Epäilen, että 9-vuotiaalla lapsellani on Asperger. Miten kannattaisi toimia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.

Vaikka oppiminen sujuukin niin kyllä sosiaalisia taitoja on hyvä kuntouttaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muuten käy helposti niin että sosiaalisesti taitamaton ja kömpelö lapsi tulee kiusatuksi ja jää lopulta kokonaan yksin kun ei ymmärrä muita eikä muut häntä. Elämässä on muutakin tärkeää kuin koulussa ja työelämässä pärjääminen.

Sosiaalisten taitojen tukemiseen ei tarvitse diagnoosia. Totta kai lasta tuetaan kaikessa siinä, mihin tukea tarvitsee. Se on normaalia kasvatusta eikä vaadi diagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eh, hoito ja kuntoutus? Ei se ole sairaus, jota voisi hoitaa. Eikä ole välttämättä tarvetta mennä tutkimuksiin, jos arki rullaa, koulussa ei ole ongelmia eikä lapsi erityisemmin tukea tarvitse. Diagnoosi tarvitaan oikeastaan vaan siihen, jos kouluun tarvitsee erityisjärjestelyjä tai muuta erityistä tukea. Muuten ihan sama niille diagnooseille. En tekisi asiasta numeroa, jos opettaja ei ole puhunut ongelmista ja kotonakaan ei mitään erityistä ole.

Vaikka oppiminen sujuukin niin kyllä sosiaalisia taitoja on hyvä kuntouttaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muuten käy helposti niin että sosiaalisesti taitamaton ja kömpelö lapsi tulee kiusatuksi ja jää lopulta kokonaan yksin kun ei ymmärrä muita eikä muut häntä. Elämässä on muutakin tärkeää kuin koulussa ja työelämässä pärjääminen.

Sosiaalisten taitojen tukemiseen ei tarvitse diagnoosia. Totta kai lasta tuetaan kaikessa siinä, mihin tukea tarvitsee. Se on normaalia kasvatusta eikä vaadi diagnooseja.

Entä silloin kun ei enää omat keinot /taidot riitä?

T. Erityis(en ihanan)lapsen äiti

Tuo kuvauksesi on kuin yksi yhteen meidän seitsämänvuotiaan tytön kanssa. Siis kohdalleen. Meillä apua lähdettiin hakemaan lähinnä ADHD-tyyppisen oireilun takia. Jos sitä ei olisi, ei varmaan myöskään erityisemmin ammattiapua tarvittaisi, kun koulussa kuitenkin menee hyvin.

Apua haettiin siis ihan niin, että kouluterveydenhoitaja pisti asian eteenpäin koululääkärille joka puolestaan laittoi asian eteenpäin koulupsykologille ja erityisopettajalle. Palaveerattiin sitten psykologin, erityisopettajan ja lapsen oman luokanvalvojan kanssa. Psykologi laittoi meille vanhemmille kotiin omat seulat täytettäviksi ja opettajalle omat. Psykologi tapasi tyttöä pari-kolme kertaa, ja teki omat arvionsa niiden tapaamisten perusteella. Kaikkien näiden yhteissummana ollaan siinä pisteessä, että psykologi on laittanut lähetettä eteenpäin kaupungin lastenlääkärille ja hänen sitten pitäisi viedä asia eteenpäin lastenneurolopykologille tm.

Mutta siis psykologi sanoi noista asperger-piirteistä, että ne tosiaan ovat pysyvä ominaisuus. Ammattilaisia kiinnostaa se, miten paljon niistä on haittaa arjessa. Meillä varmaan se, kun väsymys ja aistikuormitus aiheuttavat lapsella levottomuutta ja impulsiivista käytöstä, on suurin syy avun hakemiseen. Alta kouluikäisenä lapsi sai päiväkodissa erityistukea sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja toimintaterapiaa sensorisen integraation haasteisiin. Pitää tässä mainita sekin, että koska lapsi oli jo aikaisemmin käynyt toimintaterapeutin arvioissa ja saanut toimintaterapiaa, sekin painoi vaa'assa: erityisopettaja laittoi erikseen lähetettä toimintaterapeutille, ja hänen kanssaan aloitetaan taas syksyllä kun koulut alkavat.

Nämä polut ovat pitkiä. Ensimmäinen palaveri, josta tuossa mainitsin, pidettiin helmikuun alussa ja nyt ollaan siinä pisteessä että psykologin lähete odottelee kesän yli lastenlääkärillä. Samoin toimintaterapeutti löytyi vasta just ennen kesälomien alkua.

