Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koiran kuolema
10.07.2018 |
Koirani kuoli vähän aikaa sitten ja olen saanut jo nyt palautetta niiltä ihmisiltä joille olen joutunut kertomaan. He toteavat lähinnä että onpa nyt sitten vapaata ja voin taas olla ja elää niin kuin huvittaa kun ei ole koiraa rasitteena.
Koira oli minulle kuitenkin jotain ihan muuta. Otin sen omakseni kun olin 19-vuotias ja asunut vuoden omillani. Kasvatin hylätystä pennusta aikuisen koiran ja tie oli välillä kivinenkin. Kasvoimme yhteen ja ymmärrettiin toisiamme. Koira oli ainoa perheeni 14 vuotta enkä olisi selviytynyt tähän asemaan elämässä ilman sen läsnäoloa.
Nyt täällä on ihan hiljaista.
Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä etten nähnyt että koira oli sairas. Koen että minulla oli vastuu jota en sittenkään kantanut. Koira olisi varmasti voinut elää pidempäänkin, jos olisin hoksannut viedä eläinlääkäriin heti kun oireita alkoi tulla. Kaikki muut tietämäni vanhat koirat ovat kuolleet eläinlääkärin piikistä inhimillisesti mutta omani joutui kuolemaan mökillämme kun meni äkkiä huonoon kuntoon.
En enää kehtaa kertoa ihmisille miten hirveä järkytys tämä oli minulle sillä olen jo saanut kuulla siitä miten se oli sentään vain koira ja nyt olen siitäkin vapaa.
Onko kenelläkään muulla lemmikin kuolema ollut kriisin paikka ja miten olette päässeet yli? Ja miten olla hienotunteinen niin että läheiset eivät siitä kriisistä rasitu?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa. Koirieni kuolemasta on jo monta vuotta ja ikävä on hirveä vielä. Samoin tunnen syyllisyyttä koska toinen jouduttiin lopettamaan ennen aikojaan. En jaksa syitä kerrata, mutta edelleen mietin asiaa ja syyllistyn vaikka muuta vaihtoehtoa en edelleen keksi. Ymmärrän sinua. Vaikka sanotaan että eläintä ei voi verrata ihmiseen niin eläimen kuolema on minulle ainakin ollut ihan yhtä raskas paikka kuin ihmisen. Jaksamista sinulle❤Olet menettänyt vuosien elämänkumppanin.
Otat liian vakavasti. otat bissen mieluummin
Kiitos ihanista vastauksista, sai herkistymään teidän puolesta joilla on vanhoja eläinystäviä ja jo edesmenneitä. En tiedä miksi eläimen kuolemaan ei suhtauduta samoin kuin läheisen ihmisen, mutta tavallaan ymmärrän että ulkopuolinen ei sitä täysin ymmärrä sillä eihän minun koiraa kutsuttu kahvittelemaan/juhliin/syömään eikä sitä muutenkaan tavattu kuin jos käymään tultiin.
Silti se on aivan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa läheinen. Minua syyllistettiin siitä etten itkenyt äitini hautajaisissa mutta "jonkin koiran" perään kyllä itken. Minulle kaksi täysin eri asiaa ja molemmat kaivaneet hyvin syvältä. Toista itken, toista en, molempia suren suuresti.
En ole ennen menettänyt koiraa, enkä ole edes ajatellut että se olisi jotenkin erilaista surun määrältään tai elämään vaikuttavana asiana, mutta kanssaihmisten palaute antaa ymmärtää että juuri tätä kuolemaa ei tulisi surra niin paljon kun eihän se ole mikään oikea menetys.
ap
Toki koiran kuolema satuttaa. Omani kuoli tai jouduttiin pikaisesti lopettamaan viime kesänä. Vanhahan se oli ja eli odotettua pitempäänkin ja sai hyvän elämän, mutta silti se kirpaisi, kun vielä itse joudutin sen lähtöä.
Edelleen kaipaan sitä ja muistelenkin, mutta niin se vain tässäkin on, niin aika kultaa muistot.
Mutta anna ajan kulua ja helli muistoja koirastasi. Sitten, kun aika on kypsä hankit ehkä uuden tai olet hankkimatta, muistot eivät lähde koskaan. Eikä vanhan koiran elämän pitkittäminenkään aina ole viisasta. Ei koira ymmärrä kipua tai sitä, ettei voi elää kuten ennen. Eläin on ehkä paljon viisaampi tuon lähdön alla kuin ihminen. Meillä on vain joku yletön tarve olla hyväksymättä tosiasioita ja haluamme pitkittää väistämätöntä, olisi vain viisainta nauttia niistä hetkistä yhdessä ja luopua, kun sen aika on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi, rakasta, vanhaa koiraa menettäneenä tiedän tuskasi. Omien koirien menettäminen sattui ihan yhtä paljon kuin läheisen perheenjäsenen.
Joillekin lemmikki on vain "eläin" ja jotkut eivät vain ymmärrä. Ei kannata välittää typeristä kommenteista, tuskin kukaan on pahaa tarkoittanut.
Toivottavasti koirasi kuolema ei ollut tuskainen. Aikoinaan, kun ensimmäinen koira alkoi olemaan loppusuoralla, miltei toivon sen kuolevan mökille. Koira rakasti mökillä oloa ja olisi ollut jotenkin kauniimpaa, että se olisi saanut rauhassa nukahtaa lempipaikkaansa piikin sijasta.
Voimia sinulle Ap, suru kyllä helpottaa, mutta itselle jäi kyllä ikuinen ikävä omia koiria.
Alue: Aihe vapaa
Lemmikin kuolema - varsinkin äkillinen ja yllättävä - voi olla jopa traumaattisempi kokemus kuin läheisenkin ihmisen kuolema. Lemmikkiin liittyy niin paljon positiivisia tunteita ja kiintymystä, että on luonnollista, että sen poismeno on järkytys ja kriisin paikka.
Meillä on vanha koira, joka alkaa jo olla aika lailla loppusuoralla - odotamme kauhulla sitä päivää, kun siitä pitää luopua lopullisesti. Tulemme suremaan kovasti ja pitkään, se on ollut tärkeä osa elämäämme yli kymmenen vuotta.
Miksi sinun pitäisi olla erityisen hienotunteinen? Sinun lemmikkisi, sinulle tärkeä olento on kuollut - läheisten ihmisten tulisi lohduttaa ja tukea sinua. Ei lemmikki koskaan ole (tai ei ainakaan pitäisi olla) vain lemmikki.