Koko ajan sellainen tunne, että on ihmisenä aivan keskenkasvuinen ja huono...

Terapia

Vierailija kirjoitti:

Oletko kenties epävarma itsestäsi, et luota omiin kykyihisi. Vai mitä tarkoitat mokaamisella? 

Tarkoitan sitä, että minulla on lähes koko ajan sellainen olo, että varmasti jotain olennaista on jäänyt minulta huomaamatta, en vain tiedä mitä. Siksi minun on todella vaikea lopettaa töiden viilaamista loppuun jne. Kai se on jonkinlainen huijarisyndrooma. Ajattelee päässeensä tuurilla ja kovasti ponnistelemalla tähän asti, mutta että sekä voimat että onni voivat loppua jostain syystä milloin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kenties epävarma itsestäsi, et luota omiin kykyihisi. Vai mitä tarkoitat mokaamisella? 

Tarkoitan sitä, että minulla on lähes koko ajan sellainen olo, että varmasti jotain olennaista on jäänyt minulta huomaamatta, en vain tiedä mitä. Siksi minun on todella vaikea lopettaa töiden viilaamista loppuun jne. Kai se on jonkinlainen huijarisyndrooma. Ajattelee päässeensä tuurilla ja kovasti ponnistelemalla tähän asti, mutta että sekä voimat että onni voivat loppua jostain syystä milloin tahansa.

Itselläni on vähän sama. Tosin huijarisyndrooma viittaa enemmänkin siihen, että onnistut mutta pelkäät, että muut kohta huomaavat sen "todellisen luonteesi" ja sen ettet osaa mitään. Vaikea sanoa mikä tuohon auttaa, kun kärsin samasta. Itselläni se huijarisyndrooma ilmenee enemmänkin vapaa-ajalla, pelkään syventää tuttavuuksia, koska pelkään, että ihmiset pettyvät minuun. 

Joissain asioissa onnistun, joissain en. Nyt olen ammatillisesti ajautunut umpikujaan. Se vetää aika tavalla mieltä alaspäin. Välillä ajattelen, että keksin jotain muuta, toisinaan että edessä on pahimmillaan kymmeniä vuosia työttömänä. Nämä päässä pyörivät kielteiset ajatukset tekevät töiden etsimisestä aika työlästä.

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

Tuo huonommuuden pohdiskelu on minulla hiukan pakonomaista (liittyy varmaankin myös masennukseen). En pääse siitä irti vain toteamalla, että nyt on tämän asian miettiminen lopetettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo edes huonoa itsetuntoa, vaan tavallaan vääristymä ennemminkin? Mua auttaa narsistin uhria ymmärtävä terapia. Narsisti tuottaa tuollaista elämään. Nauraminen ei siihen auta yhtään, tuossa vaiheessa. Totta kai itselle nauraminen helpottaa asioita, mutta niin rahakin. Joidenkin pitää silti selvitä ilman sitäkin. Joten jospa neuvottaisiin aloittajaa siinä valossa.

Mistä sen erottaa onko kyse huonosta itsetunnosta vai ajatusvääristymästä? Vanhempani olivat hyvin kriittisiä ihmisiä. Aika useinkin minulle iskee päälle vahvoja huonommuuden tunteita.

Hei, minulla on samanlaista ongelmaa. Kommentit "naura sille" on yleensä typeriä ja ne voi jättää omaan arvoonsa. Usein ihmiset käyttävät naurua jonkin ongelman vähättelemiseen, mikä kertoo lähinnä huonosta itsetunnosta ja kyvystä myöntää ongelman olemassaolo. Asioille, joilla ei ole aidosti väliä, vaikka menisivät huonosti, voi toki nauraa (jos se nyt oli niin hassun hauskaa). Oikeasti ne asiat, jotka eivät ole niin merkityksellisiä, eivät herätä mitään erityistä tunnereaktiota, ne vain lipuvat ohi.

Harmittomille sosiaalisille kömmähdyksille voi toki nauraa ja se helpottaa kaikkien nolostumista.

Mutta mikä sitten auttaa parhaiten siihen huonommuuden tunteeseen ihmisenä? Mielestäni omien arvojen selkiyttäminen ja niiden mukaan eläminen. Se voi tarkoittaa myös rajojen vetämistä suhteessa toisiin, mikä voi olla hankalaa toisinaan. Omia arvoja voi arvioida, jos ne ovat niin ankarat, että vaatii itseltään täydellisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

En voi sille mitään, että tällaiset kommentit on jotenkin niin itseään täynnä olevan kuuloisia: "Minä nyt vaan oon tällainen rento tyyppi, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, hupsista keikkaa!"

