Olenko ainoa joka ei pysty puhumaan englantia?

Tiedän (suomalaisen) ihmisen, joka ei pysty puhumaan suomea.

Tiedän koiran joka ei pysty puhumaan ihmistä.

Et varmasti ole. Moni, erityisesti vanhempaan ikäluokkaan kuuluva ei ole kouluvuosinaan opiskellut sanaakaan englantia, eikä se vieläkään ole pakollinen oppiaine. Englantia vain tunkee joka paikasta (mm.) niin paljon, että paikoin voisi hyvinkin luulla, että Suomen toinen virallinen kieli olisi englanti, eikä ruotsi. - Jälkimmäisen kuulemiseksi kun toisinaan täytyy nähdä jopa hieman vaivaa, jos sitä haluaa kuulla.  

Et tosiaankaan. Ole. Monet jotka mainostavat puhuvansa hyvinkin sujuvasti tuskin osaavat ollenkaan. Sinun pitää vaan saada varmuutta itseesi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän koiran joka ei pysty puhumaan ihmistä.

Heh. Mä tiedän ihmisen joka haukkuu pahemmin kuin pahaisinkaan piski ja mouruaa kuin psitoksissa oleva kollikissa.

Minulla sama. Jännitän englannin puhumista etenkin jos kuulijoita on suomalaisia. Pelkään tekeväni kielioppivirheitä ja että minulle nauretaa. Jos kuulijoita ulkomaalaisia helpompaa. Lisäksi lausumisessa ongelmaa. Kieli ei vaan taivu mutkikkaisiin sanoihin ja joidenkin sanojen sanominen hirvittää shit sit .. Can I s(h)it here ..

Toi on todella normaalia. Mun poikaystävä on britti ja puhutaan keskenämme pelkästään englantia. Silti kuitenkin muutun todella ujoksi kun pitäisi puhua esimerkiksi hänen sukulaistensa kanssa, koska nolottaa oma "huono" englanninkielentaitoni. Sukulaiset tosiaan luulevat että olen hirveän ujo, vaikka oikeasti en vain kehtaa puhua heidän kanssaan koska häpeilen kielitaitoani. Suomessa olen todella sosiaalinen ja menevä tyyppi. 

Täällä minä! Mua hirvittää englannin puhuminen, vaikka aivan taatusti osaan sitä paremminkin kuin monet niistä, jotka uskaltavat suunsa avata. Harmitti aivan tajuttomasti yksi päivä, kun minulta tultiin kysymään jotakin englanniksi ja vastasin siihen ihan suomeksi. Asia olisi ollut yksinkertaista selittää myös englanniksi ja kohteliasta sitä kysyjää kohtaan käyttää englantia, mutta en vaan pystynyt.

Pelkään englannin puhumisessa, etten tiedäkään jotain sanoja ja alan sönköttää ja lisäksi oon huono prepositioissa. Sehän saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen, jos käyttää jotain ihan vääriä prepositioita.

Jo kouluaikoina englannin tunneilla menin lukkoon, kun piti keskustella englanniksi parin kanssa. Parini oli perfektionisti kympin tyttö, joten pelkäsin hänen seurassaan virheitä.

Kokeiile kännissä rupatella jollekkiin tuikituntemattomallle. Hei madamm. I m english guy. I wanna offer glass of wine to you.

Mulla sama juttu. En osannut lapsena (enkä kyllä vieläkään) lausua englantia, joten koulussa muut lapset nauroi mulle ja opettaja raivosi. Nykyään jos pitäisi englantia puhua, menen paniikkiin ja unohdan kaiken oppimani. Ymmärrän englantia, en vain pysty puhumaan.

Kun taas jälleen kerran huomaan aattelevani, että millaiselta mogerrukselta suomenkieli kuullostaa moniin muihin maailman kieliin verrattuna tai miten paljon suomenkielen kielioppi eroaa useista muista (läntisen)maailman kielistä, niin sitä ihmettelen että kuinka hyvä kielitaito suomalaisilla keskimäärin on. Ja miten vaatimattomia ja kainoja suomalaiset usein on. - Moni hyvänkin kielitaidon omaava vetäytyy helposti kuoreensa muistaen kauhulla hetkiä, jolloin oma kouluaikainen opettaja nöyryytti, jos jotain sait vastattavaksesi eikä taatusti säästellyt punakynää silloin kun löysi kirjoitelmastasi, minkä tahansa virheen. Niinpä sitä sitten yritti kuunnella tv:sta ja englanninkielisiä laulunsanoja, jos niistä jäisi jotain pieneen päähän sellaista, jonka sitten oikealla hetkellä voisi itse ymmärtää seuraavalla kerralla kuullessa, uusinnan uusinnassa tai jo aiemmin. 

Et todellakaan. Moni tarvitsee sen alkusysäyksen ja silloin pääsee sen korkeimman kynnyksen yli. 

