Miksi palstalla jaotellaan 70- ja 80-syntyneet samaan sukupolveen?
60- ja 70-luvulla syntyneet syntyi ”hippiaikoina”, ja he ovat tavallaan samaa sukupolvea. 80- ja 90-luvulla syntyneet taas luokitellaan kansainvälisestikin samaksi sukupolveksi, eli milleniaaleiksi, jotka syntyi juppikaudella tai teknologisen kehityksen ja materialismin kaudella. 90-luvun lamasta huolimatta sekin aika oli hyvin materialistista.
Ehkä kyse on vain siitä yhdestä hullusta, joka kirjoittaa joka toinen päivä 70- ja 80-luvulla syntyneiden ketjuja, mutta kyllä pitäisi ymmärtää, että nämä ovat aivan eri sukupolvia kansainvälisten kriteerienkin mukaan.
Kommentit (81)
Olen syntynyt 1978 ja 80-luvulla oli lapsuus, 90-luvulla teiniys, 2000 kaksikymppisyys, 2010 kolmekymppinen. Lähenevä neljäkymppiä ei tunnu että olisi sitä ikää OLLENKAAN. Paitsi on viisastunut. Mihin kategoriaan sitä sitten kuuluu. :D Huomasin jo vuosia sitten, että -86 syntyneet pitävät "vanhempana", koska ikäeroa on 8-9 vuotta.
Ihanko tosissaan täällä joku väittää, että 70-luvun alussa syntyneissä on enemmän tietotekniikan hallitsijoita kuin 80 -luvulla syntyneissä? Ei varmasti ole.
72-mallinen mies, jonka veli syntyi 80.
Minä olen syntynyt -73 ja olin n 12 kun meille tuli kotiin ensimmäinen tietokone. Olin neljännellä luokalla, kun opettelin Suomen Kuvalehdestä Basic-ohjelmointikieltä, ja ala-asteella aloitin koulun tietokonekerhossa, basic-ohjelmointia sielläkin. Äitini oli jo opiskeluaikoina ollut yliopistossa tietokoneiden kanssa tekemisissä, eivätkä ne ole ihan niin uusi asia kuin jotkut luulevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kyllä voi niputtaa 60- ja 70-luvulla syntyneitäkään yhteen. Itsekin tunnen selvästi enemmän yhteyttä 80-luvulla syntyneisiin, samanlaiset mielenkiinnonkohteet jne. Ja kyllä me 70-luvulla syntyneet olemme jo kasvaneet tietokoneiden kanssa. Oikeastaan meillä on usein paremmat tietotekniikkavalmiudet kuin millään muulla vuosikymmenellä syntyneillä, syystä että osasimme käyttää tietokoneita jo ennen nettiaikaa, emmekä ole tuhlanneet nuoruusvuosia pelkkään somettamiseen.
vm-75
Tämä on muuten totta. Nuorten tietokonetaidot ovat nykyään huonontuneet. Sähköpostia ja tekstinkäsittelyä ei enää osata käyttää, kun pikaviestintä on helpompaa.
70-luvun lopulla/80-luvulla syntyneet ovat näitä näitä tietotekniikan sisäistäneitä, jotka ymmärtävät sekä tekniikan hyödyt että heikkoudet. Sitä ennen syntyneet ovat pihalla tietotekniikan haitoista, koska heräsivät siihen "turhuuteen" myöhässä. 90 -luvulla, ja sen jälkeen, syntyneet ovat jälleen menettäneet otetta tekniikkaan, koska eivät ole kasvaneet siihen. Tietotekniikasta on tullut heille isäntä, ei renki.
Käytännössä siis oikeita it:n kanssa sinut olevia on hyvin vähän.
Kyllä mä laittaisin 70-luvun alussa syntyneet tietotekniikan osaajiin myös. Heidän yläasteaikoina oli jo koneet kouluissa ja opiskeluaikoina piti olla hyvät tietotekniikkataidot. Yliopistoissa oli 90-luvun alussa pakollisia tietotekniikkakursseja (ei taida olla enää?).
