Mies joka on loukannut niin paljon ettei voi loukata enempää

oliko sulla kuvaa ennen ja nyt kasvoista niin katotaan onko kasvot muutuneet

Vierailija kirjoitti:

Alapeukutatteko te tässä pohdiskelevaa fiksua Ap:ta vai tuon miehen paskaa käytöstä?

Pohdiskeleva ja fiksu lololol aivan pimeä tyyppi.

Siis aapee olet joku mielipuoli stalkkeri??

Jätä mies rauhaan!!

Vierailija kirjoitti:

Ja lisäys vielä edelliseen:  jos minä yritän puhua asioista ihan rauhallisesti, niin hän kutsuu tätä puhumista tappelemiseksi. Että aijjaa, minä haluan tapella. Näin siis minusta saadaan taas syypää. Että kylläpä ois ilta mennyt muuten rattoisasti ja mukavasti, mutta sinä nyt pilasit koko illan, kun halusit tapella. 

Sen myönnän, että puhumista tosiaan riittäisi, koska en ole pystynyt unohtamaan hänen tekosistaan oikeasti varmaan yhtäkään. Varmasti myös joskus olisi tilannetaju ollut paikallaan eli että joo, nyt koitetaan viettää vain mukavaa aikaa. Mutta kun matto kupruilee,  niin ei sitä vain pysty ikuisesti hymyilemään ja olla siten kuin mitään ei olisikaan. Monet asiat vaivaavat alitajuntaisesti jatkuvasti. 

Niinpä siis muuta ratkaisua ei ole kuin vain poistua kuvioista. En minä edes halua olla sellaisen ihmisen ystävä, joka ajattelee näin paljon pahaa minusta ja jolle tuotan näin paljon ahdistusta. 

Kuulostaa siltä että sinä jankutat ja jankutat ja et anna toiselle tilaa. Vaikutat todella, todella ahdistavalta ja pakkomielteiseltä ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta osa näistä jutuista oli kyllä myös omituisia, jo ihan kielen käytön perusteella. Puhutaan "minun ystävästäni", onko se joku eufenismi varatulle miehelle? Vai onko kyseessä siis kaveri, jonka haluaisi olevan enemmän? Vaan ei kait semmoista sitten voi keneltäkään vaatia = voi tulla kylmää kyytiä.

No, itse en ole täällä ainakaan jokaista knoppitietoa halunnut jakaa. Joo, on ollut jotain romantiikkaakin ja joo, monimutkainen tilanne ja varattuna olemistakin siihen on liittynyt (joskin henkilön puoliso ei ole ollut silti maisemissa) sekä tietysti valehtelua tulevaisuudesta, joskin henkilö ehkä välillä itsekin oikeasti uskonut toisenlaiseen tulevaisuuteen. Tai sitten ei. 

Mutta kuitenkin ensisijaisesti itse puhun ystävästä tai "ystävästä", koska tuo on mennyttä elämää. Olemme myös kokeneet paljon yhdessä aika erikoisessa elämäntilanteessa, joten mulle tappio on ensijaisesti se, että ystävästä tuli joku hirviö. Luulin, että henkilö oli todella ystävä. Se on ollut vaikeinta ymmärtää, että onkin vain ihan roskaa eikä minkään arvoinen toiselle. Eikä minulla vieläkään ole käsitystä, mikä tämän kaiken aiheutti ja muutti. Ehkä hän oli itse aluksi ihastunut ja yritti olla jotain muuta, ehkä aluksi itse voi paremmin tmv. 

Mutta eipä tässä mitään epäselvyyksiä kyllä ole. Toinen yllättää joka kerta jääkalikkatouhulle, josta luulisi, että enää se ei voisi pahemmaksi mennä. Olen jäänyt yksin itkemään milloin minnekin, toisen kävellessä pois, vaikka kuinka sanoisin toisen nimeä tai toivoisin muuta. No voitte kuvitella, miten hirveältä tuntuu, jos kaveri tai ystävä vain kääntää selän ja kävelee pois. Tai olen katsellut monesti jalkojani kuin alistunut koira, kun kuuntelen ripitystä siitä, että puhun vääristä asioista ja hänhän sanoi minulle, etten saa kysellä siitä tai tästä. Tai jos itken, niin hän lähtee pois. Tai vika blokkaamiseenkin on vain minussa itsessäni. Toisen vihaisuuskin johtuu vain minusta, sillä hänhän ei olisi vihainen, jos minä en olisi sanonut niin ja näin.  

