Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Milloin uuden miesystävän voi esitellä lapsille?

Vierailija
30.06.2018 |

Yritin googlailla keskusteluja ja artikkeleita aiheeseen liittyen, mutta joka paikassa puhutaan vain siitä, miten pian eron jälkeen voi esitellä uuden kumppanin. Olemme eronneet yli 3 vuotta sitten ja lasten isällä on ollut naisystävä jo yli vuoden, joten erosta toipumista ei mielestäni tarvitse enää miettiä.

Eli olen aiemmin tapaillut useampiakin miehiä, mutta en ole yhtäkään heistä lapsille esitellyt. Yhdestä joskus puhuin kaverina, kun kävin hänen luonaan, mutta he eivät koskaan tavanneet enkä sen kummemmin tehnyt asiasta selkoa. Mutta nyt olen siis kolme kuukautta tapaillut erästä miestä ja hänen kanssaan suhde tuntuu luontevalta ja tässä on ihan erilaiset edellytykset onnistua kuin missään aiemmissa tapailuissani. Eli olen melko varma, että tämä voi kestää.

Koska asumme eri paikkakunnilla ja molemmilla on lapsia, emme voi nyt tavata kovin usein. Voisimme viettää aikaa enemmän yhdessä, jos tapailu onnistuisi myös lasten aikana. Mutta onko nyt aivan liian aikaista? Kun lueskelin aiheeseen liittyviä keskusteluja, niissä puhuttiin jopa vuodesta, mutta noissa tarkoitettiin aikaa eron jälkeen eikä uuden suhteen alusta.

Eli mielipiteitä ja kokemuksia haluaisin. Eksän kanssakin olen jo asiasta jutellut ja hänen kanssaan asiassa ei ole mitään ongelmaa. Ja uuden miehen kanssa olemme asiasta samoilla linjoilla siitä, että kiirettä ei ole ja ensitapaaminen pitää järjestää lapsien kannalta mukavaksi.

Kommentit (92)

Vierailija
41/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

Vierailija
42/92 |

Eivät lapset saa päättää vanhempiensa seurustelusuhteista sen enempää kuin päättävät luokkakavereitaan tai naapureistaan. On omituista vaatia, että aikuisten (lue äidin) koko elämä pyörii lapsten sanelun mukaan. Mikään muu ei yhteiskunnassa ei toimi siten. 

Jos lapsilta käy kyselemään mielipiteitä ja ehtoja, niin he luulevat olevansa maailman napoja ja taatusti järjestävät ongelmia. Aikuisen tehtävä on antaa koti, ruoka ja vaatteet sekä kasvattaa, ei pyörittää kotia lasten navan ympärillä. 

Ja näin alkavat ongelmat...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli minä esimerkiksi olin viime kesänä ihan mahdottoman julma äiti, kun viime kesänä teimme minun ystäväni kanssa matkan huvipuistoon ja molemmilla oli lapset mukana? Tai kun olemme käyneet siskoni perheen luona yökylässä? Oikeasti, nyt en ole varma trollaileeko tässä joku. 

ap

Vierailija
44/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

Mistä moinen katkeruus? Mikä ongelma sinulla on seksin kanssa? Jos sinä leikit kotia, niin yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää, että me muut emme ole enää leikki-ikäisiä, vaan on oikea koti, oikeat ihmiset ja ihan oikea elämä. 

Vierailija
45/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Eivät lapset saa päättää vanhempiensa seurustelusuhteista sen enempää kuin päättävät luokkakavereitaan tai naapureistaan. On omituista vaatia, että aikuisten (lue äidin) koko elämä pyörii lapsten sanelun mukaan. Mikään muu ei yhteiskunnassa ei toimi siten. 

Jos lapsilta käy kyselemään mielipiteitä ja ehtoja, niin he luulevat olevansa maailman napoja ja taatusti järjestävät ongelmia. Aikuisen tehtävä on antaa koti, ruoka ja vaatteet sekä kasvattaa, ei pyörittää kotia lasten navan ympärillä. 

Ja näin alkavat ongelmat...

Sinulla näköjään.