70- luvun alussa syntyneet olivat jo "vanhoja" kun todellinen tietotekninen murros tapahtui. Lisäksi tällä ikäpolvella oli vielä paljon edeltäjiensä negatiivista näkökulmaa uuteen tekniikkaan.
Milloinka tämä mainitsemasi tietotekninen murros tapahtui?
Kun tietokoneet yleistyivät nuorten kotona. Suomessa käytännössä C64 / Amiga / Atari -aikaan.
Millä matematiikalla 70-luvun alussa syntynyt on voinut sillon olla vanha??
Ymmärrä, että 80-luvulla syntyneet olivat lapsia, joiden sisäistämiskyky oli korkea. 70-luvun alun lapset olivat jo myöhäisteinejä. Ja hyvin harva oli kiinnostunut tietotekniikasta, vaikka yliopistolla moni saattoikin olla.
Esim. meille tuli eka kotitietokone 1981. Seuraavaksi tuli 64 heti uutena (julkaistu 1982). 70-luvun alussa syntynyt on ollut kyllä ihan lapsi tuolloin.

Hah, niinpä. C64 julkaistiin -82, sehän oli yleinen nimenomaan 70-luvun alussa syntyneiden kodeissa.
Kuusnelosen valta-aika Suomessa oli 85-88. Oli siis monelle 6 -vuotiaalle eka kone.

Myöhäisteini :D
Mä olin 9 v kun meille tuli commodore64.
vm-74
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella että 90-luvun lopulla syntyneellä olisi juurikaan mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta kasarin alussa syntyneen kanssa.
Ennemmin jako menisi 70-85-syntyneet ja 86-00-syntyneet.
Itse olen 81-syntynyt ja koen yhteenkuuluvuuden tunnetta 81-95-syntyneiden kanssa. 70-luvulla syntyneiden kanssa en, eikä minulla ole edes yhtään 70-luvun puolella syntynyttä kaveria. Monet omaa vuosimallia olevistakin tuntuu liian erilaisilta ja 90-luvun vaihteessa syntyneet eniten samanlaisilta. Koin jo lapsena että omaa vuosimallia olevat +/- 3 vuotta on liian erilaisia. Tosin en silloin vielä ollut kaveri nuorempien kanssa, koska he olivat liian nuoria. Sovin täydellisesti milleniaalin kuvaukseen ja koen olevani milleniaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kyllä voi niputtaa 60- ja 70-luvulla syntyneitäkään yhteen. Itsekin tunnen selvästi enemmän yhteyttä 80-luvulla syntyneisiin, samanlaiset mielenkiinnonkohteet jne. Ja kyllä me 70-luvulla syntyneet olemme jo kasvaneet tietokoneiden kanssa. Oikeastaan meillä on usein paremmat tietotekniikkavalmiudet kuin millään muulla vuosikymmenellä syntyneillä, syystä että osasimme käyttää tietokoneita jo ennen nettiaikaa, emmekä ole tuhlanneet nuoruusvuosia pelkkään somettamiseen.
vm-75
Tämä on muuten totta. Nuorten tietokonetaidot ovat nykyään huonontuneet. Sähköpostia ja tekstinkäsittelyä ei enää osata käyttää, kun pikaviestintä on helpompaa.
70-luvun lopulla/80-luvulla syntyneet ovat näitä näitä tietotekniikan sisäistäneitä, jotka ymmärtävät sekä tekniikan hyödyt että heikkoudet. Sitä ennen syntyneet ovat pihalla tietotekniikan haitoista, koska heräsivät siihen "turhuuteen" myöhässä. 90 -luvulla, ja sen jälkeen, syntyneet ovat jälleen menettäneet otetta tekniikkaan, koska eivät ole kasvaneet siihen. Tietotekniikasta on tullut heille isäntä, ei renki.
