Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua etäsuhdetta, enkä pääse yli. Auttakaa!
Ap
14.07.2018 |
Tapasin täällä koti-Suomessa ulkomaalaisen miehen. Mies on pohjoismaalainen, eikä meillä ole mainittavia kulttuurieroja. Mies oli Suomessa muutaman kuukauden mittaisella työkeikalla, ja teki heti alussa selväksi, että suhde päättyy, kun hän palaa kotimaahansa. Ei viihtynyt Suomessa, eikä halunnut kaukosuhdetta, ja minä en lapseni vuoksi voisi muuttaa hänen luokseen.
Menin kuitenkin rakastumaan vasten aikomustani, ja menin täysin rikki, kun hän lähti. (Joo tiedän, oli typerää edes lähteä tuollaiseen mukaan. Mutta tehty mikä tehty ja opittu on.) Miehelle ero ei myöskään ollut helppo, ja tiedän että hänkin oli ainakin 1-2 ensimmäistä erokuukautta täysin maassa. En tiedä tarkalleen, miten hänellä nyt menee, mutta tiedän ettei hän ole täysin onnellinen. Tosin syyt siihen voivat olla mitä tahansa...
Erosta on aikaa jo useampi kuukausi. En pysty olla ajattelematta häntä koko ajan. Unelmoin jatkuvasti siitä, että mies päättäisi sittenkin tulla takaisin Suomeen.
Uskon, että olemme oikeasti sielunkumppanit. Ymmärsin häntä täysin, ja hän minua. Hän sanoi, ettei ole pystynyt puhumaan kenenkään muun kanssa asioista samalla tavalla kuin minun kanssani. Meillä on molemmilla samankaltainen trauma. Hän näki minut täydellisenä elämänkumppanina itselleen, minä hänet. Hänen mielestään olisimme päätyneet yhteen, jos asuisimme samassa maassa.
Se, miksi mies ei tykännyt olla suomessa, liittyy osittain hänen traumaansa. Uskon että kun hän pääsee tietyistä haamuista kunnolla irti, hän voisi pitää suomessa asumisesta ja olla vapaampi ja avomielisempi päätöksiensä suhteen.
Pidämme vähintään viikoittain yhteyttä somessa. Olen yrittänyt lopettaa monesti, mutta aina sorrun. Välillä hän tekee aloitteen, välillä minä. Toisinaan riitelemme. Viimeisimmäksi hän suuttui siitä että sanoin rakastavani häntä yhä. Hän voisi poistaa minun yhteystietoni tai vain lopettaa kansssni keskustelemisen, mutta ei tee sitä.
En pysty tapailemaan muita. Ajattelen vakavissani, että se on joko hän tai sitten jään yksin. En ole ollenkaan kiinnostunut muista miehistä enää parisuhdemielessä, vaikka ennen olen parisuhteiden aikanakin helposti ihastunut, ollut avoimessa suhteessskin. Olen elämäni aikana tapaillut useita miehiä, eikä kukaan ole ollut yhtä täydellinen minulle kuin hän. En usko että kukaan voisi saavuttaa hänen tasoaan, tarkoitan sitä miten subjektiivisesti hänet koin.
Ajattelen, että jään odottamaan häntä - annan yhteyden häneen säilyä somen välityksellä, ja toivon että hän tulisi suomeen taas. Olen päässyt sen verran eteenpäin, että elän elämääni melko normaalisti, minulla on suunnitelmia tulevaisuudelle ( projekteja ym). Mutta rakkaus ja kaipaus häntä kohtaan vain on minussa, ja hän on mielessäni kokoajan taustalla.
Mutta kannattaisiko minun kuitenkin vain katkaista yhteydenpito häneen? Vaikka tuntuu turhauttavalta menettää elämästä kokonaan se ihminen, jonka kanssa on synkannut sekä ystävyyden/kumppanuuden että seksin että romanttisen viehätyksen osalta? Jos poistan hänet someistani, ei ole mitään mahdollisuutta että koskaan enää kuulisin/näkisin häntä. Mutta rikonko itseni? Olisiko roikkumisen sijaan parempi vaihtoehto päästää toivosta irti ja jättäytyä ikisinkuksi?
