Lapsen sukupuolesta

Ja en nyt tarkoita sitä etteikö lasta saisi kasvattaa ymmärtämään omaa sukupuolta. Tottakai saa ja itse nään sen tärkeänä. Mutta sukupuolihan ei mielestäni ole niin kahtijakoinen: pinkit-siniset, nuket-autot, isänpoika-äidintyttö, rauhallinen-villi...vaan kaikki ovat ennenkaikkea lapsia. Lapsen luonteenpiirteet määrittelevät lapsen kiinnostuksen kohteet. Miten vaikeaa se voi olla vanhemmille nykyään? Eräskin nainen (ennestään poika) hymyili minulle onnellisena raskausmaha pystyssä ja totesi sitten että "nyt luvattiin tyttöä. Minulle shoppailukaveria. Saan sitten tehdä tyttöjen juttuja hänen kanssaan. Toki kätilö sanoi ettei saa pettyä (?!?!?) jos onkin toinen poika." Eipä tuohon voinut oikein mitään sanoa...miettiä vaan hiljaa mielessä että kyllä on mennyt maailma erikoiseksi. Äidin täytyy synnyttää itselleen kaveri ja vielä asettaa vauvalle nuin kovia paineita äidin viihdyttäjäksi. Entä jos ei tykkääkkään shoppailla? Entä jos se esikoinen olisikin kiinnostunut muodista ja viihtyisi äidin seurassa? Mut tietysti...eihän niin voi kun eihän poika voi.

Ap

0/5

Pojat on poikia, tytöt tyttöjä.

Jos näin on sulle opetettu, niin aika surkeassa jamassa on kasvatustieteet nykyään. Tietty voit ne persoonallisuuserot nähdä yksilönkin kautta, ei se lopputulosta muuta.

suskulaiset ja tutut voivat kysyä uteliaisuuttaan tulevan lapsen sukupuolta. todennäköisesti eivät mene ostamaan tietynväriä lahjoja lapselle, kun syntyy.

No kyllähän sukupuolineutraalius on uutta, eikä mitään "on maailma mennyt erikoiseksi".

Stereotypioista on ihan fiksua pyrkiä eroon, mutta toisaalta, itse uskon jonkinlaiseen biologian johdatukseen(kin).

Meillä oli kaksi tyttöä, jotka kyllä omsta halustaan upposivat siihen prinsessahöttöön, vaikka tarjolla oli Brion junarataa ja autoja ja vaikka mitä. Heitä vaan viehätti se ns. perinteisesti tytöille ajateltu systeemi, vaikka leikkivätkin esim. junaradalla paljon. Siinä oli kuitenkin aina se pieni juttu, että perhe menee sinne ja tänne ja äiti ja siä ja lapset. En todellakan tiedä miksi.

Kolmas lapsemme oli poika ja meillä oli sitten 3 v päästä hyvin vähän niitä "poikien leluja", koska kyllä se elämä oli ohjannut siihen tyttöjen itse haluamaan vaaleanpunaiseen ponimaailmaan. Silti poika jostain vaan omaksui sen "Prrrrr" ja kiinnostui koneista ja autoista.

Ehkä teimme jotain väärin? Minusta vaan annoimme nimenomaan lasten olla lapsia. Sama poika on nyt 12-vuotiaana erittäin kiinnostunut vaatteista ja muodista, enemmän kuin siskonsa.

Kysy ultrassa kumpi, säästyy monelta vaivalta ainakin niiden vanhanaikaisten sukulaisten osalta, muuten joudut vielä kokemaan kaikki poppakonstit heiltä saada vauvan sukupuoli selville... Mummot ovat innoissaan heti kun kuulevat kumpi on tulossa ja pääsevät shoppailuun, itse voi sitten täyttää vaatevarastoa millä haluaa.

Ap puhuu asiaa. Mutta isot laivan kääntyvät hitaasti, ehkä minun lapsenlapseni pyörittelevät tälle samalla tavalla silmiä kuin minä lapsena pyörittelin sille kun mummo kertoi ettei saanut laittaa hiihtokilpailuihin housuja koska oli tyttö, hameessa piti huiskia. Pitkällepä on näissä vuosikymmenessä päästy, poika hameessa huvittaa tai ärsyttää edelleen montaa aikuista.

Yksilöllisten persoonien hyväksyntä tulee vielä hitaammin kuin ulkonäön ja tekemisten. Viimeksi tänään kuulin kun äiti tokaisi 6-vuotiaalle itsensä satuttaneelle lapselle puistossa että ei pojat noin pienestä itke.

Mä en ainakaan vain keksi mitään muuta kysyttävää kuin että kumpi tulee.

