Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa joka ei pysty puhumaan englantia?
20.07.2018 |
Memen totaalisen lukkoon tilanteessa jossa pitäisi puhua englantia, alan kuollakseni pelkäämään että teen virheitä tai sanon jotain väärin. Lapsena minulle usein sanottiin että on parempi pitää suu kiinni jos en osaa puhua, muistutettiin toistuvasti miten huono olen englannissa ja kiusoiteltiin sillä että aloin menemään jo lapsena lukkoon. En kuitenkaan usko, että kuvyttömyyteni on vanhempieni syytä, vaan että se vika on minussa.
Kommentit (50)
Mua auttoi tosi paljon se, että en vaan jaksa murehtia ääntämistä vaan ajattelen että tää on vaan suomalaisten aksentti. Eihän esim. intialaisetkaan häpeile puhua englanniksi vaikka he monesti eivät äännä sanoja "oikeaoppisesti" - miksi meidän suomalaisten pitäisi hävetä omaa aksenttiamme? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin ujo lapsi, ja jostain syystä englannin opettaja otti minut silmätikukseen heti kun englannin opiskelu alkoi. Poistatti luokasta käytävään, istutti poikien viereen kun muut tytöt sai olla kavereidensa vieressä, koska "pölisin ja häiritsin" tuntia (mitä en todellakaan tehnyt koska olin ujo ja arka). Tästä syystä minulle jäi hyvin vajavaiset taidot ensimmäisiltä vuosilta kun enkkua opiskeltiin, ja jäin heti jälkeen muista. Mikäli sain opetukseen osallistua, hän piikitteli ja korjaili jatkuvasti mitä tein tai sanoin, vaikkei muiden vielä huonompaan lausumiseen edes puuttunut. Myöhemmin opettajan vaihtuessa olin niin peloissani koko englannista, etten saanut suutani auki ja itku kurkussa menin tunneille. Yläasteella taas vaihtui opettaja, ja hänelle vihdoin uskalsin itkien kertoa tästä ja sain tukiopetusta. Nykyisin ymmärrän kyllä englantia todella hyvin, mutta edelleenkään en sitä halua puhua. Kaikista kamalinta on mikäli joku puuttuu jos käytän väärää sanaa/lauserakennetta, lausun heikosti mutta ymmärrettävästi ja silti korjailee minua. Oikeastaan nyt kun miettii niin keskustelen mielelläni englanniksi ulkomaalaisten kanssa, mutten todellakaan niin että joku suomea puhuva kuulee. Esim. ulkomailla mieheni hoitaa kaiken englanniksi vaikkapa ravintolassa, ja vaikka minökin kykenisin hienosti lman tilaukseni tekemään niin silti kerron sen miehelleni suomeksi ja hän tulkkaa tarjoilijalle, koska en halua mieheni kuulevan minun puhuvan englantia. Yksin raflassa ulkomailla ei mitään ongelmaa.
Meilllä olii sellaineen enkun ope etttä se laittoi nauuhat pyörimään ja lähti itte kahhville.
Siis täämä oli ala asteeella. Yläasteella olin joo erityiskoulusssa pienessä huoneessa ja piiirtelin soittimia paperiiin. Harvoiin kävi tarkastelemasssa mitään
Sitt meidän päääkkämaikka oli sellsonen ala asteella aiina kun tuli luokkkaan niiin koko päivää pelkkkää kaunokirjiitttamista. Sitteen tiitaanuin yhden kaveerini kanssa, sittten katsoin ympärilleni sitää hlvetti hypppäsiin ikkunasta ja lähiiin menemään. Se opetttaja kylläkin sai potkun. Useampiia opettajia ihan reehtoritadolta saakka jotka on saaanut fudut. Ihan vttun oiken.
Englanti on minulle iso häpeän aihe. Lapsena inhosin koulussa englantia, koska opetusmenetelmät olivat niin hirveitä. En oppinut juuri muuta kuin kyttäämään omaa vuoroani. Kotoani en saanut tähän mitään varsinaista apua, koska vanhemmat eivät osaa.
Pystyn jo asioimaan lomakohteissa, mutta esim työelämässä olen vain lykännyt ja lykännyt asiaa... Harmi kyllä olen kansainvälisellä alalla.
