Eskarilaisen ujoudesta

Nimenomaan harjoittelua tarvitaan ja koko ajan lapsen ehdoilla. Ei saa edetä millään karaisumentaliteetilla, vaan siten, että lapsi tuntee pärjäävänsä ja tulee onnistumisen fiilis. Ujoudesta on tehty nykyään aivan liian suuri mörkö. Kyllä ujot oppivat ujoutensa kanssa pärjäämään, jos asian kanssa edetään lempeästi eikä vaadita, että lapsen tulisi olla muuta kuin mitä hän on.

Ei tuo ole ujoutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole ujoutta.

Vaan?

Pompottelua tuo on. Ujo ja hitaastilämpiävä saa olla, mutta itku ja suunnitelmien muuttaminen lapsen mukaan (kun on jo tuonikäinen) on liikaa. Kuinka koulussa käy kun kaikki ei mene kuten hän haluaa. Joutuu istumaan jonkun vieraan vieressä tai sijaisopettaja pyytää tekemään jotain. Itkulla ne tilanteet ei hoidu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole ujoutta.

Vaan?

No mitä luulet. Siinä lapsi vie äitiä kuin pässiä narusta ja asia mennyt ihan ihmeellisiin mittasuhteisiin. Hysteeristä helikopterivanhemmuutta, jossa lapsella todella turvaton olo, kun hän määrää kaikesta.

Turvatonta oloa emmem ole yrittäneet saada. Lapsi on halunnut kokeilla useampana vuonna, mut harrastukset ovat yleenaä loppunu siihen ettei ole uakaltanut yksin mennä. Minusta on jotenki tuntunu kauhealta, ett jättäisin itkevän lapsen harrastukseen, uimakouluissa olen joskus ollut reunalla seuraamassa. Miesopeja on pelännyt harrastuksissa.

Meillä on perhees säännöt, joten meillä ei nyt ihan lapsen ehdoilla mennä asioissa. Alut uusissa tilanteissa on haastavia. Ja jos isompi porukka niin sen tuntee ahdistavana. Kevätjuhlissa esiintyi ryhmän mukana.

Itsellä minulla on sellainen olo että en paapo liikaa. :)

Lähipiirissä on tuollainen aikuisen selän taa piiloutuja. Ja paapomisesta johtuu. Lasta pidetään aivan pikkulapsena. Ei anneta yhtään mahdollisuutta oppia itsenäiseksi. Vessassakin autetaan.

HEHS kirjoitti:

Turvatonta oloa emmem ole yrittäneet saada. Lapsi on halunnut kokeilla useampana vuonna, mut harrastukset ovat yleenaä loppunu siihen ettei ole uakaltanut yksin mennä. Minusta on jotenki tuntunu kauhealta, ett jättäisin itkevän lapsen harrastukseen, uimakouluissa olen joskus ollut reunalla seuraamassa. Miesopeja on pelännyt harrastuksissa.

Meillä on perhees säännöt, joten meillä ei nyt ihan lapsen ehdoilla mennä asioissa. Alut uusissa tilanteissa on haastavia. Ja jos isompi porukka niin sen tuntee ahdistavana. Kevätjuhlissa esiintyi ryhmän mukana.

Itsellä minulla on sellainen olo että en paapo liikaa. :)

No just tolla syntyy se turvaton olo kun lapsi päättää. Noin hön joutuu toimimaan aikuosen asemassa sen sijaan että aikuinen olisi aikuinen ja päättäisi.

Miksi sen niin hirveästi pitäisi harrastaa?

Lapsi on itse ollut halukas aloittamaan harrastuksia, mut kuk harrastukseen ollaan menty niin ei olekaan uskaltanut.

Googlaa selektiivinen mutismi.

Kyllä se vielä rohkaistuu. Mun tytär eskari-iässä ei myöskään uskaltanut harrastuksiin yksin, ei puhunut opettajan mukaan ekaluokalla sanaakaan ellei kysytty jotakin ja oli aina yksin pihan nurkassa. Hyvä ettei säikähtänyt, kun joku katsoi häneen. Nyt on lukiolainen, mukana oppilaskunnan hallituksessa, seurustelee ja haaveilee opiskelevansa opettajaksi. Mitään ei lapsena asialle tehty, annettiin vain olla ja sanottiin että ei oo pakko, mutta elämääsi et helpota tuolla yhtään. Lopulta itse rohkaistui.

Normaali oman luonteisensa lapsi, joka menee omaa kehitystahtiaan kuten ihan jokainen lapsi. Kuulostat hienolta vanhemmalta itsekin, joten ei muuta kuin jatkat sama hyvää rataa. Kannusta lasta kun hän pärjäilee ilman äitiä kavereiden kanssa. Minusta ei kuulosta mitenkään tavattomalta, että vielä ujostelee ja takertuu tai menee lukkoon silloin tällöin. 

itse aloitin harrastuksen kolmasluokkalaisena. onhan se tokaluokkalainen vielä kovin pieni ja herkkä usein, joten ei tarvitse niitä harrasteita haalia tavan vuoksi.

