Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua etäsuhdetta, enkä pääse yli. Auttakaa!
Ap
14.07.2018 |
Tapasin täällä koti-Suomessa ulkomaalaisen miehen. Mies on pohjoismaalainen, eikä meillä ole mainittavia kulttuurieroja. Mies oli Suomessa muutaman kuukauden mittaisella työkeikalla, ja teki heti alussa selväksi, että suhde päättyy, kun hän palaa kotimaahansa. Ei viihtynyt Suomessa, eikä halunnut kaukosuhdetta, ja minä en lapseni vuoksi voisi muuttaa hänen luokseen.
Menin kuitenkin rakastumaan vasten aikomustani, ja menin täysin rikki, kun hän lähti. (Joo tiedän, oli typerää edes lähteä tuollaiseen mukaan. Mutta tehty mikä tehty ja opittu on.) Miehelle ero ei myöskään ollut helppo, ja tiedän että hänkin oli ainakin 1-2 ensimmäistä erokuukautta täysin maassa. En tiedä tarkalleen, miten hänellä nyt menee, mutta tiedän ettei hän ole täysin onnellinen. Tosin syyt siihen voivat olla mitä tahansa...
Erosta on aikaa jo useampi kuukausi. En pysty olla ajattelematta häntä koko ajan. Unelmoin jatkuvasti siitä, että mies päättäisi sittenkin tulla takaisin Suomeen.
Uskon, että olemme oikeasti sielunkumppanit. Ymmärsin häntä täysin, ja hän minua. Hän sanoi, ettei ole pystynyt puhumaan kenenkään muun kanssa asioista samalla tavalla kuin minun kanssani. Meillä on molemmilla samankaltainen trauma. Hän näki minut täydellisenä elämänkumppanina itselleen, minä hänet. Hänen mielestään olisimme päätyneet yhteen, jos asuisimme samassa maassa.
Se, miksi mies ei tykännyt olla suomessa, liittyy osittain hänen traumaansa. Uskon että kun hän pääsee tietyistä haamuista kunnolla irti, hän voisi pitää suomessa asumisesta ja olla vapaampi ja avomielisempi päätöksiensä suhteen.
Pidämme vähintään viikoittain yhteyttä somessa. Olen yrittänyt lopettaa monesti, mutta aina sorrun. Välillä hän tekee aloitteen, välillä minä. Toisinaan riitelemme. Viimeisimmäksi hän suuttui siitä että sanoin rakastavani häntä yhä. Hän voisi poistaa minun yhteystietoni tai vain lopettaa kansssni keskustelemisen, mutta ei tee sitä.
En pysty tapailemaan muita. Ajattelen vakavissani, että se on joko hän tai sitten jään yksin. En ole ollenkaan kiinnostunut muista miehistä enää parisuhdemielessä, vaikka ennen olen parisuhteiden aikanakin helposti ihastunut, ollut avoimessa suhteessskin. Olen elämäni aikana tapaillut useita miehiä, eikä kukaan ole ollut yhtä täydellinen minulle kuin hän. En usko että kukaan voisi saavuttaa hänen tasoaan, tarkoitan sitä miten subjektiivisesti hänet koin.
Ajattelen, että jään odottamaan häntä - annan yhteyden häneen säilyä somen välityksellä, ja toivon että hän tulisi suomeen taas. Olen päässyt sen verran eteenpäin, että elän elämääni melko normaalisti, minulla on suunnitelmia tulevaisuudelle ( projekteja ym). Mutta rakkaus ja kaipaus häntä kohtaan vain on minussa, ja hän on mielessäni kokoajan taustalla.
Mutta kannattaisiko minun kuitenkin vain katkaista yhteydenpito häneen? Vaikka tuntuu turhauttavalta menettää elämästä kokonaan se ihminen, jonka kanssa on synkannut sekä ystävyyden/kumppanuuden että seksin että romanttisen viehätyksen osalta? Jos poistan hänet someistani, ei ole mitään mahdollisuutta että koskaan enää kuulisin/näkisin häntä. Mutta rikonko itseni? Olisiko roikkumisen sijaan parempi vaihtoehto päästää toivosta irti ja jättäytyä ikisinkuksi?
Vai onko niin, että oikeasti kannattaisi "pitää kiinni", kun tajuas löytäneensä sen täydellisen oikean? Ettei kannattaisi luopua toivosta? Onko onnellisia loppuja olemassa ja onko vuorenkorkuisia esteitä ylittävä rakkaus totta?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen oikean? Joopa joo. Alusta asti sanonut, että olet vain hauskanpitoon, jotakuinkin niin suoraan kuin miehet nyt ylipäätään tuollaisessa tilanteessa sanovat. Ja suuttuu vielä rakkaudentunnustuksistasi. Herää jo! Oli alusta lähtien tiedossa, ettet tule parisuhdetta tule saamaan, mutta elät vain harhoissasi. Kokemusta on miehenä kaltaisistasi naisista - viesti ei mene perille loukkamatta. Suomalaiset naiset eivät ole muissa pohjoismaissa erityisen kovassa huudossa - tuskin edes haluaa sinua kotimaahansa.
Ohis, mutta miksi rakkaudentunnustus herättää suuttumuksen?
No jos se ei ole toivottu, niin jotain suuttumuksen tapaista reaktio siihen on. Muista yhden tuollaisen tapauksen, jossa reagointiani voisi kuvailla suuttumukseksi. Jotenkin meillä oli ihan eri käsitys suhteen laadusta, vaikka olin mielestäni selkeästi ilmaissut, ettei vakavampaa suhdetta tule kehittymään ja hänkin puhui kaveruudesta. Ei tullut selväksi, ennen kuin kerroin toisesta naisesta.
Olen tunnustanut hänelle rakkautta jo pitkään. Jo silloinkin kun tapailimme. Olin kysynytkin häneltä häiritseekö se häntä ja ei häirinnyt. Miehellä on myös ollut pitkään tiedossa, että sydämessäni toivon suhteelle tulevaisuutta. Hän olisi voinut vain lopettaa yhteydenpidon halutessaan..
