Muiden lapsiperheiden lomat tälläisiä?

meillä on vaan yksi 6 v. tyttö niin matkat nyt on aika helppoja... ei viihdy kotona yhtään vaan koko ajan pitäisi olla jotain uutta ja ihmeellistä, siksi kai viihtynyt aina reissussa hyvin. nukkumiset sujuneet aina missä vain. ensimmäinen lento kun tehtiin niin nukkui molemmat matkat edestakaisin heti koneen noustessa. vessassa ei tosin tykkää käydä julkisilla paikoilla. rantaloma menisi oikein mukavasti mutta kaupunkilomalle en lähde, ei jaksa vielä kävellä pitkiä matkoja eikä ole tietenkään kiinnostunut museoista ym...

Miksi se aamuvirkku mies ei mene sen taapeeron kanssa yhdessä jonnekin ja anna samalla teidän kahden muun nukkua ettei koko sakki ole univelassa ja miksi ette vuorottele sen taapeeon kanssa valvomista? Millaiset paikat teillä on missä nukutte?

Enpä etusivua pitemmälle jaksanut lukee, mut herää kysymys, että kuka valitsee lomatekemisen?

Jos normaalikouluikäinen ei jaksa olla ihmisiksi ja taapero huutaa.

Meillä, kun olivat tuossa iässä, niin reissut meni mainiosti, kun oli sopivan rentoa tekemistä ilman aikatauluja, vaikka kotona saattoi hulabaloo ollakkin.

Meillä vähän sama tilanne, 2,5v taapero käy helposti kierroksilla jos rutiinit muuttuu. Taitaa olla ihan yleistä ja normaalia, eivät pienet lapset tajua mitään arjen ja loman eroja, tai osaa nauttia niistä.

Me koitetaan tehdä pieniä juttuja, js ottaa ilo irti siitä että molemmat vanhemmat on kotona, ja perhe yhdessä. Olen huomannut että aamupäivät ovat tärkeimmät, jos kaikki sujuu heräämisestä päiväuniin asti hyvin, niin iltapäivällä voikin vähän rikkoa rutiineja.

Ollaan käyty ihan lähistöllä olevilla kotieläintarhoilla (tunnin matkan sisällä on 2), lisäksi oman kunnan leikkipuistoja voi kiertää läpi, meidän taapero innostuu aina kun otetaan eväitä mukaan, hänelle se on suuri seikkailu ja retki. Rannoilla voi käydä, valitsee vaikka muutaman lelun joita saa uittaa. Suurimmissa kaupungeissa toimii perhekahviloita myös kesällä.

Kaiken a ja o on se, että kun hyväntuulen ikkuna avautuu, niin suunnitelma on valmiina ja lähtö onnistuu helposti.

Meillä on autossa aina valmiina yksi kassillinen hiekka-/vesileluja sekä viltti. Hoitolaukku pakataan iltaisin valmiuteen. Evääksi sopivia välipaloja on aina. Seuraan oman paikkakunnan tapahtumakalenteria, ja merkitsen omaani sellaiset jotka sopivat meidän perheelle, sitten jos joku päivä unet menevät hyvin ja muutenkin on ns. hyvä päivä, niin lähdetään.

Etukäteissuunnittelu ja varautuminen, yhdistettynä sen hyväksymiseen että suunnitelmat voivat epäonnistua, takaa sen että rutiineihin saa välillä vaihtelua :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa mieleen tuosta kuinka usein vanhemmat lomalla ilman lapsia ketjusta, että onko joidenkin muidenkin "loma" tälläistä lasten kanssa, vai onko meillä vaan ihan toivottoman hankalat tyypit matkassa mukana?

Yleensä isompi kiukuttelee aina, koska kaikki uusi on niin jännää (tai tuttukin, jos on kovin mieleistä) ettei voi olla äksyilemättä aamusta iltaan. Päälle univelka, jonka pikkusisarus aiheuttaa niin lomatunnelma on taattu.

Nuorempi ei osaa nukkua muualla kuin kotona. Ikää jo yli 2v, mutta taaperoiässä tullut enemmän uniongelmia kun ei malta nukkua. Lopputulos on nukahtaa lähempänä puoltayötä ja herätä arkirytmin mukaisesti (huutamaan) klo 6. Ei saa kirveelläkään takaisin unille, paitsi ehkä klo 9 kun kaikki muut on herätetty ja voisi yrittää silmät ristissä tehdä jotain. Ei nuku päiväunia rattaissa tai autossa sen lisäksi ettei nuku yöllä.

