Mies joka on loukannut niin paljon ettei voi loukata enempää

Vieläkö sä  roikut siinä ukossa?

Hanki  jo  ammattiapua masokismiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö sä  roikut siinä ukossa?

Hanki  jo  ammattiapua masokismiisi.

Ilmeisesti sinä ainakin roikut huomattavasti enemmän tässä ketjussa kuin ap, joka ei ole edes kirjoittanut tänne hetkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukamas-läheinen kuvaa tätä ihmistyyppiä niin hyvin.

Oli mukamas niin tärkeä ja rakas mutta satutti tahallisesti ja jatkuvasti eniten.

Ap

Olen kuullut laillasi vuosia olevani ”tärkeä”. Joka kerta minut kampitettiin, joka kerta _kaikki_ muu oli tärkeämpää. Etenkin silloin, kun olin heikoimmillani. En vieläkään pysty käsittämään, että joku oikeasti jollakin tasolla nautti - nauttii varmasti yhä- kärsimyksestäni. Että ”tärkeää” käytettiin jotta luottaisin ja avautuisin - että minua voisi lyödä yhä uudelleen ja uudelleen, painaa alas, katsoa kuinka sattuu. Häpäistä.

Mutta sellainen narsistinen sadisti on.

Ap tässä

En ole kirjoittanut hetkeen kun olen kamppaillut fyysisen sairauden kanssa.

Tämä tyyppi ei tiedä että olen sairastunut, koska häntä ei kiinnosta hyvinvointini eikä mikään hyvä tai miten oikeasti voin. Tietääkseni hän ei ole avioitunut vaikka näin niin kovasti uhosi. Ehkä hääjärjestelyihinsä menee vain aikaa😂🙊

Kuten huomaatte olen päässyt yli. En itke enää viikottain, ja ajattelen hänestä, että hän on paska tyyppi, kuten onkin.

Tällä viikolla hän otti taas yhteyttä. Kertoi että aikoo soittaa perjantaina. Kerroin että perjantaina olen tavattavissa illalla - no vaikea arvata että illalla ei soittanut aikaan joka minulle olisi käynyt, koska varmuudella oli lastensa äidin tai jonkun naisen kanssa juuri silloin. Eli en ollutkaan enkä koskaan tule olemaan sairaanakaan niin tärkeä kuin taas muut. Lähetteli jotain viestejä seuraavana päivänä mutta en tietenkään vastannut mitään. En ala siihen että hän salassa pommittaa omien tarpeidensa ja aikataulujensa mukaan.

Lisäksi arvaan että hän ottaa yhteyttä ensi viikolla kun on taas saanut ensin vietettyä viikonlopun näiden muiden minua tärkeämpien ihmisten kanssa. Aihe: syyttää minua. Ei näe isoa kuvaa, itsekkyyttään, sairauttaan.

Olen keskittynyt tervehtymiseen ja itseeni. Voin niin paljon henkisesti paremmin, kuin kesällä surun murskaamana nyt kun olen sisäistänyt tämän hänen toimintamallinsa jota toteuttaa aina ja ikuisesti. Välillä jopa huvittaa jo ajatus hänestä avioitumassa tämän naisen kanssa jota on pettänyt mennen ja tullen. Kukin elää tavallaan, tämä on hänen tapansa elää ja kohdella minua ja muita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukamas-läheinen kuvaa tätä ihmistyyppiä niin hyvin.

Oli mukamas niin tärkeä ja rakas mutta satutti tahallisesti ja jatkuvasti eniten.

Ap

Olen kuullut laillasi vuosia olevani ”tärkeä”. Joka kerta minut kampitettiin, joka kerta _kaikki_ muu oli tärkeämpää. Etenkin silloin, kun olin heikoimmillani. En vieläkään pysty käsittämään, että joku oikeasti jollakin tasolla nautti - nauttii varmasti yhä- kärsimyksestäni. Että ”tärkeää” käytettiin jotta luottaisin ja avautuisin - että minua voisi lyödä yhä uudelleen ja uudelleen, painaa alas, katsoa kuinka sattuu. Häpäistä.

Mutta sellainen narsistinen sadisti on.

