Lue keskustelun säännöt.
Epäilen, että 9-vuotiaalla lapsellani on Asperger. Miten kannattaisi toimia?
15.07.2018 |
Hän on ollut aina hiukan omituinen, mutta valtavan ihana lapsi. Tässä muutamia huomioita:
Puhetyyli ja jutut ovat erikoisia.
Hän uupuu helposti sosiaalisissa tilanteissa ja siksi on vaikea pitää yllä kaverisuhteitakin.
Nyt kesällä näkee selvemmin kun ei ole koulun luomaa selkeää päiväjärjestystä, miten tärkeitä on rutiinit.
Aistiyliherkkyyttä, kiukun purkauksia, ei kikattele helposti kuten muut lapset. Kuitenkin hyvin sydämellinen ja huumorintajuinen.
Kun hän kiinnostuu jostain, se on menoa se... :)
Älykäs ja hyvä koulussa. Ääniyliherkkyys tekee koulutunnit joskus haastaviksi.
Viihtyy yksin ja aikuisten seurassa. Lasten kanssa yrittää matkia ikäisten käyttäytymistä ja juttuja, mutta vuorovaikutus on jotenkin jäykkää, ei luonnollista. Tykkää silti olla kaverien kanssa, mutta hänelle on naurettu (outoja tapoja, lauleskelee itsekseen, mumisee...)
Hänen puhetyyli eroaa selkeästi muista lapsista. Lapsi oppi puhumaan jo ennen ensimmäistä ikävuotta. Kailottaa kovaa.
Vaikea lukea läheisten tunteita.
Onko teidän kotona pientä aspergenia? Oletteko hakeutuneet tutkimuksiin?
Minkälainen hoitopolku, kuntoutus?
Kiitos jo etukäteen <3
Kommentit (34)
Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koulu sujuu ja kaverisuhteet ovat jotensakin mallillaan, en lähtisi liian pian olemaan huolissani.
Sosiaaliset taidot hioutuvat vielä.
Nuorimmassa tyttäressäni on tuontyyppisiä piirteitä.
Eivät kaikki ole valtavan kaveripiirin omaavia massahileitä.
Juuri näin, Asperger on ominaisuus ei vika. Me olemme kaikki erilaisia me ihmiset, as-maailma on hieman erilainen kuin se mihin me muut olemme tottuneet, mutta siinä on paljon hyvää. Apua ja "leimaavia diagnooseja" kannattaa hakea vain jos arki ei suju ja oikeasti tarvitsee apua, mutta harva on niin ns. "jyrkkä" tapaus. Monia toki auttaa jo se tieto, mutta se kannattaa pitää itsellään eikä tehdä siitä liikaa syytä olla erilainen. Tämä on kokemukseeni perustuva näkemys, kun itse olen ns. normaali ja olen jo vuosia elänyt AS-suku ympärilläni
Puoliso on AS ja meillä AS-lapsi. Ja puolison suvun puolelta tuo onkin periytynyt. Eikä minulla ole ikinä mitään ongelmaa vaan päinvastoin olen vuosi vuodelta enemmän oppinut arvostamaan heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rivohko Täti kirjoitti:
Aina voi käyttää jälkiehkäisyä.
Eli mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AS-ihmiset ovat viisaita opettajia. On suuri etuoikeus saada olla AS-lapsen lähipiirissä. Kel onni on, se onnen kätkeköön...