Vielä olis kuukausi kesälomaa edessä, onneks ei enää liikuta kotoa mihinkään kun todettu se täysin toimimattomaksi.

Kuvailemasi on aika tavallista lapsiperheen elämää. Sellaista se on ja on aina ollut. Kun ei ole kyse mitenkään (vakavasti) sairaista lapsista, suurin virhe mitä vanhemmat voivat tehdä, on se että aletaan sopeuttaa ja rajoittaa ihan tavallista elämää lasten vuoksi ja heidän kanssaan.

Lapset ovat kulkeneet ihmisten mukana kaikessa elämässä tuhansia vuosia, niin paikallaan olevissa kuin vaeltavissakin kulttuureissa, kylmissä ja kuumissa maissa, harvaan asutuissa ja kansoitetuissa maissa, kaupungeissa ja maalla, yhteisöissä ja erillään maaseutu- tai paimentolaiskulttuureissa. Vuorilla ja laaksoissa, hiljaisissa ja meluisissa paikoissa. 

Lapset ovat sopeutuvaisia ja oppivat elämään minkälaisissa oloissa tahansa, kunhan perustarpeet kuten ravinto, suoja ja turva ovat kunnossa. Monesti lapset sopeutuvat jopa noiden puutteeseen aikuisia paremmini. Tottakai lapset muuttavat elämää ja se tulee ottaa huomioon. Lasten kanssa ei riekuta yökerhoissa jne. ja perheen elämänrytmi muuttuu säännöllisemmäksi, kun tulee lapsia. Monia harrastuksia ei tarvitse lopettaa, mutta ne tehdään vähän toisin. Näin myös matkailu, reissaaminen, illanistujaiset jne. Vaikak mennään lasten ehdoilla, niin turhaan ei tarvitse mukautua. Lapset sopeutuu kyllä. Voi matkustaa lentokoneella, junalla, bussilla, autolla, pyörällä, prätkällä, voi käydä telttaretkillä, harrastaa vaikka mitä lapset mukana ja heidän kanssaan. 

Älkää antako periksi heti, kun lapsi älähtää tai huutaa. Älkää tehkö siitä isoa numeroa, jos lapsen huuto tai kitinä ei liity kipuun, nälkään tai muuhun todelliseen hätään. Lapsi oppii kyllä nopeasti manipuloimaan teitä ja muuttuu siinä yhä herkemmäksi ja taitavammaksi. Toki voitte selittää asiaa kitisijälle, mutta älkää antako tarpeetonta huomiota turhaan meluun ja valitukseen. Kasvatatte vain turhasta kitisevää aikuista. 

Jos haluatte tehdä ja elää paljon myös lasten synnyttyä, mitä pienemmästä totutatte heidät kaikkeen, niin sen paremmin asiat sujuvat. Ja vaikka lapsi ei olisi koskaan matkustanut, hän sopeutuu siihen kyllä vaikka 7 vuotiaana.  Pahin, mitä vanhempi voi tehdä lapsen kitistessä tai huutaessa ihan tavalliseen elämänmenoon liittyvässä asiassa, on antaa periksi ja muuttaa elämää sen vuoksi. Se on karhunpalvelus myös lapselle. Vaikka lapset on persoonia, kyllä syy on lähes aina vanhemmissa, kun toisten vanhempien lapset ovat "ei ole mitään tekemistä" tyyppiä heti, kun mennään vähän epämukavuusalueelle, mökille tai autoon, lentokoneeseen tai muuhun kodista poikkeavaan, toisten vanhempien lapset ovat reippaita ja keksivät aina itse virikkeitä ja innostuvat vanhempien keksimistä tekemisistä ja osoittamista kivoista jutuista. Tämä paljastuu hyvin esim. sukulaisia mökillä nähdessä, kun katsoo vanhempien reaktioita, kun meidän pikku lassi alkaa valittamaan hyttysestä, vaivalloisesta peseytymisestä mökkioloissa tai "tekemisen puutteesta". Lapsista on opetettu tyranneja, vanhemmat ovat kääntyneet ensimmäisellä reissulla takaisin kotiin, kun vuoden vanha tyranni on huutanut pari tuntia autossa. 

Vuoden vanha ei ole tyranni. Mun esikoinen huusi 0-2-vuotiaana sen 2-3 tuntia joka ikinen kerta alusta loppuun, vaikka ei käännytty takaisin ja vaikka oli todellakin huolehdittu mukavuudesta jne. Kaksi nuorempaa taas eivät yhtään. Kaikkia lapsia ei voi joka ikävaiheessa opettaa ihan kaikkeen.