Käytännössä siis oikeita it:n kanssa sinut olevia on hyvin vähän.
Kyllä mä laittaisin 70-luvun alussa syntyneet tietotekniikan osaajiin myös. Heidän yläasteaikoina oli jo koneet kouluissa ja opiskeluaikoina piti olla hyvät tietotekniikkataidot. Yliopistoissa oli 90-luvun alussa pakollisia tietotekniikkakursseja (ei taida olla enää?).
70- luvun alussa syntyneet olivat jo "vanhoja" kun todellinen tietotekninen murros tapahtui. Lisäksi tällä ikäpolvella oli vielä paljon edeltäjiensä negatiivista näkökulmaa uuteen tekniikkaan.
Milloinka tämä mainitsemasi tietotekninen murros tapahtui?
Kun tietokoneet yleistyivät nuorten kotona. Suomessa käytännössä C64 / Amiga / Atari -aikaan.
Millä matematiikalla 70-luvun alussa syntynyt on voinut sillon olla vanha??
Hah, niinpä. C64 julkaistiin -82, sehän oli yleinen nimenomaan 70-luvun alussa syntyneiden kodeissa.
Veljeni syntyi -70 ja osti 13-vuotiaana c64-koneen omilla rahoillaan. Mikro-Bitti oli kova sana 70-luvulla syntyneiden lasten keskuudessa, niissä julkaistiin lasten omia ohjelmointipätkiä jne.

Kyllä sitä ostettiin pääasiassa n. 8-14-vuotiaille. Ei mun tuttavapiirissä kukaan alle kouluikäinen käyttänyt, paitsi jos isosisarus antoi vähän jotain peliä kokeilla. Itse olen syntynyt -74, ja kyllä se oli juuri munikäisillä ja vähän vanhemmilla iso juttu. Harjoiteltiin ohjelmointia ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kyllä voi niputtaa 60- ja 70-luvulla syntyneitäkään yhteen. Itsekin tunnen selvästi enemmän yhteyttä 80-luvulla syntyneisiin, samanlaiset mielenkiinnonkohteet jne. Ja kyllä me 70-luvulla syntyneet olemme jo kasvaneet tietokoneiden kanssa. Oikeastaan meillä on usein paremmat tietotekniikkavalmiudet kuin millään muulla vuosikymmenellä syntyneillä, syystä että osasimme käyttää tietokoneita jo ennen nettiaikaa, emmekä ole tuhlanneet nuoruusvuosia pelkkään somettamiseen.
vm-75
Tämä on muuten totta. Nuorten tietokonetaidot ovat nykyään huonontuneet. Sähköpostia ja tekstinkäsittelyä ei enää osata käyttää, kun pikaviestintä on helpompaa.
70-luvun lopulla/80-luvulla syntyneet ovat näitä näitä tietotekniikan sisäistäneitä, jotka ymmärtävät sekä tekniikan hyödyt että heikkoudet. Sitä ennen syntyneet ovat pihalla tietotekniikan haitoista, koska heräsivät siihen "turhuuteen" myöhässä. 90 -luvulla, ja sen jälkeen, syntyneet ovat jälleen menettäneet otetta tekniikkaan, koska eivät ole kasvaneet siihen. Tietotekniikasta on tullut heille isäntä, ei renki.
Käytännössä siis oikeita it:n kanssa sinut olevia on hyvin vähän.
Kyllä mä laittaisin 70-luvun alussa syntyneet tietotekniikan osaajiin myös. Heidän yläasteaikoina oli jo koneet kouluissa ja opiskeluaikoina piti olla hyvät tietotekniikkataidot. Yliopistoissa oli 90-luvun alussa pakollisia tietotekniikkakursseja (ei taida olla enää?).
70- luvun alussa syntyneet olivat jo "vanhoja" kun todellinen tietotekninen murros tapahtui. Lisäksi tällä ikäpolvella oli vielä paljon edeltäjiensä negatiivista näkökulmaa uuteen tekniikkaan.
