Koko ajan sellainen tunne, että on ihmisenä aivan keskenkasvuinen ja huono...
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Kommentit (33)
Minä tiedän olevani. Sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.
Mutta mitä hauskaa siinä on? Olisi mukava pärjätä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän olevani. Sellaista se on.
Niin kai. Sitä on silti ikävä ajatella. Tulee kurja olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.
Mutta mitä hauskaa siinä on? Olisi mukava pärjätä hyvin.
On hauska olla oma säröinen persoonansa. Mitä on hyvin pärjääminen? Tämä on elämä! Elä se ihmisenä, itsenäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.
Mutta mitä hauskaa siinä on? Olisi mukava pärjätä hyvin.
On hauska olla oma säröinen persoonansa. Mitä on hyvin pärjääminen? Tämä on elämä! Elä se ihmisenä, itsenäsi.
Minulla on paljon isoja ongelmia, joiden kanssa tunnen ajoittain olevani pahasti jumissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.
Mutta mitä hauskaa siinä on? Olisi mukava pärjätä hyvin.
On hauska olla oma säröinen persoonansa. Mitä on hyvin pärjääminen? Tämä on elämä! Elä se ihmisenä, itsenäsi.
Minulla on paljon isoja ongelmia, joiden kanssa tunnen ajoittain olevani pahasti jumissa.
Ovatko ne mitenkään ratkottavissa? Vaikka ongelma kerrallaan? Voitko saada jostakin apua niiden selvittämiseen?
Onko tuo edes huonoa itsetuntoa, vaan tavallaan vääristymä ennemminkin? Mua auttaa narsistin uhria ymmärtävä terapia. Narsisti tuottaa tuollaista elämään. Nauraminen ei siihen auta yhtään, tuossa vaiheessa. Totta kai itselle nauraminen helpottaa asioita, mutta niin rahakin. Joidenkin pitää silti selvitä ilman sitäkin. Joten jospa neuvottaisiin aloittajaa siinä valossa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3201049/aloitin-cipralexin-talla-viikol…
Olipa harvinaisen oudon oloinen ketju. Ihan hyvä aloitus, mutta suurin osa kommenteista meni täysin ohi hilseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo edes huonoa itsetuntoa, vaan tavallaan vääristymä ennemminkin? Mua auttaa narsistin uhria ymmärtävä terapia. Narsisti tuottaa tuollaista elämään. Nauraminen ei siihen auta yhtään, tuossa vaiheessa. Totta kai itselle nauraminen helpottaa asioita, mutta niin rahakin. Joidenkin pitää silti selvitä ilman sitäkin. Joten jospa neuvottaisiin aloittajaa siinä valossa.
Mistä sen erottaa onko kyse huonosta itsetunnosta vai ajatusvääristymästä? Vanhempani olivat hyvin kriittisiä ihmisiä. Aika useinkin minulle iskee päälle vahvoja huonommuuden tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huonosta itsetunnosta oikein pääsee eroon?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.
Mutta mitä hauskaa siinä on? Olisi mukava pärjätä hyvin.
On hauska olla oma säröinen persoonansa. Mitä on hyvin pärjääminen? Tämä on elämä! Elä se ihmisenä, itsenäsi.
Minulla on paljon isoja ongelmia, joiden kanssa tunnen ajoittain olevani pahasti jumissa.
Ovatko ne mitenkään ratkottavissa? Vaikka ongelma kerrallaan? Voitko saada jostakin apua niiden selvittämiseen?
Olen yrittänyt, mutta se vaatii aika paljon kärsivällisyyttä. Hiljattain kävin esimerkiksi ammatinvalintapsykologilla. Toivoin saavani sieltä jotain konkreettisia ideoita, mutta sain vinkiksi sen, että olisi hyvä keskittyä tutkimaan sitä, mitä sisimmässään oikein haluaa tehdä. Tuntuu aika turhauttavalta, kun ei koe pääsevänsä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo edes huonoa itsetuntoa, vaan tavallaan vääristymä ennemminkin? Mua auttaa narsistin uhria ymmärtävä terapia. Narsisti tuottaa tuollaista elämään. Nauraminen ei siihen auta yhtään, tuossa vaiheessa. Totta kai itselle nauraminen helpottaa asioita, mutta niin rahakin. Joidenkin pitää silti selvitä ilman sitäkin. Joten jospa neuvottaisiin aloittajaa siinä valossa.
Mistä sen erottaa onko kyse huonosta itsetunnosta vai ajatusvääristymästä? Vanhempani olivat hyvin kriittisiä ihmisiä. Aika useinkin minulle iskee päälle vahvoja huonommuuden tunteita.
No.....en ole asiantuntija, mutta jotenkin minusta huono itsetunto on realistista siis jotenkin vaikka että en uskalla puhua isolle joukolle kutsuvieraitani, koska en usko itseeni, mutta että harjoittelemalla uskomaan itseen voi alkaa luottaa ja uskaltaisi puhua.
Mutta ajatusvääristymä on ennemminkin sellainen jokin ihan selkeä harha, harha-ajatus tai -kuvitelma, jonka alkusyy olisi hyvä purkaa, jotta se kuvitelma oikenee.
Sen takana kun se asia oikenee, henkilöllä voi olla ihan normaali itsetunto, jota ei sen ihmeemmin tarvitse treenata tai tukea. Vähän vaikea selittää....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo edes huonoa itsetuntoa, vaan tavallaan vääristymä ennemminkin? Mua auttaa narsistin uhria ymmärtävä terapia. Narsisti tuottaa tuollaista elämään. Nauraminen ei siihen auta yhtään, tuossa vaiheessa. Totta kai itselle nauraminen helpottaa asioita, mutta niin rahakin. Joidenkin pitää silti selvitä ilman sitäkin. Joten jospa neuvottaisiin aloittajaa siinä valossa.