Et vain ole osannut käsitellä lastasi ja huutotilanteita.

Usein auttaa se, että menee lapsen kanssa takapenkille eikä etupenkiltä huutele lässytyksiä.

Kuten sanottu, kaksi nuorempaa eivät ole lainkaan huutaneet, ihan samanlaisella kohtelulla. Lapset ovat erilaisia. Ja kyllä istuin vieressä ja kaikenlaista kokeiltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan matkusteltu niin paljon jo lasten vaippaiästä, että he on tottuneista matkaajia ja ovat kuin kotonaan.

Me ollaan myös. Ei ole auttanut.

Nyt kyllä muistelin että esikoisen kanssa oli ihan kiva reissata joskus parivuotiaana. Tämä toinen ei osaa nukkua yhtään muualla kuin himassa vaikka vauvana oli tosi joustava.

Tokihan niitä päiväretkiä voi tehdä, kitinää tietty sekin että ei välttämättä jaksa niitäkään oikein enää. Kyllä arki on mukavampaa.

Tämä siis ap. En tiedä, kai toiset lapset ei vaan sitten kestä sitä vaihtelua vaan haluaa sitä samaa rutiinia. Me vanhemmat hirveästi jotain pientä vaihtelua edes kaivattaisiin kun ei kahdestaan pääse mihinkään, mutta luovutetaan. Ap

En nyt tarkoita juuri ap:tä, mutta yleisesti ottaen sanoisin vanhempien totuttavan lapsensa turhan tarkkoihin rutiineihin, jotka kääntyvät itseään vastaan viimeistään silloin, pitäisi tehdä jotain normaaliarjesta poikkeavaa. Meillä ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia rutiineja koskaan, ja lapset ovat kasvaneet todella joustaviksi (jollaisia me vanhemmatkin olemme). Ja heidän kanssaan on kiva matkustaa ja lomailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa mieleen tuosta kuinka usein vanhemmat lomalla ilman lapsia ketjusta, että onko joidenkin muidenkin "loma" tälläistä lasten kanssa, vai onko meillä vaan ihan toivottoman hankalat tyypit matkassa mukana?

Yleensä isompi kiukuttelee aina, koska kaikki uusi on niin jännää (tai tuttukin, jos on kovin mieleistä) ettei voi olla äksyilemättä aamusta iltaan. Päälle univelka, jonka pikkusisarus aiheuttaa niin lomatunnelma on taattu.

Nuorempi ei osaa nukkua muualla kuin kotona. Ikää jo yli 2v, mutta taaperoiässä tullut enemmän uniongelmia kun ei malta nukkua. Lopputulos on nukahtaa lähempänä puoltayötä ja herätä arkirytmin mukaisesti (huutamaan) klo 6. Ei saa kirveelläkään takaisin unille, paitsi ehkä klo 9 kun kaikki muut on herätetty ja voisi yrittää silmät ristissä tehdä jotain. Ei nuku päiväunia rattaissa tai autossa sen lisäksi ettei nuku yöllä.

Vielä olis kuukausi kesälomaa edessä, onneks ei enää liikuta kotoa mihinkään kun todettu se täysin toimimattomaksi.

Kuvailemasi on aika tavallista lapsiperheen elämää. Sellaista se on ja on aina ollut. Kun ei ole kyse mitenkään (vakavasti) sairaista lapsista, suurin virhe mitä vanhemmat voivat tehdä, on se että aletaan sopeuttaa ja rajoittaa ihan tavallista elämää lasten vuoksi ja heidän kanssaan.

Lapset ovat kulkeneet ihmisten mukana kaikessa elämässä tuhansia vuosia, niin paikallaan olevissa kuin vaeltavissakin kulttuureissa, kylmissä ja kuumissa maissa, harvaan asutuissa ja kansoitetuissa maissa, kaupungeissa ja maalla, yhteisöissä ja erillään maaseutu- tai paimentolaiskulttuureissa. Vuorilla ja laaksoissa, hiljaisissa ja meluisissa paikoissa. 