Vai onko niin, että oikeasti kannattaisi "pitää kiinni", kun tajuas löytäneensä sen täydellisen oikean? Ettei kannattaisi luopua toivosta? Onko onnellisia loppuja olemassa ja onko vuorenkorkuisia esteitä ylittävä rakkaus totta?
Kommentit (47)
Ap, mä ajattelisin että tilanne on tämä: mies tuntee sinut joka tavalla, tietää tunteesi häntä kohtaan ja on tietoinen perhetilanteestasi. Olet katkaissut yhteydenpidon suojataksesi itseäsi.
Pallo on nyt miehellä.
Jos hän kokee, että olet hänen elämänsä nainen ja hän kykenee traumoistaan huolimatta parisuhteeseen, hän ottaa sinuun yhteyttä ja järjestää vaikka maan ja taivaan paikoiltaan, että voitte olla yhdessä.
Jos hän ei palaa luoksesi, sitten hän joko ei ollut sinuun rakastunut tai ei omista syistään kykene suhteeseen tässä vaiheessa.
Sinulla on hyvä tilanne: jos on tarkoitettu että päädytte yhteen, sitten asiaa ei estä mikään. Jos yhteinen elämä ei ole kohtalon kirjoissa, silloin sulle jää muisto siitä mitä teillä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onhan kukittu kerran"
-Katri Vala"Yksi kokonainen autuuden hetki, eikö se riitä koko ihmiselämän ajaksi?"
-Dostojevski
Kiitos, ihana
Vierailija kirjoitti:
Ap, mä ajattelisin että tilanne on tämä: mies tuntee sinut joka tavalla, tietää tunteesi häntä kohtaan ja on tietoinen perhetilanteestasi. Olet katkaissut yhteydenpidon suojataksesi itseäsi.
Pallo on nyt miehellä.
Jos hän kokee, että olet hänen elämänsä nainen ja hän kykenee traumoistaan huolimatta parisuhteeseen, hän ottaa sinuun yhteyttä ja järjestää vaikka maan ja taivaan paikoiltaan, että voitte olla yhdessä.
Jos hän ei palaa luoksesi, sitten hän joko ei ollut sinuun rakastunut tai ei omista syistään kykene suhteeseen tässä vaiheessa.
Sinulla on hyvä tilanne: jos on tarkoitettu että päädytte yhteen, sitten asiaa ei estä mikään. Jos yhteinen elämä ei ole kohtalon kirjoissa, silloin sulle jää muisto siitä mitä teillä oli.
Kiitos, toinen ihana
Ja sekin, että kun jos käykin niin, että mies löytäisi jonkun toisen, niin en enää voi tulla haavoitetuksi sillä, että hän olisi se yhteydenpidon katkaisija, toisen naisen vuoksi.
Ja kun olen nyt turvassa siltä tunteiden aallokolta. Että kun toinen on antavinaan jotain, ja sitten ei annakaan. Riekaleinen sielu saa levätä.
Mies siis tosiaan on tehnyt tuota jonkinverran. Ikään kuin antanut silloin tällöin pieniä namupaloja eronkin jälkeen. Mikä kertoo siitä, että hän ei ole ihan halunnut luopua minusta. Jokin ajatus/toive on kytenyt hänessäkin, ja hän on halunnut pitää minua vähintään varalla. (Nyt ajatellen: Pitäköön. Jos hän joskus palaa asiaan, niin sitten katsotaan, mikä tilanne molempien osalta on.)
Nyt pallo tosiaan on hänellä, hän joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään päätöksen antaako meidän yhteydenpidon tosiaan täysin loppua, vai tekeekö jotain asialle. Toki todennäköisintä on että hän päästää irti. Mutta ainakin tiedän, että itse tein kaiken voitavani, eikä ole sitä vaaraa että joutuisin jäädä vellomaan ajatuksiin "ois pitänyt sittenkin tehdä niin tai näin..."
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mä ajattelisin että tilanne on tämä: mies tuntee sinut joka tavalla, tietää tunteesi häntä kohtaan ja on tietoinen perhetilanteestasi. Olet katkaissut yhteydenpidon suojataksesi itseäsi.
Pallo on nyt miehellä.
