Mies lähtee "lomalle", hyväksyisitkö?

57 tässä vielä.

Niin, onko se nyt sinun asiasi sitten tämäkin hoitaa, selitellä, hakea paikkaa, minne lapsen kanssa mennä...eikös se mies nyt voisi ottaa vähän pidemmän ajan jossakin muualla. Vaikka siellä kälyisessä motellissaan. Kivahan jos vaikka pääsee työkaverille.

Jos oikeasti toisella ei ole halua mitään puhua, mitään selvittää, mitään muuta kuin "haluan mennä tästä" niin sittenhän hän toimii loppuun saakka halunsa mukaan. Menee.

En vaan jaksa uskoa, että ns. vanhanaikaisella yritetään tässä nyt sovulla näistä pääsee yksipuolisesti eteenpäin. Kyllä miehen on sen verran toisenkin asemaa ymmärrettävä, että hommaa nyt itselleen vain paikan, missä aikaansa viettää, eikä pilaa sinun elämääsi sillä, että pyrit ja yrität ja toivot ja uskot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätä se sika!

Samaa mieltä. Miehen rentoutumisreissun aikana pakkat miehen kamat ja nostat ne pihalle. Lukkojen uudelleen sarjoitus ja jos olette aviossa, eropaperit vetämään. Miksi ihmeessä katselet tuollaista käytöstä yhtään pitempään?

Varsinkin kun tuo ei tule parantumaan tuosta yhtään, jos nyt sallit käytöksen.

Vakavan puheen paikka ja valitettavasti voi johtaa eroonkin. Tulet kyllä saamaan paljon syyllistämistä asiasta (vaadit liikoja ym.). Älä välitä siitä.

Juuri tuo, että kerrot miehen etääntyneen jo ennen lapsen syntymää, on huono merkki. Useimmiten mieskin aluksi innostuu lapsesta, vaikka pikkulapsiaika myöhemmin osoittautuisi rankaksi. Teillä mies ei selvästikään ole osa perhettä.

Olkaa aikuisia. Mistään ei tule mitään hyvää, jos toimii kuten tämän lainauksen aloittaja; toinen ehdottaa jotain, joka on virhe, ja tämän takia pitää heti erota mahdollisimman jyrkällä tavalla.

aloittaja kirjoitti:

57: Jotakuinkin tuollaisia asioita itsekin päässäni pyörittelen. Mietin juuri sitä, että mies toisaalta haluaa sen vakaan suhteen ja perheen, jossa voi luottaa siihen, että puhtaita kalsareita löytyy kaapista, eikä arki-iltoja tarvitse viettää yksin tv:n ääressä, jos ei halua, mutta toisaalta siitä on tullut senlaatuinen itsestäänselvyys, ettei se tunnu miltään, ja mieli tekisi jotain muutakin elämää, muttei oikein tiedä itsekään että mitä. 

Minä tosiaan ymmärrän miehen fiiliksiä tiettyyn pisteeseen asti, koska kyllähän sitä itsekin huomaa, kuinka suhde arkipäiväistyy, eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Minä kuitenkin ajattelen, että tällaiset vaiheet nyt tulevat eteen varmasti jokaisessa suhteessa ja niistä voi päästä ylikin, jos molemmat haluavat ja tekevät työtä sen eteen. Olen yrittänyt jo ennen tätä lomakeskustelua miettiä, voisinko itse tehdä jotain toisin, jotta elämämme olisi parempaa, ja mies haluaisi osallistua siihen. Se vaan on ylitsepääsemättömän raskasta, jos mikään yritys ei tuota mitään tulosta, ja toista ei vaan tunnu kiinnostavan mikään. Kyllä se vaatisi vähän toisenkin puoliskon panostusta, ja tämä keskustelu jotenkin ehkä kirkasti sen, ettei miehellä taida olla mitään halua edes yrittää.