Lapsena häpesin enempi lausumistani, nykyään taas tuntuu, ettei mitään järkevää rakennetta saa päähän. Ja mikä pahinta, kun turhaudun kesken lauseen, tuntuu kuin suussani olisi pallo, ja puheeni muuttuu mongerrukseksi. Esim venäjäksi kyllä osaan kaikki hemmetin seitsemän ässää ja käytän kieltä aina kun mahdollista...
Aaaargh englanti...
Onko mitään niin wt kuin huono enkku? Ehkä tatuoinnit mutta mikä muu on yhtä noloa?
Vierailija kirjoitti:
Täällä minä! Mua hirvittää englannin puhuminen, vaikka aivan taatusti osaan sitä paremminkin kuin monet niistä, jotka uskaltavat suunsa avata. Harmitti aivan tajuttomasti yksi päivä, kun minulta tultiin kysymään jotakin englanniksi ja vastasin siihen ihan suomeksi. Asia olisi ollut yksinkertaista selittää myös englanniksi ja kohteliasta sitä kysyjää kohtaan käyttää englantia, mutta en vaan pystynyt.
Pelkään englannin puhumisessa, etten tiedäkään jotain sanoja ja alan sönköttää ja lisäksi oon huono prepositioissa. Sehän saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen, jos käyttää jotain ihan vääriä prepositioita.
Jo kouluaikoina englannin tunneilla menin lukkoon, kun piti keskustella englanniksi parin kanssa. Parini oli perfektionisti kympin tyttö, joten pelkäsin hänen seurassaan virheitä.
Pakko lisätä, että osaan lausua ihan hyvin tai ainakin koulussa useampikin enkun opettaja ja muutama oppilaskin kehui ääntämystäni. Rakastinkin lukea tekstejä ääneen englanniksi, mutta jos piti itse muodostaa lauseita, niin käääk!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on brittimies ja heittäisin, että 80% mun syntymäpaikkakunnan "piireistä" ei joko osaa tai tohdi puhua hänelle englantia. Jotkut sitten klo 3 hirveässä humalassa puhuu taukoamatta.
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Pohjanmaalta.
Ja kuinka monelle syntymäpaikkakuntasi "piireissä" pyörivän kanssa brittimiehesi puhuisi muitta mutkitta suomea? - Toki voimme todeta, että Britti mies on sikäli etuoikeuetttu, että hänen äidinkielensä on suunnilleen sama, kuin kieli joka on ympäri tellustamme eniten puhuttu ja käyettty; miksi siis hän olisikaan vaivautunut, välttämättä opiskelemaan suomenkieltä, kuin ehkä pakoliset fraasit. - Tai mistä minä tiedän mitä on opiskellut. Minua vain toisinaan kyllästyttää suomalaisten tapa itseruoskia itseään, että kuinka me olemme takuulla huonompia ja heikompia missä tahansa kun ei osata sitä tai tuota maailman kieltä niin ja niin hyvin. Kun kuitenkin monen suomalaisen kielitaito on verraten hyvä. Ja vain harvassa ovat ne suomalaiset, jotka eivät osaisi lainkaan mitään vierasta kieltä-
Ei osaakaan suomea. Tanskaa ja italiaa kyllä. Nyt muutetaan taas uuteen maahan ja uuden kielen opettelu edessä. Ei varmaan suomi tule koskaan ajankohtaiseksi opetella.
Niin siis meillä oli ala-asteella sellaisia hassun hauskoja leikkejä, että et päässyt esim istumaan tai ulos luokasta ennen kuin olit vastannut opettajan kysymykseen. Vastausvuoroa pyydettiin viittaamalla, ja vastaukset vaikeutuvat loppua kohden. Mutta vaikka viittasinkin jo alussa, ekat vuorot meni yleensä niille, jotka olivat jo muutenkin hyviä englannissa. Eli ensimmäinen vastaa "Punainen auto", ja se onneton viimeisenä seisova saakin jotain paljon vaikeampaa, "Sininen paloauto ajaa kovaa vauhtia talon ohi". Ole siinä sitten.
Tähän tietenkin vielä kaikki vuorotellen ääneen tarkastetut kotiläksyt ja kirjan kappaleiden esittämiset, ylisuuressa ja kuspäisessä luokassa.
Tämä ei toiminut minulle. Ei todellakaan. Lukiossa ja Amkssa oli erilaista, mutta it was too late.
