Thai-poikien pelastaminen aloitetaan - alue eristetty
Nyt alkaa tapahtua. Pelastustoimiin kuulumattomat poistettu alueelta.
Kommentit (2093)
Nyt tulee vihdoin ensimmäinen ambulanssi!
Täytyy muistaa että tämä operaatio on pulkassa vasta kun jokikinen ukko on luolasta ulkona. Pelastajat ovat vaarassa niin pitkään kuin ovat sisällä.
Mutta täytyy sanoa että hyvältä tämä näyttää, ihan mielettömän hyvältä.
Suomen valkoisen ristin ritarikunnan suurristi Paasille, kiitos, näin aluksi. Jatkoa voidaan miettiä siltä pohjalta että kaiken maailman urheilijatkin saavat lahjoituksina rantatontteja ja vaikka mitä. Tämä veli (samoin kuin kaikki muutkin operaatioon osallistuneet) on ihan toista kaliiberia kuin yksikään lätkäsankari tai keihäänheittäjä. Hän on suomalainen, joten meidän suomalaisten asia on palkita hänet, samalla kun tietysti toivomme että kaikki muutkin operaatioon osalliset saavat kiitoksensa.
Nukutusaine vs. rauhoittavat -kiistan voi lopettaa. Thaimaan pääministeri kertoo, että rauhoittavia on annettu, ja se on samaa tavaraa jota hän itse käyttää rentoutuakseen käydessään ampumassa.
"Some reports boys are being drugged to make this journey. To be clear, Thai PM was clear today the children were not given anaesthetic: "Who the hell would give that to a kid?" He says they were given "something to make them to make them not too nervous and panic""
"The rescued boys were given anti-anxiety drugs but not anaesthetic, the Thai prime minister Prayut Chan-o-chau, has revealed."
"Thai PM says the boys have been given anti-anxiety medication for the journey out the cave - the same medication he takes to help him relax when he shoots guns."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki 13 saadaan kunnossa ulos luolasta ja kaikki pelastajat pysyvät kunnossa, se on 100 % onnistuminen. Huikeaa, kun ensin pitkään kerrottiin kaikista riskeistä, luolasukeltamisen vaaroista ja kuinka vastaavaa ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Siellä on olleet juuri oikeat henkilöt auttamassa.
Johan niistä yksi kuoli joten se siitä riskittömyydestä.
Se kuoli koska happipullo tyhjeni eli oli veden alla liian pitkään. Silloin oli luolassa enemmän vettä kuin nyt. Luolan profiili sinänsä ei ole niin vaarallinen että se eroaisi kovin paljon muista sukellustehtävistä. Vettä on kattoon asti vain yhdessä kohtaa, eli pintaan pääsy on lähes koko matkan pituudelta vapaa.
Kyllä varmaan Thaimaan kuningas palkitsee jo siellä päässä kunniamerkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Kelluvalla pienellä ilmapatjalla olisivat saaneet kuljetettua nuo pojat tai itsensä ja ilmatankit nopeammin niistä kodista joissa ei tarvii sukeltaa. Näin videoita kun nuo kävelee vaivalloiseseti sillä luolassa hitaasti puoliksi vedessä. Hyvä idea.
Mielestäni sinne olisi pitänyt laittaa sellainen ilmapallo joka puristaa vedet luolasta pois. Luolan kivilaji on huokoista, joten ei tarvita kummoistakaan puristusta kun vesi jo imeytyy kiveen. Lopuutuloksena suurempi kuivuusprosentti kuin kostean pyykin kuivaamisessa pyykinkuivaajalla, mutta nopeammin, koska pallo on nopea täyttää riittävään paineeseen.
Vierailija kirjoitti:
Nukutusaine vs. rauhoittavat -kiistan voi lopettaa. Thaimaan pääministeri kertoo, että rauhoittavia on annettu, ja se on samaa tavaraa jota hän itse käyttää rentoutuakseen käydessään ampumassa.
"Some reports boys are being drugged to make this journey. To be clear, Thai PM was clear today the children were not given anaesthetic: "Who the hell would give that to a kid?" He says they were given "something to make them to make them not too nervous and panic""
"The rescued boys were given anti-anxiety drugs but not anaesthetic, the Thai prime minister Prayut Chan-o-chau, has revealed."