Mietinnässä on nyt, jos menisin lapsen kanssa pois kotoa loman jälkeen ainakin muutamaksi viikoksi ja molemmat saisivat miettiä ihan yksin, mitä sitä tulevaisuudessa haluaa ja miltä se yksin oleminen tuntuu. Tuntuu vaan hirveän työläältä kerätä niin paljon energiaa, että jaksaisin avautua ongelmistamme kenellekään, kun pakkohan siitä on puhua, jos yhtäkkiä kysyn saanko tulla lapsen kanssa evakkoon muutamaksi viikoksi :/

Jakakaa tuo 2 viikon mietintäaika niin, että mies ja sinä olette erillään, mutta lapsi on iikon kummankin hoidossa eli tasan. Muuten siitä tulee miehelle vain epärealistinen paluu nuoruuteen-sinkkukokemus.

Minä aina päästin lapseni isää mökille. Ihan heti ekalla viikolla lapsen kotiuduttua. Ryhtyi yhä useammin jo palatessa kysymään, koska saa taas lähteä ja laskemaan kauanko kaiken hänelle pakollisen tekemiseen menisi aikaa. Minun ja lapsen pärjäämisellä tai tarpeilla tai haluilla ei ollut niin väliä. Monesti sain pettyä siihen, että yksin hoidin kaiken. Ilmoitin sitten, että tämä on ohi. Mies oli pahoillaan, kun koti oli se ainoa paikka missä asiat oli kohdallaan. Minulle se oli ollut loputon hälytystila, kestävyystesti. Myöhemmin selvisi, että mies oli huidellut vaikka missä, mutta lähipiirinsä oli salaillut ja valehdellut. Velipoikansa pyysi ihan anteeksi sitä. Minä olin uskonut kaiken ja saanut jo vähän kummallisen maineen höperöillä puheillani.

Niin, voisihan sitä passittaa miehen pois pariksi viikoksi, mutta se tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, kun ei hänellä ole tällä seudulla juurikaan paikkaa minne mennä, kun vanhemmat ja sisarukset asuvat kaukana.

Minun on taas helpompi lähteä, kun en ole vielä palannut töihin.

Jos miehen mielestä yksin kotona oleminen on ihanaa vapaata sinkkuelämää, eiköhän sekin jo kerro omaa kieltään, mitä suhteella on edessä. En minä halua laittaa miehelle palloa jalkaan, jos ei yhteiselo maistu. Mahdollisen eron myötä, lapsi jäisi joka tapauksessa enemmän minulle, koska mies ei voi työnsä takia pitää lasta arkisin ollenkaan, joten yksinään hän joutuisi/saisi olla siinäkin tilanteessa.

Olisi saanut lähteä mies aika pitkälle lomalle, jos olisi tuollaista ehdottanut tuossa tilanteessa...

Miehelläsi on siis tunteet laimenneet sinua kohtaan, niin kuin kerroit. Hän yrittää odottaa niitä takaisin ja ottaa pikemminkin etäisyyttä kuin yrittää lisätä läheisyyttä. Ei tule onnistumaan tuolla tyylillä. Enemmänkin vaatisi aktiivista työtä sen eteen, että näette toisenne taas miehenä ja naisena ja että teillä olisi aikaa kahdestaan. Harmi, että mies noin äkkiä lapsen tultua kuvioihin alkoi kriiseillä. Lapsenne on vielä kovin pieni, joten sen yhteisen ajan löytäminen voi olla hankalaa.

Myös tuli mieleen (ja tämä ei todellakaan ole syyllistämistä), että muutuitko kovasti raskausaikana ja vauva-aikana? Osa naisista ikään kuin uppoutuu täysin äitimaailmaan. Tarkoitan nyt enemmänkin puheita, tyyliä, kiinnostuksenkohteita ym. enkä kiloja. Helposti vähäksi aikaa oma persoonallisuus katoaa vauvajuttuihin. Naiset ovat tässä suhteessa erilaisia ja edellenkään siinä ei ole mitään pahaa, mutta jotkut miehet reagoivat siihen voimaakkammin. Kerroit, että teillä oli kuitenkin seksiä ja jotain läheisyyttä aiemmin. Jos olet miehen silmissä muuttunut eikä hän näe sinua tällä hetkellä naisena.