Jos hän kokee, että olet hänen elämänsä nainen ja hän kykenee traumoistaan huolimatta parisuhteeseen, hän ottaa sinuun yhteyttä ja järjestää vaikka maan ja taivaan paikoiltaan, että voitte olla yhdessä.
Jos hän ei palaa luoksesi, sitten hän joko ei ollut sinuun rakastunut tai ei omista syistään kykene suhteeseen tässä vaiheessa.
Sinulla on hyvä tilanne: jos on tarkoitettu että päädytte yhteen, sitten asiaa ei estä mikään. Jos yhteinen elämä ei ole kohtalon kirjoissa, silloin sulle jää muisto siitä mitä teillä oli.
Kiitos, toinen ihana <3. Juuri tämän takia varmaan tunnenkin helpotusta nyt, vaikka onkin ikävä. Että kun tilanne ei ole nyt enää sitä vähääkään minun käsissäni. En joudu enää itse arpomaan mitään (roikkua vai ei).
Ja sekin, että kun jos käykin niin, että mies löytäisi jonkun toisen, niin en enää voi tulla haavoitetuksi sillä, että hän olisi se yhteydenpidon katkaisija, toisen naisen vuoksi.
Ja kun olen nyt turvassa siltä tunteiden aallokolta. Että kun toinen on antavinaan jotain, ja sitten ei annakaan. Riekaleinen sielu saa levätä.
Mies siis tosiaan on tehnyt tuota jonkinverran. Ikään kuin antanut silloin tällöin pieniä namupaloja eronkin jälkeen. Mikä kertoo siitä, että hän ei ole ihan halunnut luopua minusta. Jokin ajatus/toive on kytenyt hänessäkin, ja hän on halunnut pitää minua vähintään varalla. (Nyt ajatellen: Pitäköön. Jos hän joskus palaa asiaan, niin sitten katsotaan, mikä tilanne molempien osalta on.)
Nyt pallo tosiaan on hänellä, hän joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään päätöksen antaako meidän yhteydenpidon tosiaan täysin loppua, vai tekeekö jotain asialle. Toki todennäköisintä on että hän päästää irti. Mutta ainakin tiedän, että itse tein kaiken voitavani, eikä ole sitä vaaraa että joutuisin jäädä vellomaan ajatuksiin "ois pitänyt sittenkin tehdä niin tai näin..."
Niinpä. Sinä olet avannut korttisi pöydälle, sun peli on avointa. Nyt on miehen vuoro näyttää korttinsa tai pistää kortit näyttämättä pois ja luovuttaa. Vaikka mies luovuttaisi, se ei tarkoita etteikö hänellä olisi ollut kädessä herttaa. Lopputulos on kuitenkin sama.
Tämmöisistä asioista selviämiseen auttaa sen tajuaminen, että rakastuminen ei kestää montaakaan vuotta ja kummaltakin vaatii paljon että ihastuminen, rakastuminen, muuttuu rakkaudeksi ja toimivaksi yhteiselämäksi. Tunteet ovat eri asia kuin sitoutuminen. Se, että rakastat jotain henkilöä ja tämä rakastaa sinua, ei tarkoita sekään, että edes kykenette elämään yhdessä. Usein pelkkä rakkaus ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mä ajattelisin että tilanne on tämä: mies tuntee sinut joka tavalla, tietää tunteesi häntä kohtaan ja on tietoinen perhetilanteestasi. Olet katkaissut yhteydenpidon suojataksesi itseäsi.
Pallo on nyt miehellä.
Jos hän kokee, että olet hänen elämänsä nainen ja hän kykenee traumoistaan huolimatta parisuhteeseen, hän ottaa sinuun yhteyttä ja järjestää vaikka maan ja taivaan paikoiltaan, että voitte olla yhdessä.
Jos hän ei palaa luoksesi, sitten hän joko ei ollut sinuun rakastunut tai ei omista syistään kykene suhteeseen tässä vaiheessa.
Sinulla on hyvä tilanne: jos on tarkoitettu että päädytte yhteen, sitten asiaa ei estä mikään. Jos yhteinen elämä ei ole kohtalon kirjoissa, silloin sulle jää muisto siitä mitä teillä oli.
