Lue keskustelun säännöt.
Aloitin cipralexin tällä viikolla
21.06.2018 |
Traumaattisten tapahtumien jälkeen olen ollut kuukauden lomalla ja saanut jatkuvasti paniikkikohtauksia, joissa olen jopa vahingoittanut itseäni. En ole saanut viikkoihin nukuttua tai syötyä kunnolla.
Eilen tajusin että näin ei voi jatkua, tätä menoa en kestä enää viikkoakaan. Soitin lääkäriin ja sain ajan tälle päivälle. Sain myös jatkuvan hoitosuhteen ja mm. viikottaista keskusteluapua niin paljon kuin tarvitsen.
En ymmärrä miksi en hakenut aiemmin apua. Useamman vuoden ajan olen vain pakottanut itseni suorittamaan. En ole innostunut mistään ja kaikki on tuntunut väkinäiselle.
Tuntuu helpottavalle tajuta että olen oikeasti ollut masentunut monta vuotta. Olen aina ajatellut että olen vain luonteeltani ahdistunut, negatiivinen ja laiska.
Olen vain ollut sairas ja nyt pääsen paranemaan :) Saan nauttia elämästä taas!
Halusin kirjoittaa tämän, jotta mahdollisimman moni hakisi apua ennenkuin on täysin pohjalla, niinkuin minä olin. Mikään ei tee avunsaajaa huonommaksi ihmiseksi eikä lääkkeitä välttämättä tarvita koko elämää.
Kommentit (22)
Alapeukun pystyvät näkojään laittamaan, mutta eivät vastaamaan? Mitähän tästä voisi päätellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo lääke ei auta, koska syynä on kuitenkin valinta elämässä, josta ahdistus ja paha olo johtuvat. Se tila mitä sanotaan ahdistukseksi ei ole sairaus, vaan se on väärin tehneen ihmisen mielen, ja siksi myos sielun kiputila. Se on ihan yhtä tarpeellinen aisti kuin fyysinen kipu siitä, että nyt polttaa, kun olet koskenut kuumaan. Aine ei korjaa syytä, vaikka poistaa kivun "sielusta". Jättää vialliseksi. Ja se on paha asia.
Mutta psykiatria ei ilman Korkeampaa moraalia pysty, kykene, eikä edes halua. Voi korjata syvempää syytä. Vaikka siihen suuntaan uskontona välillä haahuilee.