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin järkyttynyt! Olen lastentarhanopettaja ammatiltani ja olen opiskeluaikoina ja nyt muutamana työvuonna oppinut ja sisäistänyt kantapään kautta että tyttöjä ja poikia ei lokeroida sukupuolien mukaan. Ei puhutella tytöt ja pojat, vaan lapset. Nään päivittäin omin silmin että sukupuoli ei määrittele lasta yhtään, vaan luonne.

Nyt olen raskaana ja olen päässyt kuulemaan kaikki stereotypiat ja ennakkoluulot mitä sukupuolista on keksitty. Kun ilmoitin että olen raskaana, oli jokaisen kysymys että kumpi tulee. En ymmärrä!!! Mitä väliä asialla on? Mitä tiedolla tekee? (sininen vai pinkki linjallako pitää olla? Vai heti sääliä toista vanhempaa että voi voi...kyllä pitää sitten tyttö/poika tulla seuraavaksi) Emme siis ole kysyneet sukupuolta koska emme nää sitä millään tavoin merkitykselliseksi. Tämä häiritsee joitakin sukulaisia ja tuttuja tavattomasti koska eivät nyt sitten tiedä...(edelleen siis tiedä mitä?? Tiedä miten minun ja mieheni vauvalla tulee pissa??)

Kaikilla tuntuu olevan joku tarve toivoa jotain sukupuolta. Ärsyttää esimerkiksi vaikka tämä Nanna Karalahti. Voiko enempää tuoda esille sitä että hänellä on nyt POIKA ja TYTTÖ. Tyttö pinkkiä, hattaraa ja vaahtokarkkeja ja poika isän poika. Ja antaa kyllä näkyä että taisi tyttö olla toivotumpi. Sama näkyy Räikkösillä, Mintun puolelta.

Minä tiesin sen vatsallani jo ennakkoon.

Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.

Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.

Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.

Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun työtkin alkaisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä töissä käyttää aikaana vessassa ramppailuun.

Mikä on nykyään kasvatustieteessä näkemys siitä kuinka monta erilaista sukupuolta on olemassa? Onko niitä oikeasti tuhansia?

Karalahdet eivät ole, eivätkä Räikkösetkään, kasvattajia. He elävät pinnallisempaa elämää. Heitä kiinnostaa raha ja se, miltä elämä näyttää ulospäin. He ovat julkkiksia, joita ihaillaan osaksi överimmän elämäntyylin perusteella. Sellainen ihminen voi olla sisäisesti vähän tyhjempi ja tyhmempi, ja saa jotain tyydytystä nostaessaan lapsiaan jalustalle heidän sukupuoliensa perusteella.

Miksi ammattikasvattajana olet kiinnostunut Räikkösistä ja Karalahdista? Ne kuvat, joita he jakavat, ovat vain kuvia. Kuvan jälkeen se vaaleanpunainen tutu saattaa saada osakseen kunnon kakkasuihkun ja lojua pyykkikorin pohjalla seuraavat pari viikkoa. Kulissit ovat vain kulisseja, ja niihin sukupuolistereotypioiden mahdollisimman hyvä täyttäminen kyllä sopii.

Vierailija kirjoitti:

No kyllähän sukupuolineutraalius on uutta, eikä mitään "on maailma mennyt erikoiseksi".

Stereotypioista on ihan fiksua pyrkiä eroon, mutta toisaalta, itse uskon jonkinlaiseen biologian johdatukseen(kin).

Meillä oli kaksi tyttöä, jotka kyllä omsta halustaan upposivat siihen prinsessahöttöön, vaikka tarjolla oli Brion junarataa ja autoja ja vaikka mitä. Heitä vaan viehätti se ns. perinteisesti tytöille ajateltu systeemi, vaikka leikkivätkin esim. junaradalla paljon. Siinä oli kuitenkin aina se pieni juttu, että perhe menee sinne ja tänne ja äiti ja siä ja lapset. En todellakan tiedä miksi.

Kolmas lapsemme oli poika ja meillä oli sitten 3 v päästä hyvin vähän niitä "poikien leluja", koska kyllä se elämä oli ohjannut siihen tyttöjen itse haluamaan vaaleanpunaiseen ponimaailmaan. Silti poika jostain vaan omaksui sen "Prrrrr" ja kiinnostui koneista ja autoista.

Ehkä teimme jotain väärin? Minusta vaan annoimme nimenomaan lasten olla lapsia. Sama poika on nyt 12-vuotiaana erittäin kiinnostunut vaatteista ja muodista, enemmän kuin siskonsa.

Aika jännä, meillä taas tyttö toivoi niitä autoja lahjaksi (ei saanut, sai nuken, esim. isovanhemmilta) ja kun se perhekerhossa 2-vuotiaana paineli automatolla "vrrrrrmmm vrrrmmmm" niin siihen tuli tädit ihastelemaan että on se jännä miten se on noilla pojilla niin verissä nuo koneet! Ja poikani taas rakastaa elsa-anna-lippistään ja on aina leikkinyt enemmän hoivaleikkejä kuin siskonsa.

