Viisimetrinen valkohai nähtiin Mallorcan lähivesillä – ensimmäinen varma havainto yli 40 vuoteen
Espanjalaisen Mallorcan saaren vesillä on tehty varma havainto valkohaista, kertovat muun muassa brittiläinen The Telegraph -lehti ja Britannian yleisradioyhtiö BBC. Mallorcan vesillä ei ole tehty varmaa havaintoa valkohaista yli neljäänkymmeneen vuoteen.
Kansainvälinen tutkijaryhmä seurasi petoa yli tunnin Cabreran saariston suojelualueella. Alue on noin kymmenen kilometrin etäisyydellä Mallorcan etelärannikosta.
Vuosien ajan valkohaista on kerrottu tehdyn havaintoja, mutta niitä ei ole voitu vahvistaa. Nyt vahvistettu havainto on ensimmäinen sen jälkeen, kun vuonna 1976 mallorcalainen kalastaja pyydysti yli kuusimetrisen valkohain.
Telegraph viittaa espanjalaiseen dokumenttifilmiin, joka vuonna 2006 kertoi, että kalastajat pyydystivät 1920–1976 Baleaarien vesillä 27 valkohaita. Sen jälkeen laji käytännöllisesti katsoen hävisi. Mallorca on yksi Baleaarien saarista.
Valkohai on yksi suurimmista ja laajimmalle levittäytyneistä merisaalistajista. Sen kanta näyttää toipuneen 1970- ja 1980-luvun jyrkästä laskusta, jolloin valkohaiden määrä romahti jopa 63–73 prosenttia.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005739427.html
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Ei hätää, kaikkihan aina vakuuttelee ettei hai hyökkää ihmisen kimppuun kuin joskus harvoin. Sama kuin karhujen, käärmeiden, hämiksien ja susienkin kanssa.
Haihyökkäyksen uhrejakin kuulemma kuolee vain satunnaisesti. Kukaan ei tietenkään pidä lukua vammautuneista. Nuo tilastot varmasti lohduttavat kun tuntee hain hampaat pakaroissa pienellä uintiretkellä etelän auringossa... "Ai juu, täähän on tosi harvinaista joten eipä hätää".
Niin tuohon pystyy aikatavalla itse vaikuttaa

Kyllä haihyökkäyksistä (ei kuolettavistakin) pidetään lukua. Lehmistä en löytänyt yhtä kattavaa tilastointia, vaikka ovat paljon kuolettavampia kuin hait.

Voihan sitä valkohin raateluakin pelätä, jos elämässä ei mitään todennäkösempiä pelkoja ole. Eikö edes terroristi-iskun kohteeksi joutuminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hätää, kaikkihan aina vakuuttelee ettei hai hyökkää ihmisen kimppuun kuin joskus harvoin. Sama kuin karhujen, käärmeiden, hämiksien ja susienkin kanssa.
Haihyökkäyksen uhrejakin kuulemma kuolee vain satunnaisesti. Kukaan ei tietenkään pidä lukua vammautuneista. Nuo tilastot varmasti lohduttavat kun tuntee hain hampaat pakaroissa pienellä uintiretkellä etelän auringossa... "Ai juu, täähän on tosi harvinaista joten eipä hätää".
Kyllä haihyökkäyksistä (ei kuolettavistakin) pidetään lukua. Lehmistä en löytänyt yhtä kattavaa tilastointia, vaikka ovat paljon kuolettavampia kuin hait.
Pidetään lukua mutta ei kattavaa. On tiedossa turistipaikkoja, joissa näistä hyökkäyksistä vaietaan. Ei toki silti tarkoita etteikö meressä uskaltaisi uida. Olen lukenut monilta palstoilta ja blogeilta, kuinka eräässäkin suositussa sukelluspaikassa hyökkäykset ja haikohtaamiset ovat yleisiä. Silti sukellusretkiä tehdään eikä turisteja varoiteta lainkaan, vaan enemminkin kerrotaan, kuinka haita ei todellakaan ole niillä vesillä. Luin eräänkin tarinan, jossa pariskunta oli muiden turistien mukana ollut snorklausretkellä ja heidän silmien edessään oli hai hyökännyt erään turistin kimppuun. Retkeä oli kuitenkin jatkettu niin kuin mitään, eikä tapausta oltu "rekisteröity" minnekään. Edelleenkään ei silti tarkoita etteikö meressä uskaltaisi uida mutta ei kannata kuitenkaan olla sinisilmäinen. Hait elävät meressä ja snorklausretki avomerellä on haiden reviirillä.

Totta, esim. florida ja havaiji salaa haihyökkäykset.
Netistä löytyy paljon juttua aiheesta, jos joku ei usko.