Kuinkas usein, te 50+
Onko totta, että rakastelukerrat harvenee jo viiskyt ikään tultua?
Itse olen puolisoni kanssa nyt 32/29 v, ja oltu yhdessä 8 vuotta.
Nykyään rakastelu jää pois 1-2 iltaa viikossa, mut kyl se oli alussa aivan joka ikinen ilta ja usein vielä aamulla tai päivälläkin.
Kommentit (26)
Ei kaikilla tahti harvene. Ite oon vaan villiintynyt enemmän viime vuosina. Tossa la - su vähän yli vuorokaudessa sain 5 orkkua esimerkiksi.
Haluaisin panoa joka ikinen päivä ja paljon. Moneen kertaan. Parhaimmillaan onkin useita tunteja seksiä päivässä.
Omaakivaa harrastan sitten lisäksi. Eihän mun tahdissa kukaan pysy!
Välillä ajattelin, että täytyisi saada jotain jarrua, mutta löytyi mies, jolle kiimaisuuteni ei ole uhka eikä ongelma. N50+
Mun tekisi kyllä mieli ihan joka päivä, mutta kun ei ole kumppania, niin eipä sitä joka päivä saa. En kyllä tiedä, saisinko sittenkään, vaikka olisi kumppani.
N51
Höpöhöpö.. =)
Riippuu täysin kumppanista ja keskinäisestä kemiasta. Pettämään en ole ollut koskaan halukas, joten joissakin suhteissa kun toinen ei ole vain kiinnostanut niin 30-40 vuotiaana tyhjensin pussit kerta viikkoon.
Nyt 51 vuotiaana kun on hyvin samanhenkinen kumppani jonka kanssa kemiat pelaa niin hässitään arkisin joka päivä ainakin kertaalleen ja vapaapäivinä 1-3 kertaa milloin missäkin. ..ja kulli seisoo kovana ja Nainen on märempi kuin kuulemma koskaan elämänsä aikana tähän saakka.. =P
Olemme kuusilymppisiä ja noin 2 kertaa viikossa yhä rakastellaan. Lomalla meni kolmekin kertaa välillä. Tarvitsen erektiolääkkeet mutta sille nyt ei voi mitään. Vaimo saa orgasmin tai jopa kaksi. Minä hänen jälkeensä. Annan suuseksiä kun hän haluaa sitä ja laukeaa siinäkin jo aina. Sitten lähetyssaarnaajassa yhdyntään. Sopii meille parhaiten.
Kuusysin oppii vasta aikuisena.
Ja paljon muuta.
Laatu paranee, kerrat vähenee mutta pitenee.
Tunti ei oo mikkään harvinausuus. Ennen sr oli 5-10 minsaa ja se oli siinä!
Olin vaimoni kanssa aurinkorannalla viikon. Se kyllä piristi seksielämää hurjasti.
Emme laskeneet kertoja, mutta joka päivä ja joskus kaksi jopa kolmekin kertaa.
Ikää vaimollani tuli siellä ollessa täyteen 40 ja ite oon kaks vuotta nuorempi. Yhteinen rantalomamme oli toinen kerta. Eka kerta oli 10 vuotta sitten, jolloin lapset olivat mukana. Nyt olimme kahdestaan ja suosittelen, että kyllä kannattaa käydä levähtämässä ja naimassa kunnolla!!