Tarkennuksesi viestissä 13 muistuttaa kyllä aika pitkälle edellä mainitsemaani juttua. Yhteisiä juttuja ja kaveripohjalta sekin, kunnes nainen hieman yllätten ehdotti seksiä. Ehkäpä hän ei vaan tajua, että pitää sinua löysässä hirressä? Jos ei omantunnon päälle käy, niin ei tuossa tilanteessa mitään valitettavaa miehelle ole.
Tuossa varmaan on sit joku miesten ja naisten välinen ero? Mua itseä häiritsee ihan hirveän paljon olla yhteyksissä sellaiseen joka rakastaa mua ja en itse rakasta takaisin. Olen laittanut itse aiemmin sellaisen poikki tosi lyhyeen. Eikä kyse ole pelkästään omatunnosta. Se toinen alkaa tuntua vastenmieliseltä kun puhuu imeliä ja itsellä ei ole sellaisia tunteita. Siksi musta tuntuu et miehellä täytyy itselläkin olla tunteita kun on sietänyt mun imeliä puheita. Mut onko tosiaan vain kyse miesten ja naisten / iham vain yksilöiden välisistä eroista...
Jos ei rakasta niin miksi kaipaisi? Se sukupuoliero tulee siinä, että vaikka naisen kanssa synkkaisi ja olisi mukavaa, sängyssä ja sen ulkopuolella, niin se ei tarkoita, että hän olisi juuri sitä tyyppiä jonka vakavaan suhteeseen haluan.
En nyt jotenkin käsitä tätä ihan täysin? Tarkoitatko tuolla kysymyksellä että mies rakastaisi minua? Kun on selvästi vaikuttanut kaipaavan minua. Vai? Kommentti sukupuolierosta voi pitää paikkansa mut ei oikein istu tähän tapaukseen, koska nimenomaan on ollut puhe että olisimme toisillemme täydelliset, nimenomaan vakaavaan suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen oikean? Joopa joo. Alusta asti sanonut, että olet vain hauskanpitoon, jotakuinkin niin suoraan kuin miehet nyt ylipäätään tuollaisessa tilanteessa sanovat. Ja suuttuu vielä rakkaudentunnustuksistasi. Herää jo! Oli alusta lähtien tiedossa, ettet tule parisuhdetta tule saamaan, mutta elät vain harhoissasi. Kokemusta on miehenä kaltaisistasi naisista - viesti ei mene perille loukkamatta. Suomalaiset naiset eivät ole muissa pohjoismaissa erityisen kovassa huudossa - tuskin edes haluaa sinua kotimaahansa.
Ohis, mutta miksi rakkaudentunnustus herättää suuttumuksen?
No jos se ei ole toivottu, niin jotain suuttumuksen tapaista reaktio siihen on. Muista yhden tuollaisen tapauksen, jossa reagointiani voisi kuvailla suuttumukseksi. Jotenkin meillä oli ihan eri käsitys suhteen laadusta, vaikka olin mielestäni selkeästi ilmaissut, ettei vakavampaa suhdetta tule kehittymään ja hänkin puhui kaveruudesta. Ei tullut selväksi, ennen kuin kerroin toisesta naisesta.
Olen tunnustanut hänelle rakkautta jo pitkään. Jo silloinkin kun tapailimme. Olin kysynytkin häneltä häiritseekö se häntä ja ei häirinnyt. Miehellä on myös ollut pitkään tiedossa, että sydämessäni toivon suhteelle tulevaisuutta. Hän olisi voinut vain lopettaa yhteydenpidon halutessaan..
Tarkennuksesi viestissä 13 muistuttaa kyllä aika pitkälle edellä mainitsemaani juttua. Yhteisiä juttuja ja kaveripohjalta sekin, kunnes nainen hieman yllätten ehdotti seksiä. Ehkäpä hän ei vaan tajua, että pitää sinua löysässä hirressä? Jos ei omantunnon päälle käy, niin ei tuossa tilanteessa mitään valitettavaa miehelle ole.
Tuossa varmaan on sit joku miesten ja naisten välinen ero? Mua itseä häiritsee ihan hirveän paljon olla yhteyksissä sellaiseen joka rakastaa mua ja en itse rakasta takaisin. Olen laittanut itse aiemmin sellaisen poikki tosi lyhyeen. Eikä kyse ole pelkästään omatunnosta. Se toinen alkaa tuntua vastenmieliseltä kun puhuu imeliä ja itsellä ei ole sellaisia tunteita. Siksi musta tuntuu et miehellä täytyy itselläkin olla tunteita kun on sietänyt mun imeliä puheita. Mut onko tosiaan vain kyse miesten ja naisten / iham vain yksilöiden välisistä eroista...
Jos ei rakasta niin miksi kaipaisi? Se sukupuoliero tulee siinä, että vaikka naisen kanssa synkkaisi ja olisi mukavaa, sängyssä ja sen ulkopuolella, niin se ei tarkoita, että hän olisi juuri sitä tyyppiä jonka vakavaan suhteeseen haluan.
En nyt jotenkin käsitä tätä ihan täysin? Tarkoitatko tuolla kysymyksellä että mies rakastaisi minua? Kun on selvästi vaikuttanut kaipaavan minua. Vai? Kommentti sukupuolierosta voi pitää paikkansa mut ei oikein istu tähän tapaukseen, koska nimenomaan on ollut puhe että olisimme toisillemme täydelliset, nimenomaan vakaavaan suhteeseen.
No en nyt ihan menisi rakkaudenkaipuuta ja puhdasta läheisyydenkaipuuta sekoittamaan. Siis voi kaivatakin, mutta sitä en sano, ettäkö se olisi rakkaudesta. Vaikka persoonat osuisivat täysin yksiin, niin se ei minulle ainakaan riitä, vaan naisen pitää olla tyyppiäni myös ulkoisesti (tyyliin blondi vs. brunetti).
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen oikean? Joopa joo. Alusta asti sanonut, että olet vain hauskanpitoon, jotakuinkin niin suoraan kuin miehet nyt ylipäätään tuollaisessa tilanteessa sanovat. Ja suuttuu vielä rakkaudentunnustuksistasi. Herää jo! Oli alusta lähtien tiedossa, ettet tule parisuhdetta tule saamaan, mutta elät vain harhoissasi. Kokemusta on miehenä kaltaisistasi naisista - viesti ei mene perille loukkamatta. Suomalaiset naiset eivät ole muissa pohjoismaissa erityisen kovassa huudossa - tuskin edes haluaa sinua kotimaahansa.
