Mitä kaukaiselle sukulaiselle rippilahjaksi?
Poikaystäväni ja minut kutsuttiin serkuntytön rippijuhliin. Eivät ole ilmeisestikään läheisissä tekemisissä, poikaystäväni on nähnyt kyseistä lasta viimeksi viisi vuotta sitten, serkunkin näkemisestä jo useampi vuosi aikaa. Ei osaa kertoa sen tarkemmin mistä tyttö pitää, harrastaa ilmeisesti cheerleadingia.
Ollaan pienituloisia, poikaystävä valmistui tänä keväänä ja on työharjoittelussa, itse olen tehnyt kesätyöpätkiä. Poikaystäväni vanhemmat olettivat että "osallistumme" heidän lahjaansa ja annamme yhteisen kortin, mutta minusta tämä ei ole sopivaa. Olemme aikuinen avopari ja kutsukin tuli poikaystävälleni ja minulle erikseen. Lahjan hankkiminen jäänee minun vastuulleni.
Mitä siis antaa etäiselle sukulaiselle? Raha on mielestäni hieman kalsea, muutenkin esimerkiksi 50 euroa on tämänhetkiseen budjettiimme valitettavasti liikaa ja sitä pienemmät summat tuntuvat ilkeältä kuittailulta. Varsinkin kun suvussa on todella varakkaita henkilöitä, rahaa rippilapsi saanee yllin kyllin.
Voisitteko te teinityttöjen äidit kysyä, mikä olisi tyttärelle mieluisa, vähän edullisempi lahja? Omista rippijuhlistani alkaa olla jo kymmenen vuotta aikaa, itse muistan saaneeni taidelasia ja 12 ristikaulakorua, joilla ei ole oikein ollut käyttöä. En haluaisi, että olemme rippilapsen silmissä se pariskunta, joka antoi ruman korun (vaikken itse pahalla ajattelekaan henkilöistä, joiden lahja jäi käyttämättä.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Miksi menette ollenkaan? Kyseessä on serkun lapsi eikä serkkukaan taida olla mikään läheinen kun niin harvoin näette... Olette vaan raha-automaatteja serkun perheelle, mahtavatko tietää että teillä on noin surkea taloudellinen tilanne?
Kutsu juhliin voi olla juuri siksi, että tavattaisiin niitä sukulaisia, joita ei muuten näe koskaan. Siksi yhteislahja vanhempien kanssa on tässä tapauksessa riittävä, koska tarkoituksena on pitää yhteyttä sukuun eikä olla lahja-automaatti. Saa omankin lahjan hankkia, mutta mikään pakollinen se ei ole.
Kuinka surkea rahatilanne teillä aikuisilla ihmisillä on jos 50 euroa on liikaa? Se on 25 euroa teiltä molemmilta. Pari siideriä ja röökiaskia vähemmän vai menevätkö nämä ap:lla sukulaislapsen edelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 euroa. Ihan sopiva summa nuorelle. Ei mitään tavaraa tai korua, pienempikin summa rahaa on sopiva.
20 euroa on täys vitsi, teini käy tuolla summalla kerran ulkona syömässä. Mieti mitä itse saat 20 eurolla aikaan, uppoaa kuin kärpäsen paska mereen.
Parempi kerta syömässä, pari kertaa leffassa tai kolme kertaa kahvilassa kuin jotain turhaa kamaa laatikon pohjalla.
Tai vaihtoehtoisesti osallistutte yhteislahjaan. On ihan sopivaa, kun noin kaukainen sukulainen kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka surkea rahatilanne teillä aikuisilla ihmisillä on jos 50 euroa on liikaa? Se on 25 euroa teiltä molemmilta. Pari siideriä ja röökiaskia vähemmän vai menevätkö nämä ap:lla sukulaislapsen edelle?
Opiskelijoilla menee helposti joka kuukausi miinukselle. Mietipä itse tilanne, jossa saat opintorahaa 250 euroa kuussa miinus 10 % veroa. Siitä menee vielä osa vuokraan, koska asumistuki ei riitä. Ruuat ja vaatteet pitää ostaa säästöillä tai lainarahoilla. Siksi nuoren opiskelevan aikuisen voi hyvin katsoa kuuluvan mukaan vanhempien porukkaan sukulaisten lahja-asioissa.