Vierailija kirjoitti:

Onko varma, että ne huonommuuden tunteet ovat merkki huonosta itsetunnosta ja ylipäänsä huono asia?

Minullekin tulee niitä tämän tästä. Ne ovat isoja ja koen pilanneeni tärkeitä asioita. Oikeasti luulen että kaikille tulee niitä hetkiä, eikä edes mitenkään harvoin. Mutta olen oppinut suhtautumaan niihin niin, ettei niistä tarvitse (eikä voi) päästä eroon, vaan ne ovat kavereitani tiellä paremmaksi ja menestyksekkäämmäksi minuksi: kipu osoittaa paikkoja, joissa minulla on opittavaa ja kehityttävää. En siis yritä poistaa kipua, vaan kääntää sen hyödykseni: sähläsin ja toimin/ajattelin/olin huonosti, mutta vastedes osaan tämänkin vähän paremmin.

Ja vaikka olen vielä ja varmaan ikuisesti keskeneräinen, huomaan kyllä, että minulla menee sekä työn kannalta ja johtajana että ihan itseni ja oman minuutni kannalta paremmin kuin niillä, jotka syyttävät huonommuudentunteistaan muita ja haluavat niistä eroon jollain helpolla konstilla.

Kiitos tästä realistisesta ja itsestään vastuun ottavasta näkemyksestä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

En voi sille mitään, että tällaiset kommentit on jotenkin niin itseään täynnä olevan kuuloisia: "Minä nyt vaan oon tällainen rento tyyppi, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, hupsista keikkaa!"

Lannistava kuuloista lisäksi, vaikka se jollain hetkellä olisikin kaikki, mitä joku kykenee itsestään ajattelemaan. Minusta me kaikki emme ole ollenkaan huonoja, vaan jokainen on hyvä jossain. Se on eri asia, kokeeko kyseinen ihminen sillä merkitystä, vai onko lannistunut jostain muusta syystä lähes kokonaan. Lannistettu, vieläpä tarkoitan, sellaisesta nousemiseen tarvitsee muiden auttamaan ojennettuja käsiä, ei tuollaista sisällötöntä potaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

En voi sille mitään, että tällaiset kommentit on jotenkin niin itseään täynnä olevan kuuloisia: "Minä nyt vaan oon tällainen rento tyyppi, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, hupsista keikkaa!"

Lannistava kuuloista lisäksi, vaikka se jollain hetkellä olisikin kaikki, mitä joku kykenee itsestään ajattelemaan. Minusta me kaikki emme ole ollenkaan huonoja, vaan jokainen on hyvä jossain. Se on eri asia, kokeeko kyseinen ihminen sillä merkitystä, vai onko lannistunut jostain muusta syystä lähes kokonaan. Lannistettu, vieläpä tarkoitan, sellaisesta nousemiseen tarvitsee muiden auttamaan ojennettuja käsiä, ei tuollaista sisällötöntä potaskaa.

Tämä on hyvää pohdintaa. Kadbatukseni on ollut hyvin itsenäistä pärjäämistä korostavaa

ja siksi minulla sellaista pakonomaista loppuun asti viilaamista ja asioista huolehtimista pitää yllä se, että tiedän etten välttämättä tule saamaan apua, jos jonkin asian kohdalla mokaan. Virheisiin ei siis oikeastaan ole varaa, mikä on aika kannustava ajatus. Siksi minun on hirveän vaikea saada aloitettua mitään epävarmalta vaikuttavaa uutta asiaa, koska pelkään jo valmiiksi epäonnistumista niin paljon. Tiedostan ongelman, mutta sitä on silti vaikea saada purettua. Turvattomuuden ja avuttomuuden tunteet herättävät minussa paniikkia. En ole oppinut koskaan kunnolla käsittelemään niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

En voi sille mitään, että tällaiset kommentit on jotenkin niin itseään täynnä olevan kuuloisia: "Minä nyt vaan oon tällainen rento tyyppi, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, hupsista keikkaa!"

Lannistava kuuloista lisäksi, vaikka se jollain hetkellä olisikin kaikki, mitä joku kykenee itsestään ajattelemaan. Minusta me kaikki emme ole ollenkaan huonoja, vaan jokainen on hyvä jossain. Se on eri asia, kokeeko kyseinen ihminen sillä merkitystä, vai onko lannistunut jostain muusta syystä lähes kokonaan. Lannistettu, vieläpä tarkoitan, sellaisesta nousemiseen tarvitsee muiden auttamaan ojennettuja käsiä, ei tuollaista sisällötöntä potaskaa.