Ohis, mutta miksi rakkaudentunnustus herättää suuttumuksen?
No jos se ei ole toivottu, niin jotain suuttumuksen tapaista reaktio siihen on. Muista yhden tuollaisen tapauksen, jossa reagointiani voisi kuvailla suuttumukseksi. Jotenkin meillä oli ihan eri käsitys suhteen laadusta, vaikka olin mielestäni selkeästi ilmaissut, ettei vakavampaa suhdetta tule kehittymään ja hänkin puhui kaveruudesta. Ei tullut selväksi, ennen kuin kerroin toisesta naisesta.
Olen tunnustanut hänelle rakkautta jo pitkään. Jo silloinkin kun tapailimme. Olin kysynytkin häneltä häiritseekö se häntä ja ei häirinnyt. Miehellä on myös ollut pitkään tiedossa, että sydämessäni toivon suhteelle tulevaisuutta. Hän olisi voinut vain lopettaa yhteydenpidon halutessaan..
Tarkennuksesi viestissä 13 muistuttaa kyllä aika pitkälle edellä mainitsemaani juttua. Yhteisiä juttuja ja kaveripohjalta sekin, kunnes nainen hieman yllätten ehdotti seksiä. Ehkäpä hän ei vaan tajua, että pitää sinua löysässä hirressä? Jos ei omantunnon päälle käy, niin ei tuossa tilanteessa mitään valitettavaa miehelle ole.
Tuossa varmaan on sit joku miesten ja naisten välinen ero? Mua itseä häiritsee ihan hirveän paljon olla yhteyksissä sellaiseen joka rakastaa mua ja en itse rakasta takaisin. Olen laittanut itse aiemmin sellaisen poikki tosi lyhyeen. Eikä kyse ole pelkästään omatunnosta. Se toinen alkaa tuntua vastenmieliseltä kun puhuu imeliä ja itsellä ei ole sellaisia tunteita. Siksi musta tuntuu et miehellä täytyy itselläkin olla tunteita kun on sietänyt mun imeliä puheita. Mut onko tosiaan vain kyse miesten ja naisten / iham vain yksilöiden välisistä eroista...
Jos ei rakasta niin miksi kaipaisi? Se sukupuoliero tulee siinä, että vaikka naisen kanssa synkkaisi ja olisi mukavaa, sängyssä ja sen ulkopuolella, niin se ei tarkoita, että hän olisi juuri sitä tyyppiä jonka vakavaan suhteeseen haluan.
En nyt jotenkin käsitä tätä ihan täysin? Tarkoitatko tuolla kysymyksellä että mies rakastaisi minua? Kun on selvästi vaikuttanut kaipaavan minua. Vai? Kommentti sukupuolierosta voi pitää paikkansa mut ei oikein istu tähän tapaukseen, koska nimenomaan on ollut puhe että olisimme toisillemme täydelliset, nimenomaan vakaavaan suhteeseen.
No en nyt ihan menisi rakkaudenkaipuuta ja puhdasta läheisyydenkaipuuta sekoittamaan. Siis voi kaivatakin, mutta sitä en sano, ettäkö se olisi rakkaudesta. Vaikka persoonat osuisivat täysin yksiin, niin se ei minulle ainakaan riitä, vaan naisen pitää olla tyyppiäni myös ulkoisesti (tyyliin blondi vs. brunetti).
Siis tilannehan on se että hän on jo omassa maassaan, ollut pitkään. Ei oikein voi olla kyse läheisyyden kaipuusta se hänen yhteydenpito, kun ei voida tavata enää.
Kyllä mä edelleenkin uskon vahvasti että irtipäästäminen yksinkertaisesti oli hänelle(kin) liian vaikeaa.
Ja juu olen kuulema myös mm ulkonäöltäni juuri hänen makuunsa.
Mä olin eron jälkeen tosi yksinäinen ja onneton, ja olin tuossa samassa tilanteessa. Nyt tuntuu että olen kyllä ollut jossain mielenhäiriössä.
Veisit lapsen elämään vieraaseen maahan, miehen takia jonka olet tuntenut lyhyesti, ja joka ei edes halua sua sinne?
Ensinnäkin sun lapsesi kasvaisi ilman sukulaisiaan, vieraaseen kulttuuriin ja vieraan kieliseksi. Kun se olisi teini, se ei enää lähtisi sun kanssa takaisin Suomeen, vaikka sinä lähtisit. Sen elämä olisi siellä, :ja sun lapsenlapset tuskin Suomea osaisivat.
Mitä työtä sä tekisit?
Ja tietysti yksi aika olennainen, mies ei halua sua sinne. Et kuulu sen tulevaisuuden suunnitelmiin. Eikä sun lapsikaan kuulu. Minkä ikäisiä olette?
Pakko kysyä, oletko läheisriippuvainen? Kun olet suorastaan tuntematta heti ripustautumassa vieraaseen ihmiseen täysillä. Mä kysyn sitä siksi koska olen itse ja tunnistan tuon.
Jos osa elämä tuntuu tyhjältä ja haluaa paeta sitä ja muuttaa sen kokonaan, voi käydä noin.
Todellisuudessa se on vastapuolesta ihan helkkarin creepyä. Tutustuin kerran yhteen ulkomaiseen mieheen netissä, juteltiin kaikenlaista, enkä huomannut että se ihastui muhun oikein kunnolla. Tätä jatkui muutama viikko. Sitten se yksi päivä vaan sanoi, että on kysynyt töistä firmastaan (joka oli iso kansainvälinen) siirtoa mun lähelle, ja etsinyt netistä lapselleen koulua.
Mä en ollut siihen ihastunut, kunhan olin kuluttanut aikaa jotain varsinaista odotellessa. Se oli heti valmis muuttamaan koko oman ja myös lapsensa elämän. Pahinta oli, ettei se edes kuunnellut mua, ei edes kysynyt sopiiko mulle.
Pelottavaa, ihan sekopää suoraan sanoen.