Tämä on ihan kuten minunkin kokemukseni. Kuulin olevani tärkeä, se tärkein, ja uskoin näin.

Kaikki teot puhuivat toista, satuttivat ja toden totta tuo on hyvin sanottu että joka kerta, kaikki muu oli tärkeämpää kuin minä, elämäni, hyvinvointini. Aina kun otin etäisyyttä tai vaadin parempaa, sain pahempaa.

Aikani rimpuilin ja voin pahoin, sitten luovuin ja luovutin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vihreä? Punainen?

Vihreä ja punainen persoonallisuustyyppi.

Onko kaksonen?

Miten tää juttu alunperin meni? Ap kirjoittaa 6.7. vähän vaille klo 18 vuodatuksen kuinka paha on olla, sitten seuraavan kerran 6.7. vähän yli klo 18 kuinka on paljon parempi olla kun on käynyt terapiassakin?? What!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukamas-läheinen kuvaa tätä ihmistyyppiä niin hyvin.

Oli mukamas niin tärkeä ja rakas mutta satutti tahallisesti ja jatkuvasti eniten.

Ap

Olen kuullut laillasi vuosia olevani ”tärkeä”. Joka kerta minut kampitettiin, joka kerta _kaikki_ muu oli tärkeämpää. Etenkin silloin, kun olin heikoimmillani. En vieläkään pysty käsittämään, että joku oikeasti jollakin tasolla nautti - nauttii varmasti yhä- kärsimyksestäni. Että ”tärkeää” käytettiin jotta luottaisin ja avautuisin - että minua voisi lyödä yhä uudelleen ja uudelleen, painaa alas, katsoa kuinka sattuu. Häpäistä.

Mutta sellainen narsistinen sadisti on.

Ap tässä

En ole kirjoittanut hetkeen kun olen kamppaillut fyysisen sairauden kanssa.

Tämä tyyppi ei tiedä että olen sairastunut, koska häntä ei kiinnosta hyvinvointini eikä mikään hyvä tai miten oikeasti voin. Tietääkseni hän ei ole avioitunut vaikka näin niin kovasti uhosi. Ehkä hääjärjestelyihinsä menee vain aikaa😂🙊

Kuten huomaatte olen päässyt yli. En itke enää viikottain, ja ajattelen hänestä, että hän on paska tyyppi, kuten onkin.

Tällä viikolla hän otti taas yhteyttä. Kertoi että aikoo soittaa perjantaina. Kerroin että perjantaina olen tavattavissa illalla - no vaikea arvata että illalla ei soittanut aikaan joka minulle olisi käynyt, koska varmuudella oli lastensa äidin tai jonkun naisen kanssa juuri silloin. Eli en ollutkaan enkä koskaan tule olemaan sairaanakaan niin tärkeä kuin taas muut. Lähetteli jotain viestejä seuraavana päivänä mutta en tietenkään vastannut mitään. En ala siihen että hän salassa pommittaa omien tarpeidensa ja aikataulujensa mukaan.

Lisäksi arvaan että hän ottaa yhteyttä ensi viikolla kun on taas saanut ensin vietettyä viikonlopun näiden muiden minua tärkeämpien ihmisten kanssa. Aihe: syyttää minua. Ei näe isoa kuvaa, itsekkyyttään, sairauttaan.

Olen keskittynyt tervehtymiseen ja itseeni. Voin niin paljon henkisesti paremmin, kuin kesällä surun murskaamana nyt kun olen sisäistänyt tämän hänen toimintamallinsa jota toteuttaa aina ja ikuisesti. Välillä jopa huvittaa jo ajatus hänestä avioitumassa tämän naisen kanssa jota on pettänyt mennen ja tullen. Kukin elää tavallaan, tämä on hänen tapansa elää ja kohdella minua ja muita.

Ap

huijaat itseäsi yli olet päässyt vasta kun ei ole tarve kirjoitella tänne enää.

Arvasin oikein, alkoi soittamaan ja viestimään tänään kun ensin oli viettänyt viikonlopun mukavasti (jonkun) naisen kanssa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mukamas-läheinen kuvaa tätä ihmistyyppiä niin hyvin.

Oli mukamas niin tärkeä ja rakas mutta satutti tahallisesti ja jatkuvasti eniten.

