Säälitkö raskaana olevia, varsinkin esikoistaan odottavia, jotka täpinöissään höpöttävät vauvajuttuja?

hankkimassa vauvalle tavaraa. Toisaalta olihan se ihanaa aikaa kun sai ostella punkkia sun muita.

Vierailija:

Tekeekö koskaan mieli sanoa, että odotapas vaan, et tiedä mikä sinua odottaa?

eivät tajua sitä, että lapsia ja heidän käyttäytymistään (unirytmiä, imettämistä yms.) ei voi noin vain kontrolloida ja muuttaa sellaiseksi kuin haluaa. Silloin ajattelen, että odottakaapa vain, katsotaan miten teidän ohjeille käy kun itse saatte lapsen!

Voihan joillain tietysti olla helppoakin. Itse vaan aikoinaan putosin vaaleanpunaisista vauvaunelmista ryminällä todellisuuteen koliikin ym. " ilojen" keskelle.

Olen iloinen kaikkien ensimmäistään odottavien puolesta. Siinä muistaa niin sen oman odotuksensa jännityksen.

tällöin toivon ettei hänen tyttö ole yhtä kova puklimaan kuin meidän;)



Kyllähän se joskus käy mielessä, että tietäisit vain, mutta muistaahan sen kuinka tohkuna itsekkin oli, joten suotakoon ne pilvilinnat kaikille!!!

Minusta äitinä on edelleen ihanaa, vaikka siitä onkin jo vuosien kokemus. Jos saisin toisen lapsen, olisin varmasti yhtä höppänä kuin tämän ensimmäisen kanssa, vaikka ei meilläkään ole aina helppoa ollut.

Sitten kun lapsi on syntynyt, nainen hautoo itsemurhaa neljän seinän sisällä ja se ihana, luotettava aviomies alkaa asua baarissa, jossa metsästää vieraita naisia ikään ja kokoon katsomatta silmät kiiluen... Kaava on aina suurinpiirtein tämä.

kerron myös vauvajuttuja kaikille ketkä vain ajattelen jaksavan kuunnella.

että sulle 10 on käyny noin... Meillä 3 lasta, mies hoitaa mielellään lapsia ja itekään en ole päivääkään katunu että lapsia hankin.

katselen ja kuuntelen; itsellä kun ei vuodenkaan yrittämisen jälkeen esikoinen ole vielä ilmoitellut tulostaan : (

Heillähän on edessään ihanat ajat oman lapsen kanssa. Kuka on sanonut, että lasten pitäisi olla helppoja ja vaivattomia? Kyllä mun mielestä ne vaikeat hetket ovat pikkujuttuja siihen verrattuna, mitä lapsista saa. :)



Olen kyllä muistellut omia esikoisen odotusaikojani hymyillen, nyt kun on uusi raskaus edessä, ja mä taisin olla vähän tuollainen höppänä. Vaikka osasin odottaa täsmälleen sellaista vauva-arkea, jota sainkin tissinarkkiksen ja yöhillujan kanssa... ;)

Monelta surulta säästyt

Toinen tulossa nyt itselle ja kun kaikki on jo valmiina. Ei tarvitse ostaa oikeastaan mitään tälle tulokkaalle.



Kaivaa vaan esikoisen vanhat esille ja pesee kaappiin.





Pankkitili toki tykkää tästä. Mutta se oli niin ihanaa aikaa kun sai elää ne vaaleanpunaiset ruusulasit päässä ja ostella höpsönä kaikkea ihana vauvalle.



Eiköhän suurin osa esikoistaankin odottavista tiedä ettei se vauva arki ole aina niin ihanaa ja ruusustai.



Mutta ei kai se silti saisi estää ihania ajatuksia

ettei herättäis sääliä? Eikö saa iloita raskaudesta? Pitäiskö olla masentunut ja ahdistunut kun on lapsen mennyt hankkimaan, kun seuraavat kuukaudet tulee kuitenkin olemaan koliikkihelvettiä?!



Ja nyt kun vauhtiin pääsin: Miksi koko ajan toitotatte lapsettomille sitä miten he eivät voi tietää oikeesta elämästä mitään kun heillä ei ole lapsia, ja miten heidän elämänsä on tyhjää, mutta sitten jos he kuitenkin päättävät hankkia lapsen niin säälitte heitä!?

Vierailija:

Ja nyt kun vauhtiin pääsin: Miksi koko ajan toitotatte lapsettomille sitä miten he eivät voi tietää oikeesta elämästä mitään kun heillä ei ole lapsia, ja miten heidän elämänsä on tyhjää, mutta sitten jos he kuitenkin päättävät hankkia lapsen niin säälitte heitä!?

Tätä minäkin ihmettelen. Ystäväni, vannoutunut lapseton, saa kuulla näitä perheellisten paasaamisia tämän tästä. Mutta annas olla jos hän tulisi raskaaksi, sitten saisi varmaan kuulla pilanneensa elämänsä.

Ovatko vauvahelvetissä elävät kateellisia lapsettomille, vai mihin tämä ristiriitaisuus perustuu?

Olen iloinen vauvan puolesta: kaikki ne suunnitelmat kuuluvat äidiksi kasvamiseen, ja vauvasta varmasti huolehditaan aikanaan hyvin.



Totta kai äiti itsekin yleensä aavistaa, että todellisuus tulee olemaan erilainen kuin kuvitelmat, mutta pohtiminen ja suunnittelu on minusta hyödyllistä. Siinä sitä miettii, mikä on minun tapani olla äiti, ja ihan konkreettisesti valmistautuu ottamaan vastuun pienestä. Lempeästi yritän kuitenkin tuoda esille, että on ihan järkevää eikä ainakaan noloa tarvittaessa muuttaa suunnitelmiaan ja periaatteitaan, jos todellisuus ei syystä tai toisesta oikein niihin sovi. Minusta on normaalia, että tuleva äiti omaa jyrkkiä mielipiteitä - mikäs niitä vielä pehmentäisi. Suotakoon se heille.

Se vauva-aika ei välttämättä ole rankkaa ja ahdistavaa jos siihen osaa asennoitua niin että ei tee kaikesta ongelmaa.

Olen mieluumminkin kateellinen, kun heillä on edessä niin paljon ihanuutta!

niin pitkään kuin voivat. Todellisuus voi tosiaan olla aivan toinen kun vauva syntyy...