"Thai PM says the boys have been given anti-anxiety medication for the journey out the cave - the same medication he takes to help him relax when he shoots guns."
Eli beetasalpaajia? Kielletty monissa lajeissa dopingina. Laskee sykettä jne.
Nyt lähtee ensimmäinen kopteri. Edelleen mietityttää, miksi siinä kesti näin kauan..
Mutta pakko sanoa, että pidän kyllä äärimmäisen outona että kotimaiset (ja ihan yleistestikin länsimaiset) mediat ovat sekoilleet näin kovasti, kun tämmöinen tavan tallaajakin on pysynyt ihan kartalla kaikki kolme päivää seuraamalla thaimaan omia livejä (esimerkiksi ekana päivänä tiesin, ettei sieltä 6 oltu pelastettu, ihmettelin kovasti mistä se täällä oltiin keksitty), ja sieltä thaimaalaisten chattia, johon välillä aina joku kirjoittaa englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja myös nro 13 on ulkona
Onko varmasti? Kaikilla uutissivuilla on varmuus vain 11 pelastetusta.
Vierailija kirjoitti:
Nukutusaine vs. rauhoittavat -kiistan voi lopettaa. Thaimaan pääministeri kertoo, että rauhoittavia on annettu, ja se on samaa tavaraa jota hän itse käyttää rentoutuakseen käydessään ampumassa.
"Some reports boys are being drugged to make this journey. To be clear, Thai PM was clear today the children were not given anaesthetic: "Who the hell would give that to a kid?" He says they were given "something to make them to make them not too nervous and panic""
"The rescued boys were given anti-anxiety drugs but not anaesthetic, the Thai prime minister Prayut Chan-o-chau, has revealed."
"Thai PM says the boys have been given anti-anxiety medication for the journey out the cave - the same medication he takes to help him relax when he shoots guns."
Tämä lähti varmaan siitä kun Ivanin haastattelusta sai sen kuvan että pojat oli niin tillitallin ettei refleksit suunilleen pelanut. Mä aion illalla ottaa punkkua ja itkeä onnesta jos ne kaikki saadaan hengissä sairaalaan turvaan😭💔🍷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja myös nro 13 on ulkona
Onko varmasti? Kaikilla uutissivuilla on varmuus vain 11 pelastetusta.
Thaimaan uutisten mukaan on. Ovat olleet tähän mennessä oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista on se, että menivät luolaan, vaikka suulla luki, että luolaan ei saa mennä sadekauden aikana.
Sinäkö olet noudattanut tunnontarkasti joka ikistä varoituskylttiä jonka olet eläissäsi nähnyt? Mistä teitä pyhimyksiä riittää kun ikinä ei vastaan tule?
Sitä paitsi sadekausi EI OLLUT VIELÄ ALKANUT kun joukkue meni luolaan. Monsuuni joka katkaisi paluureitin, oli etuajassa.
Monsuunikausi alkaa kyllä jo kesäkuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukutusaine vs. rauhoittavat -kiistan voi lopettaa. Thaimaan pääministeri kertoo, että rauhoittavia on annettu, ja se on samaa tavaraa jota hän itse käyttää rentoutuakseen käydessään ampumassa.
"Some reports boys are being drugged to make this journey. To be clear, Thai PM was clear today the children were not given anaesthetic: "Who the hell would give that to a kid?" He says they were given "something to make them to make them not too nervous and panic""
"The rescued boys were given anti-anxiety drugs but not anaesthetic, the Thai prime minister Prayut Chan-o-chau, has revealed."
"Thai PM says the boys have been given anti-anxiety medication for the journey out the cave - the same medication he takes to help him relax when he shoots guns."Eli beetasalpaajia? Kielletty monissa lajeissa dopingina. Laskee sykettä jne.
Ei tietoa. Pääministeri tuskin käy missään olympialaisissa kuitenkaan ammuskelemassa, joten sillä ei varmaan ole merkitystä.
12. ja 13. ovat jo kuivalla osuudella, mutta luolassa vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä todella naurettavaa että poikien pelastaminen on kovin tärkeää Thaimaan valtiolle. Valtiolle joka sulkee silmänsä täysin avoimelta lapsiprostituutiolta. Kuka auttaisi thaimaalaisia ja naapurimaista tuotuja pikkutyttöjä ja pikkupoikia?