Älä ole sekopää, mieti miksi olet noin epätoivoinen ja sekaisin. Olet varmasti tosi yksin, pettynyt ja hukassa, ja haluaisit jonkun nopean tavan muuttaa kaikki paremmaksi. Sellaista ei oo, mutta vuoden tai kahden päästä asiat on varmasti muuttuneet parempaan, tavalla jota vaan et vielä arvaa. Tee vaan mee muutokset vähän pienemmässä skaalassa.
Sä löydät vielä ihmisen joka aidosti näkee sut ja haluaa sut, ja myös sun lapsesi. Sä voit vaihtaa työtä, ja kotia, ja rakentaa ihan uuden näköisen elämän, joka silti ei ole sun lapselle liian raju.
Taemppiä, ja halit täältä. Fakta on, että tuo mies oli päiväuni, ja sun pitää päästää siitä unelmasta irti. Nyt haet jostain sen voiman poistaa sen sun tiedoista, itket mitä pitää itkeä, ja jatkat eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin eron jälkeen tosi yksinäinen ja onneton, ja olin tuossa samassa tilanteessa. Nyt tuntuu että olen kyllä ollut jossain mielenhäiriössä.
Veisit lapsen elämään vieraaseen maahan, miehen takia jonka olet tuntenut lyhyesti, ja joka ei edes halua sua sinne?
Ensinnäkin sun lapsesi kasvaisi ilman sukulaisiaan, vieraaseen kulttuuriin ja vieraan kieliseksi. Kun se olisi teini, se ei enää lähtisi sun kanssa takaisin Suomeen, vaikka sinä lähtisit. Sen elämä olisi siellä, :ja sun lapsenlapset tuskin Suomea osaisivat.Mitä työtä sä tekisit?
Ja tietysti yksi aika olennainen, mies ei halua sua sinne. Et kuulu sen tulevaisuuden suunnitelmiin. Eikä sun lapsikaan kuulu. Minkä ikäisiä olette?
Pakko kysyä, oletko läheisriippuvainen? Kun olet suorastaan tuntematta heti ripustautumassa vieraaseen ihmiseen täysillä. Mä kysyn sitä siksi koska olen itse ja tunnistan tuon.
Jos osa elämä tuntuu tyhjältä ja haluaa paeta sitä ja muuttaa sen kokonaan, voi käydä noin.Todellisuudessa se on vastapuolesta ihan helkkarin creepyä. Tutustuin kerran yhteen ulkomaiseen mieheen netissä, juteltiin kaikenlaista, enkä huomannut että se ihastui muhun oikein kunnolla. Tätä jatkui muutama viikko. Sitten se yksi päivä vaan sanoi, että on kysynyt töistä firmastaan (joka oli iso kansainvälinen) siirtoa mun lähelle, ja etsinyt netistä lapselleen koulua.
Mä en ollut siihen ihastunut, kunhan olin kuluttanut aikaa jotain varsinaista odotellessa. Se oli heti valmis muuttamaan koko oman ja myös lapsensa elämän. Pahinta oli, ettei se edes kuunnellut mua, ei edes kysynyt sopiiko mulle.
Pelottavaa, ihan sekopää suoraan sanoen.Älä ole sekopää, mieti miksi olet noin epätoivoinen ja sekaisin. Olet varmasti tosi yksin, pettynyt ja hukassa, ja haluaisit jonkun nopean tavan muuttaa kaikki paremmaksi. Sellaista ei oo, mutta vuoden tai kahden päästä asiat on varmasti muuttuneet parempaan, tavalla jota vaan et vielä arvaa. Tee vaan mee muutokset vähän pienemmässä skaalassa.
Sä löydät vielä ihmisen joka aidosti näkee sut ja haluaa sut, ja myös sun lapsesi. Sä voit vaihtaa työtä, ja kotia, ja rakentaa ihan uuden näköisen elämän, joka silti ei ole sun lapselle liian raju.Tsemppiä, ja halit täältä. Fakta on, että tuo mies oli päiväuni, ja sun pitää päästää siitä unelmasta irti. Nyt haet jostain sen voiman poistaa sen sun tiedoista, itket mitä pitää itkeä, ja jatkat eteenpäin.
Tota, nyt ihan ekana täytyy sanoa, että nimenomaan missään vaiheessa en ole ollut muuttamassa hänen maahansa. Se ei ole ollut vaihtoehto. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en ole edes harkinnut repäiseväni lasta irti isästään.
Kyllä, mies halusi minun muuttavan maahansa, mutta molemmat tiesi ettei se lapsen takia ole mahdollista.
Kysymys ei ole oikeastaan mistään sairasta riippuvuudesta siksi, että kykenen elämään elämääni, vaikka kaipaankin miestä ihan hirveästi. Minulla on tulevaisuuden suunnitelmia ym.
En tarvitse tätä miestä täyttämään mitään tyhjiötä elämässäni. Harmittaa vain, kun kaksi toisilleen niin täydellisen sopivaa ihmistä ei voi olosuhteiden vuoksi olla yhdessä. Mutta niin kai se on, että ei rakkauskaan vuoria ylitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin eron jälkeen tosi yksinäinen ja onneton, ja olin tuossa samassa tilanteessa. Nyt tuntuu että olen kyllä ollut jossain mielenhäiriössä.
Veisit lapsen elämään vieraaseen maahan, miehen takia jonka olet tuntenut lyhyesti, ja joka ei edes halua sua sinne?
Ensinnäkin sun lapsesi kasvaisi ilman sukulaisiaan, vieraaseen kulttuuriin ja vieraan kieliseksi. Kun se olisi teini, se ei enää lähtisi sun kanssa takaisin Suomeen, vaikka sinä lähtisit. Sen elämä olisi siellä, :ja sun lapsenlapset tuskin Suomea osaisivat.Mitä työtä sä tekisit?
Ja tietysti yksi aika olennainen, mies ei halua sua sinne. Et kuulu sen tulevaisuuden suunnitelmiin. Eikä sun lapsikaan kuulu. Minkä ikäisiä olette?
Pakko kysyä, oletko läheisriippuvainen? Kun olet suorastaan tuntematta heti ripustautumassa vieraaseen ihmiseen täysillä. Mä kysyn sitä siksi koska olen itse ja tunnistan tuon.
