Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi ei kestä yhtään häviämistä, mikä avuksi?
06.07.2018 |
Todella rasittava piirre. Aivan sama on kyseessä lautapeli, korttipeli, urheilu, tai ihan mikä tahansa asia, lapsi ei kestä ollenkaan sitä että ei voita tai ole jollain tapaa paras, nokkelin tai nopein. Jos huomaa jo kesken pelin tai tekemisen että on ns. heikoilla ja mahdollisuudet voittoon ovat olemattomat, alkaa itku, valitus huuto ja usein keskeyttää ja menee johonkin itkemään tai mököttämään. Kun joku muu voittaa kun hän, hänen on ihan pakko kommentoida jotain joka mitätöisi voittajaa, vaikka "mutta sä teit väärin etkä niin hienosti kun mä" tai "joo mutta mä olen voittanut tässä pelissä aikaisemmin enemmän kun sä". Tuo on tosi rasittavaa, enkä ymmärrä mistä moinen käytös on tullut. Kyseessä 10v lapsi. Miten tätä häviämisen taitoa voisi kehittää? Tuntuu että joka päivä menee vaan huonompaan suuntaan tämä pettymysten kestäminen. Tämä häviäminen on siis kaikkein pahin mitä lapsi ei kestä ollenkaan, muita pettymyksiä kestää huomattavasti paremmin, vaikkei niitäkään kovin hyvin.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opetella voittamaan jos ei kestä häviöitä. Äiti opetti pelaamaan shakkia kun olin eka luokalla. Lauta ja nappulat lensi monta kertaa. Kun olin kolmannella kukaan sukulaisista ei pärjännyt. Vaari syytti lopulta silmälasejaan ettei muka näe kunnolla. Ensin väitti että voitin tuurilla.
Ööö... kyllä kai siitä huolimatta kannattaa opetella kestämään häviöitä ja pettymyksiä vaikka yleensä voittaisikin? :D
t.ap
Toki häviö pitää kestää. Mä kuitenkin pelatessa yritän tosissani voittaa. Biljardissa olen kohtuullisen hyvä. Coronaa voisin pelata mm tittelistä. Shakkia olen kerran pelannut ammattilaisen kanssa. Hävisin ja tämä kelle hävisin kehui koska tiukalle se meni. Sain siltä syötyä kuningattaren niin olin hetken vähän vahvoilla. Sitten teki sellaiset liikut hevosillaan että kerpele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opetella voittamaan jos ei kestä häviöitä. Äiti opetti pelaamaan shakkia kun olin eka luokalla. Lauta ja nappulat lensi monta kertaa. Kun olin kolmannella kukaan sukulaisista ei pärjännyt. Vaari syytti lopulta silmälasejaan ettei muka näe kunnolla. Ensin väitti että voitin tuurilla.
Ööö... kyllä kai siitä huolimatta kannattaa opetella kestämään häviöitä ja pettymyksiä vaikka yleensä voittaisikin? :D
t.ap
Toki häviö pitää kestää. Mä kuitenkin pelatessa yritän tosissani voittaa. Biljardissa olen kohtuullisen hyvä. Coronaa voisin pelata mm tittelistä. Shakkia olen kerran pelannut ammattilaisen kanssa. Hävisin ja tämä kelle hävisin kehui koska tiukalle se meni. Sain siltä syötyä kuningattaren niin olin hetken vähän vahvoilla. Sitten teki sellaiset liikut hevosillaan että kerpele.
Jatkuvastihan sinä häviät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet curling-vanhempi. Nykyään jopa lasten kilpailuissa jokainen saa mitalin - ei vain voittaja, ettei tulis paha mieli muille.
En ole vanhempi, olen äitipuoli. Siitä en osaa sanoa, miten lapsen toisessa kodissa nämä hommat hoidetaan. Meillä oli juuri yksi päivä sellainen kisa, jossa voittaja sai paremman palkinnon kuin muut. En näe mitään järkeä silotella lasten pettymyksiä, ei siitä ole kuin haittaa pitkässä juoksussa.
t.ap
Annappa kun arvaan? Sun lapsesi voitti ja tiesit sen jo ennen kilpailun alkua, että näin tulee käymään? Onko se sun lapsesi vielä jonkun vuoden vanhempi tms? Perheen sisällä ei kyllä kilpailla missään asiassa, paitsi nyt niissä lautapeleissä korkeintaan. Tai sitten täysin johonkin tuuriin perustuvissa arpajaisissa tms. Koska aina se nuorin häviää, oli kyse urheilusta tai tietokilpailuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko antaneet hänen voittaa ja hävinneet joskus tahallaan?
Emme ole. Tosin jos pelataan jotain, vaikka koripalloa, missä me aikuiset olemme huomattavasti parempia, ellei jopa ylivoimaisia lapsiin nähden, niin annamme hieman tasoitusta. Ei esimerkiksi tulla täysiä päin ja oteta 110% tosissaan sitä peliä.
t.ap
Uhhuh? Lapsen pitää antaa välillä voittaa, kuten itsekin näet, olet itse keittänyt sopan ja aiheuttanut lapsellesi ongelman. Lapsi tarvitsee yhtälailla voiton kokemuksia.