Mutta sekään ei oikeuta miehen vetäytymistä perhe-elämästä. Päinvastoin, jos hän osallistuisi enemmän, voisi ymmärrys ja arvostus sinua kohtaan lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi on siis tunteet laimenneet sinua kohtaan, niin kuin kerroit. Hän yrittää odottaa niitä takaisin ja ottaa pikemminkin etäisyyttä kuin yrittää lisätä läheisyyttä. Ei tule onnistumaan tuolla tyylillä. Enemmänkin vaatisi aktiivista työtä sen eteen, että näette toisenne taas miehenä ja naisena ja että teillä olisi aikaa kahdestaan. Harmi, että mies noin äkkiä lapsen tultua kuvioihin alkoi kriiseillä. Lapsenne on vielä kovin pieni, joten sen yhteisen ajan löytäminen voi olla hankalaa.

Myös tuli mieleen (ja tämä ei todellakaan ole syyllistämistä), että muutuitko kovasti raskausaikana ja vauva-aikana? Osa naisista ikään kuin uppoutuu täysin äitimaailmaan. Tarkoitan nyt enemmänkin puheita, tyyliä, kiinnostuksenkohteita ym. enkä kiloja. Helposti vähäksi aikaa oma persoonallisuus katoaa vauvajuttuihin. Naiset ovat tässä suhteessa erilaisia ja edellenkään siinä ei ole mitään pahaa, mutta jotkut miehet reagoivat siihen voimaakkammin. Kerroit, että teillä oli kuitenkin seksiä ja jotain läheisyyttä aiemmin. Jos olet miehen silmissä muuttunut eikä hän näe sinua tällä hetkellä naisena.

Mutta sekään ei oikeuta miehen vetäytymistä perhe-elämästä. Päinvastoin, jos hän osallistuisi enemmän, voisi ymmärrys ja arvostus sinua kohtaan lisääntyä.

Omasta mielestäni en muuttunut kovinkaan paljon, en ulkonäöllisesti enkä henkisesti. Tottakai tietynlainen arvomaailma muuttui lapsen myötä, mutta olen kyllä halunnut ja kaivannut sitä parisuhde-elämää myös lapsen syntymän jälkeen, ja kaipaan myös muuta ajateltavaa kuin kakkavaipat ja tuttipullot. Olen tietysti aika jäävi arvioimaan tätä, mutta ei mies ainakaan ole siihen suuntaan vihjannutkaan.

Sitä mieltä itsekin olen, että jos kipinää ei ole, ei se sillä parane, että ottaa tietoisesti vielä enemmän etäisyyttä, vaan nimenomaan pitäisi yrittää järjestää enemmän yhteistä aikaa, jossa huomio ei keskity lapseen. Mies vaan ei tunnut tätä haluavan tai tajuavan ja siksi mietinkin, onko tässä oikeasti mitään toivoa. Tulee myös sellainen tunne, että minulta vaaditaan jotain sirkustemppuja, jotta korkea-arvoinen mies mahdollisesti saattaisi ehkä tykätä minusta vielä, mutta hän vain odottaa.

Aika moni nainen naiivisti kuvittelee, että nyky-Suomessa perheen perustaminen olisi jotenkin tasa-arvoista.

Naisen pitää alkaa miettiä haluaako lapsia paljon ennen kuin miehen. Hedelmällisyys alkaa laskea merkittävästi 35 vuoden jälkeen, joten monet varsinkin korkeasti koulutetut naiset joutuvat painiskelemaan aika suurien kysymyksien äärellä samaan aikaan, kun heidän miehensä tekevät uraa.

Naiset kärsivät väistämättä työnhaussa sukupuolestaan, koska naiset ovat melko suurella todennäköisyydellä määrättömän ajan pois töistä lasten takia. Miehiltä ei varmasti koskaan kysytä työhaastattelussa (tai mietitä haastattelijoiden kesken), miten mies yhdistää työn ja perhe-elämän. Näin olen naisten urat kärsivät, vaikka he eivät lapsia hankkisikaan.

Puolivahingossa useimmissa perheissä lapset jäävät naisten vastuulle. Naiset huolehtivat lasten vaatehankinnoista, sairasteluista ja lähtövalmisteluista ihan huomaamatta. Ehkä tämä periytyy, kun naiset ovat myös koko vanhempainvapaan ajan lapsen kanssa kotona.

