Miksi kiusaajien annetaan kiusata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka puuttuu koulu- tai työpaikkakiusaamiseen oikeasti?

Ei kukaan.

Kukaan ei USKALLA!

Esimiehen tulee puuttua, Työsuojeluvaltuutetun. Jos kiusaaja on oma esimies tilanne on vaikeampi. Silloin pitäisi uskaltaa mennä hänen esimiehensä puheille ja kertoa tilanteesta. Ja hakea apua siihen.

Jos esimies on yhtiön ainoa johtaja, joka uhkaa ties millä, jos hänelle sanokaan kirjainyhdistelmän PAM...

Kyllä te helpolla pääsette, jos on olemassa työn kautta terveydenhuolto, luottamushenkilö tai esimies, jokja ei ole johtaja.

Ja turha sanoa mulle, että NE ON LAKISÄÄTEISIÄ: MEILLÄ EI OLE EIKÄ TULE!

Jos minä muka kiusattuna ansaitsin kiusaamisen, niin myös kiusaaja ansaitsi sen, että isänsä veteli sitä. Oma vikansa. Ihan oikein sille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nk. hyvästä perheestä.

Minulla ja veljelläni oli aina kaikkea.

Kirjoitimme molemmat hyvin yo-kirjoituksissa.

Olin koulukiusaaja.

Minua ei pysäytetty, joten sain jatkaa.

Osaan kyllä käyttäytyä, käyttää kalaveistä ja tiedän, mikä lasi ensi pöydässä käteen otetaan.

Oletko miettinyt miksi kiusasit? Miten sulla meni itselläsi? Mitä sait siitä kiusaamisesta jne? Itse kiusasin kausiluontoisesti parasta ystävääni, jos noin voi edes sanoa toisen tytön. Usein sen jälkeen kun olimme kiusanneet eli tehneet hänelle selväksi, ettemme pitäneet hänestä menin yksin pyytämään häntä ulos ja pyysin leikkimään kanssani. Itsellä tilanne oli aika sekava kotona mikä on ollut varmasti suuri syy kiusaamiseeni. Kateus hänelle. ja oma osattomuus verrattuna häneen. hänen kauneutensa ja herkkyytensä ja kaunis sydämensä. olin hyvin kade siitä, että hän uskalsi olla oma itsensä ja säteili tavalla jonka ymmärsin hyvin ainutlaatuiseksi hänessä. Tajusin, että hänessä oli myös jotain tuttua, mikä alleviivasi taas omia vajeitani.

Olen miettinyt, ja tein sen, koska halusin olla päältäpäsmäri, paras, alistaja, ja koska mä voin, kun kukaan ei puuttunut tilanteeseen.

Olen pyytänyt anteeksi.

En tiedä, olenko anteeksi saanut.

Olen pyytänyt itsekin anteeksi. Sain anteeksi, sitä keskustelua on käyty useasti hänen kanssaan. Kai se, että olimme kuitenkin jotenkin myös ystäviä ja oli paljon hyviä  aitoja hetkiä yhdessä on auttanut häntä anteeksiannossa. En tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka puuttuu koulu- tai työpaikkakiusaamiseen oikeasti?

Ei kukaan.

Kukaan ei USKALLA!

Esimiehen tulee puuttua, Työsuojeluvaltuutetun. Jos kiusaaja on oma esimies tilanne on vaikeampi. Silloin pitäisi uskaltaa mennä hänen esimiehensä puheille ja kertoa tilanteesta. Ja hakea apua siihen.

Jos esimies on yhtiön ainoa johtaja, joka uhkaa ties millä, jos hänelle sanokaan kirjainyhdistelmän PAM...

Kyllä te helpolla pääsette, jos on olemassa työn kautta terveydenhuolto, luottamushenkilö tai esimies, jokja ei ole johtaja.

Ja turha sanoa mulle, että NE ON LAKISÄÄTEISIÄ: MEILLÄ EI OLE EIKÄ TULE!

Millä esimies uhkaa? Voit myös mennä poliisille suoraan jos sinua uhkaillaan. Kenenkään ei kuulu uhkailla sinua

Minua kiusattiin siitä kun olin näytelmäkerhossa ja harrastin teatteria. Haukuttiin diivaksi ja siitä että minulle ei kelvannut "tavalliset" harrastukset. Niinkuin joku jalkapallo.

