Koska pääsen syyllisyydestä - lähdin avioliitosta
Olen eronnut miehestäni noin 3 vuotta sitten. Olin lähtevä osapuoli ja hän oli kunnon perheenisä ja varsinaista syytä ei eroon oikeastaan ollut, varsinkaan ulkopuolisten silmissä. Paitsi se, että rakastuin toiseen. Koti myyntiin ja lasten huoltajuus sovittiin asiallisesti ja se hoituu tälläkin hetkellä tosi sujuvasti. Joku sanoi joskus, että jättäjällä voi olla joskus myöhemmin vaikeampaa kuin jätetyllä. Itseäni vaivaa suuri syyllisyyden tunne. En haluaisi palata entiseen, olen onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa ja meillä menee mukavasti. En usko, että ex-mieheni kaipaisi mitään sääliä, mutta minua harmittaa, että hänellä ei ilmeisesti ole naisystävää vieläkään. Suren sitä, että vein häneltä mahdollisuuden normaaliin perhe-elämään, jota hänen kuuluisi elää. Mitä miettivät erossa jätetyt miehet? Kuinka elämä sujuu muutama vuosi eron jälkeen? Täyttääkö katkeruus mielen loppuiäksi?
Tämä syyllisyyden tunne oli varmaan osamaksu siitä, että halusin erota.
Kiltti ja nyhväke mies, joka vaan kyllästytti ja ärsyttikin mm. laiskuudellaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä diili noin ulkopuolisen silmillä. Pitkä suhde (9 vuotta) vaan kuivui minun puoleltani ja yhtenä päivänä tapasin nykyisen mieheni ja se oli menoa samantein. Edessä oli avioero ja talon myyminen jne. Uuden miehen kanssa on nyt kolme vuotta myöhemmin jo yhteinen lapsi ja olen tyytyväinen elämääni. Ehdottomasti ratkaisu oli oikea, vaikka syyllisyys on alkanut kaivertaa ajoittain. Surullisinta on, että eksäni on pian 35-vuotias ja asuu yksin vuokralla. (mihin lie tunkenut talosta saadut rahat?) Vaikuttaa jotenkin pöhöttyneeltä ja pelkään, että ryyppää kauheasti. Onneksi käy töissä normaalisti. Toivoisin, että hänellä olisi joku uusi ja voisi vihdoin saada perheen. HÄn oli kovin lapsirakas ja olisi varmasti hyvä isä. Koen, että minä petin sopimukset ja hän jäi tyhjän päälle...