Miks just minut valitaan silmätikuksi jos on paha olo?
En ymmärrä. Monessa paikassa ja etenkin kouluissa mut aluksi on otettu silmätikuksi, jota härnätään. Joskus baarissakin pilkun jälkeen.
En ymmärrä, en kuitenkaan tee tai sano kenellekään mitään pahaa, mut jotain nää ihmiset näkee minussa, enkä tiedä et mitä.
Tuntuu, että oon jotenkin huonompi ihminen muitten silmissä, kun näin tapahtuu.
Ärsyttävää.
Kommentit (53)
Silmätikuksi joutuminen kertoo ensisijaisesti siitä, että yhteisössä on ongelmia, ei niinkään silmätikun rooliin joutuneesta. Ihmiset ovat usein pohjimmiltaanmelko epäsosiaalisia, ellei käytöstä yhteisön taholta ohjata toimivaan suuntaan. Vika ei ole sinusta! Maailmassa on vain paljon pahaa ja sairasta.
Vierailija kirjoitti:

AP tässä.
Olet oikeassa, että todellinen vika ei ole minussa, vaan ihmisten _tietämättömyydessä_ , jonka takia ns. Pahat ja sairaat asiat tapahtuvat. He pelkäävät, he eivät tunne itseään; tämä tietämättömyys ja pelko tursuaa yli vihana ja huonona käytöksenä.
Mutta tottakai minä haluan tietää, että MITÄ nämä pelokkaat ihmiset oikein näkevät minussa, kun ottavat minut silmätikukseen.
Okei, se on se kiltteys ja arkuus ja se tieto riittää minulle.
Mulla ei oo mitään syytä kehittää itsessäni sitä negatiivista puolta, että opettelisin dissaamaan ja haukkumaan toisia oikein kunnolla. Voisin opetella, mutta en halua sellaista enää osaksi itseäni.
Parempi tosiaan vaan kysyä, että haluaako henkilö purkaa paineitaan kehittävällä tavalla kanssani.
Koska olen joutunut loukkaamaan erästä ihmistä hänen tahallisen huonon käytöksen takia, mutta ei se kyllä hyvältä silti tuntunut itsessäni, vaikka ei tämän jälkeen enää minua kiusannutkaan.
En vaan aiemmin tajunnut, mistä kaikki tuo kumpuaa ihmisissä ja että voi muullakin tavalla reagoida, kun antamalla takaisin.
Susta vaan tuntuu siltä, siellä baarissa on aina tietty porukka joka kännissä rähisee kelle tahansa.
Se johtuu siitä, että kammoat lentäviä hyönteisiä.
Vierailija kirjoitti:
Opettele sanomaan takaisin ja naura pilkallisesti. Ei se kauan jatku sen jälkeen. Itseäni pilkattiin aina ja joka paikassa kunnes opin antamaan takaisin. Olet liian aran ja kiltin oloinen, sellaista on helppo piikitellä, ei ole pelkoa että saa samalla mitalla takaisin. Kiusaajat oppii varomaan sanojaan kun tiedostavat että isku tulee heti takaisin ja kahta terävämpänä.
Pilkattiin aina ja jokapaikassa, kunnes opit antamaan takaisin?
Eikö sen pitäis olla pilkatAAN aina ja joka paikassa, kunnes annat takaisin?
Koska joku muu sussa on muuttunut (varmaan ikä ja luonnollinen kasvaminen), jos sua ei kerta enää pilkata joka paikassa, koska mistä ne uudet ihmiset sen ennalta voi tietää, tulevat saamaan takaisin, jos pilkkaavat?
Todennäköisesti nää pilkkaukset ovat tapahtuneet lapsena ja teininä, jolloin nyt muutenkin moni on heikko ja epävarma, eikä sit aikuisena moni sellaseen käytökseen syyttä suotta sorru.
Takaisin antaminen samalla mitalla ei ratkaise pulmaa, kuten ei tässäkään tapausessa, vaan sisäinen muutos.
Ja enemmän vielä ulkoinen muutos, koska ei näytä niin heikolta kasvaessaan ja vanhetessaan, thats it.