Tsemppiä ja sitkeyttä tuohon avun hakemiseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin, Asperger on ominaisuus ei vika. Me olemme kaikki erilaisia me ihmiset, as-maailma on hieman erilainen kuin se mihin me muut olemme tottuneet, mutta siinä on paljon hyvää. Apua ja "leimaavia diagnooseja" kannattaa hakea vain jos arki ei suju ja oikeasti tarvitsee apua, mutta harva on niin ns. "jyrkkä" tapaus. Monia toki auttaa jo se tieto, mutta se kannattaa pitää itsellään eikä tehdä siitä liikaa syytä olla erilainen. Tämä on kokemukseeni perustuva näkemys, kun itse olen ns. normaali ja olen jo vuosia elänyt AS-suku ympärilläni

Puoliso on AS ja meillä AS-lapsi. Ja puolison suvun puolelta tuo onkin periytynyt. Eikä minulla ole ikinä mitään ongelmaa vaan päinvastoin olen vuosi vuodelta enemmän oppinut arvostamaan heitä.

Kiitos viisaista sanoistasi!

Onko lastasi kiusattu koulussa tai päiväkodissa? Miten olet tukenut häntä sosiaalisissa suhteissa erityisesti kavereihin?

Lapsi on erityisen pikkuvanha ja todella omaperäinen oma itsensä, mutta todella valloittava persoona. Keskustelimme asiasta kyllä päiväkodissa ja päiväkodissa oltiin kanssamme samaa mieltä että avun tarvetta ei ole ja hieman erilainen persoonallisuus ei ole syy sinänsä siihen että tarvittaisiin apua. Samat sosiaaliset etiketit ja säännöt koskevat myös meidän lasta ja hän oppii ne kyllä, kun menee muiden mukana ja kerromme hänelle aina, miksi aina missäkin tilanteessa käyttäydytään kuten yleensä käyttäydytään. Hän on hyvin viisas ja käsittelee asiat aina asioina ja ymmärtää heti syy-seuraus yhteyden, kun vain joku hänelle kertoo.

Päiväkodissa on mennyt hyvin, kavereita on pari parasta kaveria ja kiusaamista ei ole ollut.

Voi olla myös ADD:ta. Asperger ja ADD/ADHD on paljon samanlaisia oireita, juuri nuo mitä kuvaat. 

Minulla on ADD ja kuvaat juuri ne oireet, mitkä minulla oli lapsena.

Meillä suurin ongelma on ollut kavereiden vanhemmat (kun tyttö on ollut kaverikylässä tai yökyläilee).

Stressinsietokyky ja vaikeudet nukkua, möläyttelee tahdittomasti... Ihana tyttö ja rakastaa kavereita, jos kun väsyneenä käyttäytyminen hankalaa, eikä kohteliasta.

Pitäisikö kertoa kavereiden vanhemmille?

Kiitos neuvoistasi! Ihana kuulla, että on paljon apua tarjolla kun osaa etsiä ja pyytää :) Kaikkea hyvää myös sinulle ja perheellesi <3

Varaa aika lasten neurologille, siitä se lähtee. Aivan turha odotella julkisella mitään lähetteitä, suoraan vain alan asiantuntijalle. Sitten neuropsykologille jne

Me hakeuduttiin perheneuvolaan lapsen ahdistuksen takia. Alkukartoituksen tuloksena lähdettiin sitten tutkimaan aspergerpiirteistä autismin kirjoa, hitaasti tämä etenee, mutta dg saadaan varmaankin loppuvuodesta.

Tässä ketjussa muutamat sanoo ettei diagnoosia tarvi jos ongelmia ei ole. Itse olen eri mieltä: jos lapselle tulee myöhemmin ongelmia, niin oikeaa hoitoa on nopeampi saada kun taustat on selvillä. Aspergerit on valitettavasti alttiimpia erilaisille mt-ongelmille, ja jos tilanne menee niin pahaksi että lääkitykselle tulee tarve, niin annostuskin on erilainen jos neurologia on poikkeava.

Tsemppiä teille, asperger aiheuttaa haasteita, mutta voi olla myös lahja!

