Että mua ärsyttää eräs puolituttu äiti, kun hän luulee, että muidenkin mielestä hänen poikansa on niin hirmuisen söpö
Jos poika tekee jotain äidin mielestä hassua ja söpöä, niin äiti nauraa ja katselee muita äitejä siihen malliin, että odottaisi muiden sanovan, että voi kun se on niiiin söpö ja hassu ja ihana jne... Kaiken lisäksi äiti lässyttää lapselleen ja " kiellot" ovat tyyliin " saisinko tehdä tämän" .. No pääasia, että on onnellinen lapsestaan, muttei välttämättä toisten penskat ole toisten silmissä niin superihania..
Kommentit (42)
Ootsä jotenki vammanen vai mitä?
Kuulostaa sairaalloiselta omahyväisyydeltä ja itsekehulta. Aika tiputtaa tuo äiti takaisin maan pinnalle. Kun seuraavan kerran se taapero tekee jotain "aivan ihanaa" niin että se äiti alkaa taas innostumaan, niin nakkaat ämpärillisen puliukon ripulia sen vauvan naamalle! Sitten voit vastatakin että "lol onhan tuo sinun vauvasi aivan ihana joo, kiviäkin kiinnostaa".
vaaleat kiharat hiukset, ruskeat nappisilmät, ihana iho ja söpö suukkosuu ;-)
olette saaneet ihailla häntä myös erään lehden kannessa
http://lh4.ggpht.com/_5XvBYfxU_dM/S5c0CtWiXiI/AAAAAAAAIUI/b_sbP9UyhL4/F…
???
100% kiinnostunut? Se vasta onkin narsistinen vaatimus.
pahalta. Onko oma äitisi näyttänyt varauksetonta ylpeyttään sinua kohtaan, onko hän osoittanut rakkautta ja hellyyttä julkisesti?
Ettekö te ymmärrä lukemaanne?
saa osoittaa varauksetonta rakkautta ja hellyyttä julkisesti omalleen.
Mutta on narsistista ja itsekästä olettaa että ketään muuta kiinnostaa. On kiva ja mukavaa jos jotain kiinnostaa, mutta me ihmiset olemme 99,9% keskivertotallaajia, niin ovat meidän lapsetkin.
On sairasta olettaa että ketään muuta kiinnostaa tai kukaan muu haluaa ihailla kun kohta kouluikäinen sanoo niin nokkelasti "böö"
Tarkkailemaan, että eivät sitten olisi milläänsäkään, kun saavat lapsia. Että ihan kiva joo, mutta ei tod mitään spesiaalia.
Älkää ahdistuko niin jumalattomasti, jos joku ihailee lastaan ja kertoo tästä. Voitte vapautuneesti siinä seurassa kehua omaakin lastanne. Eikä tarvitse mitätöidä.
Minusta se on söpöä, jos joku on niin rakastunut lapseensa, siinä tietää lapsen saavan ainakin ainutlaatuista huomiota. Sitä osa meistä ihmisistä ei saa koskaan elämässään, ei edes silloin ihan pikkulapsena, se jos mikä on surullista.
rasittavaa kun hän kertoo tällasia juttuja miten 5v. poikansa niin nokkelasti sanoi "Böö" kun mummo tuli kylään ja ..huoh..ja vähän kuin odottaa näihin sitten kommentteja ja kehuja , joo olipa tosiaan hauskasti sanottu..Böö!
Onhan se oma lapsi kaikista ihanin ja nokkelin, mutta ei ehkä muiden ihmistä mielestä. Pitäis aina muistaa se.
Näytä pitävänsä lapsestaan aivan ylettömästi? Että muistaa osoittaa tunteita vain askeettisesti, mieluummin vähän tyyliin "no ei se meidän venni osaa edes... Eikä sitäkään... Eikä tätäkään, raskasta, vaikeaa, raskasta, vaikeaa, tosi raskasta, yksin jaksan, kukaan ei auta, raskasta, vaikeaa".