Täysin korruptoitunut hallinto ja poliisivoimat hyväksyy lapsikaupan ja -prostituution. Matkustamalla tuohon maahan tuet tuota toimintaa.
Hallinto voi ehkä taistella tuota lapsikauppaa ja prostituutiota vastaan huonosti, mutta syypää tuohon lapsiprostituutio ilmiöön eivät ole he, vaan ihan nämä sinne lähtevät seksituristit, joita Suomestakin lähtee useita vuosittain. Mitä Suomen hallitus on tehnyt asialle? Suomessakin on paljon laitonta huumekauppaa, miksi sitä vastaan taistelu on niin tehotonta? Huumeiden käyttäjiänon aina vaan enemmän? Pitäisikö vastalauseeksi turistien lopettaa Suomeen matkustaminen?
Kysyt kuka auttaisi noita lapsia? Mitä jos se olisit sinä? Ei muistunut mieleen, koska odottelit ja mietit vain muiden tekemisiä?
Seksituristit matkustaa mihin tahnsa maahan missä tarjonta on laaja ja kattava sopivaan hintaan. Ei heille ole väliä onko se maa Thaimaa, Brasilia, USA vai mikä. Eli maan itsensä houkuttelvuus ratkaisee sen mistä tulee kohde. Jos se olisi seksituristien päätettävissä, niin maa voisi ihan hyvin olla joku muukin tai vaikka kaikki maat.
Vierailija kirjoitti:
Nyt lähtee ensimmäinen kopteri. Edelleen mietityttää, miksi siinä kesti näin kauan..
Mutta pakko sanoa, että pidän kyllä äärimmäisen outona että kotimaiset (ja ihan yleistestikin länsimaiset) mediat ovat sekoilleet näin kovasti, kun tämmöinen tavan tallaajakin on pysynyt ihan kartalla kaikki kolme päivää seuraamalla thaimaan omia livejä (esimerkiksi ekana päivänä tiesin, ettei sieltä 6 oltu pelastettu, ihmettelin kovasti mistä se täällä oltiin keksitty), ja sieltä thaimaalaisten chattia, johon välillä aina joku kirjoittaa englanniksi.
Mistä löytyy kopterilive?
Vierailija kirjoitti:
Nukutusaine vs. rauhoittavat -kiistan voi lopettaa. Thaimaan pääministeri kertoo, että rauhoittavia on annettu, ja se on samaa tavaraa jota hän itse käyttää rentoutuakseen käydessään ampumassa.
"Some reports boys are being drugged to make this journey. To be clear, Thai PM was clear today the children were not given anaesthetic: "Who the hell would give that to a kid?" He says they were given "something to make them to make them not too nervous and panic""
"The rescued boys were given anti-anxiety drugs but not anaesthetic, the Thai prime minister Prayut Chan-o-chau, has revealed."
"Thai PM says the boys have been given anti-anxiety medication for the journey out the cave - the same medication he takes to help him relax when he shoots guns."
Niin no jokainen vähälläkään älyllä varustettu ymmärsi kyllä varmasti jo ajat sitten ettei poikia ole todellakaan nukutettu :D
Sitä tylytystä mitä eilen parilta kaikkitietävältä av-mammalta täällä sain, kun sanoin uskovani että olosuhteet ja operaatioiden nopea eteneminen huomioon ottaen tänään tiistaina varmaan pyritään pelastamaan kaikki loputkin (huolimatta siitä mitä tiedotteissa oli sanottu). Ei kuulemma missään nimessä mahdollista. Hyvä kun te taas tiesitte paremmin. ;)
Oli miten oli, ihan loistava juttu että nyt näyttää menevän näin hyvin tämä. Tietenkään ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa eli ennen kuin joka ainoa tyyppi on hengissä ulkona sieltä, mutta kyllä tässä jo on aika optimistinen olo. Nämä pelastusoperaatiot ovat aina mielenkiintoista katsottavaa. Minusta ei olisi ikinä tuohon mitä nuo pelastajat tuolla tekevät, joten osoitan kunniaa ihan vain täältä ruudun takaa ja olen onnellinen että tällaisia ihmisiä on tässä maailmassa olemassa. :)
Luultavasti olet nähnyt replayn eilisestä, joita tuolla välillä näytetään. Edelleen seisovat autot tuolla edessä.