Tällaista tuli mieleen, mutta minusta kuulostat kuten sanottua oikein hyvältä vanhemmalta ja sinulla on normaali ihana lapsi. Kaikkea hyvää!

t. lapseton

Anteeksi, puhuin edellä tokaluokkalaisesta vaikka vasta eskarilainen kyseessä. Sitä enemmän ajattelen että ihan normaalia ikään kuuluvaa ujoutta. Kaikki ovat erilaisia luonteeltaan ja kypsyvät omaa tahtiaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vielä rohkaistuu. Mun tytär eskari-iässä ei myöskään uskaltanut harrastuksiin yksin, ei puhunut opettajan mukaan ekaluokalla sanaakaan ellei kysytty jotakin ja oli aina yksin pihan nurkassa. Hyvä ettei säikähtänyt, kun joku katsoi häneen. Nyt on lukiolainen, mukana oppilaskunnan hallituksessa, seurustelee ja haaveilee opiskelevansa opettajaksi. Mitään ei lapsena asialle tehty, annettiin vain olla ja sanottiin että ei oo pakko, mutta elämääsi et helpota tuolla yhtään. Lopulta itse rohkaistui.

Ajat ovat muuttuneet. Ryhmät on suurempia ja kaikki käytöshäiriöisetkin ympätään tavalliselle luokalle. Ei siellä jää kuin jalkoihin jos on liian nössö. Meillä on herkkä poika, joka kuitenkin tietää kuinka käyttäydytään ei-niin-mieluisissa tilanteissa. Ei ala mankua ja nykimään hihasta. Saattaa sanoa, ettei tykkää olla kys. paikassa tms. Lähtee sivummalle jos oikein kiukuttaa. Riitaa jos tulee kaverin kanssa, niin ei ala itkeä vaan suuttuu ja kävelee pois. Ihan on opetettu nämä tavat.

Vie pikkuhiljaa lasta erilaisiin ympäristöihin ja anna lapselle mahdollisuus toimia erilaisissa tilanteissa mahdollisimman itsenäisesti ja autat sitten tarvittaessa. Älä tee puolesta asiota, kuin vasta siinä vaiheessa kun lapsi ei itse etene. Käykää erilaisissa kerhoissa, puistoissa ja kyläilkää paljon. Jos lapsi ahdistuu tilanteessa hyväksy se äläkä yritä väkisin. Keskustelkaa lapsen kanssa siitä, mikä hänelle on tilanteessa ollut vaikeaa. Älkää missään nimessä antako lapsen ymmärtää, että hän olisi toiminut väärin. Olkaa itse tilanteessa rauhallisia ja osoittakaa lapselle, ettei ole mitään hätää. vahvistakaa lapsen itsetuntoa kehumalla ja kannustamalla, vaikeassa tilanteessa olkaa empaattisia ja osoittakaa välittämistänne.

Uusia tilanteita on hyvä käydä läpi etukäteen läpi esim. kuvien avulla ja kertomalla niistä selkokielellä. Papunet on hyvä sivusto, josta löytyy paljon erilaista kuvamateriaalia toiminnanohjaukseen 😊

Ihan normaalia. Ujoja, hitaastilämpeneviä lapsia on joka luokalla. Ap:n lapsi kuulostaa ihan minulta ja lapsiltani pienenä. Vähitellen pehmeän (!) harjoittelun myötä meistä kaikista on tullut rohkeampia, pojastani suorastaan superrohkea, tarttuu haasteisiin innoissaan. Eipä uskoisi minustakasn työssäni, että pohjimmiltani olen ujo ja hiljainen.

Kiitoksia kaikille! Ihana kuulla näin paljon kaikkea ja näin kannustavaan sävyyn ootte monet jaksanu kirjoittaa. Antoi paljon voimia minulle ja tietoa.

On, tuo on jopa melkoisen sosiaalista toimintaa. Eskarilainen on vielä pieni ja koko eskari on oikeastaan pelkkää leikkiä ja muihin lapsiin tutustumista, varsinkin kotihoidossa olleet lapset voivat olla hyvin arkoja, joten en olisi yhtään huolissani.

Olen itse ollut hyvin ujo lapsena ja minua kiusattiin sen takia ala-asteella. Yläasteella sain lisää kavereita ja sen myötä rohkeutta tuli lisää. Ujo olen vielä nelikymppisenäkin, mutta pystyn elämään ihan normaalisti.

Yksi suurimmista edistysaskeleista itselleni on ollut, mitä olen sisälläni läpi käynyt, kun luin nuorena aikuisena jostain, että saa olla ujo. Olin aina luullut, että ujous on suuri vika, ja olen sen takia huono ja viallinen yksilö. Kaikista pahinta oli, kun ihmiset sanoivat: "älä ole niin ujo, miksi et puhu enemmän". Hyvää varmaan tarkoittivat, mutta minulle se tarkoitti, että nyt se huomasi minussa sen pahimman vikani, ja menin ihan lukkoon. Kun tajusin, että ujous ei olekaan hirveä vika, olen hyväksynyt itseni, ja olenkin rohkeampi, ja pikku hiljaa oppinut olemaan sosiaalisempi.

Toivottavasti rohkaiset lastasi kannustavasti, eikä kuten oma äitini "Sanna on niin ujo, että ei se voi tuota asiaa tehdä". Yritä pitää myös huoli, että lapsellasi on kavereita, eikä hän joudu kiusatuksi, niin kuin varmasti pidätkin.

Minulla ujo kuopus. Häntä ei ole pakotettu, muttei myöskään hysteerisesti varjeltu. Jos on jossain oltu, sitten on oltu. Lapsi on saanut olla hiljaa, eikä siitä ole meuhkattu. Harrastuksiin mennyt siskon kanssa.