Lapset ovat sopeutuvaisia ja oppivat elämään minkälaisissa oloissa tahansa, kunhan perustarpeet kuten ravinto, suoja ja turva ovat kunnossa. Monesti lapset sopeutuvat jopa noiden puutteeseen aikuisia paremmini. Tottakai lapset muuttavat elämää ja se tulee ottaa huomioon. Lasten kanssa ei riekuta yökerhoissa jne. ja perheen elämänrytmi muuttuu säännöllisemmäksi, kun tulee lapsia. Monia harrastuksia ei tarvitse lopettaa, mutta ne tehdään vähän toisin. Näin myös matkailu, reissaaminen, illanistujaiset jne. Vaikak mennään lasten ehdoilla, niin turhaan ei tarvitse mukautua. Lapset sopeutuu kyllä. Voi matkustaa lentokoneella, junalla, bussilla, autolla, pyörällä, prätkällä, voi käydä telttaretkillä, harrastaa vaikka mitä lapset mukana ja heidän kanssaan. 

Älkää antako periksi heti, kun lapsi älähtää tai huutaa. Älkää tehkö siitä isoa numeroa, jos lapsen huuto tai kitinä ei liity kipuun, nälkään tai muuhun todelliseen hätään. Lapsi oppii kyllä nopeasti manipuloimaan teitä ja muuttuu siinä yhä herkemmäksi ja taitavammaksi. Toki voitte selittää asiaa kitisijälle, mutta älkää antako tarpeetonta huomiota turhaan meluun ja valitukseen. Kasvatatte vain turhasta kitisevää aikuista. 

Jos haluatte tehdä ja elää paljon myös lasten synnyttyä, mitä pienemmästä totutatte heidät kaikkeen, niin sen paremmin asiat sujuvat. Ja vaikka lapsi ei olisi koskaan matkustanut, hän sopeutuu siihen kyllä vaikka 7 vuotiaana.  Pahin, mitä vanhempi voi tehdä lapsen kitistessä tai huutaessa ihan tavalliseen elämänmenoon liittyvässä asiassa, on antaa periksi ja muuttaa elämää sen vuoksi. Se on karhunpalvelus myös lapselle. Vaikka lapset on persoonia, kyllä syy on lähes aina vanhemmissa, kun toisten vanhempien lapset ovat "ei ole mitään tekemistä" tyyppiä heti, kun mennään vähän epämukavuusalueelle, mökille tai autoon, lentokoneeseen tai muuhun kodista poikkeavaan, toisten vanhempien lapset ovat reippaita ja keksivät aina itse virikkeitä ja innostuvat vanhempien keksimistä tekemisistä ja osoittamista kivoista jutuista. Tämä paljastuu hyvin esim. sukulaisia mökillä nähdessä, kun katsoo vanhempien reaktioita, kun meidän pikku lassi alkaa valittamaan hyttysestä, vaivalloisesta peseytymisestä mökkioloissa tai "tekemisen puutteesta". Lapsista on opetettu tyranneja, vanhemmat ovat kääntyneet ensimmäisellä reissulla takaisin kotiin, kun vuoden vanha tyranni on huutanut pari tuntia autossa. 

Vuoden vanha ei ole tyranni. Mun esikoinen huusi 0-2-vuotiaana sen 2-3 tuntia joka ikinen kerta alusta loppuun, vaikka ei käännytty takaisin ja vaikka oli todellakin huolehdittu mukavuudesta jne. Kaksi nuorempaa taas eivät yhtään. Kaikkia lapsia ei voi joka ikävaiheessa opettaa ihan kaikkeen.

Opettele lukemaan ja ymmärtämään, etenkin kokonaisuuksia eikä irrotettuja lauseita. Aiemman kirjoittajan juttu on täyttä totta. Eikä siinä puhuttu mitään, että lapsen voisi opettaa "ihan kaikkeen". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa mieleen tuosta kuinka usein vanhemmat lomalla ilman lapsia ketjusta, että onko joidenkin muidenkin "loma" tälläistä lasten kanssa, vai onko meillä vaan ihan toivottoman hankalat tyypit matkassa mukana?

Yleensä isompi kiukuttelee aina, koska kaikki uusi on niin jännää (tai tuttukin, jos on kovin mieleistä) ettei voi olla äksyilemättä aamusta iltaan. Päälle univelka, jonka pikkusisarus aiheuttaa niin lomatunnelma on taattu.

Nuorempi ei osaa nukkua muualla kuin kotona. Ikää jo yli 2v, mutta taaperoiässä tullut enemmän uniongelmia kun ei malta nukkua. Lopputulos on nukahtaa lähempänä puoltayötä ja herätä arkirytmin mukaisesti (huutamaan) klo 6. Ei saa kirveelläkään takaisin unille, paitsi ehkä klo 9 kun kaikki muut on herätetty ja voisi yrittää silmät ristissä tehdä jotain. Ei nuku päiväunia rattaissa tai autossa sen lisäksi ettei nuku yöllä.