Milloinka tämä mainitsemasi tietotekninen murros tapahtui?
Kun tietokoneet yleistyivät nuorten kotona. Suomessa käytännössä C64 / Amiga / Atari -aikaan.
Millä matematiikalla 70-luvun alussa syntynyt on voinut sillon olla vanha??
Ymmärrä, että 80-luvulla syntyneet olivat lapsia, joiden sisäistämiskyky oli korkea. 70-luvun alun lapset olivat jo myöhäisteinejä. Ja hyvin harva oli kiinnostunut tietotekniikasta, vaikka yliopistolla moni saattoikin olla.
70-luvun alkupuolella syntyneet olivat noin 10 v kun kotitietokoneet tulivat, ja oikeasti oppivat mm ohjelmoimaan itse, toisin kuin nykynuoret. Minä olen nainen, jolla ei ole mitään tietokoneharrastusta, ja niin vaan minäkin muistan Basic-ohjelmoinnin, jota kaikki opettelivat. Tuon ajan tietokoneissa oli se hyvä puoli, että kun nykyisen kaltaisia kuvapohjaisia käyttöjärjestelmiä ei ollut, ihan kaikki oppivat antamaan komentoriville käskyjä, ja oppivat tietokoneen sisäistä logiikkaa.
Olen syntynyt -73, vuonna -80 olin siis seitsemän vuotias, ja vuotta vanhemman veljen kanssa kotona on kyllä läyskytetty commodorea. Kotiin tuli mikrobitti meillekkin. Ai niin vertailukohtana ,täytin kahdeksantoista vuonna -91, jolloin kotona oli jo jääkaapin painoinen "kannettava" puhelin, itselläni ei ole lankapuhelinta ollut koskaan, ensimmäinen oma puhelin oli nokian kännykkä. Itse en kyllä tunne kovin vahvaa yhteen kuuluvuutta 60-luvulla syntyneiden kanssa, vaikka sitä täällä tarjottiinkin.
Ainakin minulla on kaksi lasta, joista toinen on syntynyt 70-luvulla ja toinen 80-luvulla ja ovat samaa sukupolvea / ikäluokkaa.
Eivätkös muuten millenaalit ole 2000-luvulla syntyneitä?
Vierailija kirjoitti:
Virallisestihan X-sukupolveen kuuluvat 1961-1981 syntyneet.
Olen syntynyt 1978 ja henkilötunnuksen kirjain on Y. Mitä X:ää tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Virallisestihan X-sukupolveen kuuluvat 1961-1981 syntyneet.
Ei kuulu. Virallisesti X-sukupolveen kuuluvat 1964-1979-syntyneet. 1980- 1995-syntyneet kuuluvat Y-sukupolveen eli milleniaaleihin.

Kukaan ei virallisesti kuulu mihinkään sukupolviin. Nuo ovat ihan vaan vaihtelevia luokituksia, mitään virallisia sukupolvia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei kyllä voi niputtaa 60- ja 70-luvulla syntyneitäkään yhteen. Itsekin tunnen selvästi enemmän yhteyttä 80-luvulla syntyneisiin, samanlaiset mielenkiinnonkohteet jne. Ja kyllä me 70-luvulla syntyneet olemme jo kasvaneet tietokoneiden kanssa. Oikeastaan meillä on usein paremmat tietotekniikkavalmiudet kuin millään muulla vuosikymmenellä syntyneillä, syystä että osasimme käyttää tietokoneita jo ennen nettiaikaa, emmekä ole tuhlanneet nuoruusvuosia pelkkään somettamiseen.
vm-75
Tämä on muuten totta. Nuorten tietokonetaidot ovat nykyään huonontuneet. Sähköpostia ja tekstinkäsittelyä ei enää osata käyttää, kun pikaviestintä on helpompaa.
