Mitä tehdä

Hei, itse kokeilisin vielä miehen kanssa, jos on ihan epätoivoista niin sitten pysyvä ero.

Yhteen paluu ei ehkä ole enään mahdollista, mutta ainakin voit yrittää.

et vaikuta rakastuneelta , mutta tuo suhde voisi olla ''järkisuhde''. 

Riippuu siis mitä suhteelta haet.

itse tarvitsen intohimoa ja kunnon kemiaa jotta haluan olla jonkun kanssa. 

Takaisin vain. Ei elämää voi suunnitella niin tarkkaan etukäteen, ja jos heität hyvän miehen hukkaan vain, koska et tiedä haluatko olla lopun elämääsi hänen kanssaan, saatat katua sitä sitten sen lopun elämääsi. 

Tietääkö poikaystäväsi, että seksi ei oikeastaan kiinnosta sinua?

Jos ei, niin olisi syytä kertoa se hänelle.

Teet hänelle palveluksen jättämällä hänet, jolloin hän on vapaa etsimään seuraa, jota seksi oikeasti kiinnostaa.

Olen seurustellut mieheni kanssa yhdeksän vuotta, tavattiin kun olin 17v. Pari kertaa on meinannut tulla ero tämän aikana. Nyt asiat on paremmin, kuin hyvin.

Vaikea sanoa miten toisen pitäisi elää, mutta itse kehottaisin jatkamaan miehen kanssa, jos vain siltä tuntuu. Rakkautta kuitenkin pitää olla. Mieti tarkkaan oletko vain tottunut mieheen, vai rakastatko ja ikävöitkö häntä oikeasti. Tottumus ei tietenkään ole huono asia, niillä hiuksen hieno ero. Esimerkiksi, jos vain tunnet, ettet pärjäisi yksin, niin silloin mies olisi kai vain "vanhemman korvike"?

Muista, että vaikka olet jo täysi-ikäinen. Muututte ja kehitytte henkisesti, älkää siis yrittäkö väkisin pysyä samanlaisina, kuin silloin 16-17 vuotiaina, vaan antakaa toisenne löytää oma itsensä, vaikka se ei aina olisikaan omaan mieleen. Samoista asioista ei ole pakko aina tykätä, pitkässä suhteessa sitä alkaa jo toivomaankin, että olis se joku oma juttu, mitä tehdä itsekseen. Sinuna myös nauttisin ajasta, kun mies on armeijassa, siinä on sinulle aikaa keskittyä itseesi ja itsenäistyä hieman.

Mitä seksiin tulee, kun itsellä alkoi halut hiipumaan, ajattelin aina, että seksi on yliarvostettua. Mutta kuitenkin vaikka vieläkin välillä on vaikea myöntää, myös lähipiirin kokemuksien perusteella, siihen on lähes aina joku syy miksi ei huvita. Olkoon se sitten sairaus, ehkäisyn aiheuttamat oireet ja mielialan muutokset. Tai sitten joku asia voi vaivata alitajunnassa, yleensä sen tietää kyllä itse, asioiden myöntäminen itselle ja niistä puhuminen on vaikeaa, mutta kannattaa yrittää. Kun olet avoin ja vaadit sitä myös kumppanilta, seksi ja halut paranee kummasti. Ja avoimin mielin. Joskus sitä kuulee mistä ei välttämättä tykkää, mutta sitähän varten niitä asioita käydään läpi, että kehitytään parina ja yksilöinä.

Itsellä syy haluttomuuteen oli hormonaalinen ehkäisy ja tietyt asiat miehen käytöksessä ihan arkisissa asioissa, mitkä vaivasivat minua. Nykyään näistä "käytösmalleista" ollaan päästy eroon ja kumilla vedellään, ilman mitään hormoneita ja hyvin on mennyt, vaikka terkkari yrittääkin pelotella, että "varmasti tulet raskaaksi kuukausien sisällä ja nyt vaan sitä kierukkaa." Nyt mennyt yli vuosi ja vielä kahden kesken ollaan.

Tosiaan, kun ei teitä tunne ja vaikka tuntisinkin, en silti täysin tietäisi, mitä sisimmässäsi tunnet, mutta toivottavasti tästä oli apua, tuli vähän pitkä.:D

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa yhdeksän vuotta, tavattiin kun olin 17v. Pari kertaa on meinannut tulla ero tämän aikana. Nyt asiat on paremmin, kuin hyvin.

Vaikea sanoa miten toisen pitäisi elää, mutta itse kehottaisin jatkamaan miehen kanssa, jos vain siltä tuntuu. Rakkautta kuitenkin pitää olla. Mieti tarkkaan oletko vain tottunut mieheen, vai rakastatko ja ikävöitkö häntä oikeasti. Tottumus ei tietenkään ole huono asia, niillä hiuksen hieno ero. Esimerkiksi, jos vain tunnet, ettet pärjäisi yksin, niin silloin mies olisi kai vain "vanhemman korvike"?

Muista, että vaikka olet jo täysi-ikäinen. Muututte ja kehitytte henkisesti, älkää siis yrittäkö väkisin pysyä samanlaisina, kuin silloin 16-17 vuotiaina, vaan antakaa toisenne löytää oma itsensä, vaikka se ei aina olisikaan omaan mieleen. Samoista asioista ei ole pakko aina tykätä, pitkässä suhteessa sitä alkaa jo toivomaankin, että olis se joku oma juttu, mitä tehdä itsekseen. Sinuna myös nauttisin ajasta, kun mies on armeijassa, siinä on sinulle aikaa keskittyä itseesi ja itsenäistyä hieman.

