Vierailija

Olen viimeisellä kolmanneksella raskaana. Tässä olen ollut sairaslomalla, kesälomalla ja kohta alkaakin jo äitiysloma. Olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa mm. jatkuvan väsymyksen ja särkyjen takia. Mutta eipä tässä henkisessäkään kunnossa paljoa kehumista ole.

Minulla on kavereita, mutta ei ketään joka olisi samassa elämäntilanteessa. Joko ovat lapsettomia tai lapset ovat jo isompia. Lisäksi kaikki ovat töissä tai jos ovat kesälomalla, on heillä lomareissuja ynnä muuta. Tuntuu jotenkin niin yksinäiseltä ja surulliselta. Ehkä muutaman kerran viikossa joku ehtii minuakin tapaamaan ja sekin on tietysti parempi, kuin ei mitään. Tuntuu vaan, että niin iso osa omasta elämästä on jäänyt pois, kun en ole töissä, en voi harrastaa liikuntaa enkä normaaleja aktiviteetteja mitä kesällä tulisi tehtyä. Kateellisena katson kun muut jakavat someen kuvia festareilta, tyttöjen mökkireissuista jne. Itselläni tuntuu valtaosa päivistä menevän kotona itkuisena maaten, kun ei mitään muuta pysty tai jaksa tehdä. Eikä enää oikein huvitakaan.

Mies yrittää tukea, mutta ei selvästikään pysty ymmärtämään täysin. Hänellä pyörii elämä normaalisti niin kuin ennenkin, eli työt ja lomalla perus harrastukset ja menot saunailtoineen. Hänellekin olen monesti kateellinen. Mitkään väkinäiset mammakerhot ei kiinnosta eikä niitä varmaan raskaana oleville olekaan. Esikoisen aikaan yritin, mutta ei siitä mitään poikinut, kun olen niin hidas ystävystymään ja kaikilla on jo sielläkin omat kuvionsa. Esikoinenkin on jo koululainen ja omat kaverit tärkeitä ja heidän kanssa paljon omissa menoissaan. Neuvolassa kun olen ajatuksista yrittäny puhua, niin vastaus on, että on normaalia ja kuuluu raskausaikaan. Jaa ehkä niin, mutta ei paljoa lohduta. Masentavinta on, että loppua tälle ei ole näkyvissä. Sama meno jatkuu kun vauva syntyy.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (3)

Vierailija

Tiesit varmaan, mitä on luvassa kun sulla kerran on jo yksi lapsi. Vähän turhan myöhäistä rypistellä kun sköndis on jo housussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tiesit varmaan, mitä on luvassa kun sulla kerran on jo yksi lapsi. Vähän turhan myöhäistä rypistellä kun sköndis on jo housussa.

Vaikutat aika kusipäiseltä ihmiseltä. Ap:lle ei ole antaa neuvoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Voi sua! Kuulostaa tutulta. Mulla oli paljon samaa ekassa raskaudessa ja silloin kun esikoinen oli vauva. Esikoinen oli suunnittelematon, olimme muuttaneet hetki sitten uudelle paikkakunnalle josta emme tunteneet KETÄÄN ja olin tosi väsynyt sekä raskauden että vauvavuoden ajan... Raskaana ollessa odotin vain aina miestä kotiin, päivät matelivat ja mulla ei ollut mitään tekemistä. Esikoiselle oli vaikeaa liikkumatilanteet ja sai hirveitä raivareita vaunuillessa tai kantoliinassa jos liikuimme julkisissa, joten mitkään leikkipuistot tai vauvaryhmät ei tullut kuulookaan(ja olisin varmaan liian epäsosiaalinen niihin, ei yhtään kiinnosta smalltalkkaus väsyneenä tuntemattomien mammojen kanssa...). Huh, oli se kyllä rankkaa. En osaa edes sanoa sulle mitään lohduttavaa, muuta kuin se on hetkellistä! Kyllä loppuraskaus ja vauvavuosi ovat vielä ohi. Sitten pääset varmasti jo paremmin kiinni "omaan elämään". Miljoonasti jaksamisia ja voimia!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla