Kuinka usein te n. 35-45-vuotiaat naiset haluatte seksiä?
Jotenkin minulla on sellainen kuva, että tuon ikäisten naisten seksuaalisia haluja on voimakkaasti liioiteltu mediassa.
Kommentit (84)
Pari kertaa viikossa kolmena viikkona kuukaudesta.
Kokemuksesta voin sanoa, ei ikinä.
Ei nyt ihan joka päivä tee mieli mutta 3-5krt viikossa kumminkin. Ikää 39v
Exän kanssa en halunnut ikinä, uuden miehen kanssa 3xpv, vähintään.
N43
En tiedä, mutta uskoakseni viikottain useamman kertaa. Mutta turha miettiä, koska tuli juuri 1v selibaattia täyteen, kiitos mieheni.
Muutaman kerran viikossa. Mitä paremmalla tuulella mies on, sen enemmän haluan. Välillä joka päivä, välillä jää tuohon 2-3 kertaan viikossa. Molempi ok, tilanteen mukaan. Hänen hyväntuulisuutensa on tosi seksikästä. On tosin mua n. 10 vuotta nuorempikin (itse 40v), ja suhde tuore, eli sänky natisee parin vuoden seurustelun jälkeenkin edelleen ihan aktiivisesti.
2-3 krt viikossa. Joskus toteutuu, joskus ei...
Enemmän kuin pari vuotta nuorempi mieheni. Joinain viikkoina 5 kertaa, toisena 2-3 ja jonain viikkona en lainkaan.
20 vuotta oltu yhdessä. Tällä hetkellä on yksi viikko kuukaudessa, että haluttaa itseäni koko ajan. Sitten on kaksi vähän sellaista viikkoa, että ei niin paljoa haluja, mutta tulee sekstailtua ihan ok. Yksi viikko noin, että omat halut suht nollassa.
Yritän kyllä pitää miehen tyytyväisenä koko ajan, vaikka ei itse haluttaisikaan juuri silloin. Max tulee 3-4 päivän taukoja.
Oman mieheni kanssa en koskaan, rakastajani kanssa haluaisin monta kertaa päivässä.
Olen 45v nainen. Haluaisin päivittäin, mieheni haluaa vain 2 kertaa kuukaudessa. Joka päivä masturboin.
Noin 2 kertaa viikossa. 3-4 olisi ihanteellinen, mutta se on niin raskasta töiden yms takia. Mikään sellainen "pano" ei kiinnosta vaan, että kunnolla sitten.
42v
Vierailija kirjoitti:
Oman mieheni kanssa en koskaan, rakastajani kanssa haluaisin monta kertaa päivässä.
Miksi te palstaämmät suollatte näitä keksittyjä juttuja tänne? Vttu onko kaikki teidän kirjoittamanne vain keksittyä paskaa?

Tunteisiiiiin.... sisimpääni matkustan!

Vastauksesta päätellen ymmärsit itsekin, että olin oikeassa. 😁
Noin joka toinen päivä, joskus useita kertoja päivässä kun oikein himottaa. Ikää mulla 37, mies 50v ja niin hiton seksikäs 😍
Riippuu enemmän suhteesta kuin iästä. Välillä koko ajan, välillä harvemmin, riippuen millä tolalla ja kuinka tuore suhde on.
Eihän tänne nyt kukaan kehtaa vastata, että kaksi kertaa vuodessa, vaikka se joidenkin kohdalla pitää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan joka päivä tee mieli mutta 3-5krt viikossa kumminkin. Ikää 39v
Täsmälleen sama. Jaa, masturboin kyllä melkein päivittäin mutta miehen kanssa tekee mieli 3-5 kertaa. Paitsi menkkojen aikaan, runsaimmat kolme päivää pidän taukoa aina. Toki voin ottaa suihin silloin jos mies on kovin sen tarpeessa.
Seksihalujen liioittelu on voimaannuttavaa; kun nainen puhuu kovista tyydyttämättömistä seksihaluista, se on impotenttien miesten huonouden osoitus.
Kun taas mies puhuu puutteestaan ja himosta, mies on tasoton luuseri, jonka geenit eivät kuulu jatkoon.