Itse tulen kyllä helposti toimeen uusien ja erilaisten ihmisten kanssa, mutta näitä syvempiä ystävyyssuhteita on todella vaikea luoda, koska ihmiset tuntuvat keskittyvän niin paljon vain itseensä ja siihen miltä oma elämä näyttää muille ulkoisesti. Piirit on piirit, ja olen itsekin vielä nuori, 21-vuotias, mutta se että saisi oman seuran koostumaan enemmän niistä asiallisista ja syvällisistä keskustelutaitoisista ihmisistä, kuin vain hauskanpitäjistä ja tyyliin pelkällä small talkilla itseään elättävillä ihmisillä tuntuu olevan ainakin tässä elämäntilanteessa mahdottomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne miehet joita olen tapaillut eivät ole tuntuneet ollenkaan tajuavan ettei minulla ole ketään, ei ystävää, kaveria tai tuttavaa, eikä juuri sukulaisiakaan joiden kanssa olisin tekemisissä joten en usko että lopahtaa.

Ainakaan kukaan ei ole mitenkään tarttunut asiaan, ihmetellyt tai edes kommentoinut.

Jos lopahtaa niin se syy on jossain muussa, kuten minunkin kohdallani varmasti.

Miehet ei yleensä välitä tuollaisista asioista koska eivät muutenkaan ole laumasieluja.

Mutta mites naisten laita? Naiset yleensä tekevät nopeita johtopäätelmiä asioista ja ovat laumasieluja.

Naiset ovat laumasieluja?

Varmistan uteliaisuuttani, kenestä sinä puhut noin vähättelevästi? Perheesi tai tuttavapiirisi ei tarkoita kaikkia naisia.

ohis

Ei voi. Kasvaa se kiinnostus kyllä voi.

Toisin päin ei päde. Naiselle pitää olla sosiaalinen mies.

Ei mulle ainakaan olisi, koska mullakaan ei ole kavereita. Se olisi jopa helpottavaa, koska pääasiassa en jaksa pakkososiaalisuutta. Todennäköisesti en pidä tulevankaan kumppanini suvusta tai kavereista ja heidän kanssa olo on tuskallinen velvollisuus.

Olen vähän sitä mieltä, että itsensä pitäisi osata kantaa sellaisena kuin on. Ihan sama oletko epäsosiaalinen, heikkolahjainen, bipolaarinen, trans tai mitä vaan, niin sinä olet sinä, etkä muuksi muutu. Sulla on omat tapasi ja niin kauan kuin et vahingoita niillä ketään, ei ole syytä häpeillä, nöyristellä ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää. Jos joku ei susta pidä, niin ei pidä, eikä se tarkoita sitä, että sun pitäisi muuttaa itseäsi. Sitä rataa kadotat vain itsesi.

Suosittelen etsimään sen verran viisasta seuraa, että tämän ymmärtävät. Ja mitä seuraan tulee, niin laatu korvaa aina määrän. Hyvää ystävää voi olla yhtä vaikea löytää puolisoa.

Enpä usko. Voi toki jossakin vaiheessa tulla puheeksi miten näin on käynyt jne. En usko että voisi olla se pääsyy kuitenkaan.

Minä seurustelin vähän aikaa naisen kanssa ,joka ihmetteli miksei minulla ole kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja sanoin, että vähät joita oli asuu nyt muualla.  Parin kuukauden päästä huomasin, että vaikka naisella oli 700 kaveria facebookissa niin hän ei tavannut näistä ketään ja sanoinkin , että olemme samanlaisia.... nainen suuttui :D   ... No suhde ei loppunut kaveripulaan vaan siihen , että nainen muutti ranskaan,