Olen houkkain pilkaksi luotu, näin luulin. Hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja kaikenlaista kiusaamista aina. Jossain kiusaamistilanteessa kiusaajat huomasi, että reagoin menemällä paniikkiin. Mitä enemmän reagoin, sitä pahemmaksi he muuttuivat. Myöskin heitä ryhmänä vahvisti, että on yhteinen kiusattava.
Epävarmoille ihmisille toisilta saatu reaktio/huomio on aivan elinehto. Pahalla huomiota saa varmimmin. Näin karkeasti sanottuna, pääset niistä kun et reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat varmaan sille, että otat helpost ja vähällä vaivallai tur paasi.
Voi olla, mut aika karmeat kelat saa olla päässä, jos sellasista ihmisistä "kiinnostuu" ja alkaa kiusaamaan.
Luuleeko nää kiusaajat todella, et muut ihmiset jotenkin arvostaa sitä mitä he tekevät?
No nämä kiusaajat hakeutuu kilttien luo koska heidän on silloin helpompi olla, kun toinen on heidän silmissään ulkoisesti heikompi ja varsinkin kun kiltti ei suoraan heti sano ääneen että en pidä sinusta enkä tekemisistäsi.
Kun on heikko itsetunto, hyväksyntä otetaan vaikka väkisin. Esim r*iskaaja toivoo niin kovasti olevansa haluttu, että luulee toivettaan todeksi.
Pahuus johtuu rajattomuudesta. Muille et voi mitään mutta omia rajoja on paitsi oikeus myös velvollisuus puolustaa.
Vierailija kirjoitti:
Jossain kiusaamistilanteessa kiusaajat huomasi, että reagoin menemällä paniikkiin. Mitä enemmän reagoin, sitä pahemmaksi he muuttuivat. Myöskin heitä ryhmänä vahvisti, että on yhteinen kiusattava.
Epävarmoille ihmisille toisilta saatu reaktio/huomio on aivan elinehto. Pahalla huomiota saa varmimmin. Näin karkeasti sanottuna, pääset niistä kun et reagoi.
Oot niin oikeessa tossa, että mitenkäs he kiusaavat sua, kun et ota vastaan sitä kiusaamista, etkä reagoi!
Mut onko nää kokemukset tapahtunu sulle joskus teininä, alle 20 v ja tyttöjen taholta, jos saan kysyä?
Naisilla on vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat varmaan sille, että otat helpost ja vähällä vaivallai tur paasi.
Voi olla, mut aika karmeat kelat saa olla päässä, jos sellasista ihmisistä "kiinnostuu" ja alkaa kiusaamaan.
Luuleeko nää kiusaajat todella, et muut ihmiset jotenkin arvostaa sitä mitä he tekevät?
No nämä kiusaajat hakeutuu kilttien luo koska heidän on silloin helpompi olla, kun toinen on heidän silmissään ulkoisesti heikompi ja varsinkin kun kiltti ei suoraan heti sano ääneen että en pidä sinusta enkä tekemisistäsi.
Kun on heikko itsetunto, hyväksyntä otetaan vaikka väkisin. Esim r*iskaaja toivoo niin kovasti olevansa haluttu, että luulee toivettaan todeksi.
Pahuus johtuu rajattomuudesta. Muille et voi mitään mutta omia rajoja on paitsi oikeus myös velvollisuus puolustaa.
On velvollisuus kyllä puolustaa, mut linjan veto siihen, että missä vaiheessa se on oikeesti tarpeellista, on tärkeämpi kysymys.
Koska ihan kaikkeen ei kannata reagoida, niinkun on todettu, ja kaikesta loukkaantua ja alkaa puolustamaan rajojaan.
Harvoin sellasta ihmistä kiusataan millään tavalla, kenestä näkee, että hän välittää itsestään ja säteilee. Se on se avain kaikkeen, itsensä rakastaminen. ;)
Vierailija kirjoitti:
Opettele sanomaan takaisin ja naura pilkallisesti. Ei se kauan jatku sen jälkeen. Itseäni pilkattiin aina ja joka paikassa kunnes opin antamaan takaisin. Olet liian aran ja kiltin oloinen, sellaista on helppo piikitellä, ei ole pelkoa että saa samalla mitalla takaisin. Kiusaajat oppii varomaan sanojaan kun tiedostavat että isku tulee heti takaisin ja kahta terävämpänä.