Ap

Olen kuullut laillasi vuosia olevani ”tärkeä”. Joka kerta minut kampitettiin, joka kerta _kaikki_ muu oli tärkeämpää. Etenkin silloin, kun olin heikoimmillani. En vieläkään pysty käsittämään, että joku oikeasti jollakin tasolla nautti - nauttii varmasti yhä- kärsimyksestäni. Että ”tärkeää” käytettiin jotta luottaisin ja avautuisin - että minua voisi lyödä yhä uudelleen ja uudelleen, painaa alas, katsoa kuinka sattuu. Häpäistä.

Mutta sellainen narsistinen sadisti on.

Ap tässä

En ole kirjoittanut hetkeen kun olen kamppaillut fyysisen sairauden kanssa.

Tämä tyyppi ei tiedä että olen sairastunut, koska häntä ei kiinnosta hyvinvointini eikä mikään hyvä tai miten oikeasti voin. Tietääkseni hän ei ole avioitunut vaikka näin niin kovasti uhosi. Ehkä hääjärjestelyihinsä menee vain aikaa😂🙊

Kuten huomaatte olen päässyt yli. En itke enää viikottain, ja ajattelen hänestä, että hän on paska tyyppi, kuten onkin.

Tällä viikolla hän otti taas yhteyttä. Kertoi että aikoo soittaa perjantaina. Kerroin että perjantaina olen tavattavissa illalla - no vaikea arvata että illalla ei soittanut aikaan joka minulle olisi käynyt, koska varmuudella oli lastensa äidin tai jonkun naisen kanssa juuri silloin. Eli en ollutkaan enkä koskaan tule olemaan sairaanakaan niin tärkeä kuin taas muut. Lähetteli jotain viestejä seuraavana päivänä mutta en tietenkään vastannut mitään. En ala siihen että hän salassa pommittaa omien tarpeidensa ja aikataulujensa mukaan.

Lisäksi arvaan että hän ottaa yhteyttä ensi viikolla kun on taas saanut ensin vietettyä viikonlopun näiden muiden minua tärkeämpien ihmisten kanssa. Aihe: syyttää minua. Ei näe isoa kuvaa, itsekkyyttään, sairauttaan.

Olen keskittynyt tervehtymiseen ja itseeni. Voin niin paljon henkisesti paremmin, kuin kesällä surun murskaamana nyt kun olen sisäistänyt tämän hänen toimintamallinsa jota toteuttaa aina ja ikuisesti. Välillä jopa huvittaa jo ajatus hänestä avioitumassa tämän naisen kanssa jota on pettänyt mennen ja tullen. Kukin elää tavallaan, tämä on hänen tapansa elää ja kohdella minua ja muita.

Ap

huijaat itseäsi yli olet päässyt vasta kun ei ole tarve kirjoitella tänne enää.

No miksi sinä tätä sitten edes luet? Harvinaisen typerä kommentti...

Sosiopaatti otti taas viime viikolla kk tauon jälkeen yhteyttä. Esittää somessa onnellista uuden naisensa ja naisen lasten kanssa. Samaan aikaan viestittelee kuinka ikävöi ja rakastaa. Enkä toki ole ainoa joka noita viestejä saa. Samalla vetää viinaa minkä kerkeää. Hyväksikäyttää ja loisii. Manipuloi. Leikkii lelullaan aikansa ja sitten hylkää kuin roskan. En toki vastaa hänelle. En ikinä tule enää mitään vastaamaan.

Pysy ap erossa siitä miehestä. Hän tuhoaa sinut.

Muutaman viestin ketjuun kirjoittanut.

En ole minäkään ap, mutta olen kirjoittanut ketjuun paljonkin vastaavasta tyypistä.

En ole ollut oman entisen ihmissuhteeni/ystäväni kanssa tekemisissä aika pitkään aikaan. En muista edes, koska olisimme nähneet viimeksi. Jotain sähköpostikuittailua sain osakseni elokuun lopussa vai syyskuun alussa, että kun ei musta ole kuulunut, niin mulla on miehiä. En jaksanut selvitellä yhtään mitään. Tällaisissa tilanteissa henkilö pyrkii siihen, että varjellakseen itseään jättämiseltä hän pyrkii jättämään itse toisen. Näin ollen hän lietsoi itsensä tilaan, että minulla on seksiä ja vaikka mitä ja ilmoitti, että "älä soita mulle!!!". Enpä ollut soittelemassakaan. 