Nykyään yksi niistä kiusaajista näyttelee itse eräällä sivustolla, esim. miten monta porkkanaa mahtuu peräsuoleen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Jos lapsi on kiusattu, kukaan ei kuule, ei näe ja oppii puolustamaan itseään, jolloin aletaan kyllä kuulemaan ja näkemään. Ja nyt kiusattu on nimetty kiusaajaksi. Löytyykös kokemuksia tällaisista kuvioista? Pieni kylänpahanen ja "silmäätekevien" ipanat saa touhuta, mutta toiset ei puolustautua..

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin siitä kun olin näytelmäkerhossa ja harrastin teatteria. Haukuttiin diivaksi ja siitä että minulle ei kelvannut "tavalliset" harrastukset. Niinkuin joku jalkapallo.

Nykyään yksi niistä kiusaajista näyttelee itse eräällä sivustolla, esim. miten monta porkkanaa mahtuu peräsuoleen...

tuosta porkkanasta, eiköhän sen pitäisi olla selvää ettei siine yhtä enempää mahdu.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on kiusattu, kukaan ei kuule, ei näe ja oppii puolustamaan itseään, jolloin aletaan kyllä kuulemaan ja näkemään. Ja nyt kiusattu on nimetty kiusaajaksi. Löytyykös kokemuksia tällaisista kuvioista? Pieni kylänpahanen ja "silmäätekevien" ipanat saa touhuta, mutta toiset ei puolustautua..

Jos uskossa on , niin Jumala näkee kaiken, eikä häneltä voi paeta kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Itselläni ei ole omia lapsia, joten vaikea ottaa kantaa asiaan omakohtaisesti. Olisi hienoa, jos yhteiskunnassa tuettaisi enemmän kaikkia, jolloin myös vajavaisuuksien ja ongelmien käsittelyä kuten oman lapsen kiusaamista ei nähtäisiä häpeällisen tai epäonnistumisena vaan elämään kuuluvana asiana. kaikilla on vaikeutensa. kaikilla on myös paljon hyvää ja voimavaroja

Vierailija kirjoitti:

Kiusattu voittaa aina. Kiusaajat ovat oireilevia lapsia joilla on hätä. Kysymys kuuluukin, miksi ei siihen hätään jakseta puuttua? Eikö ole keinoja itsellä?

Enemmän mulla kiusatulla oli hätä kuin kiusaajillani, jotka tuntuivat olevan vittumaisia vain huvin vuoksi. 

Enkä sanoisi millään muotoa voittamiseksi ahdistuhäiriötä ja vakavaa masennusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Itselläni ei ole omia lapsia, joten vaikea ottaa kantaa asiaan omakohtaisesti. Olisi hienoa, jos yhteiskunnassa tuettaisi enemmän kaikkia, jolloin myös vajavaisuuksien ja ongelmien käsittelyä kuten oman lapsen kiusaamista ei nähtäisiä häpeällisen tai epäonnistumisena vaan elämään kuuluvana asiana. kaikilla on vaikeutensa. kaikilla on myös paljon hyvää ja voimavaroja

Olisihan se hienoa. Tästä kyllä yleisellä tasolla puhutaan, mutta vaitiolovelvollisuuden takia emme voi kertoa diagnooseja tai perheasioita.

Mutta toisin kuin tässä ketjussa pääosin väitetään, niin kaikissa lapsissa asuu hyvyyttä ja pahuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusattu voittaa aina. Kiusaajat ovat oireilevia lapsia joilla on hätä. Kysymys kuuluukin, miksi ei siihen hätään jakseta puuttua? Eikö ole keinoja itsellä?

Enemmän mulla kiusatulla oli hätä kuin kiusaajillani, jotka tuntuivat olevan vittumaisia vain huvin vuoksi. 

Enkä sanoisi millään muotoa voittamiseksi ahdistuhäiriötä ja vakavaa masennusta. [/quote

Matkan varrella ja erityisesti lopussa katsotaan miten ITSE on toiminut toisia ihmisiä kohtaan. Siinä huomaat olevasi huikea voittaja. Ainakin jos vertaa kiusaajiin. Toisaalta miksi verrata itseä toisiin varsinkaan kiusaajiin? Kuten sanottua jos vedetään johonkin "skabaan" mihin ei edes halua osallistua, ei siinä ole voittajia eikä häviäjiä. Sinänsä se kaikki on täysin turhaa kaikille osapuolille. Mutta sinä et sitä halunnut etkä aloittanut. 