Vielä olis kuukausi kesälomaa edessä, onneks ei enää liikuta kotoa mihinkään kun todettu se täysin toimimattomaksi.

Kuvailemasi on aika tavallista lapsiperheen elämää. Sellaista se on ja on aina ollut. Kun ei ole kyse mitenkään (vakavasti) sairaista lapsista, suurin virhe mitä vanhemmat voivat tehdä, on se että aletaan sopeuttaa ja rajoittaa ihan tavallista elämää lasten vuoksi ja heidän kanssaan.

Lapset ovat kulkeneet ihmisten mukana kaikessa elämässä tuhansia vuosia, niin paikallaan olevissa kuin vaeltavissakin kulttuureissa, kylmissä ja kuumissa maissa, harvaan asutuissa ja kansoitetuissa maissa, kaupungeissa ja maalla, yhteisöissä ja erillään maaseutu- tai paimentolaiskulttuureissa. Vuorilla ja laaksoissa, hiljaisissa ja meluisissa paikoissa. 

Lapset ovat sopeutuvaisia ja oppivat elämään minkälaisissa oloissa tahansa, kunhan perustarpeet kuten ravinto, suoja ja turva ovat kunnossa. Monesti lapset sopeutuvat jopa noiden puutteeseen aikuisia paremmini. Tottakai lapset muuttavat elämää ja se tulee ottaa huomioon. Lasten kanssa ei riekuta yökerhoissa jne. ja perheen elämänrytmi muuttuu säännöllisemmäksi, kun tulee lapsia. Monia harrastuksia ei tarvitse lopettaa, mutta ne tehdään vähän toisin. Näin myös matkailu, reissaaminen, illanistujaiset jne. Vaikak mennään lasten ehdoilla, niin turhaan ei tarvitse mukautua. Lapset sopeutuu kyllä. Voi matkustaa lentokoneella, junalla, bussilla, autolla, pyörällä, prätkällä, voi käydä telttaretkillä, harrastaa vaikka mitä lapset mukana ja heidän kanssaan. 

Älkää antako periksi heti, kun lapsi älähtää tai huutaa. Älkää tehkö siitä isoa numeroa, jos lapsen huuto tai kitinä ei liity kipuun, nälkään tai muuhun todelliseen hätään. Lapsi oppii kyllä nopeasti manipuloimaan teitä ja muuttuu siinä yhä herkemmäksi ja taitavammaksi. Toki voitte selittää asiaa kitisijälle, mutta älkää antako tarpeetonta huomiota turhaan meluun ja valitukseen. Kasvatatte vain turhasta kitisevää aikuista. 

Jos haluatte tehdä ja elää paljon myös lasten synnyttyä, mitä pienemmästä totutatte heidät kaikkeen, niin sen paremmin asiat sujuvat. Ja vaikka lapsi ei olisi koskaan matkustanut, hän sopeutuu siihen kyllä vaikka 7 vuotiaana.  Pahin, mitä vanhempi voi tehdä lapsen kitistessä tai huutaessa ihan tavalliseen elämänmenoon liittyvässä asiassa, on antaa periksi ja muuttaa elämää sen vuoksi. Se on karhunpalvelus myös lapselle. Vaikka lapset on persoonia, kyllä syy on lähes aina vanhemmissa, kun toisten vanhempien lapset ovat "ei ole mitään tekemistä" tyyppiä heti, kun mennään vähän epämukavuusalueelle, mökille tai autoon, lentokoneeseen tai muuhun kodista poikkeavaan, toisten vanhempien lapset ovat reippaita ja keksivät aina itse virikkeitä ja innostuvat vanhempien keksimistä tekemisistä ja osoittamista kivoista jutuista. Tämä paljastuu hyvin esim. sukulaisia mökillä nähdessä, kun katsoo vanhempien reaktioita, kun meidän pikku lassi alkaa valittamaan hyttysestä, vaivalloisesta peseytymisestä mökkioloissa tai "tekemisen puutteesta". Lapsista on opetettu tyranneja, vanhemmat ovat kääntyneet ensimmäisellä reissulla takaisin kotiin, kun vuoden vanha tyranni on huutanut pari tuntia autossa. 

Juuri näin. Kun taapero alkaa huutaa auton keulan suunnatessa lappiin, tarkistetaan että kaikki on kunnossa. Syötetty, juotettu, paijattu, kuiva (jos niin pieni) jne. Huudon jatkuessa jatketaan matkaa ja pysähdytään määrävälein kuten muutenkin jaloittelemaan ja taukoa pitämään. Lapset oppii, että jaahan tämä on nyt tätä ja aikaa myöden asettuvat aina vain helpommin reissuun. Toinen vaihtoehto on, että auto tien sivuun ja hirveä show kun lapsi huutaa, siitä sitten lapsi oppii että hän määrää  ja miten muut saa tottelemaan. 