Kaiken sen lyttäämisen alla alkaa oikeasti tulla jo tunne, että olenko minä tosiaan tehnyt kaiken noin väärin? Että onko toinen ollut vain puhdas pulmunen, kuten sanoo, kun taas minä sitä ja minä tätä. Jos toinen myöskin sanoo, etten saa puhua siitä tai tästä, niin aika vaikeata sitä on selittää toiselle, että kyllä täällä kaikki saavat puhua siitä, mistä haluavat. Kielletyt asiat ovat siis niitä, missä hän joutuu vähääkään ahtaalle eli jos hän on loukannut jotenkin, tähän ei saa kysyä syytä. 

T. Ei-ap.

Sä olet vaan minä, minä minä.

Blaa blaa blaa.

Sä kyllästytät ihmiset kuoliaaksi.

Minulla oli samanlainen suhde ja olin jo 47 kun suhde alkoi, ensin oli 6 kk ihanaa, sitten alkoi outo käytös ja ero tuli kun suhdetta oli kestänyt vajaa vuosi, tai niin minä luulin. Jojoilua ja eroa kesti kuitenkin pidempään kuin mitä suhde oli kestänyt, sillä hän piti minua otteessaan ja aina kun pääsin etäälle alkoi ristiriitainen viestittely ja löysin itseni taas kainalostaan. Kaikki päättyi lopulta todella rumasti, kun itse sain tarpeekseni ja tajusin, että täydellinen katkaisu oli ainoa vaihtoehto. Vielä vuoden päästä hän kokeili kepillä jäätä, mutten enää antanut periksi vaan pysyin päätöksessäni. Vieläkin sattuu jossain syvällä, mutta tiedän, ettei muuta vaihtoehtoa ollut ja olen oppinut taas rakastamaan itseäni, sillä pahinta kaikessa oli oman itsetunnon täysi romahtaminen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta osa näistä jutuista oli kyllä myös omituisia, jo ihan kielen käytön perusteella. Puhutaan "minun ystävästäni", onko se joku eufenismi varatulle miehelle? Vai onko kyseessä siis kaveri, jonka haluaisi olevan enemmän? Vaan ei kait semmoista sitten voi keneltäkään vaatia = voi tulla kylmää kyytiä.

No, itse en ole täällä ainakaan jokaista knoppitietoa halunnut jakaa. Joo, on ollut jotain romantiikkaakin ja joo, monimutkainen tilanne ja varattuna olemistakin siihen on liittynyt (joskin henkilön puoliso ei ole ollut silti maisemissa) sekä tietysti valehtelua tulevaisuudesta, joskin henkilö ehkä välillä itsekin oikeasti uskonut toisenlaiseen tulevaisuuteen. Tai sitten ei. 

Mutta kuitenkin ensisijaisesti itse puhun ystävästä tai "ystävästä", koska tuo on mennyttä elämää. Olemme myös kokeneet paljon yhdessä aika erikoisessa elämäntilanteessa, joten mulle tappio on ensijaisesti se, että ystävästä tuli joku hirviö. Luulin, että henkilö oli todella ystävä. Se on ollut vaikeinta ymmärtää, että onkin vain ihan roskaa eikä minkään arvoinen toiselle. Eikä minulla vieläkään ole käsitystä, mikä tämän kaiken aiheutti ja muutti. Ehkä hän oli itse aluksi ihastunut ja yritti olla jotain muuta, ehkä aluksi itse voi paremmin tmv. 