Annoin viikkojen vieriä. Pistin kuin korkin kiinni, tein kuvaannollista lobotomiaa itselleni ja päätin vain sivuuttaa hänet. Joskin samalla tajusin taas erinäisiä naiskuvioita. Oli helppoa, mutta samalla mietin, että kyllähän nää asiat vielä odottelee. 

Jostain syystä päätin lopulta eilen soittaa hänelle, vaikka aika pelonsekaisin tunnelmin puhelimen otinkin käteeni. No, ei hän vastannut. Eikä vastannut tänäänkään. 

Taas tuli vähän olo kuin olisi palannut alkupisteeseen. Sellainen ahdistus kaikesta, vaikka toisaalta en edes tiedä, mistä. Kai siinä on se, että minä en osaa vielä suhtautua siten, että ihan sama, vaikka en kuulisi hänestä ikinä enää mitään. Koitan aina jotenkin hakea sitä, että välit menisivät parempaan suuntaan tai etten olisi niin arvoton. Mutta toisen pitää aina päästä näpäyttämään ja kontrolloimaan. 

Mitenköhän siitä pääsee eteenpäin, että koskaan mitään ystävyyttä tai mitään muutakaan ei ole ollut olemassa? Eikä tule olemaankaan. Ja lopettaa kokonaan kaikissa paskoissa kokemuksissa vellomisen? Yleensä ihmisten kohdalla pystyy toteamaan, että kivaa oli aikansa, mutta nyt se on loppu. Entäs kun voikin todeta, että kivaa oli vain omassa päässä, mutta oikeasti olikin vain kusetuksen ja loputtomien valheiden uhri? 

Vierailija kirjoitti:

En ole minäkään ap, mutta olen kirjoittanut ketjuun paljonkin vastaavasta tyypistä.

En ole ollut oman entisen ihmissuhteeni/ystäväni kanssa tekemisissä aika pitkään aikaan. En muista edes, koska olisimme nähneet viimeksi. Jotain sähköpostikuittailua sain osakseni elokuun lopussa vai syyskuun alussa, että kun ei musta ole kuulunut, niin mulla on miehiä. En jaksanut selvitellä yhtään mitään. Tällaisissa tilanteissa henkilö pyrkii siihen, että varjellakseen itseään jättämiseltä hän pyrkii jättämään itse toisen. Näin ollen hän lietsoi itsensä tilaan, että minulla on seksiä ja vaikka mitä ja ilmoitti, että "älä soita mulle!!!". Enpä ollut soittelemassakaan. 

Annoin viikkojen vieriä. Pistin kuin korkin kiinni, tein kuvaannollista lobotomiaa itselleni ja päätin vain sivuuttaa hänet. Joskin samalla tajusin taas erinäisiä naiskuvioita. Oli helppoa, mutta samalla mietin, että kyllähän nää asiat vielä odottelee. 

Jostain syystä päätin lopulta eilen soittaa hänelle, vaikka aika pelonsekaisin tunnelmin puhelimen otinkin käteeni. No, ei hän vastannut. Eikä vastannut tänäänkään. 

Taas tuli vähän olo kuin olisi palannut alkupisteeseen. Sellainen ahdistus kaikesta, vaikka toisaalta en edes tiedä, mistä. Kai siinä on se, että minä en osaa vielä suhtautua siten, että ihan sama, vaikka en kuulisi hänestä ikinä enää mitään. Koitan aina jotenkin hakea sitä, että välit menisivät parempaan suuntaan tai etten olisi niin arvoton. Mutta toisen pitää aina päästä näpäyttämään ja kontrolloimaan. 

Mitenköhän siitä pääsee eteenpäin, että koskaan mitään ystävyyttä tai mitään muutakaan ei ole ollut olemassa? Eikä tule olemaankaan. Ja lopettaa kokonaan kaikissa paskoissa kokemuksissa vellomisen? Yleensä ihmisten kohdalla pystyy toteamaan, että kivaa oli aikansa, mutta nyt se on loppu. Entäs kun voikin todeta, että kivaa oli vain omassa päässä, mutta oikeasti olikin vain kusetuksen ja loputtomien valheiden uhri? 