Kyllä nuo piirteet viittaavat autisminkirjoon. Varaa alkuun aika vaikka perheneuvolasta. Sieltä teidät alkukartoituksen jälkeen luultavasti ohjataan erikoissairaanhoidon puolelle josta käsin kuntoutus suunnitellaan. Vaikka diagnoosi onkin pysyvä, paljon voi oppia ja monessa asiassa edistyä. Jokainen me kuitenkin ollaan erilaisia, autisminkirjolla tai ilman. Pojallasi on varmasti paljon hyviä ominaisuuksia myös. Autisminkirjon häiriöisillä on usein vankkumaton oikeudentaju, he ovat tunnolisia ja rehellisiä, monesti älykkäitä ja pärjäävät työelämässä loistavasti kun se älykkyys kanavoidaan oikein. Ihmissuhteissa joutuu ehkä opettelemaan taitoja jotka muilla tulevat enemmän luonnostaan. Tarve sosiaalisiin kontakteihin on usein selvästi pienempi kuin muilla, mutta usein se johtuu juuri siitä että toisia on vaikea ymmärtää ja joutuu jatkuvasti arvioimaan sekä toisen että omaa olemista. Näin vuorovaikutuksesta tulee niin raskasta että siitä mieluummin vetäytyy. Omat mielenkiinnon kohteet voivat olla niin voimakkaita ja vallata mielen niin voimakkaasti että muuta on vaikea ajatella tai keskustella muusta. Mutta monenlaista on siis tehtävissä sujuvan arjen helpottamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.
Vaikka oppiminen sujuukin niin kyllä sosiaalisia taitoja on hyvä kuntouttaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muuten käy helposti niin että sosiaalisesti taitamaton ja kömpelö lapsi tulee kiusatuksi ja jää lopulta kokonaan yksin kun ei ymmärrä muita eikä muut häntä. Elämässä on muutakin tärkeää kuin koulussa ja työelämässä pärjääminen.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin, Asperger on ominaisuus ei vika. Me olemme kaikki erilaisia me ihmiset, as-maailma on hieman erilainen kuin se mihin me muut olemme tottuneet, mutta siinä on paljon hyvää. Apua ja "leimaavia diagnooseja" kannattaa hakea vain jos arki ei suju ja oikeasti tarvitsee apua, mutta harva on niin ns. "jyrkkä" tapaus. Monia toki auttaa jo se tieto, mutta se kannattaa pitää itsellään eikä tehdä siitä liikaa syytä olla erilainen. Tämä on kokemukseeni perustuva näkemys, kun itse olen ns. normaali ja olen jo vuosia elänyt AS-suku ympärilläni
Puoliso on AS ja meillä AS-lapsi. Ja puolison suvun puolelta tuo onkin periytynyt. Eikä minulla ole ikinä mitään ongelmaa vaan päinvastoin olen vuosi vuodelta enemmän oppinut arvostamaan heitä.
Kiitos viisaista sanoistasi!
Onko lastasi kiusattu koulussa tai päiväkodissa? Miten olet tukenut häntä sosiaalisissa suhteissa erityisesti kavereihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluterveydenhoitajan juttusille. Osaa ohjata oikeaan instanssiin. Ehkä pojallesi olisi hyötyä kerran viikossa kokoontuvasta tukiryhmästä,jossa opetellaan sosiaalisia taitoja.
Vakavin kiusaaminen oli meidän as-nuoren elämässä työpaikalla. Siis ihan aikuiset ihmiset kiusaamassa ”kummaa hyypiötä”.
Miksi aina puhutaan vaan koulukiusaamisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.
Vaikka oppiminen sujuukin niin kyllä sosiaalisia taitoja on hyvä kuntouttaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muuten käy helposti niin että sosiaalisesti taitamaton ja kömpelö lapsi tulee kiusatuksi ja jää lopulta kokonaan yksin kun ei ymmärrä muita eikä muut häntä. Elämässä on muutakin tärkeää kuin koulussa ja työelämässä pärjääminen.
Olen kanssasi samaa mieltä! Minustakin olisi hyvä saada tukea sosiaalisissa taidoissa.