Tästä kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että juuri miehet kipuilevat perhe-elämän kanssa enemmän. Miehille valkenee yhtäkkiä, että eihän se lapsiperheen arki ollutkaan sellaista kuin hän kuvitteli, ja penteles se nainen uhraakin ison osan huomiotaan sille pikkuiselle. Sitten aletaan käymään kalassa ja etsitään syrjähyppyjä.

Pitäisikö neuvoloissa panostaa enemmän isien valmisteluun lapsen tuloon? Aivan liian moni pikkulapsen vanhempi eroaa...

Vierailija kirjoitti:

aloittaja kirjoitti:

33: Mies saa viettää öitä pois kotoa joka ikinen työviikko ja muutenkin tulee yleensä kotiin niihin aikoihin, kun lapsi menee nukkumaan, joten kyllä hänellä on aivan riittävästi aikaa viettää "lomaa" perheestään. Jos taas mieli tekee nähdä joku kohde tai tehdä jotain erikoista, niin mikäs siinä, mutta tässä kyseessä on pelkästään se, että pääsee pois kotoa vaimon ja lapsen luota, eikä ole edes sen vertaa viitsimistä tai toisen kunnioittamista, että sitä yrittäisi muuksi naamioida.

Luulen miehenä tietäväni mistä on kyse. Hän kyllä tykkää sinusta ja lapsesta, mutta on fyysisesti ja henkisesti puhki. Hän ei halua sinusta eroon tai nähdä maailmaa, vaan lepoa ja rauhaa. Pienet lapset ovat kivoja, mutta on TODELLA todella raskasta olla taukoamatta niiden kanssa ilman lepoa. Anna pari päivää sille omaa aikaa. Sitten lapsi hoitoon mummolaan ja hoitakaa parisuhteenne kuntoon.

Miehesi ei ole täydellinen, muttei ole kukaan. Toiset tarvii enemmän lepoa. Kaikkea hyvää teille. 🙂

Siis mitä ihmettä :D lainaamassasi viestissä lukee aivan selvästi, että mies ei juuri edes näe vauvaa kuin viikonloppuisin, jos silloinkaan. Ainoa joka on vauvan kanssa taukoamatta on ap. Jos se on tosiaan niin raskasta kuin sanot niin ap tarvitsisi varmaan kuukauden hermoloman, vai?

Ei isäksi tai äidiksi ryhtynut ihminen vaan voi sanoa, että mä en enempää jaksa lasta kuin 30min päivässä. Ei se toinen vanhempi jaksa sitä 23.5h päivässä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ihminen voi myös ryhdistäytyä ja toimia jonkin aikaa oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Koska mitäs sitten tehdään jos kumpikaan ei jaksa, tai jos se kaiken tehnyt uupuu kokonaan?

Lisäksi ainoa lapsi on tosiaan alle vuoden, eli mies ei ole vielä kärsinyt perhe-elämän rasituksista juuri lainkaan. Anna sille omaa aikaa niin kaikki sujuu, just joo :D

Ei tämä kyllä tosiaan oman ajan antamisella auta, kun mies jo myöntääkin, ettei oikein rakkaus riitä. Ja tosiaan mies on arkisin niin paljon pois kotoa, ettei se vauvanhoito yksinkertaisesti voi niin paljon rasittaa. 

Sovimme, ettei nyt ainakaan vielä lähdetä eropäätöstä tekemään ja yritetään nyt ainakin käyttäytyä niinkuin fiksut ihmiset ja kunnioittaa toista. Itseltä alkaa kuitenkin usko loppua, kun toinen on täysin etäinen, ja pakenee yksin koko ajan jonnekin.

Vaikuttaa vähän siltä, että mies on jo päätöksensä tehnyt, ja suostuu "yrittämään" vain sinun painostuksesta tai siksi, että eroprosessissa joutuu näkemään vaivaa.

Kaikenlaisista ongelmista voi selvitä, mutta se vaatii kyllä molemmilta suurta tahtoa. Ymmärrän toki, että noin pienen lapsen vuoksi ei kovin mielellään laita lusikoita jakoon.