T. 24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua auttoi tosi paljon se, että en vaan jaksa murehtia ääntämistä vaan ajattelen että tää on vaan suomalaisten aksentti. Eihän esim. intialaisetkaan häpeile puhua englanniksi vaikka he monesti eivät äännä sanoja "oikeaoppisesti" - miksi meidän suomalaisten pitäisi hävetä omaa aksenttiamme? :)
Ihan hyvä pointti, mutta Intiassa on englantia äidinkielenään puhuvia ja he siis todellakin ääntävät englantia oikeaoppisesti. Ihan niin kuin sekä britit ja amerikkalaiset ääntävät englantia oikeaoppisesti vaikka täysin toisistaan poikkeavalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä minä! Mua hirvittää englannin puhuminen, vaikka aivan taatusti osaan sitä paremminkin kuin monet niistä, jotka uskaltavat suunsa avata. Harmitti aivan tajuttomasti yksi päivä, kun minulta tultiin kysymään jotakin englanniksi ja vastasin siihen ihan suomeksi. Asia olisi ollut yksinkertaista selittää myös englanniksi ja kohteliasta sitä kysyjää kohtaan käyttää englantia, mutta en vaan pystynyt.
Pelkään englannin puhumisessa, etten tiedäkään jotain sanoja ja alan sönköttää ja lisäksi oon huono prepositioissa. Sehän saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen, jos käyttää jotain ihan vääriä prepositioita.
Jo kouluaikoina englannin tunneilla menin lukkoon, kun piti keskustella englanniksi parin kanssa. Parini oli perfektionisti kympin tyttö, joten pelkäsin hänen seurassaan virheitä.
Pakko lisätä, että osaan lausua ihan hyvin tai ainakin koulussa useampikin enkun opettaja ja muutama oppilaskin kehui ääntämystäni. Rakastinkin lukea tekstejä ääneen englanniksi, mutta jos piti itse muodostaa lauseita, niin käääk!
Minulla on ihan sama. Äännän englantia todella hyvin ja olen saanut myös opettajilta siitä paljon kehuja. Lukiossa numerot olivat ysejä ja kymppejä. Mutta en vain pysty muodostamaan lauseita nopeasti puhuessa. Olen yrittänyt harjoitella paljon, mutta ei vain onnistu :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännissä sujuvasti, selvinpäin ei juurikaan.
Minäkään en osaa oikein puhua englantia. Ymmärrän kyllä kohtalaisen hyvin kuulemaani ja lukemaani englantia, mutta jostain ihmeellisestä syystä en itse osaa muodostaa englannin kielen lauseita päässäni joten sen puhuminen ja kirjoittaminen on minulle erittäin vaikeaa. Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta on täyttä totta. Jotenkin vain ymmärrän helposti jonkun englannin kielisen lauseen kun joku toinen sanoo sen, mutta en ehkä vain muista myöhemmin, että miten se sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut suomalaiset on oikeasti hämmentävän armottomia toistensa englannin kielen taidon suhteen. Ei ulkomailla kukaan välitä jos on (voi kauhea!) suomalainen aksentti ja hieman kielioppi takkuaa, enintään se saattaa saada puheen kuulostamaan mielenkiintoisemmalta. :D Täällä heti joku mollaa jos ei satukaan kuulostamaan niin amerikkalaiselta/britiltä kuin "pitäisi", Suomessa asutaan... toisaalta muutaman kerran olen huomannut myös porukasta riippuen käänteistä mollaamista jos joku puhuukin englantia LIIAN hyvin, sekin on jännä.
Täällä myös yksi joka ei osaa ääntää oikein. Luen paljon englannin kielistä ammattikirjallisuutta ja ymmärrän sujuvasti kun joku puhuu englantia, mutta sitten kun pitäisi itse jotain sanoa, niin änkytykseksi ja hakemiseksi menee. Ja kaikkein kauheinta on todellakin se, jos on muita suomalaisia kuuntelemassa. Yksin joku ravintolassa tilaaminen vielä menee, mutta jos siinä on seurue vieressä niin apua. Pelkkää mongerrusta saan aikaan. Kerran olin siskoni kanssa Miamissa, ja paikallisten aksentti oli siskolleni hieman hankala ymmärtää. Teimmekin niin, että minä aina suomensin siskolleni, mitä paikallinen sanoi ja siskoni sitten vastasi meidän molempien puolesta virheettömällä ääntämyksellä. :DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ennen hyvä kaikissa kielissä, mutta nykyään kun olen masentunut kommunikointi ei onnistu edes Suomeksi :(
Suomi on niin armoton paikka, siitähän tuollainen uskaltamattomuus. Läpi yhteiskunnan tunkeva mentaliteetti siitä, että vain täydellinen suoritus on hyväksyttävää. Muu dissataan. Ketä helvettiä tälläinen oikein palvelee, kun muunlaisilla ehdoilla ihmiset tulisivat paljon paremmin voiviksi ja uskaliaammiksi? Kyllä on joskus ollut varsinaisia idiootteja ja täysin psykologiasta mitään ymmärtämättömiä ihmisiä, jotka ovat tälläisellä täydellisyyden uskomuksella ajatelleet päästävän hyvään lopputulokseen.