Ja näiden yksittäisten esimerkkien arvo tälle keskustelulle oli mikä? Ei niin mikään. Mikä oli pointtisi?

Vierailija kirjoitti:

No kyllähän sukupuolineutraalius on uutta, eikä mitään "on maailma mennyt erikoiseksi".

Stereotypioista on ihan fiksua pyrkiä eroon, mutta toisaalta, itse uskon jonkinlaiseen biologian johdatukseen(kin).

Meillä oli kaksi tyttöä, jotka kyllä omsta halustaan upposivat siihen prinsessahöttöön, vaikka tarjolla oli Brion junarataa ja autoja ja vaikka mitä. Heitä vaan viehätti se ns. perinteisesti tytöille ajateltu systeemi, vaikka leikkivätkin esim. junaradalla paljon. Siinä oli kuitenkin aina se pieni juttu, että perhe menee sinne ja tänne ja äiti ja siä ja lapset. En todellakan tiedä miksi.

Kolmas lapsemme oli poika ja meillä oli sitten 3 v päästä hyvin vähän niitä "poikien leluja", koska kyllä se elämä oli ohjannut siihen tyttöjen itse haluamaan vaaleanpunaiseen ponimaailmaan. Silti poika jostain vaan omaksui sen "Prrrrr" ja kiinnostui koneista ja autoista.

Ehkä teimme jotain väärin? Minusta vaan annoimme nimenomaan lasten olla lapsia. Sama poika on nyt 12-vuotiaana erittäin kiinnostunut vaatteista ja muodista, enemmän kuin siskonsa.

En ajattele nyt asiaa sukupuolineutraalisesti. Jos saisin tytön, hän kyllä kuulisi olevansa tyttö. Kumpaakaan sukupuolta en pukisi pinkki-sininen maailmaan ellei lapsi siitä itse jossain vaiheessa pitäisi. Töissä ei saa enää kutsua lapsia "pojiksi tai tytöiksi", mutta toki kotona näin voisin todeta koska koen tärkeänä ettö lapsi tietää kuka on. Haen nyt tällä asialla sitä, että sukupuoli ei kerro millainen lapsi on. On totta että usein tyttöjä ja poikia kiinnostaa erilaiset leikit, mutta hyvin usein myös samat. Aikuisten ennakkoluulot tukahduttaa lapsen. Ja siksi en näe tarpeelliseksi kysyä lapseni sukupuolta ennen kuin hän on edes syntynyt.

Minulla kaksi poikaa, ihania ja rauhallisia poikia. Rakastavat urheilua ja sen vastapainoksi ovat taiteellisia ja musikaallisia.

Kuitenkin heidän vanhanaikainen mummonsa aina tokaisee että niin se vaan sinäkin raukka sait kaksi villiä poikaa. Mitähän pahaa olet tehnyt. Että sillai....todellakin sukupuolet kärjistetään usein typeriin ennakkoluuloihin eikä ajatella lapsia yksilöinä.

Vierailija kirjoitti:

Ap puhuu asiaa. Mutta isot laivan kääntyvät hitaasti, ehkä minun lapsenlapseni pyörittelevät tälle samalla tavalla silmiä kuin minä lapsena pyörittelin sille kun mummo kertoi ettei saanut laittaa hiihtokilpailuihin housuja koska oli tyttö, hameessa piti huiskia. Pitkällepä on näissä vuosikymmenessä päästy, poika hameessa huvittaa tai ärsyttää edelleen montaa aikuista.

Yksilöllisten persoonien hyväksyntä tulee vielä hitaammin kuin ulkonäön ja tekemisten. Viimeksi tänään kuulin kun äiti tokaisi 6-vuotiaalle itsensä satuttaneelle lapselle puistossa että ei pojat noin pienestä itke.

Poikien kohdalla ei ehkä vielä, mutta siihen on kyllä syynsä, miksi miehet eivät herkästi itke; testosteroni.

Minä pidän itseäni suht sukupuolisensitiivisenä kasvattajana ja olen välillä taistellut tuulimyllyjä vastaan. Olen ärsyyntynyt siitä millaisia oletuksia lapsistani koko ajan tehdään sukupuolen perusteella ja kyllä, se vastasyntyneen sukupuolen tivaaminen ärsytti sekin.