Nää on näitä "ei tuu verta, ei VOINU sattua noin paljon!" vanhempia. Luoja heidän lapsiaan auttakoon.

Luetun ymmärtäminen auttaisi sinuakin; "tarkistetaan, että KAIKKI on kunnossa". Älä vääristele. Ymmärrän, että sinua keljuttaa, kun oma lapsesi on tullut pomoksesi, sen osaa jo 2-3 vuotiaskin ja voi olla todellakin hirmuinen tyranni, vaikka toki kärsii henkisesti siitä itsekin, että joutuu olemaan aikuisten pomo. 

Ei ole tuollaista. Kaikki kolme lasta on totutettu jo aivan pienestä nukkumaan säännöllisenä toistuvin unirutiinein. Myös me vanhemmat ollaan hyviä nukkumaan, joten perintötekijät varmaan on vaikuttaneet myös.  Suunsoitolta ja huitomisilta esim. automatkatessa ei ole voinut välttyä, mutta laumamme ei ole kiukutellut kuin yhden ainoan kerran koko historiassa: Ikean kassajonossa, 1.5 tunnin jonottamisen jälkeen. En voi heitä siitä syyttää. Olemme matkustaneet paljon perheenä ja ei meillä arkikaan olisi kunnolla pystynyt pyörimään, ellei lapset olisi olleet terveitä ja hyvin nukkuvia ja vähän kiukuttelevia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan matkusteltu niin paljon jo lasten vaippaiästä, että he on tottuneista matkaajia ja ovat kuin kotonaan.

Me ollaan myös. Ei ole auttanut.

Nyt kyllä muistelin että esikoisen kanssa oli ihan kiva reissata joskus parivuotiaana. Tämä toinen ei osaa nukkua yhtään muualla kuin himassa vaikka vauvana oli tosi joustava.

Tokihan niitä päiväretkiä voi tehdä, kitinää tietty sekin että ei välttämättä jaksa niitäkään oikein enää. Kyllä arki on mukavampaa.

Tämä siis ap. En tiedä, kai toiset lapset ei vaan sitten kestä sitä vaihtelua vaan haluaa sitä samaa rutiinia. Me vanhemmat hirveästi jotain pientä vaihtelua edes kaivattaisiin kun ei kahdestaan pääse mihinkään, mutta luovutetaan. Ap

En nyt tarkoita juuri ap:tä, mutta yleisesti ottaen sanoisin vanhempien totuttavan lapsensa turhan tarkkoihin rutiineihin, jotka kääntyvät itseään vastaan viimeistään silloin, pitäisi tehdä jotain normaaliarjesta poikkeavaa. Meillä ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia rutiineja koskaan, ja lapset ovat kasvaneet todella joustaviksi (jollaisia me vanhemmatkin olemme). Ja heidän kanssaan on kiva matkustaa ja lomailla.

Joo mun veljellä on kans tällainen rento, joustava perhe. Lapset syö kaiken minkä käsiinsä saa kun ei tiedä milloin seuraavan kerran saa ruokaa, ronkuvat kylässä ruokaa, kouluikäiset elää arkensa kroonisessa univajeessa kun on niin työlästä käskeä heidät sänkyyn ja 4-vuotias saattaa löytyä katsomasta keskellä yötä herättyään telkkaria kun kroppa ei kerro onko yö vai päivä - se kun on ihan normaalia että aamuisin tämä 4v hengaa tunteja yksin ruudun ääressä.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan matkusteltu niin paljon jo lasten vaippaiästä, että he on tottuneista matkaajia ja ovat kuin kotonaan.

Sama. Viihtyvät reissuissa hyvin ja riitelevätkin keskenään vähemmän kun on koko ajan mielekästä tekemistä 😊

Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia. Meillä neljän lapsen kanssa kaikenlaisia kokemuksia-hyviä ja huonoja-pääasiassa hyviä. Meillä kaksi meidän lapsista viihtyy parhaiten kotona ja kaksi rakastaa reissaamista. Koen kuitenkin että matkat ovat yhdistäneet meitä perheenä. Kaikille ei kuitenkaan matkustaminen sovi ja loman pääasiahan on että on rentoa ja mukavaa!

Oi lapsiperheen lomat.