Rasistista ja liian pitkä prosessi, ei se kuitenkaan loppuisi, joten ollaan vaan hiljaa ja hyväksytään asia + kärsitään hiljaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Itselläni ei ole omia lapsia, joten vaikea ottaa kantaa asiaan omakohtaisesti. Olisi hienoa, jos yhteiskunnassa tuettaisi enemmän kaikkia, jolloin myös vajavaisuuksien ja ongelmien käsittelyä kuten oman lapsen kiusaamista ei nähtäisiä häpeällisen tai epäonnistumisena vaan elämään kuuluvana asiana. kaikilla on vaikeutensa. kaikilla on myös paljon hyvää ja voimavaroja

Olisihan se hienoa. Tästä kyllä yleisellä tasolla puhutaan, mutta vaitiolovelvollisuuden takia emme voi kertoa diagnooseja tai perheasioita.

Mutta toisin kuin tässä ketjussa pääosin väitetään, niin kaikissa lapsissa asuu hyvyyttä ja pahuutta.

Mulle tekee vaikeaa hyväksyä viimeistä lausettasi. olen nähnyt aina lapsen pyhänä ja täydellisenä. Mutta tottahan se on, että lapsikin on ihminen ,eikä kukaan ihminen ole täydellinen. Kaikissa on myös huono puoli ja jopa pahuutta. tai en tiedä onko kaikissa pahuutta. ehkei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Tämä se ongelma usein onkin: tietämättömyys. Mä tässä seurasin pari vuotta sitä, kun lapseni luokalle integroitiin lapsi, jonka diagnoosit mun oli tosi helppo päätellä, ja todellakin tiesin ja ymmärsin mitä sen lapsen kanssa kannatti tehdä ja jättää tekemättä. Nämä asiat neuvoin sitten omalle lapselleni, opetin ymmärtämään ja näkemään tuon toisen lapsen käytöksen logiikat.

No, oma lapseni pärjäsi tuon toisen kanssa hyvin, mutta selväähän se oli, että tilanteet luokassa kärjistyi hyvin nopeasti just tämän takia: kun ei saa kertoa diagnooseja. Eikä siinä sinänsä mitään, ei tarvitsisikaan. Mutta kyllä se pitäisi kaikille kertoa, jos toinen toimii täysin erilaisella logiikalla kuin muut. Jos toinen räjähtää nollasta sataan sellaisista asioista, mitkä toisten lasten kesken kuitataan naureskelulla. 

Tämä on merkittävä ongelma nykypäivänä. Kuvitellaan että voidaan integroida tavallisiin luokkiin e-oppilaita osallistamatta siihen niitä muita luokkalaisia. KErtomatta ja avaamatta lapsen logiikoita ja reaktioita. Opettamatta muille asioita, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä.

Näinhän se sitten tässäkin tapauksessa päättyi, että tuo integroitu lapsi lähti taas sairaalakouluun. En usko että se olisi ollut tarpeellista, jos toiminta olisi ollut fiksua. Mutta kun ei ole. Se salassapitovelvollisuus on usein lapselle pahempi juttu kuin se, että asioita voitaisiin puhua järkevästi. Lapset kun ovat pääsääntöisesti aika ymmärtäväisiä ja joustavia, JOS tietävät mistä on kysymys. Jos taas joku lapsi on vaan ihan kummallinen, siitä ei yleensä seuraa kuin kiusaamista, puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä viesteissä näkee ihmisten tyhmyyden. Ajatellaan että on paha kiusaaja ja reppana hyvä kiusattu. Todellisuudessa yleensä tilanteet on molemminpuoleisia jollain tavalla. Useimmiten näin. Ehkä 10% on todella yksisuuntaista kiusaamista.

No jos kiusaaja on 190cm "urheilija" ja kiusattu 150cm luikku, niin siinä on sen lyhyemmän aika hankalaa "kiusata takaisin".

Opettajana olen nähnyt esimerkiksi, että lapset naureskelevat esimerkiksi touretten syndroomasta kärsivän lapsen pakko-oireille. Kun sitten tämä lapsi antaa takaisin, on nämä naureskelijat itkemässä ja vanhemmat huutamassa, että ”meidän lasta kiusataan”.