Mutta eipä tässä mitään epäselvyyksiä kyllä ole. Toinen yllättää joka kerta jääkalikkatouhulle, josta luulisi, että enää se ei voisi pahemmaksi mennä. Olen jäänyt yksin itkemään milloin minnekin, toisen kävellessä pois, vaikka kuinka sanoisin toisen nimeä tai toivoisin muuta. No voitte kuvitella, miten hirveältä tuntuu, jos kaveri tai ystävä vain kääntää selän ja kävelee pois. Tai olen katsellut monesti jalkojani kuin alistunut koira, kun kuuntelen ripitystä siitä, että puhun vääristä asioista ja hänhän sanoi minulle, etten saa kysellä siitä tai tästä. Tai jos itken, niin hän lähtee pois. Tai vika blokkaamiseenkin on vain minussa itsessäni. Toisen vihaisuuskin johtuu vain minusta, sillä hänhän ei olisi vihainen, jos minä en olisi sanonut niin ja näin.  

Kaiken sen lyttäämisen alla alkaa oikeasti tulla jo tunne, että olenko minä tosiaan tehnyt kaiken noin väärin? Että onko toinen ollut vain puhdas pulmunen, kuten sanoo, kun taas minä sitä ja minä tätä. Jos toinen myöskin sanoo, etten saa puhua siitä tai tästä, niin aika vaikeata sitä on selittää toiselle, että kyllä täällä kaikki saavat puhua siitä, mistä haluavat. Kielletyt asiat ovat siis niitä, missä hän joutuu vähääkään ahtaalle eli jos hän on loukannut jotenkin, tähän ei saa kysyä syytä. 

T. Ei-ap.

Oi jestas olet maailman tylsin ihminen. Käy sääliksi sitä joka joutuu kuuntelemaan sun kolmen tunnin monologeja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli samanlainen suhde ja olin jo 47 kun suhde alkoi, ensin oli 6 kk ihanaa, sitten alkoi outo käytös ja ero tuli kun suhdetta oli kestänyt vajaa vuosi, tai niin minä luulin. Jojoilua ja eroa kesti kuitenkin pidempään kuin mitä suhde oli kestänyt, sillä hän piti minua otteessaan ja aina kun pääsin etäälle alkoi ristiriitainen viestittely ja löysin itseni taas kainalostaan. Kaikki päättyi lopulta todella rumasti, kun itse sain tarpeekseni ja tajusin, että täydellinen katkaisu oli ainoa vaihtoehto. Vielä vuoden päästä hän kokeili kepillä jäätä, mutten enää antanut periksi vaan pysyin päätöksessäni. Vieläkin sattuu jossain syvällä, mutta tiedän, ettei muuta vaihtoehtoa ollut ja olen oppinut taas rakastamaan itseäni, sillä pahinta kaikessa oli oman itsetunnon täysi romahtaminen...

Siis en nyt tajunnut. Ihan normisuhteelta kiinnostaa. Moni suhde on hetken on/off ennen kuin päättyy kokonaan. Mitä toi draamakuningatar : olen oppinut taas rakastamaan itseäni, itsetunnon romahdus on lolololol

kuule naikkonen, se että häiriköi jatkuvasti, vuositolkulla mieskohdettaan asuinlalueella, käyttämällä eri viestintäkanavia (ml. some) johtaa eittämättä kurinpidollisiin toimiin, ja se tuntuu luissa ja ytimissä.

Mulle on käynyt hyvin samanlailla kun ap:lle. Elämässäni on ollut eroja ja ne on ollut siinä. Toki itketty itekseen hetki, normi juttu päästy yli hyvin.

Nyt kuitenkin tavattu mies joka ihana, huomioi, tehään yhdessä kaikkee, rakkaus, sormus. Yhtäkkiä onkin että hävitään, juodaan, humalassa syytellään asioista mitkä ei pidä paikkansa. Poistetaan facesta ym. Kun nähään niin kaikki on täydellistä.

Tulee sadas ero mut viimeinen, se ettei kuulukkaan viikkokausiin, no ottaa yhteyttä, ensin muisteloa kuin ihanaa meil oli, sit alkaa taas syyttely.

Tästä tulee kuin huume odottaa sitä ihanaa nousua kunnes taas tulee lasku.

En olisi ikinä uskonut että itse joudun tälläiseen tilanteeseen. Kun ihminen on rakastunut ja alkuhuuma ja sellainen ihana kohtelu alussa mitä ei oltu koskaan koettu,,niin on aika sekaisin.