Jos osa elämä tuntuu tyhjältä ja haluaa paeta sitä ja muuttaa sen kokonaan, voi käydä noin.Todellisuudessa se on vastapuolesta ihan helkkarin creepyä. Tutustuin kerran yhteen ulkomaiseen mieheen netissä, juteltiin kaikenlaista, enkä huomannut että se ihastui muhun oikein kunnolla. Tätä jatkui muutama viikko. Sitten se yksi päivä vaan sanoi, että on kysynyt töistä firmastaan (joka oli iso kansainvälinen) siirtoa mun lähelle, ja etsinyt netistä lapselleen koulua.
Mä en ollut siihen ihastunut, kunhan olin kuluttanut aikaa jotain varsinaista odotellessa. Se oli heti valmis muuttamaan koko oman ja myös lapsensa elämän. Pahinta oli, ettei se edes kuunnellut mua, ei edes kysynyt sopiiko mulle.
Pelottavaa, ihan sekopää suoraan sanoen.Älä ole sekopää, mieti miksi olet noin epätoivoinen ja sekaisin. Olet varmasti tosi yksin, pettynyt ja hukassa, ja haluaisit jonkun nopean tavan muuttaa kaikki paremmaksi. Sellaista ei oo, mutta vuoden tai kahden päästä asiat on varmasti muuttuneet parempaan, tavalla jota vaan et vielä arvaa. Tee vaan mee muutokset vähän pienemmässä skaalassa.
Sä löydät vielä ihmisen joka aidosti näkee sut ja haluaa sut, ja myös sun lapsesi. Sä voit vaihtaa työtä, ja kotia, ja rakentaa ihan uuden näköisen elämän, joka silti ei ole sun lapselle liian raju.Tsemppiä, ja halit täältä. Fakta on, että tuo mies oli päiväuni, ja sun pitää päästää siitä unelmasta irti. Nyt haet jostain sen voiman poistaa sen sun tiedoista, itket mitä pitää itkeä, ja jatkat eteenpäin.
Tota, nyt ihan ekana täytyy sanoa, että nimenomaan missään vaiheessa en ole ollut muuttamassa hänen maahansa. Se ei ole ollut vaihtoehto. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en ole edes harkinnut repäiseväni lasta irti isästään.
Kyllä, mies halusi minun muuttavan maahansa, mutta molemmat tiesi ettei se lapsen takia ole mahdollista.
Kysymys ei ole oikeastaan mistään sairasta riippuvuudesta siksi, että kykenen elämään elämääni, vaikka kaipaankin miestä ihan hirveästi. Minulla on tulevaisuuden suunnitelmia ym.
En tarvitse tätä miestä täyttämään mitään tyhjiötä elämässäni. Harmittaa vain, kun kaksi toisilleen niin täydellisen sopivaa ihmistä ei voi olosuhteiden vuoksi olla yhdessä. Mutta niin kai se on, että ei rakkauskaan vuoria ylitä.
Ja tuo on sinusta siis ihan normaalia ihastumista? Et vaan voi olla kaipaamatta häntä, vaikka ette ole ettekä voi olla yhdessä, olitte "yhdessä" vain hänen työkeikan aikana, ja hän ei rakasta sinua?
Ja kuuntele nyt itseäsi, "kaksi täydellisesti toisilleen sopivaa", kun hän on ilmaissut että tästä ei tule mitään, ja tunnet hänet muutaman kuukauden ajalta, etkä hänen normaalissa ympäristössään lainkaan.
No ei se mitään. Sä tulet olemaan tässä tilanteessa vielä uudelleen ja uudelleen, aina eri "täydellisen" miehen kanssa. Kun huomaat sen itsekin, niin googleta läheisriippuvuus.
Sellaisen elämässä on joku vaille jäämisen kokemus lapsuudessa, ettei kestä yksin oloa vaan hätääntyy ja masentuu, ja takertuu ihmisiin. Tai sen hädän voi ilmeisesti saada äidiltäänkin jolla se hylkäämiskokemus on ollut, orpous tai jotain.
En mä ajattele että se on varsinaisesti sairaus, se on vain ihmissuhdetaipumus, joka olisi itsessä hyvä tunnistaa, varsinkin tuollaisissa tilanteissa.
Sillä välin, pidä huoli että lapsi on sun elämässä aina ykkönen. Se on hyvä kompassi.
T läheisriippuva.
"liittyy osittain hänen traumaansa. Uskon että kun hän pääsee tietyistä haamuista kunnolla irti"
Hoivavietti, jota kaikki eivät halua kohdallensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aapeee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin eron jälkeen tosi yksinäinen ja onneton, ja olin tuossa samassa tilanteessa. Nyt tuntuu että olen kyllä ollut jossain mielenhäiriössä.
Veisit lapsen elämään vieraaseen maahan, miehen takia jonka olet tuntenut lyhyesti, ja joka ei edes halua sua sinne?
Ensinnäkin sun lapsesi kasvaisi ilman sukulaisiaan, vieraaseen kulttuuriin ja vieraan kieliseksi. Kun se olisi teini, se ei enää lähtisi sun kanssa takaisin Suomeen, vaikka sinä lähtisit. Sen elämä olisi siellä, :ja sun lapsenlapset tuskin Suomea osaisivat.Mitä työtä sä tekisit?
Ja tietysti yksi aika olennainen, mies ei halua sua sinne. Et kuulu sen tulevaisuuden suunnitelmiin. Eikä sun lapsikaan kuulu. Minkä ikäisiä olette?
Pakko kysyä, oletko läheisriippuvainen? Kun olet suorastaan tuntematta heti ripustautumassa vieraaseen ihmiseen täysillä. Mä kysyn sitä siksi koska olen itse ja tunnistan tuon.
Jos osa elämä tuntuu tyhjältä ja haluaa paeta sitä ja muuttaa sen kokonaan, voi käydä noin.Todellisuudessa se on vastapuolesta ihan helkkarin creepyä. Tutustuin kerran yhteen ulkomaiseen mieheen netissä, juteltiin kaikenlaista, enkä huomannut että se ihastui muhun oikein kunnolla. Tätä jatkui muutama viikko. Sitten se yksi päivä vaan sanoi, että on kysynyt töistä firmastaan (joka oli iso kansainvälinen) siirtoa mun lähelle, ja etsinyt netistä lapselleen koulua.
