Lastenhoito /hoitamattomuus 1970-luvulla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellä on mikäkin kokemus. Oma kokemukseni 70 -luvusta on, että äiti oli kotona. Ihan duunariperhe oltiin, mutta äiti oli kotiäiti. Kun koulu alkoi, meni äiti töihin. Koulusta tulin suoraan mummolaan, joka oli matkan varrella. Isä haki siitä sitten illalla kotiin kun pääsi töistä. Metsissä tuli kuljettua, mutta kotona oli aina aikuinen.

Nykyään vaan ei moista mummolaa löydy, kun valtaosa näistä 60-70 lukujen taitteen vanhemmista on niitä "jo oman osansa tehneitä" isovanhempia!

Sekin on ihan sukukohtaista. Se oma 70 -luvun kotiäitini on nyt se aina avoin mummola omalle lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Aihetta koskevat aloitukset ovat järjestään köyhien perheiden lapsia. 

Olen syntynyt -63. Meillä oli ruokaa yllin kyllin ja puhtaat vaatteet joka päivä. 

Vapaus on se, mikä kyllä yhdistää vähävaraisempienkin perheiden vesojen suhteen. 

Alle kouluikäisenä seikkailin lähimetsissä, kävin kavereiden luona ratikalla jne. 

Olen pyrkinyt suomaan omillekin lapsille samaa vapautta. Ihan samalla lailla ei ole kyennyt, koska monet asiat johtaisivat lastensuojelun kanssa tekemisiin. Mutta meillä on menyt harrastuksiin pidemmällekin jo kouluikäisinä itsenäisesti, uimarannalle on saanut lähteä uimataitoisena 8-vuotiaana isompien sisarusten kanssa jne. 

Nykyajan normaali plösö oli sen ajan friikki. Eli hyvin harvassa olivat nämä, joita nykyään tulee vastaan joka kadunkulmassa. 

Olen lukenut amerikkalaisia artikkeleita, joiden mukaan vanhemmat viettävät lastensa kanssa huomattavasti enemmän aikaa verrattuna tilanteeseen 40-50 vuotta sitten. Erityisesti isät ovat suhteellisesti lisänneet ajanviettoaan lasten kanssa. Suomen tilanne on kai muuttunut samaan suuntaan?

Mikä lapselle on sitten parasta? Tekeekö vanhempien helikopterointi lapsen elämästä ja tulevaisuudesta jotenkin parempaa vai jopa huonompaa? Minusta on ilahduttavaa, että lapset ovat kavereidensa kanssa ja välillä ns. omilla retkillään metsässä tai jossain muualla vanhempien ulottumattomissa. Minusta päiväkoti ja ala-aste ovat niin säänneltyjä ja naisvaltaisia, että varsinkin pojat tuntuvat nauttivan omista vapaa-ajan puuhistaan, joissa jokin aikuinen ei helikopteroi.

Lasten 70-luvun vapaudessa on kai ollut varjopuolena suuri tapaturmien määrä nykytilanteeseen verrattuna. Toisaalta 70-luvulla lasten ylipaino oli harvinaista, nyt ylipainoisia lapsia tuntuu olevan paljon. Ylipainoiset lapset tahtovat olla sitten ylipainoisia aikuisia. Ruuan tai herkkujen suhteen olen ollut tiukka ja siinä eräänlainen helikopterivanhempi. Mikäli lapsi alkaa lihoa, herkut pois; lapsi ei esimerkiksi tarvitse mitään jälkiruokaa. Toki saattaa haluta.

Vanhemmat pääsevät paljon helpommalla, kun lapsi kulkee kävellen, pyörällä ja julkisilla liikennevälineillä. Kävellen ja pyöräillen tulee sitä paljon kaivattua liikuntaa. Kaikissa aktiviteeteissa on riskinsä, mutta ei kai omatoimisen lapsen elämä ole mitään huolestuttavan vaarallista Suomessa? Turvallisempaa saattaa toki olla Japanissa, jossa turvallisuus onkin huipussaan. Laivatkin olisivat paremmassa turvassa, kun se pidettäisiin vain satamassa, mutta ei kai niitä ole sitä varten valmistettu?

Vaikutelmani on, että vanhemmat väsyttävät itsensä yrittämällä huolehtia lasten tarpeista silloinkin, kun lapset jo itse voisivat harjoitella itsestään huolehtimista.  Olisiko lastensuojelun lisäksi tarvetta myös vanhempiensuojelulle?