Moni sanoo että ei ikinä tekis kuin ap niin sanoin minäkin kunnes tuli tälläinen eteen..

haluatko muilta sääliä kenties kohelluksellesi (ja itkuille), mikset mene ammattiauttajalle. toiset yrittävät epätoivoisesti jotain seuraa tilalle ja jatkavat häirintäänsä kunnes selittelevät sitä käräjätuomarille.

kuule naikkonen, se että häiriköi jatkuvasti, vuositolkulla mieskohdettaan asuinlalueella, käyttämällä eri viestintäkanavia (ml. some) johtaa eittämättä kurinpidollisiin toimiin, ja se tuntuu luissa ja ytimissä.

Noniin! Hullulistan Mieskohde-hullukin saapui ketjuun!

K kirjoitti:

Mulle on käynyt hyvin samanlailla kun ap:lle. Elämässäni on ollut eroja ja ne on ollut siinä. Toki itketty itekseen hetki, normi juttu päästy yli hyvin.

Nyt kuitenkin tavattu mies joka ihana, huomioi, tehään yhdessä kaikkee, rakkaus, sormus. Yhtäkkiä onkin että hävitään, juodaan, humalassa syytellään asioista mitkä ei pidä paikkansa. Poistetaan facesta ym. Kun nähään niin kaikki on täydellistä.

Tulee sadas ero mut viimeinen, se ettei kuulukkaan viikkokausiin, no ottaa yhteyttä, ensin muisteloa kuin ihanaa meil oli, sit alkaa taas syyttely.

Tästä tulee kuin huume odottaa sitä ihanaa nousua kunnes taas tulee lasku.

En olisi ikinä uskonut että itse joudun tälläiseen tilanteeseen. Kun ihminen on rakastunut ja alkuhuuma ja sellainen ihana kohtelu alussa mitä ei oltu koskaan koettu,,niin on aika sekaisin.

Moni sanoo että ei ikinä tekis kuin ap niin sanoin minäkin kunnes tuli tälläinen eteen..

Tuttua. Kaksisuuntainen mielialahäiriö tai epävakaa persoonallisuus. Myös kombo on mahdollinen. Näiden aivoituksia ei voi ymmärtää - eikä tietysti ole tarviskaan. Käyvät tuulella ja lopulta on vain yksi asia mikä heille merkitsee: minäminäminä.

Tää on hyvä ketju vertaistuelle ja tälläisestä miehestä irti pääsemiselle.

Itselle auttaa hyvät perustelut mitä oon lukenut, auttaa hyväksymään tilanteen ja mikä hyväksi.

Sen sijaa ’laita estot’ on aika tyhjä neuvo, jokainen tarvii tukea ja näkemyksiä asian ratkaisemiseen.

Mitä tulee tälläisen miehen käytökseen, se voi olla tämä narsistinen/tunneongelmat/alkoholiongelmat. Sen lisäksi miehellä voi olla että uus suhde meninkin taas pieleen joten hakee egon pönkitystä entiseltä että hän edelleen kiinnostaa vaikka loppupelissä ei tiedä mitä haluaa, mistä tietäisikään kun on ne tunneongelmat. Kuitenkin tälläinen ihminen tarvitsisi terapiaa ei kukaan voi muuten muuttaa häntä koska käytös on jatkunut läpi elämän

Blokkasin tälläisen miehen viikonloppuna. Nyt ihmettelen mitä tapahtuu nimittäin hän on poistanut kuvan whatsAppista siis tulee mieleen että onko hän itse jo tajunnut että ei ole kunnossa. Eihän kukaan poista omaa kuvaansa

Joskus oon kyllä miettinyt, että lukeeko mun otsassa jo valmiiksi jokin ihmeellinen leima, kun tuntuu, että oon useammankin kerran joutunut selkkauksiin näiden ihmeellisten tyyppien kanssa. Osittain saattaa johtua siitä, että musta saattaa lähteä aluksi sellasia haastesignaaleja, mikä lisää näiden erikoistyyppien halua ns. näpäyttää/"voittaa". Ensi alkuun voi vaikuttaa, että oon hyvinkin itsenäinen ja ehkä jopa etäinen, en mikään kiltti tohveli.[/quote]

Mulle sanoi hyvin mun kaveri että vedän kuin kärpäspaperi itseeni näit ihmeellisiä miehiä. Eteeni on sattunu jos jonkinlaista/rikollista/mielenvikaista/ vaikka alussa kaikki oli hyvin ja luulin löytäneeni kunnon miehen.