Tai että näsäviisas hyvän perheen tyttö brassailee harrastuksillaan ja kommentoi ikävästi muiden asioita. Kun muut hylkäävät hänet, alkaa tytön äiti kääntämään asiaa päälaelleen, että hänen kilttiä tyttöä kiusataan, vaikka todellisuudessa tytön oma käytös on aiheuttanut seurauksia, tätä äiti ei pysty käsittämään vaan kieltää kaiken. Koviten huutava vanhempi voittaa. Todellisuudessa harvemmin on selkeää uhria ja kiusaajaa.

itse muistan tarhassa että meillä oli kuulovammaisia lapsia ryhmässä. ihailin heitäkin, he olivat jotenkin niin viileitä kuulolaitteineen. kunnioitin myös, koska ymmärsin ettei heillä ole helppoa kun ei kuule toisia ja täytyy viittoa toisilleen ja lastenhoitajalle. mutta hienoa että ryhmässä oli erilaisia lapsia. nykyään olen iloinen että on eri kulttuureista tulevia lapsia lastenryhmissä. on hyviä oppia pienestä pitäen että kaikki ovat uniikilla tavallaan samanalaisia ja samanarvoisia.

Hienoa olisi, jos opettaja keskustelisi tunneilla tästä aiheesta lasten kanssa, niin sitä ei kiusaamalla tarvitisisi heidän käsitellä

Opettaja ei voi kertoa oppilaiden diagnooseja koko ryhmälle. Kiusaamisesta puhutaan paljon ja tilanteita selvitellään viikottain. Siitä huolimatta tuota tapahtuu. Ja kuten sanoin, niin vanhemmat herkästi lähtee sotajalalle väittämään, että heidän lapsi on uhri, eivätkä usko, jos kerrotaan heidän lapsensa käytöksestä.

Itselläni ei ole omia lapsia, joten vaikea ottaa kantaa asiaan omakohtaisesti. Olisi hienoa, jos yhteiskunnassa tuettaisi enemmän kaikkia, jolloin myös vajavaisuuksien ja ongelmien käsittelyä kuten oman lapsen kiusaamista ei nähtäisiä häpeällisen tai epäonnistumisena vaan elämään kuuluvana asiana. kaikilla on vaikeutensa. kaikilla on myös paljon hyvää ja voimavaroja

Olisihan se hienoa. Tästä kyllä yleisellä tasolla puhutaan, mutta vaitiolovelvollisuuden takia emme voi kertoa diagnooseja tai perheasioita.

Mutta toisin kuin tässä ketjussa pääosin väitetään, niin kaikissa lapsissa asuu hyvyyttä ja pahuutta.

Mulle tekee vaikeaa hyväksyä viimeistä lausettasi. olen nähnyt aina lapsen pyhänä ja täydellisenä. Mutta tottahan se on, että lapsikin on ihminen ,eikä kukaan ihminen ole täydellinen. Kaikissa on myös huono puoli ja jopa pahuutta. tai en tiedä onko kaikissa pahuutta. ehkei ole. 

Itsellä on runsaasti kokemusta alakouluikäisistä lapsista. Yleensä lapsi onkin vanhemmilleen ”pyhä ja täydellinen”. Todellisuudessa lapsen empatiakyky on vielä kehittymässä, erilaisuus naurattaa/pelottaa/ihmetyttää, elämänkokemusta ei vielä ole, kyky säädellä omia tunteita on vielä rajallinen jne... useimmilla tarve olla suosittu, vaikka sitten toisten kustannuksilla. Ja tämä näkyy siellä ryhmässä. Esim osataan olla empaattisia sille kiltille tytölle, mutta omituisesti nykivälle ja huudahduksia päästelevälle pojalle sitä empatiaa ei riitäkään, vaan voi tirskua toisten kivojen tyttöjen kanssa ja nauraa toisen erikoisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Matkan varrella ja erityisesti lopussa katsotaan miten ITSE on toiminut toisia ihmisiä kohtaan. Siinä huomaat olevasi huikea voittaja. Ainakin jos vertaa kiusaajiin. Toisaalta miksi verrata itseä toisiin varsinkaan kiusaajiin? Kuten sanottua jos vedetään johonkin "skabaan" mihin ei edes halua osallistua, ei siinä ole voittajia eikä häviäjiä. Sinänsä se kaikki on täysin turhaa kaikille osapuolille. Mutta sinä et sitä halunnut etkä aloittanut. 

Juu, toki olen ihmisille ystävällinen ja mukava persoona, mutta ei se paljon lohduta kun kotiin eristäytyessä  miettii miten parhaiten solmisi hirttosilmukan ja mihin sen sitoisi.