Onko teillä pillerit/muu ehkäisy vienyt seksihaluja?
Naisella seksihalut tipahtaneet roimasti pillereiden aloituksen jälkeen. Onko teillä ollut selkeää eroa ja osuutta esim jollain ehkäisyllä? Ennen kuin joku alkaa räyhäämään siitä etten ole huomioinut jne häntä niin meillä ollut aina ennen hyvää seksiä päivittäin joskus monta kertaakin päivässä ja nykyään tuntee itsensä vonkaajaksi kun toisella ei vaan tunnu kiinnostavan
Kommentit (12)
Kyllä ne vaikuttaa ja ihan omasta kokemuksesta tiedän. Mulle pillereitten käytöstä on tullut myös muutama lisäkilo painoa, mutta se ei haittaa. Olin nimittäin sitä ennen hiukan alipainoinen.
Sterilisaation jälkeen halut palasi takaisin. Kierukka oli aikaisemmin ehkäisynä
On vieny ennen pillerit ja nyttemmin kierukka. Välissä kun ei käyttänyt ehkäisyä oli halukkaampi. Toki siihen vaikuttaa vielä lisäksi moni muukin asia, mutta kyllä ovat aika tehokkaita ehkäisymenetelmiä koska vievät seksihalut. No ompahan parempi ehkäisyteho kun ei lisäksi vielä harrasta seksiä.
Ehkäisypillerit oli kyllä itsellä tehokkaasti ehkäisevät nimittäin todella vei halut.
Vuosia käytin kumia kunnes uskalsin käydä sterilisaation teettämässä. Aivan huippu päätös! Ihanaa saada paljasta kullia ja tekee mieli melkein joka päivä. Mies on tyytyväinen ja minä pidän itsestäni tälläisenä huomattavasti enemmän, ihanaa nauttia seksistä.
Meillä loppui seksi ku seinään kun lapsiluku tuli täyteen ja vaimolle kierukka. Nyt ootellaan että nuorin käy rippikoulun ja sit vaimolle näytetään ovea. Se kun ei suostunut siihen että otetaan kierukka pois ja katkotaan mun piuhat. Tykkää varmaan kun menkat on niukat tai ei ollenkaan ja minäkään en enää ole vongannut vuosiin todettuani että tyhjän saa vähemmälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppui seksi ku seinään kun lapsiluku tuli täyteen ja vaimolle kierukka. Nyt ootellaan että nuorin käy rippikoulun ja sit vaimolle näytetään ovea. Se kun ei suostunut siihen että otetaan kierukka pois ja katkotaan mun piuhat. Tykkää varmaan kun menkat on niukat tai ei ollenkaan ja minäkään en enää ole vongannut vuosiin todettuani että tyhjän saa vähemmälläkin.
Tosi surullista. :( Ihme kun vaimosi ei suostu vaikka itseltäsi olisit piuhat katkomassa. Suosittelen operaatiota jokatapauksessa niin ei pääse ikinä tulemaan vahinkolapsia jos vaikka eroattekin. Ex ukkokin tyytyväinen, että heti eron jälkeen kävi piuhat katkomassa. Hänen nykyinen olisi muuten lapsia vonkaamassa, mutta nyt ei tarvitse enempiä asiasta keskustella koska ei onnistu.
Mulla ei ole yhtään vähentyny. Ja on jo muutamas kierukka menossa. Tosi ikävä tilanne teillä kyllä. Ymmärrän molempia. Meillä mä olisin menny laittaa piuhat poikki mutta tosiaan tuo menkkatilanne ja sitä kautta kovat kuukautiskivut lopulta laittoi päätymään kierukan vaihtoon. On niin 100%päinvastaiset tilanteet kierukal ja ilman. Mutta kyllä teidän tilanteeseen pitäis saada keksittyä joku korvaava vaihtoehto. Musta ei kyllä olis myös elää ilman seksia. Mies välillä yrittää puhua leikillää että ku ollaan yli 30v sit ei voida enää harrastaa seksia. Siihen sanon aina tosissaan että lopeta sä yksinäs, mä kyllä löydän jonkun kuka mua panee mielellään.
Ihme kun jotkut alapeukuttaa kun kerron, että minulla pillerit ei todellakaan ole vieneet seksihaluja. Haluan päivittäin. Mieluummin monestikin. Oma kokemkseni on tämä, muut kertokoot omistaan. Pillerit olleet käytössä 30 v, välissä muutama muu ehkäisykokeilu. Pillereihin palasin ilomielin. N
Pillerit lisää vaan haluja. Kokoajan panettaa
Siksi en käytäkään hormonaalisia myrkkyjä.
Mulla loppui seksihalut melkeinpä kokonaan. Pari kuukautta söin pillereitä ja sitten lopetin ja halut palasivat onneksi melko pian.
No ei mulla todellakaan. Joka päivä haluaisin. Oletko varma, että kyseessä ei ole joku muu asia? Onko naiselle ongelma? Gynelle ja vaihtamaan ehkäisyä.