Olen kunnollinen ja kiltti nainen sen takia varmaan helppo loukattava saalis. En kuitenkaan halua muuttaa itseäni vaan etsin jos sieltä joku kunnollinen tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta osa näistä jutuista oli kyllä myös omituisia, jo ihan kielen käytön perusteella. Puhutaan "minun ystävästäni", onko se joku eufenismi varatulle miehelle? Vai onko kyseessä siis kaveri, jonka haluaisi olevan enemmän? Vaan ei kait semmoista sitten voi keneltäkään vaatia = voi tulla kylmää kyytiä.

No, itse en ole täällä ainakaan jokaista knoppitietoa halunnut jakaa. Joo, on ollut jotain romantiikkaakin ja joo, monimutkainen tilanne ja varattuna olemistakin siihen on liittynyt (joskin henkilön puoliso ei ole ollut silti maisemissa) sekä tietysti valehtelua tulevaisuudesta, joskin henkilö ehkä välillä itsekin oikeasti uskonut toisenlaiseen tulevaisuuteen. Tai sitten ei. 

Mutta kuitenkin ensisijaisesti itse puhun ystävästä tai "ystävästä", koska tuo on mennyttä elämää. Olemme myös kokeneet paljon yhdessä aika erikoisessa elämäntilanteessa, joten mulle tappio on ensijaisesti se, että ystävästä tuli joku hirviö. Luulin, että henkilö oli todella ystävä. Se on ollut vaikeinta ymmärtää, että onkin vain ihan roskaa eikä minkään arvoinen toiselle. Eikä minulla vieläkään ole käsitystä, mikä tämän kaiken aiheutti ja muutti. Ehkä hän oli itse aluksi ihastunut ja yritti olla jotain muuta, ehkä aluksi itse voi paremmin tmv. 

Mutta eipä tässä mitään epäselvyyksiä kyllä ole. Toinen yllättää joka kerta jääkalikkatouhulle, josta luulisi, että enää se ei voisi pahemmaksi mennä. Olen jäänyt yksin itkemään milloin minnekin, toisen kävellessä pois, vaikka kuinka sanoisin toisen nimeä tai toivoisin muuta. No voitte kuvitella, miten hirveältä tuntuu, jos kaveri tai ystävä vain kääntää selän ja kävelee pois. Tai olen katsellut monesti jalkojani kuin alistunut koira, kun kuuntelen ripitystä siitä, että puhun vääristä asioista ja hänhän sanoi minulle, etten saa kysellä siitä tai tästä. Tai jos itken, niin hän lähtee pois. Tai vika blokkaamiseenkin on vain minussa itsessäni. Toisen vihaisuuskin johtuu vain minusta, sillä hänhän ei olisi vihainen, jos minä en olisi sanonut niin ja näin.  

Kaiken sen lyttäämisen alla alkaa oikeasti tulla jo tunne, että olenko minä tosiaan tehnyt kaiken noin väärin? Että onko toinen ollut vain puhdas pulmunen, kuten sanoo, kun taas minä sitä ja minä tätä. Jos toinen myöskin sanoo, etten saa puhua siitä tai tästä, niin aika vaikeata sitä on selittää toiselle, että kyllä täällä kaikki saavat puhua siitä, mistä haluavat. Kielletyt asiat ovat siis niitä, missä hän joutuu vähääkään ahtaalle eli jos hän on loukannut jotenkin, tähän ei saa kysyä syytä. 

T. Ei-ap.

Oi jestas olet maailman tylsin ihminen. Käy sääliksi sitä joka joutuu kuuntelemaan sun kolmen tunnin monologeja.

Hmmm. Pitipä aikojen jälkeen palata tätä ketjua vilkaisemaan. En ole siis ap.

Ihan mielenkiintoinen vastaus, jos sitä vähän avattaisiin ja jalostettaisiin. Varmasti samalta kirjoittajalta oli tämä kyllästyttämiskommentti. 