Aivan, ota kasvoillesi maailmoja syleilevä hymy ja käyttäydy itsevarmasti.
Lopeta epävarma pälyily ympärillesi, vaikka tuntuisi miltä - käyttäydy ikäänkuin olisit tyytyväinen omiin maailmoihisi ja hanki jotain tekemistä käsillesi ja istuskele rennosti tuolissasi.
Lakkaa tuijottamasta ihmisiä, ole ikäänkuin omissa oloissasi. Ja jos joku tulee jotain selittämään katso häntä hätkähtämättä ja mieti sanomistasi rauhallisesti. Ja sano sitten hymyillen, "Oletko todellakin tuota mieltä"?

Ei siihen välttämättä tarvita mitään muuta, kun heikomman olonen ulkomuoto ja naama, se riittää. Voi olla vaikka kuinka iloinen yms. Sisimmissään ja käyttäytyä itsevarmasti, niin silti se härnääjä voi tulla.
Mut oikeesti, minkä ikäiset tollasta tekee ja missä muka?
Onko keskustelijat täällä n. 20 v?
Joitakin juuri ärsyttää se, että joku ei ole epävarma ja anteeksipyytelevä.
Eli tilaisuus tekee idiootin.
Seurausten pelko on se mikä saa tämän tyyliset nöyristelemään.
Vierailija kirjoitti:
Joitakin juuri ärsyttää se, että joku ei ole epävarma ja anteeksipyytelevä.
Eli tilaisuus tekee idiootin.Seurausten pelko on se mikä saa tämän tyyliset nöyristelemään.
Avaatko vielä vähän kiitos? :D
Ei johdu mistään muusta kuin siitä, että sun kiusaamistasi pidätään harmittomana huvina. Ilmeisesti sulla ei ole varakkaita vanhempia, varakasta puolisioa tai sellaista kontaktiverkostoa, joka pelottaisi muita ja loisi syyn mielistellä siinä toivossa, että pääsisi osille hyvästä. Kusipäitä riittää aina. Mua ei suoranaisesti kiusata, se ei olisi palkitsevaa koska en reagoi tunteella oikein mihinkään. Samaan tyssäsi koulukiusaaminenkin. On kivempaa kiusata niitä, jotka saa herkästi parkumaan. Jonkinlainen ulkopuolinen kyllä olen, mutta lähinnä omasta tahdosta ja kyllähän siitä vähän joutuu tavalla tai toisella maksamaan. Niin kauan kun hinta tuntuu olevan ookoo, en edes yritä muuttaa itseäni sosiaalisemmaksi. Maailma on aika raadollinen paikka. Ihmiset tavoittelevat lähinnä henkilökohtaista hyötyä ihmissuhteistaan. Mulla on joitakin taitoja, joita muilla ei ole ainakaan yhtä paljon, joten kelpaisin kyllä hyväksikäytettäväksi mutta ongelma on, ettei mulle ole hyötyä muista, koska selviän kaikesta hyvin itse. On aina ollut turha tulla leikkimään kaveria vaikkapa tukiopetuksen saamisen toivossa.