Vierailija
46/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

No niin, tulihan se sieltä. Eli ihan kuten tuolla sanoinkin. Ihmisen tapaaminen tarkoittaa yhteen muuttamista ja orgioita. :D Jos se sinulle sitä tarkoittaa, älä oleta, että kaikki tekevät samoin. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap ei halua miettiä mitään muuta kuin omaa tahtoansa, joten mennään sitten sen mukaan tässä vastauksessa: koska sinulle on kätevämpää tavata uutta miestäsi myös lasten kanssa, miksi mietit asiaa. Annat palaa niinkuin monet muutkin aikuiset, mistään välittämättä, ja katsot, mitä tuleman pitää. Voi mennä hyvin, voi mennä täysin p"%&en tai kaikkea näiden ääripäiden väliltä. Elämä on.

Vierailija
48/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elä välitä Ap noista kommenteista ja alapeukuista! Lestadiolaiset iltapuuhissaan. Suviseuroissa ikävystyneinä kirjoittelevat. Huomasin, että lestojen juttuja ne on, koska kukaan muu ei olisi noin ankara tuomitsemaan meitä eronneita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

Aika karua ajatella, että lapsille asia on yhdentekevää. 

Vierailija
50/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, ihmiset menevät uusiin suhteisiin nopeasti ja saavat jopa uusia lapsiakin jopa vuoden sisällä ensitapaamisesta.

Oletko lukenut tieteellistä tutkimustietoa lapsen kokemuksista tällaisissa tapauksissa tai esim. uusiosuhteiden eroihin johtaneista syistä? Jos ottaisit asioista selvää suuremmassa mittakaavassa, ihan oikeaa kasvatuspsykologista tai jopa lastenpsykiatrista tietoa sensijaan että kyselet neuvoa täällä.[/quote] Et  siis lukenut aloitustani. Yritin googlailla artikkeleita, mutta löysin ainoastaan sellaisia, joissa puhuttiin eron jälkeen kuluvasta ajasta. Ja löytyi myös uusioperheen muodostamiseen liittyviä asioita, mutta minä en nyt puhu ollenkaan näistä. Minä puhun siitä, että kertoisin lapsilleni uudesta ihmisestä ja että he tapaisivat. Ja erosta on kuitenkin kulunut jo useampi vuosi. Nämä kommentit ovat sellaisia, ikään kuin olisin tässä nyt kolme kuukautta eron jälkeen perustamassa uutta perhettä. Etkö oikeasti näe eroa? Mielestäni olen ihan varovasti tässä nyt etenemässä eikä mielessäni vielä millään muotoa ole yhteen muutto. 

Miten niin en lukenut aloitusta? Mistä niin päättelit? Ja ajattelitko, että kaikki maailman tieteellisesti tutkittu tieto löytyy googlaamalla? Katsos kun pitäisi nähdä vähän enemmän vaivaa kaivaakseen moisia tietoja, mutta se on näemmä liikaa vaadittu. Vanha sananlasku: ei voi kauhalla jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap ei halua miettiä mitään muuta kuin omaa tahtoansa, joten mennään sitten sen mukaan tässä vastauksessa: koska sinulle on kätevämpää tavata uutta miestäsi myös lasten kanssa, miksi mietit asiaa. Annat palaa niinkuin monet muutkin aikuiset, mistään välittämättä, ja katsot, mitä tuleman pitää. Voi mennä hyvin, voi mennä täysin p"%&en tai kaikkea näiden ääripäiden väliltä. Elämä on.

Miksi ihmeessä olisin tehnyt aloituksen, jos en asiaa yhtään miettisi? Minä kysyin ainoastaan, koska olisi sopiva ajankohta ja kaikki hyökkäävät kimppuuni, ikään kuin olisin huomenna muuttamassa yhteen. Mikä ihmeen logiikka toimii näin? Miksette vain voi sanoa, koska se sopiva aika on? Ei ole vielä yhtäkään vastausta tullut. Ainoa vastaus on "ei ainakaan 3 kk:n jälkeen". 

ap

Vierailija
52/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän ton ikäiset lapset jo arvaa että Äitille on uusi mies. Ei lapset ole tyhmiä ja kyllä ihastumisen huomaa ihmisistä. Kannattaa vaan puhua aina lapsillekin suoraan ei ne tyhmiä ole, vaikka monet aikuiset niin luuleekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ihmiset menevät uusiin suhteisiin nopeasti ja saavat jopa uusia lapsiakin jopa vuoden sisällä ensitapaamisesta.