Minulla ruotsin aktiiviseen puhumiseen tarvittiin mummo bussipysäkillä joka epätoivoisesti halusi ohjeet uimahallille. Sönkötin först däärut till venstär o eftär höögär ja kun mummo kiitteli osasin yhtäkkiä sujuvasti ingentingata, ha en bra dagata ja tackdesammata. Läpimurto kuuden vuoden kouluruotsin jälkeen :D Mutta sen jälkeen en ole arastellut niin pahasti. 

Kaverini läpimurto enkun puhumiseen oli lomalla kun vaihtoehtona oli ostaa jätski itse tai jäädä ilman. Van tsoklit aiskriim please oli se alku :)

Oletko kokeillut netin kielikursseja joihin sisältyy puhuminen? Rosettas stonessa on mahdollisuus kimppajutteluun tutorin tai muiden opiskelijoiden kanssa. Olen ollut tuossa työn kautta (opiskelemassa Ranskan alkeita.....), itse kieliopinnot ovat perseestä mutta tuo jutteluosuus toimii kun saa anonyymisti kokeilla edes perusjuttuja ääneen oikean ihmisen kanssa. 

Mulla on brittimies ja heittäisin, että 80% mun syntymäpaikkakunnan "piireistä" ei joko osaa tai tohdi puhua hänelle englantia. Jotkut sitten klo 3 hirveässä humalassa puhuu taukoamatta.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Pohjanmaalta.

Täällä myös yksi. Osaan englantia hyvin. Luen englanniksi, ymmärrän kuulemaani ja osaan kirjoittaa. Mutta puhuminen on niin kamalaa, että menen paniikkiin enkä saa sanaakaan suustani. Suomalaisten kuullen häpeän kaikkein eniten. Luulen, että syynä on suomalaisten armottomuus. Englantia pitäisi osata täydellisesti, että saa puhua. Aina joka paikassa kirjoitellaan, miten saatiin taas hävetä milloin kenenkin aksenttia tai miten nolon virheen joku kirjoitti Facebookissa. Vaikka oikeastihan melkein kaikilla on joku aksentti. Tuntemani tai tietämäni ranskalaiset, italialainen ja ruotsalainen puhuvat kaikki eri aksenteilla.  Se ei kuitenkaan ole  kenestäkään yhtä noloa ja hirveää kuin suomalainen korostus. Minulla on kaksi ystävää netin kautta Yhdysvalloista enkä edes heidän kanssaan häpeä kirjoittaa englanniksi yhtä paljon kuin häpeän suomalaisten nähden. 

Itse olin ujo lapsi, ja jostain syystä englannin opettaja otti minut silmätikukseen heti kun englannin opiskelu alkoi. Poistatti luokasta käytävään, istutti poikien viereen kun muut tytöt sai olla kavereidensa vieressä, koska "pölisin ja häiritsin" tuntia (mitä en todellakaan tehnyt koska olin ujo ja arka). Tästä syystä minulle jäi hyvin vajavaiset taidot ensimmäisiltä vuosilta kun enkkua opiskeltiin, ja jäin heti jälkeen muista. Mikäli sain opetukseen osallistua, hän piikitteli ja korjaili jatkuvasti mitä tein tai sanoin, vaikkei muiden vielä huonompaan lausumiseen edes puuttunut. Myöhemmin opettajan vaihtuessa olin niin peloissani koko englannista, etten saanut suutani auki ja itku kurkussa menin tunneille. Yläasteella taas vaihtui opettaja, ja hänelle vihdoin uskalsin itkien kertoa tästä ja sain tukiopetusta. Nykyisin ymmärrän kyllä englantia todella hyvin, mutta edelleenkään en sitä halua puhua. Kaikista kamalinta on mikäli joku puuttuu jos käytän väärää sanaa/lauserakennetta, lausun heikosti mutta ymmärrettävästi ja silti korjailee minua. Oikeastaan nyt kun miettii niin keskustelen mielelläni englanniksi ulkomaalaisten kanssa, mutten todellakaan niin että joku suomea puhuva kuulee. Esim. ulkomailla mieheni hoitaa kaiken englanniksi vaikkapa ravintolassa, ja vaikka minökin kykenisin hienosti lman tilaukseni tekemään niin silti kerron sen miehelleni suomeksi ja hän tulkkaa tarjoilijalle, koska en halua mieheni kuulevan minun puhuvan englantia. Yksin raflassa ulkomailla ei mitään ongelmaa.

Ettoo.