Mä en ollut siihen ihastunut, kunhan olin kuluttanut aikaa jotain varsinaista odotellessa. Se oli heti valmis muuttamaan koko oman ja myös lapsensa elämän. Pahinta oli, ettei se edes kuunnellut mua, ei edes kysynyt sopiiko mulle.
Pelottavaa, ihan sekopää suoraan sanoen.Älä ole sekopää, mieti miksi olet noin epätoivoinen ja sekaisin. Olet varmasti tosi yksin, pettynyt ja hukassa, ja haluaisit jonkun nopean tavan muuttaa kaikki paremmaksi. Sellaista ei oo, mutta vuoden tai kahden päästä asiat on varmasti muuttuneet parempaan, tavalla jota vaan et vielä arvaa. Tee vaan mee muutokset vähän pienemmässä skaalassa.
Sä löydät vielä ihmisen joka aidosti näkee sut ja haluaa sut, ja myös sun lapsesi. Sä voit vaihtaa työtä, ja kotia, ja rakentaa ihan uuden näköisen elämän, joka silti ei ole sun lapselle liian raju.Tsemppiä, ja halit täältä. Fakta on, että tuo mies oli päiväuni, ja sun pitää päästää siitä unelmasta irti. Nyt haet jostain sen voiman poistaa sen sun tiedoista, itket mitä pitää itkeä, ja jatkat eteenpäin.
Tota, nyt ihan ekana täytyy sanoa, että nimenomaan missään vaiheessa en ole ollut muuttamassa hänen maahansa. Se ei ole ollut vaihtoehto. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en ole edes harkinnut repäiseväni lasta irti isästään.
Kyllä, mies halusi minun muuttavan maahansa, mutta molemmat tiesi ettei se lapsen takia ole mahdollista.
Kysymys ei ole oikeastaan mistään sairasta riippuvuudesta siksi, että kykenen elämään elämääni, vaikka kaipaankin miestä ihan hirveästi. Minulla on tulevaisuuden suunnitelmia ym.
En tarvitse tätä miestä täyttämään mitään tyhjiötä elämässäni. Harmittaa vain, kun kaksi toisilleen niin täydellisen sopivaa ihmistä ei voi olosuhteiden vuoksi olla yhdessä. Mutta niin kai se on, että ei rakkauskaan vuoria ylitä.
Ja tuo on sinusta siis ihan normaalia ihastumista? Et vaan voi olla kaipaamatta häntä, vaikka ette ole ettekä voi olla yhdessä, olitte "yhdessä" vain hänen työkeikan aikana, ja hän ei rakasta sinua?
Ja kuuntele nyt itseäsi, "kaksi täydellisesti toisilleen sopivaa", kun hän on ilmaissut että tästä ei tule mitään, ja tunnet hänet muutaman kuukauden ajalta, etkä hänen normaalissa ympäristössään lainkaan.No ei se mitään. Sä tulet olemaan tässä tilanteessa vielä uudelleen ja uudelleen, aina eri "täydellisen" miehen kanssa. Kun huomaat sen itsekin, niin googleta läheisriippuvuus.
Sellaisen elämässä on joku vaille jäämisen kokemus lapsuudessa, ettei kestä yksin oloa vaan hätääntyy ja masentuu, ja takertuu ihmisiin. Tai sen hädän voi ilmeisesti saada äidiltäänkin jolla se hylkäämiskokemus on ollut, orpous tai jotain.
En mä ajattele että se on varsinaisesti sairaus, se on vain ihmissuhdetaipumus, joka olisi itsessä hyvä tunnistaa, varsinkin tuollaisissa tilanteissa.
Sillä välin, pidä huoli että lapsi on sun elämässä aina ykkönen. Se on hyvä kompassi.
T läheisriippuva.
Kyllä mä läheisriippuvuuden tunnen aika hyvin. Mutta en ole läheisriippuvainen. En täytä määritelmää. En esim pyri miellyttämään. Löheiseiippuvuuden termistä on tullut kuin narsismi, jokainen keittiöpsykologi on sitä viljelemässä joka suuntaan.
Kaipuu toisen ihmisen luo on jokaisessa terveessä ihmisessä. Tasapainoinen ihminen on jotain siltä väliltä: kykenee kiintymään, mutta ei tarraudu.
Ihmisillä on erilaisia temperamentteja ja luonteenlaatuja. Minä olen luonteeltani hyvin romanttinen ja kun kiinnyn, kiinnyn hyvin syvästi. En kuitenkaan kiinny jokaiseen vastaantulevaan, olen ollut useissa kevyemmissäkin suhteissa.
Pidän ihastumistani normaalina. Pitäisin sitä epänormaalina jos en voisi olla onnellinen nyt kun hän on poissa. Mutta olen. Ei toisen ihmisen kaipaaminen sulje onnellisuutta pois automaattisesti.
Enpä usko joutuvani enää vastaavaan tilanteeseen koska otin nyt opikseni ja olen tietoinen et näinkin voi käydä. En enää lähde juttuihin, joissa on alusta asti selvää että tilanteen vakavoituessa suhde ei voisi olla mahdollinen.
Ja once again: Tässäkin tilanteessa lapsi on ollut lähtökohta, minkä perusteella olen ratkaisuni tehnyt ä. Siis hänen onnensa.
Hänellä on siellä omassa maassaan suhde, ellei perhekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikuttaa melko takertuvaiselta. Pari kk tutustumisella, ja ollan heti täydellisiä pareja. Et sinä tuossa ajassa tiedä hänestä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
"liittyy osittain hänen traumaansa. Uskon että kun hän pääsee tietyistä haamuista kunnolla irti"
Hoivavietti, jota kaikki eivät halua kohdallensa.
Niitä hänen haamujaan en siis ollut aikonut itse hoitaa. Vaan odottaa, kunnes aika ja ajan tuoma kypsyminen parantaisivat hänen haamunsa, siellä hänen omassa maassaan, ilman minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa melko takertuvaiselta. Pari kk tutustumisella, ja ollan heti täydellisiä pareja. Et sinä tuossa ajassa tiedä hänestä kaikkea.
Pidin meitä täydellisinä ihmisinä aloittamaan parisuhteen, aloittamaan sen tutustumisen ja katsomisen että voisiko meistä tulla mitään. Pidin meitä niin hyvänä parina että se mahdollisuus olisi kannattanut tarkistaa. Sitähän ei voi ikinä tietää, miten tulevaisuudessa käy.