Oletko lukenut tieteellistä tutkimustietoa lapsen kokemuksista tällaisissa tapauksissa tai esim. uusiosuhteiden eroihin johtaneista syistä? Jos ottaisit asioista selvää suuremmassa mittakaavassa, ihan oikeaa kasvatuspsykologista tai jopa lastenpsykiatrista tietoa sensijaan että kyselet neuvoa täällä.

Et  siis lukenut aloitustani. Yritin googlailla artikkeleita, mutta löysin ainoastaan sellaisia, joissa puhuttiin eron jälkeen kuluvasta ajasta. Ja löytyi myös uusioperheen muodostamiseen liittyviä asioita, mutta minä en nyt puhu ollenkaan näistä. Minä puhun siitä, että kertoisin lapsilleni uudesta ihmisestä ja että he tapaisivat. Ja erosta on kuitenkin kulunut jo useampi vuosi. Nämä kommentit ovat sellaisia, ikään kuin olisin tässä nyt kolme kuukautta eron jälkeen perustamassa uutta perhettä. Etkö oikeasti näe eroa? Mielestäni olen ihan varovasti tässä nyt etenemässä eikä mielessäni vielä millään muotoa ole yhteen muutto. 

Miten niin en lukenut aloitusta? Mistä niin päättelit? Ja ajattelitko, että kaikki maailman tieteellisesti tutkittu tieto löytyy googlaamalla? Katsos kun pitäisi nähdä vähän enemmän vaivaa kaivaakseen moisia tietoja, mutta se on näemmä liikaa vaadittu. Vanha sananlasku: ei voi kauhalla jne. No anteeksi, kun ajattelin, että nopeammin saan vastauksia täältä, kuin jatkamalla googlettamista. Katsos kun minä mietin tätä nyt vähän laajemmin, esimerkiksi kokemuksien ja mielipiteiden kautta pohtien, enkä nyt etsi pelkkää tutkimustietoa. 

ap

Vierailija
54/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

No niin, tulihan se sieltä. Eli ihan kuten tuolla sanoinkin. Ihmisen tapaaminen tarkoittaa yhteen muuttamista ja orgioita. :D Jos se sinulle sitä tarkoittaa, älä oleta, että kaikki tekevät samoin. 

ap

Älä lässytä. Vai elättekö selibaatissa ettekä ole aikeissa muuttaa yhteen? Kova hinku tuntuu kuitenkin olevan. Miksi pitää esitellä, jos vaan pitelemättömän salaa kädestä toisia ne? Voin kertoa, etten ole vieläkään seitsemän vuoden jälkeen suostunut tapaamaan vanhempani ”kaveria”, onneksi olen aikuinen enkä epämiellyttäviin tilanteisiin pakotettava lapsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/92 |

Kerro miksi lapsia kiinnostaisi?

Vierailija
56/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ton ikäiset lapset jo arvaa että Äitille on uusi mies. Ei lapset ole tyhmiä ja kyllä ihastumisen huomaa ihmisistä. Kannattaa vaan puhua aina lapsillekin suoraan ei ne tyhmiä ole, vaikka monet aikuiset niin luuleekin.

Niin, tuokin on totta. Tästä ketjusta päätellen pitäisi vain valehdella, ettei mitään ole tekeillä ja pitää viimeiseen asti mies piilossa. Avoimuutta tässä myös haetaan. 

ap

Vierailija
57/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

Aika karua ajatella, että lapsille asia on yhdentekevää. 

Kerro miksi lapsia kiinnostaisi?

Öö, koska se on heidän elämänsä. Muutenhan ap voisi tehdä ihan mitä vain, jos lapsia ei kiinnosta pätkääkään. Toivottavasti sinä et ole äiti, jos kuvittelet, ettei lapsia hetkauta pätkääkään tällaiset asiat. 