No miksi sitten ylipäätään osallistuu juhliin jos ei viitsi kunnon lahjaa viedä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka surkea rahatilanne teillä aikuisilla ihmisillä on jos 50 euroa on liikaa? Se on 25 euroa teiltä molemmilta. Pari siideriä ja röökiaskia vähemmän vai menevätkö nämä ap:lla sukulaislapsen edelle?
Opiskelijoilla menee helposti joka kuukausi miinukselle. Mietipä itse tilanne, jossa saat opintorahaa 250 euroa kuussa miinus 10 % veroa. Siitä menee vielä osa vuokraan, koska asumistuki ei riitä. Ruuat ja vaatteet pitää ostaa säästöillä tai lainarahoilla. Siksi nuoren opiskelevan aikuisen voi hyvin katsoa kuuluvan mukaan vanhempien porukkaan sukulaisten lahja-asioissa.
? Molemmat ovat töissä luitko aloitusviestiä? Säästäminen on jalo taito jota ap pojuydeineen ei näemmä osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
osallistukaa siihen yhteislahjaan. Olette niin kaukaisia sukulaisia, ettei tuolla ole mitään merkitystä. Niitä tyhjänpäiväisiä hyllyntäytteitä on ihan turha viedä.
En tiedä, antavatko poikaystäväni vanhemmat itsekin rahaa vai jonkun ihan tavaran. Mielestäni on hassua jos viisi ihmistä (poikaystäväni vanhemmat ja alaikäinen veli, poikaystävä, minä) antavat jonkun viidenkympin setelin. Ja siis, poikaystäväni on ilmeisesti sopinut äitinsä kanssa että kirjoittavat meidän puolesta nimet korttiin, eikä meidän tarvitse maksaa itse lahjasta/lahjarahasta mitään.
-ap
Tuohan on ihanteellinen ratkaisu. Ei teidän itsenäisyytenne yhdestä lahjasta ole kiinni, mukaan vaan. En itse asiassa edes ymärrä, miksi teidät on kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka surkea rahatilanne teillä aikuisilla ihmisillä on jos 50 euroa on liikaa? Se on 25 euroa teiltä molemmilta. Pari siideriä ja röökiaskia vähemmän vai menevätkö nämä ap:lla sukulaislapsen edelle?
50 euroa on monelle suuri summa. Kesän aikana saattaa olla myös muita juhlia, läheisempienkin ihmisten, joille haluaa antaa enemmän.
Veisin jonkun koristeellisen lautasen ja sen lisäksi rahaa. Jos ei tunne ei voi tietää paljonko odottaa.
Minkä helvetin takia sinut on ylipäätään kutsuttu?
Mä ehdottaisin Savonia sarjan salaattiottimia. Klassikko ja niitä nyt vann tulee tarviimaan tulevaisuudessa.
Miksi osallistuisitte koko juhliin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
osallistukaa siihen yhteislahjaan. Olette niin kaukaisia sukulaisia, ettei tuolla ole mitään merkitystä. Niitä tyhjänpäiväisiä hyllyntäytteitä on ihan turha viedä.
En tiedä, antavatko poikaystäväni vanhemmat itsekin rahaa vai jonkun ihan tavaran. Mielestäni on hassua jos viisi ihmistä (poikaystäväni vanhemmat ja alaikäinen veli, poikaystävä, minä) antavat jonkun viidenkympin setelin. Ja siis, poikaystäväni on ilmeisesti sopinut äitinsä kanssa että kirjoittavat meidän puolesta nimet korttiin, eikä meidän tarvitse maksaa itse lahjasta/lahjarahasta mitään.
-ap
Mukaan siihen yhteislahjaan. Poikaystäväsi ja hänen perheensä ovat jo asennoituneet niin, että olette lahjassa mukana. Ihan turha lähteä tässä sooloilemaan.
Mä olen ollut yhden serkun häissä ja yhden serkun rippijuhlissa, serkkuja mulla on 12. Yhdenkään serkun lapsen juhlissa en ole käynyt ikinä.
Mites teillä muilla?