Ihmiset voi joskus olla hauskaa seuraa mutta pohjimmiltaan he ovat petoja toisillensa. Parhaimmat ystävätkin voivat pettää. Aikuistuminen ei muuta tätä perusluonnetta vaikkakin paremmissa piireissä yritetään ylläpitää täysin erilaista mielikuvaa itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei johdu mistään muusta kuin siitä, että sun kiusaamistasi pidätään harmittomana huvina. Ilmeisesti sulla ei ole varakkaita vanhempia, varakasta puolisioa tai sellaista kontaktiverkostoa, joka pelottaisi muita ja loisi syyn mielistellä siinä toivossa, että pääsisi osille hyvästä. Kusipäitä riittää aina. Mua ei suoranaisesti kiusata, se ei olisi palkitsevaa koska en reagoi tunteella oikein mihinkään. Samaan tyssäsi koulukiusaaminenkin. On kivempaa kiusata niitä, jotka saa herkästi parkumaan. Jonkinlainen ulkopuolinen kyllä olen, mutta lähinnä omasta tahdosta ja kyllähän siitä vähän joutuu tavalla tai toisella maksamaan. Niin kauan kun hinta tuntuu olevan ookoo, en edes yritä muuttaa itseäni sosiaalisemmaksi. Maailma on aika raadollinen paikka. Ihmiset tavoittelevat lähinnä henkilökohtaista hyötyä ihmissuhteistaan. Mulla on joitakin taitoja, joita muilla ei ole ainakaan yhtä paljon, joten kelpaisin kyllä hyväksikäytettäväksi mutta ongelma on, ettei mulle ole hyötyä muista, koska selviän kaikesta hyvin itse. On aina ollut turha tulla leikkimään kaveria vaikkapa tukiopetuksen saamisen toivossa.
Tuskin se harmittomasta huvista on kiinni, nää mun tapaukset.
Ne on ollu just sitä, mitä joku sanoikin, eli sitä että ne epävarmat tyypit haluaa ja RIISTÄÄ sen huomion itselleen, minkä tarvitsevat pysyäkseen kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei johdu mistään muusta kuin siitä, että sun kiusaamistasi pidätään harmittomana huvina. Ilmeisesti sulla ei ole varakkaita vanhempia, varakasta puolisioa tai sellaista kontaktiverkostoa, joka pelottaisi muita ja loisi syyn mielistellä siinä toivossa, että pääsisi osille hyvästä. Kusipäitä riittää aina. Mua ei suoranaisesti kiusata, se ei olisi palkitsevaa koska en reagoi tunteella oikein mihinkään. Samaan tyssäsi koulukiusaaminenkin. On kivempaa kiusata niitä, jotka saa herkästi parkumaan. Jonkinlainen ulkopuolinen kyllä olen, mutta lähinnä omasta tahdosta ja kyllähän siitä vähän joutuu tavalla tai toisella maksamaan. Niin kauan kun hinta tuntuu olevan ookoo, en edes yritä muuttaa itseäni sosiaalisemmaksi. Maailma on aika raadollinen paikka. Ihmiset tavoittelevat lähinnä henkilökohtaista hyötyä ihmissuhteistaan. Mulla on joitakin taitoja, joita muilla ei ole ainakaan yhtä paljon, joten kelpaisin kyllä hyväksikäytettäväksi mutta ongelma on, ettei mulle ole hyötyä muista, koska selviän kaikesta hyvin itse. On aina ollut turha tulla leikkimään kaveria vaikkapa tukiopetuksen saamisen toivossa.
Tässä tulee oleellinen. Välillä kyllä siinä erehdytään tuleeko niitä seurauksia vai ei.
Ihmisen todellisen luonteen paljastaa myös se miten hän kohtelee niitä ihmisiä joista hänelle ei ole hyötyä.
Jos yllättäen saakin erityisen hyvää kohtelua osakseen voi miettiä mikäköhän on syy.
Ihmiset joilla on taustalla joku hyödyke soketuvat monesti sille ja luulevat olevansa vain suosittuja omana ihastuttavana itsenään.
Jep.
Ja oon miettinyt, että kai se kiusaaminen on vähän niinkun hätähuutoja, jonkinlainen ylitursuava kriisi sillä kiusaajalla on meneillään.
Ehkä parempi tapa reagoida tällaiseen käytökseen on olla suuttumatta ja antatta "samalla mitalla takaisin", niinkun ehkä kiusaaja olettaa ja toivoo, vaan mennä hänen juttusille ja rauhassa kysyä, että miksi käyttäydyt ja sanot minulle näin, onko sinulla joku hätänä? Minun kanssani voit puhua, minä kyllä kuuntelen.
Enemmän sillä saa hyvää aikaan ympäristössään, kuin alentumalla samalle negatiiviselle tasolle sanasotaan, mikä ei johda mihinkään.