Tosin, eipä pitkässäkään suhteessa voi ihminen tietää toisesta kaikkea. Eikä se olekaan tässä olennaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on selvä peli: mies on lähtenyt työmatkalle. Ennen kotimaasta lähtöään hänellä on ollut epämääräinen viritys jonkun naisen kanssa ja ilmoittanut tälle, ettei halua mitään vakavaa, koska on lähdössä pitkälle työkeikalle. Ajatteli varmaankin, ehkä hiukan, ehkä ei, miehet eivät aina niin kauheasti ajattele (valitettavasti :-D), että saattaapi ottaa kotimaahansa palatessaan taas yhteyttä kyseiseen naiseen, josko tämä lämpenisi johonkin. Onhan se hyvä olla viritelmiä, ettei itse joudu kärsimään. No, tapasi sinut ja onhan se "merimiehellä" hyvä olla joku lämmittelijä. Kyllä nämä miehet puhua osaavat, jotta saavat naisen kiinnostumaan. Ja naiset menevät yleensä aina samaan lankaan: ihastuvat syvästi, kaikki tunteet pelissä. No, toisaalta mies oli reilu ja teki pelin hengen heti aluksi selväksi. Nyt mies on palannut kotimaahansa ja jatkaa omaa, hyvin kehiteltyä elämäänsä, ei häntä kiinnosta sinun tuskasi.
Kärsit nyt vaan tuskasi ja yrität oppia elämästä jotakin: ihmisiä on erilaisia ja jotkut kykenevät pelaamaan toisen tunteilla siten, että kuitenkin toimivat ikäänkuin avoimin kortein. Joku syy tuollaiseen, voisiko sanoa, tunteettomuuteen ihmisellä on, mutta se on jo syvempää psykologiaa.
Tuohan on voimakkaan huumeen käyttöön verrattava tila, mutta nyt otat vieroitusohjelman käyttöön. Et ota yhteyttä eli et ota "huumetta", vaikka kuinka siltä tuntuisi. Kun olet paininut asian kanssa illan ja yön, heräät aamulla kamppalusi jälkeen, toteat, että selvisit ja voitit. Saman toistat vielä muutaman kerran. Kun olet voittanut itsesi useamman kerran, huomaatkin, että pärjäätkin ilman kyseistä stimulaatiota varsin hyvin ja siitä se uudenlainen elämä ilman tätä miestä lähtee rullaamaan. Muutaman kuukauden jälkeen jos mies ottaa yhteyttä, älä vastaa, jotta et anna pikkusormelle vahingossakaan koko kättä. Huomaat vuoden päästä ihmetteleväsi, miten saatoit olla niin suurien tunteiden vallassa kyseistä miestä kohtaan. Olet mennyt elämässäsi eteenpäin. Muutaman vuoden päästä hän on vain fakta elämäsi romaanissa eikä sinulla synny syvempiä tunteita häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on selvä peli: mies on lähtenyt työmatkalle. Ennen kotimaasta lähtöään hänellä on ollut epämääräinen viritys jonkun naisen kanssa ja ilmoittanut tälle, ettei halua mitään vakavaa, koska on lähdössä pitkälle työkeikalle. Ajatteli varmaankin, ehkä hiukan, ehkä ei, miehet eivät aina niin kauheasti ajattele (valitettavasti :-D), että saattaapi ottaa kotimaahansa palatessaan taas yhteyttä kyseiseen naiseen, josko tämä lämpenisi johonkin. Onhan se hyvä olla viritelmiä, ettei itse joudu kärsimään. No, tapasi sinut ja onhan se "merimiehellä" hyvä olla joku lämmittelijä. Kyllä nämä miehet puhua osaavat, jotta saavat naisen kiinnostumaan. Ja naiset menevät yleensä aina samaan lankaan: ihastuvat syvästi, kaikki tunteet pelissä. No, toisaalta mies oli reilu ja teki pelin hengen heti aluksi selväksi. Nyt mies on palannut kotimaahansa ja jatkaa omaa, hyvin kehiteltyä elämäänsä, ei häntä kiinnosta sinun tuskasi.
Kärsit nyt vaan tuskasi ja yrität oppia elämästä jotakin: ihmisiä on erilaisia ja jotkut kykenevät pelaamaan toisen tunteilla siten, että kuitenkin toimivat ikäänkuin avoimin kortein. Joku syy tuollaiseen, voisiko sanoa, tunteettomuuteen ihmisellä on, mutta se on jo syvempää psykologiaa.
Tuohan on voimakkaan huumeen käyttöön verrattava tila, mutta nyt otat vieroitusohjelman käyttöön. Et ota yhteyttä eli et ota "huumetta", vaikka kuinka siltä tuntuisi. Kun olet paininut asian kanssa illan ja yön, heräät aamulla kamppalusi jälkeen, toteat, että selvisit ja voitit. Saman toistat vielä muutaman kerran. Kun olet voittanut itsesi useamman kerran, huomaatkin, että pärjäätkin ilman kyseistä stimulaatiota varsin hyvin ja siitä se uudenlainen elämä ilman tätä miestä lähtee rullaamaan. Muutaman kuukauden jälkeen jos mies ottaa yhteyttä, älä vastaa, jotta et anna pikkusormelle vahingossakaan koko kättä. Huomaat vuoden päästä ihmetteleväsi, miten saatoit olla niin suurien tunteiden vallassa kyseistä miestä kohtaan. Olet mennyt elämässäsi eteenpäin. Muutaman vuoden päästä hän on vain fakta elämäsi romaanissa eikä sinulla synny syvempiä tunteita häntä kohtaan.
Miehellä ei ole kotimaassaan ketään toista, sen tiedän varmaksi syystä, jota en kuitenkaan tässä kerro. Mutta se ei olekaan olennaista siksi, että hän teki jo alussa selväksi, ettei suhde tule etenemään hänen kotimaahan paluunsa jälkeen.