Nuorempi huusi aina, että ei halua lähteä minnekään. Asiaa ei helpottanut että isänsä hermostui siitä, joten jouduin rauhoittamaan kahta hermokimppua.

Esikoinen taas keksi omat kuvionsa ja kehitti uteliaana luonteena omaa viihdettä...

Silti muistan paremmin sen, että meillä oli hyvät reissut.

Nii ja se kuopus on nyttemmin teini ja joku aika sitten muisteli näitä reissuja, sitä miten jännitti aina ja kiitti, että oltiin kuitenkin reissattu, koska nyt hän osaa olla uusissakin paikoissa ja tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

No jaa...olin juuri tyttöporukalla Kreikassa lomalla, mies lasten kanssa.

Syksyllä mies lomailee äijäporukassa Lapissa, minä lasten kanssa kotona.

Näin on tehty usein ja homma toimii.

Sinä olet äiti ja miehesi on isä. Parisuhde ei voi olla hyvä noin.

Huh, myötätunnot ap:lle. Tuo on takuulla tosi raskasta. Kuulostaa siltä, että kuopuksen ongelma ei ole niinkään väsymyksen puute, vaan yliväsymys. Uudessa ympäristössä jännitys (ja kuumuus) pitää hereille yli norminukkumaanmenoajan ja sitten unta ei enää saa ylivirittyneisyyden takia.

Meillä on kaksi lasta jo teinejä. Nuoremmalla on asperger, joka on aina asettanut omat hankaluutensa. Häntä pienestä pitäen totutettu matkailuun, ja osaakin hämmästyttävän hyvin asettua uusiin ympäristöihin. Monella autismikirjolaisella se on hyvin vaikeaa, ja rutiinista poikkeaminen on ihan hirveän hankalaa. Ei onneksi meillä!

Mutta sisarusten keskinäistä nahistelua oli pienempänä paljon. Kuopus ei millään tahtonut hyväksyä sitä, että on pienempi kuin isosiskonsa, eikä osaa kaikkea yhtä hyvin. Jos sisko meni vaikkapa nyt kiipeämään puuhun, kuopuksen oli PAKKO tehdä sama, ja siinä sitten koko perhe seuraa, kun itkevä kuopus yrittää ja yrittää ja yrittää. Isosiskoa siksi yritettiin ehtiä aina kieltää tekemästä ihan älyttömyyksiä, ettei koko päivä tyssää tuohon. Aina ei onnistuttu....

Nyt nuo ovat ihan sovussa, tosin eivät oikeastaan puhu ja noteeraa toisiaan lainkaan. Mutta matkustamme kyllä joka vuosi ulkomailla ja kotimaassa 2-4 kertaa, ollaan aina matkustettu. Myös lasten ollessa pieniä.

Onhan se elämä kotona helpompaa, mutta ainakaan minun pääni ei kestä pelkästään kotona luuhaamista. Ja haasteidenkin keskellä matkaillessa on myös paljon hauskoja hetkiä.

Reissussa saatanme hajaantua pariin porukkaan. Minä menen toisen lapsen, mies toisen kanssa. Siten oli lasten ollessa pienempiä helpompi antaa molemmille omaa aikaa ja vähentää sisarusten kilpailua ja nahistelua. Eli esimerkiksi tärkeimpiä nähtävyyksiä kierretään yhdessä, mutta minä käyn shoppailemassa esikoisen kanssa ja mies käy eläintarhassa kuopuksen kanssa. Ja illalla kokoonnutaan yhteen syömään ja vaihtamaan kokemuksia.

Ehkä teillä ap on nyt hyvä rauhoittaa tilannetta ja olla kotosalla, mutta älä anna periksi. Vähän voi matkailla lähiseudullakin, ja vaikka tulla sitten kotiin illaksi. Tsemppiä ja kivaa loppukesää!

Kyllä on, ihan saman laisia... Isoin ei vaan kiukuttelee vaan keskimmäinen...

Meillä ei kyllä ole koskaan ollut mitään vaikeutta matkustaa lasten kanssa. Ovat tulleet aina siinä sivussa minne ollaan mentykin. Lapset on nyt 8 ja 6 ja on tehty ulkomaanmatkoja vauvasta asti. En itse oikein kestä mitään Muumimaailmoja, koska saan ahdistuskohtauksia liiasta väenpaljoudesta, jonottamisesta yms. joten yleensä meidän matkat ei edes ole niitä perinteisiä lapsiperhematkoja, vaan ollaan rauhallisemmissa kohteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan matkusteltu niin paljon jo lasten vaippaiästä, että he on tottuneista matkaajia ja ovat kuin kotonaan.