Tässä vinkki: oo hiljaa, niin kukaan ei huomaa että olet surkee.
Ainahan vieras kieli jännittää. Toisaalta suomalaisten englanti on verrattain hyvää (jopa tiettyihin britteihin verrattuna:D) joten "huonommallakin" taidolla pärjää. Itsellä englanti on ollut työkielenä yli 25v. Eikä mulla ole mitään ongelmia solkottaa niitä muutamia italian tai espanjankielisiäkään lauseita mitkä olen vuosien mittaan oppinut tai saksaa mitä luin koulussa.
Sensijaan mun ruotsinkieleni.... olen lapsena käynyt ruotsinkielistä tarhaa ja ollut 2-kielinen minkä lopetin totaalisesti kun pääsin kouluun ja ruotsinopetus alkoi. Vihasin sitä pelkkää kielioppia niiiiiiin paljon! En puhu ruotsia ystävien enkä perheenikään kanssa vaikka muut puhuvat ruotsia. Ymmärrän kaiken, suusta ei vaan ole tullut mitään ulos. Vain näiden ystävieni lapsille olen puhunut ruotsia kahdenkesken kun ovat olleet pieniä.
Nyt minulla on muutama vuoden ollut ruotsalainen kollega joka ei tajunnut alussa etten puhu ruotsia. Kirjoitamme ja tavatessamme puhumme ruotsia. Tapaan myös paljon tanskalaisia ja norjalaisia. Edelleenkin mulla on pala kurkussa aina kun pitää puhua mutta kerta kerralta helpottaa varsinkin jos en hetkeen kontrolloi itseäni.
Surullista lukea, että useilla täällä suurin este on, että joku toinen suomalainen kuulee. En ole tajunnut, että poliitikkojen englannin kritisointi ja rallienglantivitsit vaikuttavat niin. Poliitikkoja kuitenkin kritisoidaan milloin mistäkin, ja siinä samalla englannistakin. Rallienglanti taas painii minusta ihan omassa sarjassaan.
En ole kuullut aikuisten pilkkaavan tavallisen kansalaisen ääntämystä ja muuta ulosantia englanniksi, mutta julkisuuden henkilöille asetetaan kieltämättä korkeita vaatimuksia. Olen kuullut elämässäni paljon ei-äidinkielisten englantia, myös suomalaisten, ja kaikenlaisten oppijoiden vieraan kielen puhumista. Voi se tosiaan olla tukalaa, kun sanat eivät tulekaan ulos oikein ja unohtuvat, mutta itsehän me eniten itseämme kritisoimme.
Mitään kieltä ei opita ilman tönkköpuhevaihetta. Rohkeutta, ei tavan tallaajia ainakaan aikuisiällä enää pilkata ääntämisestä. Asioiden ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen on se, mikä merkitsee.
Ymmärrän englantia todella hyvin. Luen englanninkielistä kirjallisuutta yms. Mutta kun pitäisi puhua sitä, niin alan takeltelemaan ja unohdan sanoja, enkä osaa muodostaa oikeaoppisia lauseita. Kieli menee turraksi ja solmuun. Näin ei kuitenkaan käy joka kerta, olen kova jännittäjä. Toisin kuin muut täällä, pelkään puhua ihmiselle joka puhuu englantia äidinkielenään. Poikkeuksena eräs hauska irlantilainen.
Mä en tajua miten ei voi osata enkkua kun Suomessa on pakkoenglanti. Jos se ei ole a1 kieli ni se alkaa joko 5. tai 7. luokalla. Pikkupaikkakunnilla ei voi ees ottaa saksaa tai ranskaa a-kieliksi.