Kiitos, toinen ihana <3. Juuri tämän takia varmaan tunnenkin helpotusta nyt, vaikka onkin ikävä. Että kun tilanne ei ole nyt enää sitä vähääkään minun käsissäni. En joudu enää itse arpomaan mitään (roikkua vai ei).
Ja sekin, että kun jos käykin niin, että mies löytäisi jonkun toisen, niin en enää voi tulla haavoitetuksi sillä, että hän olisi se yhteydenpidon katkaisija, toisen naisen vuoksi.
Ja kun olen nyt turvassa siltä tunteiden aallokolta. Että kun toinen on antavinaan jotain, ja sitten ei annakaan. Riekaleinen sielu saa levätä.
Mies siis tosiaan on tehnyt tuota jonkinverran. Ikään kuin antanut silloin tällöin pieniä namupaloja eronkin jälkeen. Mikä kertoo siitä, että hän ei ole ihan halunnut luopua minusta. Jokin ajatus/toive on kytenyt hänessäkin, ja hän on halunnut pitää minua vähintään varalla. (Nyt ajatellen: Pitäköön. Jos hän joskus palaa asiaan, niin sitten katsotaan, mikä tilanne molempien osalta on.)
Nyt pallo tosiaan on hänellä, hän joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään päätöksen antaako meidän yhteydenpidon tosiaan täysin loppua, vai tekeekö jotain asialle. Toki todennäköisintä on että hän päästää irti. Mutta ainakin tiedän, että itse tein kaiken voitavani, eikä ole sitä vaaraa että joutuisin jäädä vellomaan ajatuksiin "ois pitänyt sittenkin tehdä niin tai näin..."
Niinpä. Sinä olet avannut korttisi pöydälle, sun peli on avointa. Nyt on miehen vuoro näyttää korttinsa tai pistää kortit näyttämättä pois ja luovuttaa. Vaikka mies luovuttaisi, se ei tarkoita etteikö hänellä olisi ollut kädessä herttaa. Lopputulos on kuitenkin sama.
Tämmöisistä asioista selviämiseen auttaa sen tajuaminen, että rakastuminen ei kestää montaakaan vuotta ja kummaltakin vaatii paljon että ihastuminen, rakastuminen, muuttuu rakkaudeksi ja toimivaksi yhteiselämäksi. Tunteet ovat eri asia kuin sitoutuminen. Se, että rakastat jotain henkilöä ja tämä rakastaa sinua, ei tarkoita sekään, että edes kykenette elämään yhdessä. Usein pelkkä rakkaus ei riitä.
Totta puhut. Ja se onkin yksi syy miksi tämä on niin vaikeaa ollut - Kun ikuisena romantikkona niin kovin haluaisi uskoa siihen, että pelkkä rakkaus nimenomaan riittää.
Mutta kyllä tämä vähän ehkä on pudottamassa minua ruusulinnoista maan pinnalle. Ehkä terveellä tavalla. Tosin toivon etten kovin kyynisty. En halua alkaa ajattelemaan niinkään, että parisuhde pitää solmia jonkun naapurissa asuvan vastakkaista sukupuolta edustava kopioni kanssa, jotta se voisi toimia.
Ja taas tullaan siihen, että paras on jossain siellä keskivaiheilla. Kuunnella sekä sydäntä että järkeä. Minun olisi ehkä hyvä alkaa kuuntelemaan hieman järkenikin ääntä suhdeasioissa, samalla toivon että mies kuuntelisi järkensä lisäksi hieman sydäntäänkin parisuhdetta muodostaessaan, oli se sitten minun tai jonkun muun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten, olen oikeasti ihan hirveän kiitollinen kaikista rakentavista kommenteista. Olo on helpottanut hirveän paljon. Olen kyllä joidenkin kavereiden kanssa jutellut tästä jutusta, mutta ongelma on se, että he väkisin ajattelevat/neuvovat sen mukaan, mitä itse toivovat tässä tapahtuvan. Eivät voi olla sillä tavalla "puolueettomia".
Alue: Aihe vapaa
"Onhan kukittu kerran"
-Katri Vala
"Yksi kokonainen autuuden hetki, eikö se riitä koko ihmiselämän ajaksi?"
-Dostojevski