Tuskallisen puhelias ystävä
Mitä tehdä kun haluaisin säilyttää ystävyyden mutta uuvun tapaamisissa ja puheluissa? Ystävä puhuu koko ajan. Hän kyllä antaa minullekin puheenvuoron, mutta sen jälkeen tykittää tuplasti. Eniten rassaa se kun hän kertoo laajasti taustoja ennen kuin menee varsinaiseen pointtiin, tai hakee aina jonkun vastaavan esimerkin tuttavapiiristään ja selittää siitä ummet ja lammet.
Ymmärrän että hän haluaa keskustella intensiivisesti ja älykkäästi, ja että hän osoittaa että osaa keskustella ja ajatella laaja-alaisesti. Itse en vaan tunne enää kykeneväni tähän kaikkeen vaikka pääsenkin näin kommunikoimaan minuakin kiinnostavista aiheista. Liika on liikaa. Joskus hieman nolottaakin julkisilla paikoilla kun hän paasaa ja antaa vähän agressiivisenkin kuvan itsestään.
Kommentit (6)
Ymmärrän ongelman. Pidän itsekin napakasta, nopeasti pointtiin menevästä keskustelutyylistä, jossa puheenvuoroja on tasapuolisesti. Joillakin ihmisillä vain on tuollainen pitkä ja intensiivinen keskustelutyyli, ja teidän keskustelutyylit ystäväsi kanssa nyt vain eivät hirveän hyvin sovi yhteen sinun näkökulmastasi (ystäväsihän saattaa kokea, että olet tosi hyvä keskustelukumppani). En tiedä, ovatko ystäväsi kaltaiset henkilöt kaikkien kanssa samanlaisia, vai esimerkiksi jossain itseään vielä puheliaamassa seurassa hiljaisempia tms. En usko, että asiaan voi kauheasti tulla muutosta, koska kyse on kuitenkin ihmisen omasta normaalista käyttäytymisestä, eikä ystäväsi sinänsä ole tehnyt esim. mitään loukkaavaa. Sanoisin, että pidä tapaamiset nykyistä lyhyempinä tai tapaa harvemmin. Tai voisitko ystäväsi pitkällisen paasauksen päälle todeta jotenkin ystävälliseen sävyyn, että menisi pointtiin jo tai että et tarvitse niin paljon taustatietoja, vaan tajusit jo.
Jotain rauhallisempaa voi saada jos menee vaikka näyttelyyn tms missä pitää keskittyä katselemiseen eikä ole asiallista puhua koko ajan. Ja matkoilla, jossa myös paljon nähtävää. Pitempi yhdessäoleskeluaika voi rauhoittaa, lyhyessä tiivistyy ja yltyy kun pitää saada käsiteltyä mahdollisimman monta asiaa.
Saattaa välittyä myös tunne että toinen ei halua kuunnella kun pelkää joutuvansa terapoimaan, siksi pälpättää itse mahd paljon.
Mä alan tuollaisten ihmisten kanssa lopettaa heidän lauseitaan puolestaan, jotta se kauan veivattu pointti tulisi sieltä jaarittelun lomasta. Teen sitä ihan huomaamattani, mutta jälkikäteen tajuan olleeni epäkohtelias. Alan jossain vaiheessa monologia ikään kuin vaipua horrokseen ja tuijottaa kaukaisuuteen, kun en jaksa enää kuunnella ja sekin on noloa ja epäkohteliasta. En sitten vaan enää kauheasti näe näitä ihmisiä, joiden keskustelutyylin koen kovin raskaaksi.
Olen nähnyt aiheesta muutamia aloituksia palstalla.
Eräs ystävämieheni on samanlainen, emme ole enää yhteyksissä.
Hän ei myöskään pystynyt puhumaan ja kävelemään yhtäaikaisesti. Tuntiessaan tarvetta alkaa selittää jotain, hänellä oli tapana tehdä äkkipysähdys keskellä katua. Siinä sitten seistiin ja kuunneltiin kunnes hän sai kiihkeän ja älyllisen argumentointinsa orgaaniseen päätökseen.