Se onkin vaikein osuus; tajuta, että lopulta kaikki hyvä, rakkaus ja ystävyys, oli oma illuusio - toiselle mitään sellaista ei ole ollut. Tai jos onkin, on se ollut hyväksikäyttöä, on kelvannut silloin kun muuta ei ole ollut saatavilla. Näissä ajatuksissa kadottaa hyvin nopeasti kosketuksen itseensä, katoaa siihen toisen narsismin ja pahuuden mustaan aukkoon. Tämä trauma tahtoo toistaa itseään vähintäänkin muissakin ihmissuhteissa. Itse olen käynyt työstämässä tällaisen pahuuden ilmentymän aikaansaannoksia terapiassa pysyäkseni kasassa. Hajoilen silti päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole minäkään ap, mutta olen kirjoittanut ketjuun paljonkin vastaavasta tyypistä.

En ole ollut oman entisen ihmissuhteeni/ystäväni kanssa tekemisissä aika pitkään aikaan. En muista edes, koska olisimme nähneet viimeksi. Jotain sähköpostikuittailua sain osakseni elokuun lopussa vai syyskuun alussa, että kun ei musta ole kuulunut, niin mulla on miehiä. En jaksanut selvitellä yhtään mitään. Tällaisissa tilanteissa henkilö pyrkii siihen, että varjellakseen itseään jättämiseltä hän pyrkii jättämään itse toisen. Näin ollen hän lietsoi itsensä tilaan, että minulla on seksiä ja vaikka mitä ja ilmoitti, että "älä soita mulle!!!". Enpä ollut soittelemassakaan. 

Annoin viikkojen vieriä. Pistin kuin korkin kiinni, tein kuvaannollista lobotomiaa itselleni ja päätin vain sivuuttaa hänet. Joskin samalla tajusin taas erinäisiä naiskuvioita. Oli helppoa, mutta samalla mietin, että kyllähän nää asiat vielä odottelee. 

Jostain syystä päätin lopulta eilen soittaa hänelle, vaikka aika pelonsekaisin tunnelmin puhelimen otinkin käteeni. No, ei hän vastannut. Eikä vastannut tänäänkään. 

Taas tuli vähän olo kuin olisi palannut alkupisteeseen. Sellainen ahdistus kaikesta, vaikka toisaalta en edes tiedä, mistä. Kai siinä on se, että minä en osaa vielä suhtautua siten, että ihan sama, vaikka en kuulisi hänestä ikinä enää mitään. Koitan aina jotenkin hakea sitä, että välit menisivät parempaan suuntaan tai etten olisi niin arvoton. Mutta toisen pitää aina päästä näpäyttämään ja kontrolloimaan. 

Mitenköhän siitä pääsee eteenpäin, että koskaan mitään ystävyyttä tai mitään muutakaan ei ole ollut olemassa? Eikä tule olemaankaan. Ja lopettaa kokonaan kaikissa paskoissa kokemuksissa vellomisen? Yleensä ihmisten kohdalla pystyy toteamaan, että kivaa oli aikansa, mutta nyt se on loppu. Entäs kun voikin todeta, että kivaa oli vain omassa päässä, mutta oikeasti olikin vain kusetuksen ja loputtomien valheiden uhri? 

Se onkin vaikein osuus; tajuta, että lopulta kaikki hyvä, rakkaus ja ystävyys, oli oma illuusio - toiselle mitään sellaista ei ole ollut. Tai jos onkin, on se ollut hyväksikäyttöä, on kelvannut silloin kun muuta ei ole ollut saatavilla. Näissä ajatuksissa kadottaa hyvin nopeasti kosketuksen itseensä, katoaa siihen toisen narsismin ja pahuuden mustaan aukkoon. Tämä trauma tahtoo toistaa itseään vähintäänkin muissakin ihmissuhteissa. Itse olen käynyt työstämässä tällaisen pahuuden ilmentymän aikaansaannoksia terapiassa pysyäkseni kasassa. Hajoilen silti päivittäin.