Meidän lapsi oli vähän vanhempi, mutta sai koulupsykologilta/mikä onkaan apua ja sai keskustella, mikä auttoi ainakin häntä ymmärtämään tuntemuksiaan joukon ulkopuolisuudesta. Koulupsykologi oli vieläpä mukava kun ymmärsi, että lapsi ei halua diagnoosia, joka pysyy hänellä loppuelämän ja saattaa pomppia esiin joskus myöhemmin terveydenhuollossa, joten mitään jälkeä noista käynneistä ei jäänyt. :) Lapsi oli pienenä hyvin paljon kuvaamasi kaltainen ja siskonsa myös. Siskon kohdalla ala-aste teki aloitteen tutkimuksiin menosta koska haasteita oli niin paljon pärjätä luokassa (tai enimmäkseen sen ulkopuolella välitunneilla; numerot olivat kaikki kymppejä tai ysejä), ja hänen kohdalla siitä oli hyötyä, koska saatiin koululta apua. Vaihdettiin luokkaa, niin sorsiminen loppui.

Vanhempi lapsi on nyt 21 ja on oppinut hyvin "peittämään" aspergerpiirteensä. Nykyään hän on jopa tarkempi lukemaan ihmisiä ja heidän reaktioitaan kuin "terve" ihminen, koska hän on harjoitellut sitä koko ikänsä.

Ihmettelen suuresti niitä jotka eivät halua diagnoosia ihan selkeästä asiasta. Tunnen yhden tällaisen äidin joka jotenkin häpesi lapsen erityisyyttä. Ikäänkuin se ongelma jotenkin olisi poissa jos siitä ei ole tehty diagnoosia. Tälle lapselle olisi ollut hyödyksi jos olisi saanut tukitoimia. Kielellinen kehitys ja ilmaisu tuli pitkällä viivellä. Kaikki kyllä huomasivat että lapsi on "outo". 

Mielestäni lapsen parasta tulisi ajatella eikä vanhemman tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsi oli vähän vanhempi, mutta sai koulupsykologilta/mikä onkaan apua ja sai keskustella, mikä auttoi ainakin häntä ymmärtämään tuntemuksiaan joukon ulkopuolisuudesta. Koulupsykologi oli vieläpä mukava kun ymmärsi, että lapsi ei halua diagnoosia, joka pysyy hänellä loppuelämän ja saattaa pomppia esiin joskus myöhemmin terveydenhuollossa, joten mitään jälkeä noista käynneistä ei jäänyt. :) Lapsi oli pienenä hyvin paljon kuvaamasi kaltainen ja siskonsa myös. Siskon kohdalla ala-aste teki aloitteen tutkimuksiin menosta koska haasteita oli niin paljon pärjätä luokassa (tai enimmäkseen sen ulkopuolella välitunneilla; numerot olivat kaikki kymppejä tai ysejä), ja hänen kohdalla siitä oli hyötyä, koska saatiin koululta apua. Vaihdettiin luokkaa, niin sorsiminen loppui.

Vanhempi lapsi on nyt 21 ja on oppinut hyvin "peittämään" aspergerpiirteensä. Nykyään hän on jopa tarkempi lukemaan ihmisiä ja heidän reaktioitaan kuin "terve" ihminen, koska hän on harjoitellut sitä koko ikänsä.

Voi kun meille löytyisi tyttäresi kaltainen tukihenkilö! Olisi ihanaa varmasti keskustella! Kyllä lapsillekin vertaistuki on tärkeää - siksi myös diagnoosi.

Ota asia syksyllä koulussa esille, yleensä parhaiten asiaan puututaan kuin "ammatillinen" on mukana hakemassa apua.. "Äidit kun ovat niin herkkiä" on melko yleistys , jos suoraan lääkärille puhuu....

Todella omituisia nämä kommentit, että ei tarvita diagnoosia ja kuntoutusta, jos "arki rullaa". Joo, rullaahan se nyt, tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Jossain vaiheessa lapsi itse alkaa oivaltaa erilaisuutensa. Murrosikä tuo ihan uudet haasteet. Lapsella on oikeus tietää, mikä hänellä on. Oireiden perusteella asia vaikuttaa selvältä.

Tiedän tapauksen, jossa arki rullasi hyvin, kunnes poika yliopistoon päästyään muutti omilleen. Silloin arki kaatui, eikö poika kyennyt uudessa tilanteessa kannattelemaan itseään. Hän keskeytti opinnot ja päätyi sitten vasta kuntoutukseen.

Monet ovat saaneet diagnoosin vasta aikuisena päätyttyään ennen sitä työkyvyttömiksi tajuamatta itse lainkaan, miksi arki ja sosiaaliset tilanteet ovat niin uuvuttavia.

Kuntoutus, supportiivinen terapia ja diagnoosi nyt, voivat olla suureksi avuksi, jotta ihminen ei lopulta uuvu ilman apua ja ymmärrystä. Hän ei ole lapsi ikuisesti.