Me ollaan myös. Ei ole auttanut.

Nyt kyllä muistelin että esikoisen kanssa oli ihan kiva reissata joskus parivuotiaana. Tämä toinen ei osaa nukkua yhtään muualla kuin himassa vaikka vauvana oli tosi joustava.

Tokihan niitä päiväretkiä voi tehdä, kitinää tietty sekin että ei välttämättä jaksa niitäkään oikein enää. Kyllä arki on mukavampaa.

Tämä siis ap. En tiedä, kai toiset lapset ei vaan sitten kestä sitä vaihtelua vaan haluaa sitä samaa rutiinia. Me vanhemmat hirveästi jotain pientä vaihtelua edes kaivattaisiin kun ei kahdestaan pääse mihinkään, mutta luovutetaan. Ap

En nyt tarkoita juuri ap:tä, mutta yleisesti ottaen sanoisin vanhempien totuttavan lapsensa turhan tarkkoihin rutiineihin, jotka kääntyvät itseään vastaan viimeistään silloin, pitäisi tehdä jotain normaaliarjesta poikkeavaa. Meillä ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia rutiineja koskaan, ja lapset ovat kasvaneet todella joustaviksi (jollaisia me vanhemmatkin olemme). Ja heidän kanssaan on kiva matkustaa ja lomailla.

Meillä on kyllä rutiinit, eikä ne tee matkustelusta mitenkään hankalaa, päinvastoin. Normaalit hammaspesut ja satujen lukemiset tapahtuu hotellihuoneessakin, ehkä joskus vähän myöhemmin, mutta kuitenkin. Ei niihin rutiineihin tarvitse hirttää itseään vaikka ne olisikin.

Jotkut lapset on ilmeisesti hankalia tai opetetaan sellaisiksi.

Meillä on reissattu lasten kanssa siitä lähtien kun ovat olleet 3kk, automatkoja halki Euroopan, lentoja - mitä tahansa 1-4 vkon ajan. Ilman mitään ongelmia. Vaikeinta oli ehkä silloin kun isommat lapset olivat 7 ja 9v ja istuin heidän välissään takapenkillä - sitä nujuuttamisen ja irvailun määrää:D Nukuttu on siellä missä on oltu, syöty sitä mitä on tarjottu. Aina ovat olleet yhtä innoissaan kaikesta.

Nyt reissussa on jo lapsenlapset, 7kk palasi juuri 4. ulkomaanreissultaan. Sitä leveää hymyä lämpimässä etelän illassa jaksaa ihailla kuvista vielä talvellakin <3. 4kk nuorimmainen palaa ensiviikolla kuukauden reissulta toiselle puolelle maapalloa. Ei sattunut korviin lennoilla, ei haittaa lämpö, uusia ruokia on ollut ihana maistella ja nauttia siitä että sylittelijöitä on ollut kymmeniä! Whatsapp puheluissa kikattelee todella onnellinen pikkumuksu

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kyllä ole koskaan ollut mitään vaikeutta matkustaa lasten kanssa. Ovat tulleet aina siinä sivussa minne ollaan mentykin. Lapset on nyt 8 ja 6 ja on tehty ulkomaanmatkoja vauvasta asti. En itse oikein kestä mitään Muumimaailmoja, koska saan ahdistuskohtauksia liiasta väenpaljoudesta, jonottamisesta yms. joten yleensä meidän matkat ei edes ole niitä perinteisiä lapsiperhematkoja, vaan ollaan rauhallisemmissa kohteissa.

Ei meilläkään lapset estäneet matkoja, ovat lentäneet, kulkeneet junilla ja busseilla jo alle vuoden ikäisistä. Imetysikäisen kanssa oli helppo matkustaa, nälkä tai uni ei ollut ongelma, paidan alle vaan piiloon. Taaperoikäisten kanssa piti suunnitella aikatauluja, syömisiä ja huvituksia pitkille lentomatkoille mutta ilman parkuja nuo aina meni. Molemmat lapset olivat jo pieninä rauhallisia kuten me vanhemmatkin, ja me vanhemmat hyvin rutinoituja matkailijoita, ei pienistä hermostuttu, varmaan tuossa syyt helppouteen matkustamisessa. Ja rutiinit oli selvät kotona mutta niitä sovellettiin reissussa ilman ongelmia. Pitääkö pienten lasten tosiaan itse päättää mitä perhe tekee vai voiko vanhemmat päättää heidän puolestaan, tietenkin ottaen huomioon heidän jaksamisensa ja tarpeensa?