70-luvun lopulla/80-luvulla syntyneet ovat näitä näitä tietotekniikan sisäistäneitä, jotka ymmärtävät sekä tekniikan hyödyt että heikkoudet. Sitä ennen syntyneet ovat pihalla tietotekniikan haitoista, koska heräsivät siihen "turhuuteen" myöhässä. 90 -luvulla, ja sen jälkeen, syntyneet ovat jälleen menettäneet otetta tekniikkaan, koska eivät ole kasvaneet siihen. Tietotekniikasta on tullut heille isäntä, ei renki.
Käytännössä siis oikeita it:n kanssa sinut olevia on hyvin vähän.
Kyllä mä laittaisin 70-luvun alussa syntyneet tietotekniikan osaajiin myös. Heidän yläasteaikoina oli jo koneet kouluissa ja opiskeluaikoina piti olla hyvät tietotekniikkataidot. Yliopistoissa oli 90-luvun alussa pakollisia tietotekniikkakursseja (ei taida olla enää?).
70- luvun alussa syntyneet olivat jo "vanhoja" kun todellinen tietotekninen murros tapahtui. Lisäksi tällä ikäpolvella oli vielä paljon edeltäjiensä negatiivista näkökulmaa uuteen tekniikkaan.
Milloinka tämä mainitsemasi tietotekninen murros tapahtui?
Kun tietokoneet yleistyivät nuorten kotona. Suomessa käytännössä C64 / Amiga / Atari -aikaan.
Millä matematiikalla 70-luvun alussa syntynyt on voinut sillon olla vanha??
Ymmärrä, että 80-luvulla syntyneet olivat lapsia, joiden sisäistämiskyky oli korkea. 70-luvun alun lapset olivat jo myöhäisteinejä. Ja hyvin harva oli kiinnostunut tietotekniikasta, vaikka yliopistolla moni saattoikin olla.
70-luvun alkupuolella syntyneet olivat noin 10 v kun kotitietokoneet tulivat, ja oikeasti oppivat mm ohjelmoimaan itse, toisin kuin nykynuoret. Minä olen nainen, jolla ei ole mitään tietokoneharrastusta, ja niin vaan minäkin muistan Basic-ohjelmoinnin, jota kaikki opettelivat. Tuon ajan tietokoneissa oli se hyvä puoli, että kun nykyisen kaltaisia kuvapohjaisia käyttöjärjestelmiä ei ollut, ihan kaikki oppivat antamaan komentoriville käskyjä, ja oppivat tietokoneen sisäistä logiikkaa.
Love you Woman from the seventies and Beginners All S8xual Interc0urse Cl1max!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-79 ja -81 -syntyneet ovat molemmat olleet nuoria 90-luvilla, joten tottakai ovat samaa sukupolvea.
Eivät ole. Raja on vedettävä johonkin, ja se on vedetty vuoteen 1980. Lähekkäin syntyminen ei tarkoita, että oltaisiin samaa sukupolvea.
Missäköhän mielessä (nykyisen katsannon mukaan) esim. 1560-luvulla syntyneet olivat erilaisia, kuin ne jotka syntyivät vasta 1590-luvulla ....
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syntynyt -73 ja olin n 12 kun meille tuli kotiin ensimmäinen tietokone. Olin neljännellä luokalla, kun opettelin Suomen Kuvalehdestä Basic-ohjelmointikieltä, ja ala-asteella aloitin koulun tietokonekerhossa, basic-ohjelmointia sielläkin. Äitini oli jo opiskeluaikoina ollut yliopistossa tietokoneiden kanssa tekemisissä, eivätkä ne ole ihan niin uusi asia kuin jotkut luulevat.
Jep. 1970-luvulla syntyneiden vanhemmat olivat opiskelu- ja työelämässä tekemisissä reikäkortteihin ja magneettinauhoihin perustuvien tietokoneiden kanssa, jos olivat alalla.

Mutta jos ovat yhä alalla, niin eivät tietenkään ole enää tekemisissä sen vanhentuneen tekniikan kanssa hekään .
Heillä vain on kokemusta siitäkin.