Mistä sen erottaa onko kyse huonosta itsetunnosta vai ajatusvääristymästä? Vanhempani olivat hyvin kriittisiä ihmisiä. Aika useinkin minulle iskee päälle vahvoja huonommuuden tunteita.
No.....en ole asiantuntija, mutta jotenkin minusta huono itsetunto on realistista siis jotenkin vaikka että en uskalla puhua isolle joukolle kutsuvieraitani, koska en usko itseeni, mutta että harjoittelemalla uskomaan itseen voi alkaa luottaa ja uskaltaisi puhua.
Mutta ajatusvääristymä on ennemminkin sellainen jokin ihan selkeä harha, harha-ajatus tai -kuvitelma, jonka alkusyy olisi hyvä purkaa, jotta se kuvitelma oikenee.
Sen takana kun se asia oikenee, henkilöllä voi olla ihan normaali itsetunto, jota ei sen ihmeemmin tarvitse treenata tai tukea. Vähän vaikea selittää....
Mielenkiintoinen ajatus! Minulle tosiaan iskee usein päälle huonommuuden tunteita ja olen aina ajatellut niiden olevan merkki huonosta itsetunnosta. Usein ajattelen myös, että olen turha ihminen ja olisi parempi ettei minua olisi olemassa, kun en kerran tahdo pärjätä... Ehkä ne tosiaan ovatkin merkki isommista ongelmista kuin pelkästä huonosta itsetunnosta.
Tuo keskenkasvuisuus on tuttu tunne. Olen jo yli kolmekymmentä, mutta tunnen itseni pikkulapseksi. Jätän kaiken kesken, pakoilen vastuuta, annan muiden tehdä päätökset. Minulla ei ole edes ajokorttia, koulut olen jättänyt kesken. Tunnen itseni niin mitättömäksi ja arvottomaksi. Hymyilen ja nauran seurassa, mutta pään sisällä ja yksin ollessa itken. Pitäisi ottaa itseä "niskasta kiinni", mutta olen niin luuseri etten pysty siihen(kään).
Onko varma, että ne huonommuuden tunteet ovat merkki huonosta itsetunnosta ja ylipäänsä huono asia?
Minullekin tulee niitä tämän tästä. Ne ovat isoja ja koen pilanneeni tärkeitä asioita. Oikeasti luulen että kaikille tulee niitä hetkiä, eikä edes mitenkään harvoin. Mutta olen oppinut suhtautumaan niihin niin, ettei niistä tarvitse (eikä voi) päästä eroon, vaan ne ovat kavereitani tiellä paremmaksi ja menestyksekkäämmäksi minuksi: kipu osoittaa paikkoja, joissa minulla on opittavaa ja kehityttävää. En siis yritä poistaa kipua, vaan kääntää sen hyödykseni: sähläsin ja toimin/ajattelin/olin huonosti, mutta vastedes osaan tämänkin vähän paremmin.
Ja vaikka olen vielä ja varmaan ikuisesti keskeneräinen, huomaan kyllä, että minulla menee sekä työn kannalta ja johtajana että ihan itseni ja oman minuutni kannalta paremmin kuin niillä, jotka syyttävät huonommuudentunteistaan muita ja haluavat niistä eroon jollain helpolla konstilla.
Vierailija kirjoitti:
Onko varma, että ne huonommuuden tunteet ovat merkki huonosta itsetunnosta ja ylipäänsä huono asia?
Minullekin tulee niitä tämän tästä. Ne ovat isoja ja koen pilanneeni tärkeitä asioita. Oikeasti luulen että kaikille tulee niitä hetkiä, eikä edes mitenkään harvoin. Mutta olen oppinut suhtautumaan niihin niin, ettei niistä tarvitse (eikä voi) päästä eroon, vaan ne ovat kavereitani tiellä paremmaksi ja menestyksekkäämmäksi minuksi: kipu osoittaa paikkoja, joissa minulla on opittavaa ja kehityttävää. En siis yritä poistaa kipua, vaan kääntää sen hyödykseni: sähläsin ja toimin/ajattelin/olin huonosti, mutta vastedes osaan tämänkin vähän paremmin.
Ja vaikka olen vielä ja varmaan ikuisesti keskeneräinen, huomaan kyllä, että minulla menee sekä työn kannalta ja johtajana että ihan itseni ja oman minuutni kannalta paremmin kuin niillä, jotka syyttävät huonommuudentunteistaan muita ja haluavat niistä eroon jollain helpolla konstilla.
Tuleeko sinulla näitä huonommuuden tunteita päivittäin? Minulla tulee. Ei väliä miten hyvin menisi, ne iskevät silti päälle.
Huonommuuden tunteet eivät siis välttämättä mitenkään liity siihen, että olisi jossain asiassa toiminut huonosti, vaan on sellainen epämääräinen olo, että on saattanut (varmasti on!) mokata joidenkin asioiden kanssa pahasti vaikkei ole sitä edes vielä tajunnut. Ja kun selviää missä on mokannut ja miten, niin kaikki alkaa luhistua.
Oletko kenties epävarma itsestäsi, et luota omiin kykyihisi. Vai mitä tarkoitat mokaamisella?
Oppimalla hyväksymään, että me olemme keskenkasvuisia ja huonoja. Ja sitten oppimalla nauramaan sille iloisesti.