Oletteko muutkin näin ilkeitä? Mitä oikeasti ajattelette muista?

En ajattele noin. Toki äärimmäiset ilmiöt huomaan, ja lähinnä vain kummastelen tyyliin ”paljonkohan pitää syödä päivässä, jotta tulee noin lihavaksi/laihaksi”, tai ”miksikhön tuonkin ihmisen elämä on mennyt noin”. Yleensä en ajattele toisista ihmisistä mitään.

N50

En ajattele yleensä mitään pahaa muista. Ajattelen neutraalisti tai jokseenkin kivasti.

En ole ilkeä. Mun tavoite on olla ajattelematta muista hyvää tai pahaa. Usein se onnistuu.

Mutta tiedän kyllä sinusta mitä ajattelet, näen sen päälle päin. Teitä on paljon. En huoli sinua ystäväksi.

Minäkin ajattelen useimmiten hyvää ihmisistä ja tunnen myötätuntoa heitä kohtaan.

En ajattele noin pahasti. Jos joku puhuu minulle pahaa muista, välttelen jatkossa hänen seuraansa.

Mmmmmmmmmmmm kirjoitti:

Tässä taas tänään huomasin, kuinka ilkeäksi ihmiseksi olen tullutkaan. Päällisin puolin olen ystävällinen enkä töksäyttele tuntemattomille mitään kamalaa, mutta pääni sisällä kiehuu kokoajan.

Samalla tulin ajatelleeksi, että olenkohan ainoa laatuani vai ovatko muutkin välillä/usein/joskus/aina tällaisia? Sitähän ei varmaankaan kaikille kerrottaisi ja näytettäisi...

Esimerkkinä ajattelen lähes jokaisesta vastaantulijasta jotain pahaa esim. Ompa ärsyttävä puhetyyli, ompas rumat hampaat, ompas epäsopiva pariskunta, ompas lihava lapsi, kuinka tekopirteä tuokin akka on ja kuinka tuokin hupakko on pyöräyttänyt viisi lasta eri miehille tai pahimmillaan hah hah siitäpäs sai ( kun joku onnellinen saa jonkun pikku vastoinkäymisen).

Minun päällisin mieliala on myös vitutus. Aina ja lähestulkoon kokoajan joku asia ärsyttää. Sekin on aika raskasta itselle kuin ympärillä oleville.

Ääneen en näitä kauheita ajatuksia tietenkään sano kuin ehkä suutuspäissäni kotona tai parhaalle kaverille. Välillä ihan hävettää omat ajatukset.

Mites muut? Ajatteletteko te vain kukkia,aurinkoa ja muita ihania asioita vai tunnistaako joku itsensä tästä?

Oletkohan ihan sinut itsesi kanssa? Ei kuulosta hyvinvoivan ihmisen ajatuksilta.

Kyllä sulla on joku hätänä, ei ole normaalia olla noin negatiivinen. Oletko uupunut? Alkava masennus?

Vierailija kirjoitti:

En ajattele noin. Toki äärimmäiset ilmiöt huomaan, ja lähinnä vain kummastelen tyyliin ”paljonkohan pitää syödä päivässä, jotta tulee noin lihavaksi/laihaksi”, tai ”miksikhön tuonkin ihmisen elämä on mennyt noin”. Yleensä en ajattele toisista ihmisistä mitään.

N50

Aina lihominen tai laihtuminen ei johdu syömisestä. Kannattaa ottaa sekin huomioon kun ajatuksia uhraat toisten painon syihin.

En kyllä pidä tästä piirteestä itsessäni ja arvostan eniten ihmisiä jotka vaikuttavat olevan noita kaikkein ystävällisimpiä ja kilteimpiä.

Minulle on viime vuosina sattunut ihan kamalia asioita ja olen kokenut suuria menetyksiä, joten uskon niiden vaikuttavan näihin ajatuksiini. Tuntuu ettei mitään hyvää tapahdu minulle.

Tämä ajattelutapa kyllä kieltämättä estää paljon näkemästä sitä hyvää.

Ap

Minusta tuli tuollainen. Olin ennen äärimmäinen vastakohta tuolle, ihan suorastaan joku kristus maan päällä (oikeasti). 30 vuotta ihmisten kamaluutta ja yksi päivä huomasin että vain VIT UTTI kulkea jonkun puhelimeen huutavan läskiperseisen miehen takana maailman kapeakäytäväisintä kauppaa. Siinä raahustin hänen askel-pysähdys-askel -vauhdillaan ja halusin ottaa vauhtia ja ajaa ostoskärryillä ukon yli niin että paukkuu.

Vuosia jaksoin sitä että huusin päässäni kaikille. Sitten sain ensimmäisen paniikkikohtauksen kaupassa ja lääkäritäti antoi rauhoittavia. Niin kauan kun ne ei lopu niin on ihan OK olla.

