Onko ujo äiti automaattisesti huono äiti?

Kuulostaa kyllä melko rajoittuneelta 🤔

Mun kuopus itki pienenä, jos joku ihminen tuli hänen lähelleen, suorastaan parkui, jos joku tuli vaikka viereen istumaan. Mulla on ollut myös yksi samanlainen hoitolapsi. Pikkuhiljaa molemmat alkoivat rohkaistua, mutta ei se mitenkään karaisemalla tapahdu vaan vähitellen, vanhemman (tai hoitajan) tukemana. Ei näistä lapsista kuitenkaan koskaan mitään huippurohkeita tule, vaan he tulevat perusluonteensa mukaan aina olemaan varauksellisia. Oma ujo ja arkakin lapseni on nyt peruskoulun käynyt. Hän rakastaa näyttelemistä, koska siinä saa heittäytyä toiseen rooliin ja olla roolivaatteissa erilainen, rohkeakin, ei tavallaan "tarvitse" olla oma ujo ja arka itsensä. Tämä tiedoksi sille, joka väitti, että ujosta ei voi tulla näyttelijää. En itse kyllä pidä ujoutta enkä arkuuttakaan mitenkään huonoina ominaisuuksina. Niistä voi monissa tilanteissa olla hyötyäkin.

Mä olen hyvin ujo introvertti, ja lapsistani toinen on erittäinen sosiaalinen ja toinen sosiaalinen. Toki mä jonkun verran tarjoan lapsi- ja aikuiskontakteja lapsilleni, mutta keskimääräistä vähemmän. Ovat kotihoidossa toistaiseksi, ja perhekerhossa käyminen olisi ehkä hirveintä mitä tiedän.

Silti varsinkin isompi on taitava sosiaalisissa tilanteissa, ehkä hieman liian innokas ja se varmasti johtuu siitä, että keskimääräistä vähemmän muita lapsia näkee. Pienemmällä on vielä tuollaista vauvamaista arkuutta ja hitaasti lämpeämistä, mutta kun tutustuu niin hänkään ei ujostele.