Musta on ok vaikka halata ja itse ihaillaa omaa lastaan aamusta iltaan, mutta on jotekni narsistista kuvitella että toiset haluavat ihailla tai toisia kiinnostaa paskan vertaa mitä se eetu sanoi kun mummo tuli. tai narsistista kuvitella että oman lapsen tokaisut ovat älykkäitä tai nerokkaita tai vitsikkäitä, jos ei ole tarkkaillut vaikka päiväkodissa ensin muutaman vuoden mitä muut sen ikäiset osaavat ja tekeävt ja miten sosiaalisia ovat. se voisi aukaista silmät.
aijaa. eiköhän nykytenavat saa huomiota kun eivät osaa päiväkodissakaan olla jos huomiota ei tule koko ajan narsistiselle nikopetterille, heti pistetään paikat uuteen uskoon. kun on niin totuttu siihen että äiti, joillain isovanhemmat ja koko suku, huomioi ja viihdyttää 24/7.
toista se oli omassa lapsuudessa. Kukaan puhunut mistään sellaisesta, että lasta pitää viihdyttää, ja antaa henk.koht aikaa jne.
mutta se alkaa lievästi ahdistaa jos hän olettaa että minä, ja kaikki muutkin ihmiset, ihailemme hänen lastaan yhtä paljon. Ei, mekin ihailemme omiamme.
Yleensä se elämä tassii meistä jokaista, mutta sen kestää helpommin, jos on lapsena saanut ihailua. Edes lapsena.
Mun yhdellä tutulla on kolme poikaa ja se selittää aina tavatessamme vain juttuja siitä vanhimmasta. Se on niin urheilullinen, se on niin viisas, se on niin sitä ja se on niin tätä. Oikeasti kukaan ei jaksa kuunnella. Koominen. :D
On kaksi eri asiaa:
1. Rakastaa lasta ja pitää tätä aivan ihanana ja ylivertaisena ja näyttää se lapselle
100% kiinnostunut? Se vasta onkin narsistinen vaatimus.
pahalta. Onko oma äitisi näyttänyt varauksetonta ylpeyttään sinua kohtaan, onko hän osoittanut rakkautta ja hellyyttä julkisesti?
Ettekö te ymmärrä lukemaanne?
saa osoittaa varauksetonta rakkautta ja hellyyttä julkisesti omalleen.
Mutta on narsistista ja itsekästä olettaa että ketään muuta kiinnostaa. On kiva ja mukavaa jos jotain kiinnostaa, mutta me ihmiset olemme 99,9% keskivertotallaajia, niin ovat meidän lapsetkin.
On sairasta olettaa että ketään muuta kiinnostaa tai kukaan muu haluaa ihailla kun kohta kouluikäinen sanoo niin nokkelasti "böö"
Et nyt taida ymmärtää. Saa puhua mutta useimmiten nämä oman lapsen ihailijat eivät anna edes suunvuoroa toiselle kun tulee pitkät litaniat miten eetu on nero, kun se sai jopa 8 matikasta. se on uusi einstein. Harrastuksessakin se on ihan yliveto, mutta tietenkään muut eivät ymmärrä eikä valittu joukkueeseen.
Jos puhuu omastaan niin normaali ihminen tajuaa että voi olla välillä hiljaa että toinen voi kertoa omastaan. Mutta nämä jotkut eivät tajua.
He olettavat ihan oikeasti että kaikki huomaavat miten nero eetu on, he oikeasti luulevat niin, aivan kuten tyhmä ei tajua että on tyhmä vaan luulee että hän teki keskivertoa paremmin testin, vaikka ei osannut yhtään kysymystä.
ollut sitä mieltä ettei lasta pidä ihailla?
Sekin on muten aika ankeaa lapselle jos hän saa koko lapsuutensa kasvaa siinä luulossa että on jotenkin ylivertainen, parempi, taitavampi, älykkäämpi ja kaniimpi kuin kaikki muut. Itsetunto, joka ei perustu realismiin, ei kestä.
Yleensä se elämä tassii meistä jokaista, mutta sen kestää helpommin, jos on lapsena saanut ihailua. Edes lapsena.
mieluummin lapsen kehumista (vaikka vähän överiäkin), kun tällaista:
"no ei se meidän venni osaa edes... Eikä sitäkään... Eikä tätäkään, raskasta, vaikeaa, raskasta, vaikeaa, tosi raskasta, yksin jaksan, kukaan ei auta, raskasta, vaikeaa".
Ärsyttävintä on kuunnella äitiä/isää/isovanhempaa, joka selittää tällaisia juttuja (+ jotain yksittäisen uhmakojtauksen kauhistelujuttua) lapsen kuullen :(.
Siis tottakai jokainen jumaloi omaansa ja pitää itsi heitä parhaina, suloisimpina, kauneimpina, älykkäimpinä... sen saa näyttää omalleen toisen lapsen ja toisen äidin nähden. Ei siinä ole mitään pahaa.
Mutta normaali tajuaa että se toinen äiti siellä harrastuksessa tai koulussa tai puistossa suhtautuu ihan samoin omaansa. Joten normaali ei kuluta toisen aikaa kertomalla 60minuuttia toisen äidin ja lapsensa kuullen ilman hengenvetoa välissä, miten ihana suloinen ja nero eetu on. Normaali ei katso toisia äitejä sillä tavalla, että näkee, että se oikeasti olettaa, että toiset huomaavat eetun suloisuuden.