Ei sulla stressiä ole? Miten menee töissä, syötkö hyvin ja saatko tarpeeksi?

Minäkin olin stressaantunut, mut nyt kesäloma ja kaiiikki turha jäänyt taakse taas hetkeksi. Tiedän, saatan muuttua hulkiksi uudestaan, mutta vuosi vuodelta se kestää kauemmin. Tsemppiä!

Ajattelen ihmisistä useammin varmaan neutraalisti tai kateellisesti. En muista milloin viimeksi olisin ajatellut vastaantulijasta jotain negatiivista. Jos ajattelen negatiivisesti, niin se on enemmän säälivässä kuin tuomitsevassa mielessä. Yksi tuttuni on tuota tuomitsevaa sorttia, parin päivän sisään hän on sanonut jotain ikävää ainakin kolmesta tuntemattomasta ihmisestä. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, koska kokonaisuutena hän on meistä kahdesta se positiivisempi ja iloisempi ihminen. Mutta ehkä meissä on se ero, että hän näkee itsensä muita positiivisemmin ja minä taas näen itseni muita negatiivisemmin.

Mmmmmmmmmmm kirjoitti:

En kyllä pidä tästä piirteestä itsessäni ja arvostan eniten ihmisiä jotka vaikuttavat olevan noita kaikkein ystävällisimpiä ja kilteimpiä.

Minulle on viime vuosina sattunut ihan kamalia asioita ja olen kokenut suuria menetyksiä, joten uskon niiden vaikuttavan näihin ajatuksiini. Tuntuu ettei mitään hyvää tapahdu minulle.

Tämä ajattelutapa kyllä kieltämättä estää paljon näkemästä sitä hyvää.

Ap

Tuo ajattelutapa myös ruokkii itseään.

Ompas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ajattele noin. Toki äärimmäiset ilmiöt huomaan, ja lähinnä vain kummastelen tyyliin ”paljonkohan pitää syödä päivässä, jotta tulee noin lihavaksi/laihaksi”, tai ”miksikhön tuonkin ihmisen elämä on mennyt noin”. Yleensä en ajattele toisista ihmisistä mitään.

N50

Aina lihominen tai laihtuminen ei johdu syömisestä. Kannattaa ottaa sekin huomioon kun ajatuksia uhraat toisten painon syihin.

Esimerkkini oli vain heitto. En todellakaan yleensä pohdi muiden ihmisten painoja ja syömisiä.

Täällä tunnustautuu myös yksi Ap:n kaltainen. Paljon omia vastoinkäymisiä takana ja taakkana minullakin.

Perho kirjoitti:

Ei sulla stressiä ole? Miten menee töissä, syötkö hyvin ja saatko tarpeeksi?

Minäkin olin stressaantunut, mut nyt kesäloma ja kaiiikki turha jäänyt taakse taas hetkeksi. Tiedän, saatan muuttua hulkiksi uudestaan, mutta vuosi vuodelta se kestää kauemmin. Tsemppiä!

Kiitos! Joo on stressiä ja masennusta ilmeisestikin. Kateutta ja menetettyjä unelmia sekä sairautta valitettavasti. Oman lapsen menetys myös.

Tuo Hulk on juuri sopiva kuvaamaan minua välillä. Mutta kyllä antaisin paljon siitä onnen tunteesta joka minulla joskus aiemmin oli (tvistattuna pienillä satunnaisilla ärsytyksillä toki).

Silti minusta tuntuu etten oikeasti olisi paha ihminen? Tähän on vain valitettavasti tultu.

Ap

kenties näet omia vikojasi muissa ja projisoit itseinhoa ympäristöösi, vaikket ääneen sanoisikaan.

Minua ärsyttää myös; mutta olen ärsyyntynyt myös itsestäni. Lisäksi minä en mieti ihmisten ulkonäköä tms mutta minua ärsyttää ihmisten käytös ja luonteenpiirteet. Haluan kaikille hyvää ja olen kohtelias mutta pidättyväinen ulospäin. Tunnen myös myötätuntoa ja empatiaa ja sympatiaa. Mutta ärsytykselle en voi mitään ja vähän sen vuoksi välttelen ihmisiä ja viihdyn vain itsekseni. En odota täydellisyyttä tietenkään keltään mutta jos oikein alan miettiä niin minua vaan ärsyttää kaikki ihmiset plus minä itse. Ehkä olen herkistynyt ärsykkeille pitkäaikaisen stressin seurauksena.

En ajattele noin. Väsyneenä ja nälkäisenä jonossa hidastelijat ärsyttävät, muuten ei. Todennäköisemmin mietin mitä muut minusta ajattelevat kuin mitä minä heistä. Mutta enimmäksen muut vain ovat satunnaisia ihmisiä samassa tilassa, saatan jotain aika neutraalisti pistää merkille.