Tietääkö kukaan tarapeuttia, joka tuntisi aspergerlasten erityispiirteitä ja osaisi auttaa?
ap
Tyttäreni on 18-vuotias, hänellä on asperger-diagnoosi. Hän aloittaa syksyllä lukion viimeisen luokan. Epäilin jo pienenä jotain: käyttäytymiseen, ruokailuun, peseytymiseen, ym. liittyi vaikeuksia. Alakoulun kolmannella alkoi "jumittaminen", sanojen ja tekemisten toistaminen yhä uudelleen. Kesti pitkään, että pääsimme vihdoin tutkimuksiin. Tyttäreni kävi vuosia mm. ratsastusterapiassa. Hän opetteli terapeutin kanssa esimerkiksi tunteiden tunnistamista ja sääntelyä. Asperger-piirteisillä ihmisillähän on yleensä ongelmia juuri tunne-elämän käsittelyssä, muut yksilöominaisuudet vaihtelevat. Tärkeintä on ottaa lapsi, nuori tai aikuinen omana itsenään ei tietyn diagnoosin kautta, Itse katso, että diagnoosi on kuin maaston pinnanmuodot määrittävä kartta, varsinaisen tutustumisen alueeseen, sen olemukseen, muotoihin ja väreihin pitää tehdä erikseen. Tärkein: rakasta lastasi juuri Hänenä!
Epäilin itsekkin lapsella samaa. Hyvin samankuuloinen kun sinun lapsesi. Koulussa tämä aiheutti hieman ongelmia joten siltä suunnalta hankittiin toimintaterapeutti tekemään arviota. Siitä TK:n kautta lasten neurologille. Yllätys yllätys lapsella olikin ADHD. En ollut miettinyt tätä vaihtoehtoa koska lapsi saattoi keskittyä omiin juttuihinsa tooooodella hyvin ja pitkäjänteisesti. Mutta minulla olikin hieman stereotypinen käsitys adhd:sta. Meillä on nyt toimintaterapia toista vuotta alkamassa ja koulussa pyritään huomioimaan ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vakavin kiusaaminen oli meidän as-nuoren elämässä työpaikalla. Siis ihan aikuiset ihmiset kiusaamassa ”kummaa hyypiötä”.
Miksi aina puhutaan vaan koulukiusaamisesta?
AS-aikuisena on valitettavaa todeta, että kiusaaminen alkoi juuri aikuisena ja se on toistuvaa ja yleistä. Hoitotaho pitää kummallisena kun kerron, miten kohtaan sitä työpaikoilla ja tuttavapiirissäni.
Aikuisetko eivät kiusaa...? Hehheh.
Vierailija kirjoitti:
AS-ihmiset ovat viisaita opettajia. On suuri etuoikeus saada olla AS-lapsen lähipiirissä. Kel onni on, se onnen kätkeköön...
AS-ihmisissä on viisaita ja vähemmän viisaita.
Neroja ja heikkolahjaisia ja siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on 18-vuotias, hänellä on asperger-diagnoosi. Hän aloittaa syksyllä lukion viimeisen luokan. Epäilin jo pienenä jotain: käyttäytymiseen, ruokailuun, peseytymiseen, ym. liittyi vaikeuksia. Alakoulun kolmannella alkoi "jumittaminen", sanojen ja tekemisten toistaminen yhä uudelleen. Kesti pitkään, että pääsimme vihdoin tutkimuksiin. Tyttäreni kävi vuosia mm. ratsastusterapiassa. Hän opetteli terapeutin kanssa esimerkiksi tunteiden tunnistamista ja sääntelyä. Asperger-piirteisillä ihmisillähän on yleensä ongelmia juuri tunne-elämän käsittelyssä, muut yksilöominaisuudet vaihtelevat. Tärkeintä on ottaa lapsi, nuori tai aikuinen omana itsenään ei tietyn diagnoosin kautta, Itse katso, että diagnoosi on kuin maaston pinnanmuodot määrittävä kartta, varsinaisen tutustumisen alueeseen, sen olemukseen, muotoihin ja väreihin pitää tehdä erikseen. Tärkein: rakasta lastasi juuri Hänenä!
Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.