Tämä on hyvää pohdintaa. Kadbatukseni on ollut hyvin itsenäistä pärjäämistä korostavaa

ja siksi minulla sellaista pakonomaista loppuun asti viilaamista ja asioista huolehtimista pitää yllä se, että tiedän etten välttämättä tule saamaan apua, jos jonkin asian kohdalla mokaan. Virheisiin ei siis oikeastaan ole varaa, mikä on aika kannustava ajatus. Siksi minun on hirveän vaikea saada aloitettua mitään epävarmalta vaikuttavaa uutta asiaa, koska pelkään jo valmiiksi epäonnistumista niin paljon. Tiedostan ongelman, mutta sitä on silti vaikea saada purettua. Turvattomuuden ja avuttomuuden tunteet herättävät minussa paniikkia. En ole oppinut koskaan kunnolla käsittelemään niitä.

* Kasvatukseni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sä oot keskenkasvuinen ja huono. Hyväksy se. Niin me kaikki ollaan.

Opi näkemään, ettei kukaan muukaan täällä mikään mestari ole, kaikki sählää jotain mitä sattuu, toiset peittää virheensä paremmin ja toiset ei.

Äläkä kiinnitä semmoiseen niin paljon huomiota. Ei sun elämäs sillä parane, että sä märehdit jotain pilalle menneitä juttuja tai tekemisiä. Usko huvikses, että niitä on kaikilla, mutta ei niihin jäädä kiinni, ei märehditä, vaan mennään eteenpäin.

Ei kukaan edes oo sun tekemisistä niin kiinnostunut, että tajuais sun jossain munanneen tai mitä nyt ikinä vaan, mutta koska sulle on niin iso asia, että mitä muut susta ajattelee, niin kiinität itse moiseen sitten huomiota ja häpeilet ihan turhaan. Annat mennä vaan ja porskutat eteenpäin, niin me muutkin tehdään.

En voi sille mitään, että tällaiset kommentit on jotenkin niin itseään täynnä olevan kuuloisia: "Minä nyt vaan oon tällainen rento tyyppi, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, hupsista keikkaa!"

Lannistava kuuloista lisäksi, vaikka se jollain hetkellä olisikin kaikki, mitä joku kykenee itsestään ajattelemaan. Minusta me kaikki emme ole ollenkaan huonoja, vaan jokainen on hyvä jossain. Se on eri asia, kokeeko kyseinen ihminen sillä merkitystä, vai onko lannistunut jostain muusta syystä lähes kokonaan. Lannistettu, vieläpä tarkoitan, sellaisesta nousemiseen tarvitsee muiden auttamaan ojennettuja käsiä, ei tuollaista sisällötöntä potaskaa.

Tämä on hyvää pohdintaa. Kadbatukseni on ollut hyvin itsenäistä pärjäämistä korostavaa

ja siksi minulla sellaista pakonomaista loppuun asti viilaamista ja asioista huolehtimista pitää yllä se, että tiedän etten välttämättä tule saamaan apua, jos jonkin asian kohdalla mokaan. Virheisiin ei siis oikeastaan ole varaa, mikä on aika kannustava ajatus. Siksi minun on hirveän vaikea saada aloitettua mitään epävarmalta vaikuttavaa uutta asiaa, koska pelkään jo valmiiksi epäonnistumista niin paljon. Tiedostan ongelman, mutta sitä on silti vaikea saada purettua. Turvattomuuden ja avuttomuuden tunteet herättävät minussa paniikkia. En ole oppinut koskaan kunnolla käsittelemään niitä.

Itselläni on vähän tota samaa loppuun asti viilaamista. Olen tajunnut nyt vanhemmiten, että olen vähän neuroottisuuteen taipuvainen. Unohtelen paljon asioita ja teen huolimattomuuttani väärin ja siitä johtuen en aina luota itseeni, vaan joudun todella viilaamaan asioita loppuun asti niin kuin sinä. Varmasti titetyllä tavalla liittyy myös ahdistuneisuuteen, purkautuu sillä tavoin. En kuitenkaan ihan saa kiinni mitä tarkoitat mokailulla. Siis mikä voisi olla niin iso asia ettei sitä voi korjata, jos taas asia on iso niin luultavasti sen eteen myös nähdään vaivaa, jolloin mahdollisiin virheisiin pystyy ennakoimaan.