Mutta tuo on mielenkiintoista, kommenttisi toisen tunteilla pelaamisesta ikään kuin avoimin kortein. Juuri sellaisestahan tässä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Sen oikean? Joopa joo. Alusta asti sanonut, että olet vain hauskanpitoon, jotakuinkin niin suoraan kuin miehet nyt ylipäätään tuollaisessa tilanteessa sanovat. Ja suuttuu vielä rakkaudentunnustuksistasi. Herää jo! Oli alusta lähtien tiedossa, ettet tule parisuhdetta tule saamaan, mutta elät vain harhoissasi. Kokemusta on miehenä kaltaisistasi naisista - viesti ei mene perille loukkamatta. Suomalaiset naiset eivät ole muissa pohjoismaissa erityisen kovassa huudossa - tuskin edes haluaa sinua kotimaahansa.
Hämmästyttävää, että joku suomalaismies keskustelee pohjoismaissa suomalaisen naisen haluttavuudesta. Tilanne kertonee enemmän kirjoittajasta, kuin todellisesta tiedosta.
Sinusta mies oli täydellinen, mutta ei hän ollut: asuu väärässä maassa, ei halua panostaa suhteeseen yms. Sinun pitää lakata ajattelemasta, että periaatteessa niinku toisessa ulottuvuudessa me oltaisiin onnellisia yhdessä. Nyt elät tätä hetkeä tässä näin, ja te ette olleet sopivia toisillenne. Toki saat olla surullinen sen takia. Yritähän pärjäillä! <3
"...onko vuorenkorkuisia esteitä ylittävä rakkaus totta?" Voisi olla, jos se ei olisi yksipuolista, niin kuin sinun tapauksessasi.
Oletko kovin nuori? Oletko - anteeksi nyt - yksinkertainen?
Kun tuon jutun lukee niin onhan se selvä kuin pläkki.
He´s just not that into you.
Oletatko, että hän rakasti sinua? Ei siltä kuulosta, eikä ainakaan rakasta nyt. Hänellä voi erinomaisen hyvin olla ollut suhde tai perhe siellä odottamassa, tai on nyt suhteessa.
Hän suuttuu rakkaudentunnustuksestasi, eli ei vastaa tunteisiisi tai ole edes ilahtunut tai imarreltu. Onko hän itse asiassa sanonut sinulle jo monesti, että olette vain ystäviä ja sinun pitäisi jaktaa elämässäsi eteenpäin?
Toimit tyhmästi, jos annat hetken romanssin, ystävyden, panosuhteen, mikä se sitten olikaan, estää sinua jatkamasta oikeaa, aitoa elämääsi. Sori tästä. Aikuinen nainen täällä, joka on nähnyt monenlaista elämässään. Uskon rakkauteen. Näen myös, että tuo ei sitä ole - ainakaan hänen puoleltaan.
Vierailija kirjoitti:
"...onko vuorenkorkuisia esteitä ylittävä rakkaus totta?" Voisi olla, jos se ei olisi yksipuolista, niin kuin sinun tapauksessasi.
Oletko kovin nuori? Oletko - anteeksi nyt - yksinkertainen?
Kun tuon jutun lukee niin onhan se selvä kuin pläkki.
He´s just not that into you.
Oletatko, että hän rakasti sinua? Ei siltä kuulosta, eikä ainakaan rakasta nyt. Hänellä voi erinomaisen hyvin olla ollut suhde tai perhe siellä odottamassa, tai on nyt suhteessa.
Hän suuttuu rakkaudentunnustuksestasi, eli ei vastaa tunteisiisi tai ole edes ilahtunut tai imarreltu. Onko hän itse asiassa sanonut sinulle jo monesti, että olette vain ystäviä ja sinun pitäisi jaktaa elämässäsi eteenpäin?
Toimit tyhmästi, jos annat hetken romanssin, ystävyden, panosuhteen, mikä se sitten olikaan, estää sinua jatkamasta oikeaa, aitoa elämääsi. Sori tästä. Aikuinen nainen täällä, joka on nähnyt monenlaista elämässään. Uskon rakkauteen. Näen myös, että tuo ei sitä ole - ainakaan hänen puoleltaan.
En ole kovin nuori, enkä myöskään pidä itseäni kovin yksinkertaisena, kiitos vain kysymästä.
Sadannen kerran, tiedän varmuudella, että miehellä ei ole perhettä, suhdetta tms. Eipä hänellä ole ollut mitään syytäkään pimittää minulta mitään. Kortit on olleet auki alusta lähtien.
Sadannen kerran, elämäni ei todellakaan ole pysähtänyt että ihan on jatkunut kuin ennenkin. Ainoa ero on, että mukanani kulkee kaipaus miestä kohtaan. Mikä ei kuitenkaan estä minua olemasta onnellinen ja tekemästä omia juttujani.
Mies on kyllä ihan suoraan sanonut, että hän tuntee syvästi minua kohtaan. On myös sanonut, että olen hänelle rakas. Mikä nyt sitten lieneekään ero siinä, pitääkö toista rakkaana vai rakastaako tätä...
Kysymys nyt lähinnä taitaa olla siitä, millaisia uhrauksia ihmiset ovat rakkauden vuoksi valmiit tekemään. Minä olisin valmis tekemään tämän rakkauden vuoksi aika paljonkin, mutta en viemään lapseltani isäänsä.
Tämä mies taas ei ole rakkaudenkaan vuoksi valmis jättämään kotimaataan. Hänen päätöksensä ei siis kerro siitä rakastaako hän vai ei - toiset ihmiset vain tekevät päätökset järjen pohjalta vaikka sydän saattaisi sanoa muuta.
Mies on sen verran järjellä ajatteleva, että enpä tarkemmin ajatellen usko että hän tulisi vuorten yli yhtään kenenkään takia.
Alkaa tässä omatkin ajatukset selkiytymään...
Rakkauden olemassaolo nyt ei taida riippua siitä, uskooko siihen vai ei. Mutta itse ajattelen nyt ehkä vähän siten, että se, miten suuria esteitä rakkaus voi ylittää, riippuu yksinkertaisesti siitä, miten suuria esteitä sen haluaa voivan ylittää.
Alue: Aihe vapaa
Jos ei rakasta niin miksi kaipaisi? Se sukupuoliero tulee siinä, että vaikka naisen kanssa synkkaisi ja olisi mukavaa, sängyssä ja sen ulkopuolella, niin se ei tarkoita, että hän olisi juuri sitä tyyppiä jonka vakavaan suhteeseen haluan.