Silti ymmärrän kiinnostuksen sikiön/vastasyntyneen sukupuolta kohtaan. Vieraammalle se on ehkä small talkia eikä hän muista vastausta vartin päästä, mutta läheisempi ehkä haluaa tutustua, tietää jotain, muodostaa siteen, ja sen vähän ne voimme sikiötä ja vastasyntyneestä tietää: koon ja ehkä biologisen sukupuolen. On ikävä että se sukupuolitieto tuo kyljessä ne stereotypiset oletukset, mutta on ymmärrettävää olla utelias uuden tulokkaan suhteen, selvittää hänestä jotain.

Meillä mun puolisolle oli tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa sikiöstä/vauvasta jotta pystyi muodostamaan sitä sidettä. Siksi hän halusi tietää sukupuolen raskausaikana. Vaikka leikkiikin 4-vuotiaan poikansa kanssa kampaamoa ja veistää 7-vuotiaan tyttärensä kanssa "ninja-aseita". Mut hänelle olo tärkeä tietää jotain edes genitaalit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap puhuu asiaa. Mutta isot laivan kääntyvät hitaasti, ehkä minun lapsenlapseni pyörittelevät tälle samalla tavalla silmiä kuin minä lapsena pyörittelin sille kun mummo kertoi ettei saanut laittaa hiihtokilpailuihin housuja koska oli tyttö, hameessa piti huiskia. Pitkällepä on näissä vuosikymmenessä päästy, poika hameessa huvittaa tai ärsyttää edelleen montaa aikuista.

Yksilöllisten persoonien hyväksyntä tulee vielä hitaammin kuin ulkonäön ja tekemisten. Viimeksi tänään kuulin kun äiti tokaisi 6-vuotiaalle itsensä satuttaneelle lapselle puistossa että ei pojat noin pienestä itke.

Poikien kohdalla ei ehkä vielä, mutta siihen on kyllä syynsä, miksi miehet eivät herkästi itke; testosteroni.

Se ei ole syy kieltää miestä/poikaa itkemästä sitten jos itkettää. Väittäisin ettei testo ole suomalaismiesten ainoa tai ensisijainen syy pidättäytyä itkusta.

Vierailija kirjoitti:

Ja en nyt tarkoita sitä etteikö lasta saisi kasvattaa ymmärtämään omaa sukupuolta. Tottakai saa ja itse nään sen tärkeänä. Mutta sukupuolihan ei mielestäni ole niin kahtijakoinen: pinkit-siniset, nuket-autot, isänpoika-äidintyttö, rauhallinen-villi...vaan kaikki ovat ennenkaikkea lapsia. Lapsen luonteenpiirteet määrittelevät lapsen kiinnostuksen kohteet. Miten vaikeaa se voi olla vanhemmille nykyään? Eräskin nainen (ennestään poika) hymyili minulle onnellisena raskausmaha pystyssä ja totesi sitten että "nyt luvattiin tyttöä. Minulle shoppailukaveria. Saan sitten tehdä tyttöjen juttuja hänen kanssaan. Toki kätilö sanoi ettei saa pettyä (?!?!?) jos onkin toinen poika." Eipä tuohon voinut oikein mitään sanoa...miettiä vaan hiljaa mielessä että kyllä on mennyt maailma erikoiseksi. Äidin täytyy synnyttää itselleen kaveri ja vielä asettaa vauvalle nuin kovia paineita äidin viihdyttäjäksi. Entä jos ei tykkääkkään shoppailla? Entä jos se esikoinen olisikin kiinnostunut muodista ja viihtyisi äidin seurassa? Mut tietysti...eihän niin voi kun eihän poika voi.

Ap

Kai ymmärrät, että tuosta eräskin nainen (ennestään poika)- kommentista voi saada vähän väärän kuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap puhuu asiaa. Mutta isot laivan kääntyvät hitaasti, ehkä minun lapsenlapseni pyörittelevät tälle samalla tavalla silmiä kuin minä lapsena pyörittelin sille kun mummo kertoi ettei saanut laittaa hiihtokilpailuihin housuja koska oli tyttö, hameessa piti huiskia. Pitkällepä on näissä vuosikymmenessä päästy, poika hameessa huvittaa tai ärsyttää edelleen montaa aikuista.

Yksilöllisten persoonien hyväksyntä tulee vielä hitaammin kuin ulkonäön ja tekemisten. Viimeksi tänään kuulin kun äiti tokaisi 6-vuotiaalle itsensä satuttaneelle lapselle puistossa että ei pojat noin pienestä itke.

Poikien kohdalla ei ehkä vielä, mutta siihen on kyllä syynsä, miksi miehet eivät herkästi itke; testosteroni.

Se ei ole syy kieltää miestä/poikaa itkemästä sitten jos itkettää. Väittäisin ettei testo ole suomalaismiesten ainoa tai ensisijainen syy pidättäytyä itkusta.

Alunperin muokannut käsitystä, koska miehen on vaikeampi itkeä.