Joo. Ja en tiedä, oisko parempi vai suorastaan pahempi olo sen jälkeen, kun ihmisestä on päässyt irti siinä määrin, ettei sen kanssa enää ole lainkaan tai juurikaan tekemisissä. Aiemmin on ehkä vääntänyt asioiden ja ihmisen kanssa, mutta kun niitä ei siinä ole, joutuu tajuamaan sen, että mitähän hittoa mulle oikein tapahtukaan. Ja paljonko kaikkeen meni aikaa. Se kylmää. Sitä on enää vain karujen tosiasioiden äärellä. Ei ole mitään ajoittaisia hyviä hetkiä, jotka muuttaisivat tapahtumia enää missään määrin vaaleanpunaisiksi.

Ja kyllä, sitten sitä alkaa miettiä myös sitä, että mitenköhän tästä eteenpäin. Vai onko kokemus syönyt jo kaiken uskon ihmiskuntaan. 

Mä odotan terapiapäätöstä, olen siis jonossa. On toki muitakin syitä kuin tämä, mutta tämä tapaus oli yksi oire. 

Itsellä vähän samantapaista takana.

Se mikä auttoi, oli se, että siinä vaiheessa kun tajusin ettei mikään muutu, aloin muistuttaa itseäni AINA kun tämä mies tuli ajatuksiini, että " Se ei halua minua. Se ei rakasta minua. Se ei välitä hyvinvoinnistani. Jos olen hölmö ja soittelen tms. se saa vaan hyvän naurunaiheen ja itselleen pisteitä".

Se toinen ihminen EI VAAN VÄLITÄ. Kyllä, voi olla että koko juttu oli vain kuvitelmaa omassa päässäsi. Tai ei ehkä koko juttu, siellä ihan alussa se toinenkin saattoi tuntea jotain, mutta hänen tunteensa ovat hävinneet aikaa sitten. Hän etsi jotain jolla paikata omaa pahaa oloaan, etkä sinä ollut se. Nyt olet vain kiusattava.

Muista: HÄN EI VÄLITÄ. Hän vain ja ainoastaan nauraa sinulle.

Ja kun sen sisäistää, oikeasti, tajuaa että kannattaa vaan mennä eteenpäin elämässä. Aika ko. ihmisen kanssa oli episodi elämässä, josta ehkä tuli opittua jotain, ja kärsittyä paljon. Ei sen kannata antaa määrittää loppuelämää. Siinä syö vain omaa elämäänsä, jos jää hakemaan syitä ja selityksiä, koska niitä ei koskaan tule.

Eteenpäin elämässä, kaikki siteet poikki, oma elämä haltuun!

Luin ihan kaiken kirjoitetun. Itselläkin on ollut vähän samaa kuviota, eiköhän monella ole, mutta ei mitään näin pahaa. Tarkoitan, että etenkin nuoruudessahan usein suhteet kaatuvat erilaisiin perseilyihin, joista kumpikaan ei oikein käsitä, miten tämä nyt näin meni, eikä pahoin kohdellutkaan osaa mitään selityksiä antaa.

Mutta osa näistä jutuista oli kyllä myös omituisia, jo ihan kielen käytön perusteella. Puhutaan "minun ystävästäni", onko se joku eufenismi varatulle miehelle? Vai onko kyseessä siis kaveri, jonka haluaisi olevan enemmän? Vaan ei kait semmoista sitten voi keneltäkään vaatia = voi tulla kylmää kyytiä.

Joka tapauksessa nousi niin elävästi mieleeni joku kasarileffa, jossa mies pettämisen tms jälkeen sanoi, että no voimmehan me kuitenkin olla ystäviä, johon nainen, että ehei, tälläistä paskaa en kavereiltani katso.

Muuta en oikein osaa sanoa, että kun koko juttu ihan vierestä ahdistaa.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Mutta osa näistä jutuista oli kyllä myös omituisia, jo ihan kielen käytön perusteella. Puhutaan "minun ystävästäni", onko se joku eufenismi varatulle miehelle? Vai onko kyseessä siis kaveri, jonka haluaisi olevan enemmän? Vaan ei kait semmoista sitten voi keneltäkään vaatia = voi tulla kylmää kyytiä.