Mitä seksiin tulee, kun itsellä alkoi halut hiipumaan, ajattelin aina, että seksi on yliarvostettua. Mutta kuitenkin vaikka vieläkin välillä on vaikea myöntää, myös lähipiirin kokemuksien perusteella, siihen on lähes aina joku syy miksi ei huvita. Olkoon se sitten sairaus, ehkäisyn aiheuttamat oireet ja mielialan muutokset. Tai sitten joku asia voi vaivata alitajunnassa, yleensä sen tietää kyllä itse, asioiden myöntäminen itselle ja niistä puhuminen on vaikeaa, mutta kannattaa yrittää. Kun olet avoin ja vaadit sitä myös kumppanilta, seksi ja halut paranee kummasti. Ja avoimin mielin. Joskus sitä kuulee mistä ei välttämättä tykkää, mutta sitähän varten niitä asioita käydään läpi, että kehitytään parina ja yksilöinä.

Itsellä syy haluttomuuteen oli hormonaalinen ehkäisy ja tietyt asiat miehen käytöksessä ihan arkisissa asioissa, mitkä vaivasivat minua. Nykyään näistä "käytösmalleista" ollaan päästy eroon ja kumilla vedellään, ilman mitään hormoneita ja hyvin on mennyt, vaikka terkkari yrittääkin pelotella, että "varmasti tulet raskaaksi kuukausien sisällä ja nyt vaan sitä kierukkaa." Nyt mennyt yli vuosi ja vielä kahden kesken ollaan.

Tosiaan, kun ei teitä tunne ja vaikka tuntisinkin, en silti täysin tietäisi, mitä sisimmässäsi tunnet, mutta toivottavasti tästä oli apua, tuli vähän pitkä.:D

Kiitos vastauksesta!

Käytän e-pillereitä ja olen hiljattain vaihtanut merkkiä joten olen miettinyt johtuisiko se siitä, olen myös usein väsynyt ja koska asumme yhä vanhemmillamme niin sen stressaaminen että joku kuulee syö aina vähän sitä nautintoa itse seksistä. Olen kyllä miehelleni myös sanonut ja ymmärsi asian kyllä vaikka satuttikin.

Rakastan kyllä miestä, ja tiedän kyllä että pärjäisin omillani, olen aika realistinen ihminen ja tiedän että erikseen pystyttäisiin elämään jos pakko olisi. Itsekkin olen ollut hyvin maassa eron jälkeen. Olen vain tottunut että suhteessa ei tule mieleenkään eroaminen mutta voihan se johtua siitäkin kun jonkun aikaa tässä jo ollaan yhdessä oltu.

Suhteessa oltiin vähän jämähdetty samoihin kaavoihin laittaa toiselle hyvänyön viestit yms. jos nukuttiin eri paikassa ja välillä tuntui että sitten se ei tule niin sydämmestä. Tämän olen tajunnut vasta näiden päivien aikana.

Ehkä voisi olla hyvä yrittää aloittaa suhde uudelta pöydältä ja kokeilla ehkäisyn muuttamista. Onneksi näen miehen viikonloppuna niin pystymme puhumaan vielä edes.

-ap

Noin nuorena ajattelet että olet saman ihmisen kans koko elämän? Nou nou...

Sekin on hyvä muistaa, että miehen/kumppanin tehtävä ei ole olla aina viihdyttämässä. Täytyy ns. myös hankkia oma elämä, yhdessä olokin tuntuu mukavammalta, kun ei ole aina kotona yhdessä ja menoissa yhdessä. Niissä menoissakaan ei ole sitten mitään ihmeellistä, kun sekin on jo itsestäänselvyys, eikä puhuttavaakaan ole siinä vaiheessa kovin paljon, kun samat jutut nähty. Tämäkin on tietysti tapauskohtainen asia, mutta monelta tuntuu unohtuvan, kuten myös minulla meni hetki tajuta.

Tästä ikuisesti yhdessä ajatuksesta, ihan normaalia. Melkein kaikkihan niin suhteessa ajattelee, ainakin edes jossain kohtaa ja onhan siihen hyvä tähdätä. Miks ei olis yhdessä, jos kaikki on hyvin ja oletettavasti asiat mitkä ei olisi hyvin, olisi korjattavissa? Ellei erikseen ole tiedossa, että vain kevyt suhde.. Kai? Itse en ole kokeillut, niin en tiedä. Mutta olen hyväksynyt realiteetit ja ehkä parempi murehtia sitten, kun on jotain aihetta. Ellei ole sitten selviä merkkejä, että tästä ei mitään tule.

8

Pidäthän tavatessanne mielessä, että intin aikana eroaminen saattoi olla hänelle tosi kova paikka, ja että läheskään kaikki eivät intissä viihdy ja silloin vastoinkäymiset kotona ja parisuhteessa saattavat painaa mieltä kovastikin (= eri tavalla kuin jos ero tapahtuisi "normaaleissa" olosuhteissa).

Olette vielä nuoria, eikä teidän iässä pitäisi vielä joutua tekemään loppuelämän päätöksiä. Kuulosti niin vakavalta kun puhuit että suhde on loppuelämäksi, älä suotta ajattele niin :)

Niin ja erohan nyt vaan saattaa joskus tulla mieleen, kun niin penet asiat, jotka kasaantuvat isommaksi, kuin oikeasti ovatkaan alkavat vaivata ja muka muuta vaihtoehtoa ei olekaan. Nykyään erotaan niin herkästi, vaikka voin lyödä vetoa, että iso osa parisuhteista voisi pelastua, kun vain olisi uskallusta puhua, taitoa kuunnella ja tahtoa korjata asiat. Siihenkin tarvitaan kaksi osapuolta, jos toinen ei suostu yhteistyöhön, onhan se sitten vähän hankala juttu.

Melkein voisi kuvitella, että jos tulee asioita eteen, mistä vain ei voi puhua, onko sitten kumppani oikea?

8