Itse puhun joka päivä englantia ja silti huonosti. Sanoja ei tule mieleen ja lauseet on kankeaa kieltä. Ei mahda mitään. Kaikki ei ole yhtä hyviä. Ymmärretyksi sitä tulee huonommallakin kielitaidolla ja kyllä se kuitenkin kehittyy kun sitä käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin ujo lapsi, ja jostain syystä englannin opettaja otti minut silmätikukseen heti kun englannin opiskelu alkoi. Poistatti luokasta käytävään, istutti poikien viereen kun muut tytöt sai olla kavereidensa vieressä, koska "pölisin ja häiritsin" tuntia (mitä en todellakaan tehnyt koska olin ujo ja arka). Tästä syystä minulle jäi hyvin vajavaiset taidot ensimmäisiltä vuosilta kun enkkua opiskeltiin, ja jäin heti jälkeen muista. Mikäli sain opetukseen osallistua, hän piikitteli ja korjaili jatkuvasti mitä tein tai sanoin, vaikkei muiden vielä huonompaan lausumiseen edes puuttunut. Myöhemmin opettajan vaihtuessa olin niin peloissani koko englannista, etten saanut suutani auki ja itku kurkussa menin tunneille. Yläasteella taas vaihtui opettaja, ja hänelle vihdoin uskalsin itkien kertoa tästä ja sain tukiopetusta. Nykyisin ymmärrän kyllä englantia todella hyvin, mutta edelleenkään en sitä halua puhua. Kaikista kamalinta on mikäli joku puuttuu jos käytän väärää sanaa/lauserakennetta, lausun heikosti mutta ymmärrettävästi ja silti korjailee minua. Oikeastaan nyt kun miettii niin keskustelen mielelläni englanniksi ulkomaalaisten kanssa, mutten todellakaan niin että joku suomea puhuva kuulee. Esim. ulkomailla mieheni hoitaa kaiken englanniksi vaikkapa ravintolassa, ja vaikka minökin kykenisin hienosti lman tilaukseni tekemään niin silti kerron sen miehelleni suomeksi ja hän tulkkaa tarjoilijalle, koska en halua mieheni kuulevan minun puhuvan englantia. Yksin raflassa ulkomailla ei mitään ongelmaa.

Meilllä olii sellaineen enkun ope etttä se laittoi nauuhat pyörimään ja lähti itte kahhville.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on brittimies ja heittäisin, että 80% mun syntymäpaikkakunnan "piireistä" ei joko osaa tai tohdi puhua hänelle englantia. Jotkut sitten klo 3 hirveässä humalassa puhuu taukoamatta.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Pohjanmaalta.

Ja kuinka monelle syntymäpaikkakuntasi "piireissä" pyörivän kanssa brittimiehesi puhuisi muitta mutkitta suomea? - Toki voimme todeta, että Britti mies on sikäli etuoikeuetttu, että hänen äidinkielensä on suunnilleen sama, kuin kieli joka on ympäri tellustamme eniten puhuttu ja käyettty; miksi siis hän olisikaan vaivautunut, välttämättä opiskelemaan suomenkieltä, kuin ehkä pakoliset fraasit. - Tai mistä minä tiedän mitä on opiskellut. Minua vain toisinaan kyllästyttää suomalaisten tapa itseruoskia itseään, että kuinka me olemme takuulla huonompia ja heikompia missä tahansa kun ei osata sitä tai tuota maailman kieltä niin ja niin hyvin. Kun kuitenkin monen suomalaisen kielitaito on verraten hyvä. Ja vain harvassa ovat ne suomalaiset, jotka eivät osaisi lainkaan mitään vierasta kieltä- 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin ujo lapsi, ja jostain syystä englannin opettaja otti minut silmätikukseen heti kun englannin opiskelu alkoi. Poistatti luokasta käytävään, istutti poikien viereen kun muut tytöt sai olla kavereidensa vieressä, koska "pölisin ja häiritsin" tuntia (mitä en todellakaan tehnyt koska olin ujo ja arka). Tästä syystä minulle jäi hyvin vajavaiset taidot ensimmäisiltä vuosilta kun enkkua opiskeltiin, ja jäin heti jälkeen muista. Mikäli sain opetukseen osallistua, hän piikitteli ja korjaili jatkuvasti mitä tein tai sanoin, vaikkei muiden vielä huonompaan lausumiseen edes puuttunut. Myöhemmin opettajan vaihtuessa olin niin peloissani koko englannista, etten saanut suutani auki ja itku kurkussa menin tunneille. Yläasteella taas vaihtui opettaja, ja hänelle vihdoin uskalsin itkien kertoa tästä ja sain tukiopetusta. Nykyisin ymmärrän kyllä englantia todella hyvin, mutta edelleenkään en sitä halua puhua. Kaikista kamalinta on mikäli joku puuttuu jos käytän väärää sanaa/lauserakennetta, lausun heikosti mutta ymmärrettävästi ja silti korjailee minua. Oikeastaan nyt kun miettii niin keskustelen mielelläni englanniksi ulkomaalaisten kanssa, mutten todellakaan niin että joku suomea puhuva kuulee. Esim. ulkomailla mieheni hoitaa kaiken englanniksi vaikkapa ravintolassa, ja vaikka minökin kykenisin hienosti lman tilaukseni tekemään niin silti kerron sen miehelleni suomeksi ja hän tulkkaa tarjoilijalle, koska en halua mieheni kuulevan minun puhuvan englantia. Yksin raflassa ulkomailla ei mitään ongelmaa.

Meilllä olii sellaineen enkun ope etttä se laittoi nauuhat pyörimään ja lähti itte kahhville.

Siis täämä oli ala asteeella. Yläasteella olin joo erityiskoulusssa pienessä huoneessa ja piiirtelin soittimia paperiiin. Harvoiin kävi tarkastelemasssa mitään