Vierailija
58/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin saat ajatella omaa elämääsi ja sen sujuvuutta. Sinun pitää ajatella itseäsi ja hyvinvointiasi. Se on lastenkin etu, että olet tyytyväinen elämääsi. On ihanaa, että ajattelet lastesi reaktioita, mutta sinä tunnet lapsesi parhaiten ja he ovat jo sopeutuneet isänsä uuteen suhteeseen. Asia ei tule heille yllätyksenä, että sinullakin voisi olla miesystävä.

3 kk on jo minusta ihan riittävä aika, että miesystävän voi esitellä lapsille. Siitä se sitten lähtee. Konflikteja tulee, niin kuin elämässä yleensäkin.

Vierailija
59/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei eroa muidenkaan kaverien kanssa hengailusta?

Lapsesi kun hengailevat kaveriensa kanssa, he ovat itse saaneet valita kaverinsa, kenen kanssa aikaa viettävät ja ihan sen mukaan, kenen kanssa kaveruus toimii. Nythän sinä omista lähtökohdistasi käsin olet pakolla tutustuttamassa lapset toisiinsa, ei lasten omasta tahdosta. Voihan tosiaan olla, että lapset ystävystyvät,  mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Mieti, mikä ero lapsen näkökulmasta tällaisessa hengailussa on.

Puhuin tietysti minun kavereistani. Eli kun kyläilemme minun lasteni kanssa minun kaverini luona, jolla on myös lapsia. Tai vaikka sukulaisten luona. Eivät he ole minun lapsieni valitsemia kavereita. Mutta kai tämäkin sinusta on vallan tavatonta, että äidit kyläilevät ja tekevät jopa matkoja yhdessä. 

ap

Sä et varmaan nusauttele kavereittesi kanssa ja yritä hetken kuluttua saada vastentahtoisia lapsia samaan asuntoon leikkimään väkisin kotia ja ”sisaruksia”. Tähänhän sä kovasti tähtäät omista haluistasi johtuen. Lapsiasi ei kiinnosta, usko jo.

No niin, tulihan se sieltä. Eli ihan kuten tuolla sanoinkin. Ihmisen tapaaminen tarkoittaa yhteen muuttamista ja orgioita. :D Jos se sinulle sitä tarkoittaa, älä oleta, että kaikki tekevät samoin. 

ap

Älä lässytä. Vai elättekö selibaatissa ettekä ole aikeissa muuttaa yhteen? Kova hinku tuntuu kuitenkin olevan. Miksi pitää esitellä, jos vaan pitelemättömän salaa kädestä toisia ne? Voin kertoa, etten ole vieläkään seitsemän vuoden jälkeen suostunut tapaamaan vanhempani ”kaveria”, onneksi olen aikuinen enkä epämiellyttäviin tilanteisiin pakotettava lapsi.

Kuvitteletko, etten ole tämän miehen kanssa harrastanut vielä seksiä, vai miksi oletat, että haluamme tavata lapset, että pääsemme harrastamaan seksiä? :D Olet väärässä. Olemme tapailleet nyt ilman lapsia ja olemme harrastaneet seksiä. Lapsien tapaaminen kuitenkin mahdollistaisi enemmän aikaa yhdessä ja voitko kuvitella, että joillekin se on muutakin kuin seksiä? 

Onko sinulla jokin syy, mikset ole tavannut vanhempasi kaveria? Onko sinulla muutenkin huonot välit tähän vanhempaasi, onko tämä kaveri tehnyt sinulle jotain pahaa vai onko sinulla muuten vain vaikeaa hyväksyä, että vanhemmallasi on oma elämä? 

ap

Vierailija
60/92 |
30.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omat lapseni olivat yläasteella, kun löysin uuden miehen. Useamman tapailukerran ja ihastumisen jälkeen kerroin, että olin tavannut mukavan miehen. Esittelin mieheni lapsilleni siinä kohtaa, kun päätimme ryhtyä parisuhteeseen. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän neljä