No, itse en ole täällä ainakaan jokaista knoppitietoa halunnut jakaa. Joo, on ollut jotain romantiikkaakin ja joo, monimutkainen tilanne ja varattuna olemistakin siihen on liittynyt (joskin henkilön puoliso ei ole ollut silti maisemissa) sekä tietysti valehtelua tulevaisuudesta, joskin henkilö ehkä välillä itsekin oikeasti uskonut toisenlaiseen tulevaisuuteen. Tai sitten ei. 

Mutta kuitenkin ensisijaisesti itse puhun ystävästä tai "ystävästä", koska tuo on mennyttä elämää. Olemme myös kokeneet paljon yhdessä aika erikoisessa elämäntilanteessa, joten mulle tappio on ensijaisesti se, että ystävästä tuli joku hirviö. Luulin, että henkilö oli todella ystävä. Se on ollut vaikeinta ymmärtää, että onkin vain ihan roskaa eikä minkään arvoinen toiselle. Eikä minulla vieläkään ole käsitystä, mikä tämän kaiken aiheutti ja muutti. Ehkä hän oli itse aluksi ihastunut ja yritti olla jotain muuta, ehkä aluksi itse voi paremmin tmv. 

Mutta eipä tässä mitään epäselvyyksiä kyllä ole. Toinen yllättää joka kerta jääkalikkatouhulle, josta luulisi, että enää se ei voisi pahemmaksi mennä. Olen jäänyt yksin itkemään milloin minnekin, toisen kävellessä pois, vaikka kuinka sanoisin toisen nimeä tai toivoisin muuta. No voitte kuvitella, miten hirveältä tuntuu, jos kaveri tai ystävä vain kääntää selän ja kävelee pois. Tai olen katsellut monesti jalkojani kuin alistunut koira, kun kuuntelen ripitystä siitä, että puhun vääristä asioista ja hänhän sanoi minulle, etten saa kysellä siitä tai tästä. Tai jos itken, niin hän lähtee pois. Tai vika blokkaamiseenkin on vain minussa itsessäni. Toisen vihaisuuskin johtuu vain minusta, sillä hänhän ei olisi vihainen, jos minä en olisi sanonut niin ja näin.  

Kaiken sen lyttäämisen alla alkaa oikeasti tulla jo tunne, että olenko minä tosiaan tehnyt kaiken noin väärin? Että onko toinen ollut vain puhdas pulmunen, kuten sanoo, kun taas minä sitä ja minä tätä. Jos toinen myöskin sanoo, etten saa puhua siitä tai tästä, niin aika vaikeata sitä on selittää toiselle, että kyllä täällä kaikki saavat puhua siitä, mistä haluavat. Kielletyt asiat ovat siis niitä, missä hän joutuu vähääkään ahtaalle eli jos hän on loukannut jotenkin, tähän ei saa kysyä syytä. 

T. Ei-ap.

Ja lisäys vielä edelliseen:  jos minä yritän puhua asioista ihan rauhallisesti, niin hän kutsuu tätä puhumista tappelemiseksi. Että aijjaa, minä haluan tapella. Näin siis minusta saadaan taas syypää. Että kylläpä ois ilta mennyt muuten rattoisasti ja mukavasti, mutta sinä nyt pilasit koko illan, kun halusit tapella. 

Sen myönnän, että puhumista tosiaan riittäisi, koska en ole pystynyt unohtamaan hänen tekosistaan oikeasti varmaan yhtäkään. Varmasti myös joskus olisi tilannetaju ollut paikallaan eli että joo, nyt koitetaan viettää vain mukavaa aikaa. Mutta kun matto kupruilee,  niin ei sitä vain pysty ikuisesti hymyilemään ja olla siten kuin mitään ei olisikaan. Monet asiat vaivaavat alitajuntaisesti jatkuvasti. 

Niinpä siis muuta ratkaisua ei ole kuin vain poistua kuvioista. En minä edes halua olla sellaisen ihmisen ystävä, joka ajattelee näin paljon pahaa minusta ja jolle tuotan näin paljon ahdistusta. 

Hyvin samanlainen mies oli mulla..onko meille sattunut sama mies P ?