Eivät he huomaa. Lähes kaikki naiset pitävät oman saatuaan toisia ylimääräisinä häiriötekijöinä, muissa lapsissa on yleensä aina jotain ärsyttävää, toisissa enemmän toisissa vähemmän.
On narsistista katsoa toista äitiä puistossa ja selvästi olettaa että hän huomaa miten ihana toinen laspi on, jos tällä lapsella on omakin lapsi.
Ei mun lapsuudessa tätä olisi tapahtunut, kyllä tällainen on yleisempää nykyään.
Tuuli heiluttaa vain luuserien huulia jatkuvasti. Itse en koe, että minun on mikään pakko puhua ihmisille tai kuunnella ihmisiä, joilla ei mitään asiaa kumminkaan ole.
Itselläni ei lapsia (vielä) edes ole. Jokainen ihailkoon ja minun puolestani vaikka palvokoon omaa lastaan, mutta se katsekontaktin haku, että katso nyt kuinka ihmeellinen se on ja eikös sullekin tule vauvakuume.
Minusta ne näyttävät kaikki aika samalta, ja lasten näkeminen viilentää sitä vauvakuumetta aika radikaalisti. Olen uudessa parisuhteessa ja hillittömän rakastunut, mutta en minä nyt kenellekään tutulle maireasti nyöki, että etkös vain sinäkin haluaisi tällaisen Kallen itsellesi. Sehän on maailman ihanin ainakin tuohon sinun ukkoosi verrattuna.
omaani siedän,mutta muita lapsia en. Ei jaksa muiden lapset kiinnostaa,ei niiden kitinää jaksa kuunnella omaakin joutuu tarpeeks kuuntelemaan...
Jokainen äiti jumaloi omiaan. Se on ok. Kiva juttu.
Toisten lapset ovat kaikille muille paitsi omille vanhemmilleen sitä ihanampia, mitä vähemmän haittaa heistä on muille. Täydellisen yhdentekeviä, paitsi jos vanhemmat pakottavat muutkin kuuntelemaan
Kuulostaa sairaalloiselta omahyväisyydeltä ja itsekehulta. Aika tiputtaa tuo äiti takaisin maan pinnalle. Kun seuraavan kerran se taapero tekee jotain "aivan ihanaa" niin että se äiti alkaa taas innostumaan, niin nakkaat ämpärillisen puliukon ripulia sen vauvan naamalle! Sitten voit vastatakin että "lol onhan tuo sinun vauvasi aivan ihana joo, kiviäkin kiinnostaa".
Joku veti sangollisen ripulia nenäänsä :-D
esikoisen kanssa sitä tulee ylilyöntejä tällä saralla, kun se oma lapsi vaan tuntuu olevan niin ihmeellinen ja ihana... veikkaan olevan aika normia. KUn lapsia siunaantuu enemmän ja/tai esikoinen kasvaa isommaksi, tällainen ylenpalttinen ihailun janoaminen muilta menee ohi... sitten riittää vaan se, kun itse saa ihailla ja sydämeensä säilöä sen ajatuksen, että mun lapset on ihanimpia. Ja vaikka siellä puistossa ne omat ovat kaikkein kilteimmin, niin sitäkään ei tarvitse enää ääneen kailottaa, riittää kun hymyilee sisäänpäin itsekseen, että eipä mun piltit kiusaa toisia eikä puhu rumia ;)
Voisi laajentaa myös auton, asunnon ja postilaatikon vertailuun...
Olen uudessa parisuhteessa ja hillittömän rakastunut, mutta en minä nyt kenellekään tutulle maireasti nyöki, että etkös vain sinäkin haluaisi tällaisen Kallen itsellesi. Sehän on maailman ihanin ainakin tuohon sinun ukkoosi verrattuna.
Tarkkailemaan, että eivät sitten olisi milläänsäkään, kun saavat lapsia. Että ihan kiva joo, mutta ei tod mitään spesiaalia.
Älkää ahdistuko niin jumalattomasti, jos joku ihailee lastaan ja kertoo tästä. Voitte vapautuneesti siinä seurassa kehua omaakin lastanne. Eikä tarvitse mitätöidä.
Minusta se on söpöä, jos joku on niin rakastunut lapseensa, siinä tietää lapsen saavan ainakin ainutlaatuista huomiota. Sitä osa meistä ihmisistä ei saa koskaan elämässään, ei edes silloin ihan pikkulapsena, se jos mikä on surullista.