Ehkä lapsellasi on synnynnäisesti erityisen kova kunnianhimo, mutta mitään konkreettista vinkkiä en osaa antaa. Olen pienestä asti ollut kiinnostunut tietokoneista ja peleistä ja harrastus se on edelleen, kymmeniä vuosia myöhemmin. Murjoin aina nyrkillä pöytää ja hajotin jopa osittain yhden ikivanhan 14-tuumaisen mustavalkotelevision jos epäonnistuin, koska aina piti saada kokea onnistumisen tunnetta. Rakastin haasteita ja pelasin mahdollisimman vaikeita pelejä ja vaikeita pelejä pelaan vielä tänäkin päivänä. Noin nuorena ei voi vielä ohjata ammatin pariin, mutta ehkä se on juuri tätä kunnianhimoa ja sitä voinee hyödyntää tulevaisuudessa.
Tämä vuodatus nyt ei ollut vastaus aiheeseen ja kuulostaa varmaankin muutenkin todella sekavalta, mutta ehkä se herättää joitakin ajatuksia. Henkilökohtaisesti en voi kuitenkaan sietää liian kunnianhimoisia ihmisiä, vaan he ovat minulle suoraan kusipäitä. Vaatimattomuus kaunistaa, joten voinen antaa sellaisen vinkin, että kannattaa pitää se kunnianhimo (jos tämä sellaista on) piilossa tai ottaa mahdolliset seuraukset vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet curling-vanhempi. Nykyään jopa lasten kilpailuissa jokainen saa mitalin - ei vain voittaja, ettei tulis paha mieli muille.
En ole vanhempi, olen äitipuoli. Siitä en osaa sanoa, miten lapsen toisessa kodissa nämä hommat hoidetaan. Meillä oli juuri yksi päivä sellainen kisa, jossa voittaja sai paremman palkinnon kuin muut. En näe mitään järkeä silotella lasten pettymyksiä, ei siitä ole kuin haittaa pitkässä juoksussa.
t.ap
Annappa kun arvaan? Sun lapsesi voitti ja tiesit sen jo ennen kilpailun alkua, että näin tulee käymään? Onko se sun lapsesi vielä jonkun vuoden vanhempi tms? Perheen sisällä ei kyllä kilpailla missään asiassa, paitsi nyt niissä lautapeleissä korkeintaan. Tai sitten täysin johonkin tuuriin perustuvissa arpajaisissa tms. Koska aina se nuorin häviää, oli kyse urheilusta tai tietokilpailuista.
Ei minulla ole lapsia, puolisollani on.
t.ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko antaneet hänen voittaa ja hävinneet joskus tahallaan?
Emme ole. Tosin jos pelataan jotain, vaikka koripalloa, missä me aikuiset olemme huomattavasti parempia, ellei jopa ylivoimaisia lapsiin nähden, niin annamme hieman tasoitusta. Ei esimerkiksi tulla täysiä päin ja oteta 110% tosissaan sitä peliä.
t.ap
Uhhuh? Lapsen pitää antaa välillä voittaa, kuten itsekin näet, olet itse keittänyt sopan ja aiheuttanut lapsellesi ongelman. Lapsi tarvitsee yhtälailla voiton kokemuksia.
Ehh? Kyllä se lapsi voittaa välillä ihan siinä missä muutkin, kun pelataan vaikka sitä Afrikan tähteä. Kyllä niitä onnistumisiakin tulee ihan normaalisti. Lapsi keskittyy vaan aivan liikaa niihin häiviöihin. Minun mielestäni yksi tärkeimmistä asioista mitä jo lapsena olisi hyvä oppia on sietämään pettymyksiä ja niitä negatiivisiakin tunteita. Tottakai saa harmittaa jos häviää, mutta se harmitus täytyy osata käsitellä muulla tavoin kun raivoamalla, huutamalla ja lyttäämällä muiden suorituksia.
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katkaise kamelin selkä!
En mä viitsis, tykkään kameleista.
T.ap
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli varsinainen raivopää, ei olisi tehnyt mitään muuta kuin pelannut, ja vaati itkun kanssa revanssia.
Lapsi oli matemaattisesti lahjakas, joten opetimme hänelle Yatzyn ja todennäköisyyslaskennan alkeet. Peli otettiin tutkimuksen näkökulmasta. Välillä testattiin uudestaan ja taas uudestaan, kunnes saatiin halutut silmäluvut, mutta niitä väkisin saatuja huippulukuja ei koskaan kirjattu ylös. Todettiin vain, että sulla oli hyvä suunnitelma, mutta nyt meni 8 heittoa ennen kuin se toimi. Lopulta lapsi ymmärsi, että hän voi taktikoida, mutta noppa elää omaa elämäänsä.
Kauhulla odotan, miten sama opetetaan urheilussa. Lapsi tykkää tällä hetkellä vain sellaisista lajeista, joissa ei kilpailla, ja luulen että syynä on juuri tuo vaikea suhde voittamiseen.
Ap:n sijassa en ainakaan palkitsisi parasta perhepiirissä. Ennemmin palkitaan osallistumisesta.