Mikä sua varsinaisesti kyllästyttää, tylsistyttää tai ärsyttää tällaisissa tilanteissa? Olisiko se mielekkäämpää, jos toinen sanottaisi samat asiat toisin, esim. raivoamalla? Onko tarkkuus ja huolellinen sanottaminen sekä tilanteen analysointi ärsyttävää? Jos on, mikä siinä ärsyttää?

Elämä on aika usein tylsää. Tylsyys sinällään vasta-argumenttina on aika heikko, mutta koska moni varmasti ajattelee samoin kuin tämä kommentoija, olisi ihan kiinnostavaa tietää, mikä häntä varsinaisesti ärsyttää tilanteessa. Syy pohjimmiltaan tuskin on se, että tylsää on. 

Voi hyvin olla, että olen maailman tylsin ihminen, mutta aika lyhyen tuttavuuden perusteella sekä melko pienellä otannalla päädyit tähän analyysiin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja lisäys vielä edelliseen:  jos minä yritän puhua asioista ihan rauhallisesti, niin hän kutsuu tätä puhumista tappelemiseksi. Että aijjaa, minä haluan tapella. Näin siis minusta saadaan taas syypää. Että kylläpä ois ilta mennyt muuten rattoisasti ja mukavasti, mutta sinä nyt pilasit koko illan, kun halusit tapella. 

Sen myönnän, että puhumista tosiaan riittäisi, koska en ole pystynyt unohtamaan hänen tekosistaan oikeasti varmaan yhtäkään. Varmasti myös joskus olisi tilannetaju ollut paikallaan eli että joo, nyt koitetaan viettää vain mukavaa aikaa. Mutta kun matto kupruilee,  niin ei sitä vain pysty ikuisesti hymyilemään ja olla siten kuin mitään ei olisikaan. Monet asiat vaivaavat alitajuntaisesti jatkuvasti. 

Niinpä siis muuta ratkaisua ei ole kuin vain poistua kuvioista. En minä edes halua olla sellaisen ihmisen ystävä, joka ajattelee näin paljon pahaa minusta ja jolle tuotan näin paljon ahdistusta. 

Kuulostaa siltä että sinä jankutat ja jankutat ja et anna toiselle tilaa. Vaikutat todella, todella ahdistavalta ja pakkomielteiseltä ihmiseltä.

Tämäkin ihan mielenkiintoinen näkemys (sama kommentoija?). Eli siis jos haluaisi keskustella asioista ja esim. toisen loukkaavasta käytöksestä, niin tällöin on kyse jankuttamisesta ja ei anna toiselle tilaa? Lisäksi on pakkomielteinen ja ahdistava. Pakkomielteinen minkä suhteen?

Mitä ehdotat tilanteen ratkaisemiseksi? Jotta kuitenkin loukattu osapuolikin tulisi kuulluksi - tai molemmat tulisivat kuulluksi. Ei ole kovin oikeudenmukaista olettaa, että loukatun tulisi vain sietää ja ajatella tätä tekijää, että voi sentään, ei nyt pahoiteta pikku mussukan mieltä ja ahdisteta toista vaikeilla kysymyksillä, joten keskustellaanpa säästä.

Jos minä vaikkapa valehtelen jollekulle enkä saavu tapaamispaikalle, niin en kai voi olla kovin hämmästynyt, jos joku kyselee minulta asiasta useammankin kerran - kenties jopa minua ahdistavastikin. On melko kohtuutonta sanoa, että hei nyt sä oot kyllä jankuttava, pakkomielteinen, ahdistava etkä anna tilaakaan. Se on eri asia, jos asia on jo kerran kunnolla käsitelty. 

Toki yksi ratkaisu on se, että loukkaavan käytöksen jälkeen ei ole henkilön kanssa tekemisissä enää lainkaan. Se on sitten eri asia, onko tämä totaalinen radiohiljaisuus millään tavalla rakentavampi vaihtoehto kuin tämä sinun kutsumasi jankuttava, ahdistava ja pakkomielteinen käytös, jolla kuitenkin pyritään käsittelemään ja ratkaisemaan tilanne.